Itsesääliä tai ei...

Olen tässä tän päivän aikana seurannut mielenkiinnolla Kotkan citymiittikeskustelua. Jotenkin kiehtovaa seurata, kun ihmiset kuin hurmiossa viesteilevät ja kilvan ilmoittautuvat viikonlopun viettoon, jossa on paljon tuttuja ja tuntemattomia.

Välillä on herännyt ajatus, miksi mä en ole tuollainen, joka rynnistää ilomielin tuonkaltaiseen tapahtumaan. Oikeasti välillä kadehdin teitä hyvät kanssa-city-ihmiset, kun teillä tuota uskallusta ja intoa riittää uusien ihmisten tapaamiseen ja uusien kokemusten kokemiseen.

Mietin vaan, että mikä minusta on tällaisen saamattoman tehnyt. Ehkä se on kaikkein suurin syy luonteessa - en ole koskaan parhaimmillani väkijoukossa. Mutta joskus olisi hyvä rohkaistua ja yrittää olla toisenlainen.

Kyse ei ole kuitenkaan siitä, ettenkö tulisi toimeen ihmisten kanssa. Minussa vaan on 70 % erakkoa ja 30 % sosiaalista tapausta...

Sitä tässä blogissani vain pähkäilen, että kunpa edes joskus uskaltaisi olla todella spontaani, uskaltaisi tehdä päinvastoin kuin mitä normaalisti tekee. Nyt joutuu vaan sivusta seuraamaan, kun toiset osaa pitää hauskaa :)

Mutta tällainen olen. Enkä taida ihan heti muuttua. Mutta haaveillahan saa.

Ja nautin siitä hauskasta muutamien ystävieni kanssa omissa miiteissäni :)

- Lilli -

ps. Oikeasti en kadehdi teitä osallistujia kuin siitä syystä, että pääsette noin hienoon huvilaan juhlimaan :)