Elämä tuntuu nyt niin hyvältä. Kaikki asiat vain loksahtelevat paikoilleen ja tuntuu kuin rukouksiini olisi vastattu... Sain jatkoa työsopimukseen, ostin upean asunnon ja olen tapaillut maailman ihaninta miestä. Voiko sitä enempää toivoa? Ihanaa olla onnellinen *halaa koko maailmaa*
Reidet ja perse huutaa hoosiannaa. Tänä viikonloppuna olen reggaeton-tanssikurssilla, sellaista shakira-sheikkausta. Meikäkin kun on notkea kuin hämäläinen mies, niin hyvin ketkuaa. Buahahaaa. Mutta pirun mukavaa kun ei jaksa hävetä miten pölijältä sitä näyttää! Siihen vielä päälle eiliset jumpat ja kävelylenkki Mkoosugarin kanssa, niin saas nähdä miten sitä maanantaina pääsee sängystä ylös. Eikun siis alas.
Taas ne tuulet puhaltaa. Vaakalaudalla asunto, työpaikka ja kolmaskin juttu... Levotonta, mutta aika mukavaa.
Saa muuten illan ihan kivasti kulumaan kun surffailee myytäviä asuntoja. Etsien sitä koirankopin kokoista pientä pesää.
Huomenna minä pidän ommoo lommoo! Hippahippahei! Lähden viikonlopuksi Ystävyyden Majatalon talkoisiin, pääsen purkamaan palanutta latoa ja ihastelemaan ruskaa järven rannalle. Voi ihanuutta!
Tänään oli reilun 3 tunnin kehityskeskustelut pomon kanssa. Sanoi että nyt se on vaan sellainen juttu, että lomille on lähdettävä ja mahdollisimman pian. Yritin näytellä kalenteria, että kun ei nyt millään joutaisi, mutta ei auta. Nyt sitten pidän pitkän viikonlopun ja viikon päästä jään 5 päivän vapaalle. Mitenköhän ne siellä ilman minua pärjää, olenhan niin korvaamaton:D
Viikko on ollut raskas, nyt voi sanoa että mennään jo jaksamisen rajamailla. Viimeisen kuukauden sisällä ylitöitä on kertynyt yli 50 tuntia ja näyttää että seuraava kuukausi on ihan samanlainen. Pitää keskittää ajatukset vain seuraavaan päivään, yksi kerrallaan sitä jaksaa. Jos katsoo pidemmälle, valtaa epätoivo ja lamaannus. Sitten kun on niin väsynyt ja hyperventiloi joka päivä kun pääsee kotiin, ei jaksa enää mitään sellaista, jota kutsutaan nimellä "oma elämä".
Tänään tosin lähdin jo ajoissa pois, oltiin kaverin kanssa Thaimaalaisen keittiön kokkauskurssilla. Mahoton kuhina kun 10 ihmistä heiluu pannujen ja patojen kanssa, mutta lopputulos oli erittäin herkullinen! Ensi perjantaina on vielä kurssin toinen puolisko, nam:)
Nyt kaksi vapaapäivää edessä, tuntuu ihan hassulta. Minä nukun, nukun ja ehkä otan pienet päivätirsatkin... *silmä lurppasee jo*
Jos sunnuntaiaamuna tuntuu siltä, että tarvis jotain hauskaa tapahtua, niin kannattaa mennä Kampin Motivuksen klo 10 jumppaan. Aivan mainiota menoa! Vetäjä on liikunnanopettaja, herttainen huivipäinen mummo, jonka leveä peppu keinuu komeasti kun pistää tossua toisen eteen. Välillä se unohtaa joitain liikkeitä ja komentaa takaisin edelliseen:) Ja reteesti venyttää tuntia 15 minuuttia yli ajan, kunnon rebel! Ylikivaa ja leppoisaa menoa, ei sunnuntaiaamuisin kuulukkaan vetää hampaat irvessä. Sitten vielä saunaan ja vapaapäivä on alkanut ihanasti.
Pari päivää sitten töissä päivittelin käytävällä, miten kummallista ettei postilokerossani ole taaskaan rakkauskirjeitä eikä rahalähetyksiä. Tänään siellä odotti kirje.
Hei Anu!
Kuulin ettet saa postia. Ajattelin, että korjaan tilanteen, siksi kirjoitan sinulle. Minulle on suuri ilo, että olet täällä töissä. xxx tarvitsee työyhteisöönsä kaltaisesi energisen pakkauksen. Toivoisin niin, että saisit tuntea sen. Älä lannistu vastoinkäymisistä! Pidä lippu korkealla!
Sinusta iloiten,
xxx
Voit kuvitella miltä tuollainen kirje tuntuu! Miten pienellä paperinpalalla voikin saada toiselle hyvän olon. Juuri sinä päivänä kun kaikki valuu niskaan, on ihana tietää että joku on sinua ajatellut ja välittää. Sniif.
Ei vaadi paljoa tehdä hyvää ja kuitenkin se on niin vaikeaa. Paljon helpompaa on arvostella, tuomita ja tuntea olevansa parempi. Puhua seläntakana ja sättiä muita heidän virheistään. Miten erilainen vaikutus voikaan olla, kun kertoo toiselle: minä iloitsen sinusta.
Joskus kun jotakin asiaa miettii, niin sitä huomaa ympärillään yllättävän paljon. Johtuuko vaan huomion kiinnittämisestä vai johdatuksesta, en tiedä. Jokin aika sitten eräs tuttavani kertoi minulle pelkäävänsä pimeää metsää. Iso, raavas mies. Tuntuu niin hassulta, mitä sinulle siellä voi tapahtua, kellistät varmaan otsonkin tuosta vaan!
Mutta enemmän minua jäi mietityttämään se avoimuus, jolla hän asiasta kertoi. Joidenkin mielestä tuollainen pelko vois olla aika noloa. Että mies ei voi mennä metsään pimeällä, kun pelottaa niin paljon. Hän ei hävennyt pelkoaan yhtään, totesi vaan asian olevan niin. Miksi sitä omia pelkojaan pitää niin paljon salailla? Mitä sitten tapahtuisi jos vaan täräyttäisi ne kaiken kansan kuultaviksi? Kokeillaanpas.
Minä pelkään... hämähäkkejä, isoja ötököitä.
Rakastumistahylkäämistäpettämistäjättämistä.
Humalaisia ihmisiä, vihaisia ihmisiä, uusia ihmisiä.
Sitä että muut pitävät tyhmänä.
Putoamista, kuristamista, lyömistä, tulipaloa.
Epäonnistumista.
Käteen osui lehdessä oleva juttu peloista. Filosofi Elli Arivaaran mukaan kaikkien pelkojen pohjalla on kuoleman pelko. Kuolemaa pelkäämme, koska sille emme voi mitään. Kaikki kuolee ja häviää aikanaan, mikään ei ole pysyvää.
Epiktetos on sanonut: "Niin kauan kuin saat pitää jotakin, suhtaudu siihen kuin jonkin toisen omaan. Jos menetät sen, ajattele että olet antanut sen takaisin. Sinulla on kaikkea lainassa ja saattaa sattua niin, että sinun on annettava se takaisin." Mikään ei siis ole omaa, kaikki on lainassa ja tulee häviämään tai kuolemaan jokin päivä. Kaikesta on luovuttava. Mielen tyyneyttä tuo tyytyväisyys siihen mitä on juuri nyt.
Työpäivä venähti tänään kellon ympäri. Mukavaa tulla sairaslomalta kun kaikki kaatuu päälle ja päivät on yhtä tulipalojen sammuttelua. Eikä illalla muista enää mitä on aamulla tehnyt... Alkavaa dementiaa, maybe:) Mutta hyvillä fiiliksillä kuitenkin, saa olla onnellinen että yleensäkin on töitä. Monella on asiat kehnomminkin.
Alkavasta dementiasta johtui varmaan sekin, että lähdin tänään ystävän kanssa lenkille ja unohdin tietysti avaimet ja puhelimen sisälle. Työpaikan avaimet KYLLÄ oli kädessä kun läimäisin oven kiinni. No onneksi vara-avaimet löytyivät ja pääsin sisätiloihin uinumaan.
Sain viime viikolla runon, hurmaavaa!
Linnuikäv
Jos mää saissin tomse linnun,
kuustiaise iha omaks.
Vartois munt koto ja tahtois tul syli
Pelkäis kaikki muit mut munt ei lainkka
Nii mitä mul sil olis
Lähtisinks keskel päivä töist jos se olis kippi
Jättäsinks juhla väli jos sil olis ikäv
Valvoisink yä ja pitäissin kät pienellä kuumesel ottal
Annasink tehr pesän kaurakryynipussi
Kuustiaist mää en saa.
Ei ol mittä mil maksaa.
(Heli Laaksonen)
Kylläpäs tuli juhlallinen viimeinen sairaslomapäivä, salamat hakkaa ja jyrisee! Vettäkin ryöppyää niin ettei pihalle kehtaa mennä. Upeaa!
Huomenna taas paluu arkeen. Huokaus. Purin sängyn alakerrasta, terve ihminen joutaa parvelle nukkumaan. Kurkku on parantunut jo melkein, vielä välttelen kuumaa ja karkeaa. Nyt jo toinen päivä pelkän tulehduskipulääkkeen kera. Noin kokonaisuutena voin leikkauksesta sanoa että aika iisi juttu. Verrattuna niihin netin kauhukertomuksiin aivan pala kakkua!
Eilen käytiin mustikassa. Useampi tunti kyykittiin ja saaliiksi 1/3 ämpärillistä... Mutta mukava metsäretki siitä huolimatta! Illalla saikin sitten mustikkapiirakkaa, kyllä se vaan itse poimittuna maistuu eri makialle:)
