Blogi

Työhuoneesta näkyy meri. Se kiiltää, liikkuu koko ajan, rauhoittaa, mutta samalla yllyttää. Tuuli sitä liikuttaa, ja tuuli liikuttaa puitakin, ihmisiä ja niiden vaatteita. Joku kävelee rantaviivaa pitkin ja sen tukka näyttää lähtevän lentoon. Ehkä sälekaihtimet saavat sen näyttämään siltä. Tai ehkä tuuli oikeasti irrottaa sen hiukset, liikuttaa niitä kuin merta ja lennättää ne muille maille alaville lintujen pesiksi, toisten ihmisten kiusaksi, mätänemään, haipumaan.

Suljen silmäni. Meri kiiltää edelleenkin. Aurinko on silmissäni. Tunnen juuri nyt sellaista levollisuutta, johon en ole kyennyt aikoihin. Juuri nyt, tällä aurinkohetkellä en välitä mistään muusta kuin siitä, että tuo pirun meri on kiiltävä ja se yllyttää mua ulos. Taidanpa mennäkin.

Jätän työhuoneeni. Aurinkoa en jätä. Enkä merta. Tuuleltakaan en tule rauhaa saamaan. Mutta mitä siitä, olen auvoinen. Lähden nyt.

Huomiseen.

- Lilli -

Istuin tänään taas luennolla. Aiheena argumentaatio ja erilaiset päättelytavat. Puhuttiin myös tieteenteorioista ynnä muista. Ja vaikka aihe kuulostaakin out of this world, sai se mut kaipaamaan takaisin opiskelijaksi, koulunpenkille. Mieluummin siis kuuntelen muita ja yritän oppia jotain, kuin teen töitä :)

Pitäisköhän sitä tosissaan hakea johonkin opinahjoon? Just vielä ehtiskin. Eikä siitä ole kauaakaan, kun kavereitten kanssa puhuttiin, että jotkut on ikuisia opiskelijoita ja jotkut taas ei oo sitä koskaan. Mä kuulun ehdottomasti tuohon ekaan porukkaan. Harmi vaan, että raha ratkaisee tässäkin asiassa.

Kovin helposti ei voi lähteä opiskelemaan, kun opintotuet on käytetty. Pitäisi käydä samaan aikaan kunnolla töissä, mikä ei oo koskaan sopinut mulle. Mä oon joko-tai-ihminen. Yritän tietty nytkin koko ajan jotain opiskella töiden ohessa, mutta ei se oo sama, kuin että olisi kokopäiväinen opiskelija. Jotenkin opiskelijana maailma tuntuu avoimelta, töissä ollessa maailma on enemmänkin vain sitä maailmaa, jonka kokee konkreettisesti.

Jatko-opiskelijana olokaan ei täysin tyydytä tätä opiskelemisen kaipuutani. Kunnollinen kursseilla visiteeraaminen ja kirjojen pänttääminen ja erilaisten esseiden tekeminen puuttuu. Jotenkin se pelkkä istuminen luentosalissa muiden ihmisten kanssa kuuntelemassa jotain outoa ja ihmeellistä on aivan mahtavaa. Puhumattakaan siitä, kun pääsee opiskelutovereiden kanssa morkkaamaan luennoitsijaa :) tai kehumaan sitä päästä taivaisiin tai kinastelemaan, mitä ihmettä se on jollain asialla tarkoittanut.

Oi, miksi hitossa mä olen koskaan edes valmistunut! Olisi pitänyt älytä paremmin :)

Ja ei, en suostu selittämään, mitä tuo otsikko tarkoittaa. Lue: en osaa :D Nautin siis tänäänkin luennolla vain siitä tunteesta, että olen siellä enkä missään muualla. Onko tämäkin nyt sitä aasimaisuutta?

- Lilli -

Outo, mutta mukava päivä tänään. Olin aamupäivästä niin vittuuntunut, että pienikin vastoinkäyminen tai tahaton väärä liikahdus sai mut ärisemään. Sitten menin luennolle kuuntelemaan tutkimusasiaa ja keskustelemaan väitöskirjoista. Ja olin sen jälkeen paremmalla tuulella!?

Normaalisti siis tuollainen vain lisäisi tuskaani, nyt se poisti sen. Päivä parani lisää, kun kävelin ystävän kanssa kotia päin ja innostuttiinkin käymään eka kirjastossa ja sitten kahvilla. Hyvän musiikin lainaaminen ja päälle kinuskileivoksen syöminen teki niiiiin hyvää. Jaksoin jopa käydä sitten vielä kaupassa.

Nyt onnellisesti kotona, ja mietin vaan, että sekoileva aasi olen minäkin. Mutta enpäs mä koskaan ole kaivannutkaan mitään tasapaksua eloa. Kaiho ja valitus, ärjyminen ja nauraminen, tyhmyys ja viisaus vuorotellen, ja elämä on laiffii.

Ja jee, tänään tulee vielä Glenboglekin. Tiedättekös sen sarjan skottilaisesta huvittavasta linnanherrasta - just se :) Tulee ruotsin kanavalta nimellä Karl för sin kilt. Jotain hyötyä noistakin kanavista sentään on.

Mutta en jaarittele tämän enempää. Aasi tarttee vielä jotain ravintoa ja juotavaa.

- Lilli -

Näin tänään hyvältä kuulostavan työpaikkailmoituksen. Satuin sanomaan työkaverille siitä jotenkin tähän malliin: "Kehtaiskohan tuonne hakea?". Toinen vaan siihen, että ei mitään kehtaamisjuttuja, lähetät sinne hakemuksen samantien. Jäin sitten miettimään, että miksiköhän edes käytin noin typerää ilmaisua kuin kehtaa. Koska olen itsekin sillä kannalla, että aina kannattaa kuitenkin hakemus lähettää - se ei maksa mitään..

Taisi tulla meikäläiselle hetkellinen alemmuuskompleksi ja huono itsetunto -hetki. Se työpaikka kuulosti ilmeisesti niin hyvältä mun korviin, että siitä tuli hetkessä voittamaton ja saavuttamaton. Miksi sitä ihminen kiusaa itseään näin? Kun työpaikka se tuokin vaan on. Enkä todellakaan häviä mitään, kun sen hakemuksen lähetän!

Niin. Kaiken tämän jahkaamisen jälkeen väsään huomenna sen hakemuksen. Ja taidanpa samantien laittaa yhden toisenkin hakemuksen eteenpäin. Koskapa tällä hetkellä tämä nykyinen homma ottaa kyllä pattiin!

Mutta oikeasti. Mä inhoan tehdä työhakemuksia. En jotenkin koskaan ole uskonut niiden tehoon ja voimaan. Omat pisimmät työpaikkani kun olen saanut soittamalla tai niin, että mua on suositeltu ja sitten haastateltu. No, jospa tällä kertaa toimisi tämäkin tapa. Peukut pystyyn!

- Lilli -

Katsottiin eilen kaverin kanssa uusin bondi. Ja ihailtiin Craigin hienoa peffaa - ja kroppaa muutenkin. Harmi vaan, että se suoraan sanottuna pilasi meiltä loppuillan. Sillä eihän baarissa kovinkaan monella miehellä ollut yhtä hyvää :) Turhaan etsittiin...

Tämä sai olla viimeinen kerta, kun alotellessa katotaan leffa. Ettei vaan toista kertaa käy näin. Ja siis eihän ne miesten peput siellä baarissa suinkaan huonoja ollut, ne ei vaan vetänyt vertoja sillä hetkellä mielessä olevalle täydelliselle mallikuvalle :)

No joo, ehkä seuraavan kerran pitää taas keskittyä etsimään ihania silmiä ja sopusuhtaista olemusta.

Kaiken lisäksi tunnettiin ittemme tosi vanhoiksi siellä baarissa. Ei vaan jotenkin ollut energiaa juhlia, vaikka syitäkin olisi ollut. Tosin sohvalla istuminenkaan ei auttanut asiaa: sohvat ovat tästä lähtien kiellettyjä baarissa!

Mutta kunnon sisseinä laahauduttiin jopa tanssilattiallekin yön kuluessa ja sinniteltiin puol kolmeen asti. Sitten piti luopua. Enää ei näytä jaksavan viikon sisällä kahta kertaa baarissa. Huoh.

Onneksi tänään ei ole ollut kuitenkaan normi krapulapäivä. Oon nimittäin käynyt ulkona :) Vein filmit takaisin. Varsinkin kun olin ensin kattonut vuokraamani toisenkin leffan eli Kaunan. Siitäkin jäi ainoastaan sellainen rektio, että *missä ihmeessä on nykyään kunnon kauhu*...

Näinpä näin sunnuntaina hiljaisessa kerrostalossa Vaasan keskustassa, puolipilvisenä päivänä, väsyneenä, mutta elämäänsä tyytyväisenä. Töllö auki ja sipsin murusia lautasella.

Huomiseen.

- Lilli -

Teki mieli jotain hyvää, niin tein kotitekoista toffeeta. Eipä oo lapsuusvuosien jälkeen sitä tullutkaan syötyä. Onnistui vielä aika hyvin. Nam :)

Ja nyt voi alkaa nauttia torstai-illan töllöputkesta.

- Lilli -

...kateellinen ihminen, kadehtisin sitä onnen määrää, mikä täällä cityssäkin tuntuu nykyään vallitsevan. Tai kadehtisin sitä, kuinka helposti jotkut tuntuvat löytävän jotain ihanaa, jotain suloista, jotain jota odottaa töistä tullessaan...

Tällainen määrä onnea tuntuu ainakin näin keväisin tekevän itsellekin sen, että haluaisi kokea jotain ekstraa. Haluaisi sen toisen siihen vierelle. Nämä on sellaisia hetkiä, vaikka ei tarvitsekaan suhdetta, sitä haluaa sellaista kuitenkin. Kuten yhdessä keskustelussakin todettiin, halu ja tarve eivät tarkoita samaa eivätkä ne aina toimi yhdessä...

Onneksi nämä haikeat hetket menee ohi. Järki-ihmistä tällaiset tunnehetket vain sekoittavat ja vaivaavat :)

- Lilli -