Puolitoista tähteä siis minulta. Se on, ottaen huomioon melko tiukan kriteeristöni, yllättävän paljon. Tuotahan pidetään edellisten 3-5 vuoden surkeimpana elokuvana melko yleisesti.
http://www.imdb.com/title/tt0430912/ratings
Tuossa melko paljon manipulaatioääniä, eli ääripäät. Jakaumaa tutkimalla huomaa että ilman manipulaatiota 10-ääniä olisi 0%, 1-ääniä 9%. Kun nuo poistaa niin saa oikean keskiarvon 4.3.
IMDb:ssä kaikkien annettujen äänien keskiarvo on 6,9. Hyvin harvoilla yli 8,0.
Tässä melko hyvä muuntotaulukko tähtiasteikoksi:
8,5< - 5
8,0-8,5 - 4½
7,5-8,0 - 4
7,0-7,5 - 3½
6,5-7,0 - 3
6,0-6,5 - 2½
5,5-6,0 - 2
5,0-5,5 - 1½
5,0> - 1
No mutta siihen Basic Instinct 2:een. Ei se ihan paska ole. Mitä selasin arvosteluja netissä, niin monessa sanottiin että typerä mutta ei tylsä. Sellainen juurikin, kyllä sen katsoo, ei sitä kehtaa jättää kesken, mutta monessa kohtaa ajattelee että olipa hölmö kohtaus.
Tässä muutama typeryys ja elokuvaklisee:
- Noin vartin kohdalla päähenkilöpsykologin lehtitoimittajakaveri tulee oikeustalon käytävillä juttelemaan, ja vittuilee että entä jos tällä kertaa käy samoin kuin sen yhden kanssa joka tappoi kirveellä vaimonsa. "Mutta siitähän on jo seitsemän vuotta, mitä sinä siitä enää kehtaat mainita." "Itse asiassa kesäkuussa tulee seitsemän vuotta." Ei kovin hauska läppä. Ja hyvin ilmiselvää että koitetaan vaan katsojalle taustoittaa päähenkilöä. Miksi muuten kummankaan tarvitsisi ääneen sanoa että siitä on niin ja niin kauan - hyvin epäluontevaa. Myytinmurtajissa välillä heput juttelee suurinpiirtein että "Mutta entä jos me käytettäs nytrohydraksaania. Sehän on ainetta joka veden kanssa reagoidessaan räjähtää, jos lisäämme veteen kaksi teelusikallista lyijymagnaattipulveria." Dialogi asiasta jonka molemmat on tienneet montakymmentä vuotta paista pahasti silmään. Toisaalta vaihtoehtona olisi puhua suoraan kameralle opetusfilmityyliin että seuraavaksi me kokeillaan nytrohydraksaania, joka... Tiedon/taustatiedon länttäys dialogissa, ihan vain jotta katsoja tietää että... Vaikuttaa melko kököltä. Monesti tämä liittyy siihen että esitellään päähenkilö katsojalle, niin että joku nimittelee häntä, tai vaimottelee tms, epäluontevasti.
Kökösti hoidettu:
- Hei kultu. Meillä on sitte tänään 3 vuotta seurustelumme aloituksesta. Eli soitin vaan (huomasitko miten lisäsin tähän ton soiton, vähän turhaan, ihan vain että sinä lukija tietäsit että tämä dialogi on puhelindialogia, puhujanhan ois vähä turha sanoa tuota että mä soitin, koska eiköhän se vastaaja tiedä että se puhuja oli se soittaja kyllä..) muistuttaakseni että muistathan ostaa sitä kaviaaria kun palaat töistä, otetaan sitä hiukan tässä ennen kuin lähdetään sinne bileisiin.
Ja seuraavassa otoksessa ne sitten on siellä bileissä.
Sama tyylikkäästi hoidettuna (erään oikean elokuvan eka kohtaus [ulkomuistista tosin laitan tähän]):
- Mies laittelee peilin edessä solmiota. Taustalla näkyy miten vessan ovi on auki ja juhlapuvussa oleva nainen istuu kusella.
Asunnosta ja peilistäkin katsoja jo huomaa että kyseessä on melko rikkaita ihmisiä. Ja vieläpä pari, todnäk aviopari, joka asuu yhdessä, ja on asunut yli viikon. Ei siis ihan vain juuri toisiinsa tutustuneita jotka on ensi kertaa lähdössä ulos - ei nainen kusisi ovi auki siinä tapauksessa. Ei vaikea päätellä että ovat menossa hienoon juhlaan. Ja vieläpä ihan kohta lähdössä - tiedäthän sen kun käyt kusella vielä ennen lähtöä... Ei tarvitse minuutin rautalanganvääntämisdialogia. Muutama sekunti ja katsoja tietää mistä on kyse. Näkee. Elokuvat on tehty nähtäviksi, ei sellaisiksi joita kuunnellaan radiosta tai luetaan siitä alareunasta sitä dialogia suomeksi käännettynä.
Kyseinen elokuvahan on Kubrickin Eyes Wide Shut.
- Kaveri soittaa päähenkilölle, että oletko tv:n ääressä. Päähenkilö on jossain LENTOKENTÄLLÄ tms, mutta jostain löytää kaukosäätimen ja telkkarin. Ja siinä on just menossa livelähetys että Sharon Stone päästetään vapaaksi. Voi vittu. Monestiko tuokin on nähty. Jotain ratkaisevaa tapahtuu, ja päähenkilöhän saa tietää siitä heti. Ei voisi kuvitellakaan että päähenkilö jättäisikin vastaamatta. Ei voisi kuvitellakaan että televisiossa olisikin että "Ja seuraavaksi säätietoihin", ja päähenkilö joutuisi kysymään soittajalta että en tainnut keretä, mitä oikein on tapahtunut.
Elokuva vielä sijoittui Lontooseen, ja tietääkseni Englannin televisio ja toimittajat ei ole sellaisia että suuntaavat oikeustalolle jos joku on vapautettu yllättävästi syytteissä. Tai jos suuntaavat, niin ei se johda erityisuutislähetykseen ja live-reportointiin.
- Päähenkilö on toimittajan kanssa kahvilassa. Toimittaja kiristää jotain juttua, päähenkilöä ei kiinnosta, hän poistuu paikalta. 5 sekunnin päästä toimittaja sanoo "Et siis anna kommenttia." Eli suomeksi: puhuu katsojalle. Tai heittää hauskan läpän katsojalle. Voi vittu. Kuka puhuu itsekseen jossain kahvilassa, sellasta mikä on tarkotettu ihmiselle joka on jo poistunut kahvilasta... Hauskempi ja vähemmän kliseinen tuo kohta olisi ollut jos se repla olisi kuulunut: "Et siis anna kommenttia, no, mene sitten katselemaan nettipornoa vitun homo, minäpä paljastan sillä aikaa elokuvan loppuratkaisun katsojille, eli tuo homo siis ampuu sen poliisin siinä lopussa ja joutuu mielisairaalaan." Tosin tuohan ei olisi sopinut elokuvan tyyliin lainkaan. Eipä elokuvassa muutenkaan ollut mikään mikä olisi mitenkään noussut esiin. Siis silleen hyvässä mielessä. Jos se toimittajan repla olisikin ollut tuo mitä sanoin, niin moni olisi sitä mieltä että "Basic Instinct 2, ainiin se paska elokuva, jossa oli se yksi hyvä kohta".
- Elokuva siis sijoittuu Lontooseen. Päähenkilö kohtaa KOLMESTI sattumalta jonkun tuntemansa (ja juonen kannalta ratkaisevan) henkilön kadulla. Ja kaikesta päätellen noin muutaman viikon sisällä (tosin mitään aikajanaa on vaikea kertoa, kuten myöskään sitä mihin vuodenaikaan elokuva sijoittuu. Yhdessäkään kohtauksessa kyllä ei taida sataa...) - aika hyvin lähes 8 miljoonan asukkaan kaupungissa, tosin mitään yllättyneisyyttä tai ihmetystä tuollainen ei aiheuta, siihen suhtaudutaan aivan kuin se mahdollisuus olisi koko ajan leijunut ilmassa, ja ihan luontevasti aletaan heti käydä juonen kannalta merkityksellistä dialogia, ei siis mitään että mitäs sinä täällä oikein olet tekemässä tai no eipä olekaan nähty pitkään aikaan mitäs kuuluu.
- Sitten kun poliisikaveriin törmää kadulla, niin tietenkin sen kanssa alkaa kävellä samalla kun kamera-ajo laittaa pakkivaihteen päälle. Sitten kun dialogi pääsee johonkin kliimaksiinsa tai joku suuttuu niin sitten tietenkin molemmat lopettaa kävelynsä. Sitten kun dialogi on ohi poliisikaveri suuntaa tietenkin takaisin sinne mistä oli kävelty. Ei voi kuvitellakaan että jatkavat risteyksestä eri suuntiin, "No heipä hei, mäpä lähden tonne ostelemaan nyt maitoo. Soitellaan."
- Jokaisessa kohtauksessa taisi olla taustalla tunnelmallinen ja "mystinen" jousimusiikki. Se tuntui huutavan katsojalle että "Mietipä jos tässä kohtauksessa ei ois lainkaan musiikkia, mietipä miten kökkö tunnelma sitten yhtäkkiä olisikin, et varmana jaksaisi edes katsoa, mutta nyt kun minä soin täällä taustalla niin huh huh että osaakin olla salaperäistä ja pahaenteistä tämä, mitäköhän seuraavaksi oikein tapahtuukaan, no katselepa sinä siellä, niin minä täällä taustalla hienovaraisesti pohjustan tota edessä olevaa kuvaa jossa nuo kaksi ihmistä hiukan keskustelevat."
- Viimeistä edeltävässä kohtauksessa Sharon Stone oli kertonut päähenkilölle että sen päähenkilön entisen asiakkaan vaimon olikin tappanut se päähenkilön poliisikaveri, Washburn. Tuossa kohtaa mietin että en ollut tainnut kuulla tuota Washburn-nimeä mainittavan koko elokuvan aikana, päähenkilö kutsui kaveriaan Rayksi. Päähenkilö oli hiukan aiemmin pyytänyt sen poliisin sinne koska epäili että siellä tapahtuisi jotakin tuhmaa. No kohta oveen aletaankin paukuttaa. Miesääni huutaa: "Open the door, it's your friend Ray Washburn here, open this door!!" Miksi sen piti koko nimensä mainita. Eiköhän se ois riittäny että ois huutanu että "It's me, open the door!!" Mutta koska katsojahan ei välttämättä ollut osannut yhdistää että se Ray Washburn -niminen poliisi josta juteltin, ja se päähenkilön poliisikaveri jonka etunimi on Ray, ovat sama henkilö. Niin sitä piti sitten hiukan paukuttaa katsojan kaaliin.
- Sharon Stone tuntui panevan kaikkia elokuvan henkilöitä. Odotin jo että päähenkilö menee istumaan puiston penkille, ja sitten siihen tulee joku lehtien lakaisija, ja huomatessaan päähenkilön menee kuiskaamaan sille että "Mäkin muuten oon pannu sitä." Odotin myös että päähenkilö menisi kauppaan ostamaan pesäpallomailaa, ja sitten huomais että siinä on viiva jonka kohdalla lukee "Näin syvälle sain tämän mahtumaan pilluuni. -Sharon Stone." Piti tarkistaa vaniljavanukkaastakin että onkohan siellä karvoja, ja lukeeko pohjassa jotain, kun tuli vähän sellanen olo.
- Päähenkilö ja hänen psykologikollega juttelevat jostain juonen kannalta olennaisesta. Molemmat pyöräyttelevät vuorosanojensa jälkeen viskilasia jossa neste kimaltelee mysteerisesti. Alkoi vituttaa hiukan jo se meininki. Kaikki on niin hienoa. Autot, puvut, asunnot, juomalasit. Teki mieli kaurismäkeläistä elokuvaa jossa ukko tulee kotiin, ottaa kengät jalasta, menee jääkaapille ja ottaa piimätölkin ja ottaa kunnon hörpyn ja röyhtäisee, ja astelee olohuoneeseen, jossa huomaa akan, joka on koneella, ja astelee akan luokse, huomaa että se syö salmiakkia, ja on Suomi24:n Masennus-aiheisella keskustelupalstalla.
Mutta noistakin huolimatta 1½ tähteä Perusvaisto 2:lle. Mutta jotenkin tuli sellanen yliannostus Hollywood-kliseistä ja -toimintamalleista. Se oli ihan vaan hyvä, koska nyt nuo tylyt tapetit tässä pölynhajuisessa yksiössä noissa ihan kohtisuorissa seinissä vaikuttavat jotenkin kauniilta lähes. Huomenna tallaan hangessa varpaat märkinä ja syön 5 pakettia maksalaatikkoa, koska sitä ei ole koskaan näkynyt yhdessäkään Hollywood-elokuvassa.
