Onneksi tämä päivä on loppu. Jos sitä vois kuvailla jollain sanalla se olis varmaan Antimidas-päivä, kaikki mihin kosken muuttuu paskaksi tai hajoaa. Armoa! Ei tarvi aina kaikki kurjuus osua samalle päivälle!
Niin. Kaivataan vinkkejä siitä miten rikkonaisen suihkunpidiketangon saa seinästä irti.
Ei siis ensimmäistäkään blogimerkintää koko helmikuussa. Meikä rupeaa hyytymään! Tai ei ole vaan ollut mitään asiaa:)
Elämä taapertaa nyt eteenpäin ihanan rauhallisesti ja tasaisesti. Viihdyn uudessa työpaikassa tosi hyvin, välillä pitää vaan muistuttaa itsellekkin että miten onnekas sitä on kun saa tehdä sellaista työtä mistä oikeasti pitää.
Toissa viikon olin kovasti kipeänä, mittarissa +39.5c. Täytyy tunnustaa että oli aika orpo ja yksinäinen olo kun ei jaksanut edes nousta juomaan. Pelotti, että mitä jos tähän kuoleekin ja naapurit rupeaa vasta parin viikon päästä valittamaan hajusta (ihan niinkuin täällä haisis mädäntynyt tiikeri). Kummallista että kolmatta kertaa jo tänä talvena sairastin, mihin se rautainen vastustuskyky on hävinnyt! Lisää porkkanaa poskeen!
Niin kiitollinen kun on taas hyvä olla.
