Vanhoja tarinoita - osa I

Löysinpäs tuon novelliketjun innoittamana vanhoja tarinoitani. Hellyyttävää ajatella, minkälaisissa tunnelmissa sitä on esimerkiksi seuraavaakin tarinaa kirjoittanut...

**********************
En tiedä mistä kaikki alkoi, en todellakaan. Miten voisin, kun en muista edes eilistä päivää, tai päivää ennen sitä, tai kuukauttakaan. Saati että tietäisin tämän vuoden tapahtumat, tai kymmenen edellisen vuoden.

Elämääni voisi kaiketi kutsua savuverhoksi, utupilveksi, jotkut luovina itseään pitävät runoilijanretkut saattaisivat vannoa jopa hylätyn unen nimeen. Itse pidän elämääni sellaisena sateena, jossa maisema näkyy vaivoin, jossa täytyy siristellä silmiään nähdäkseen jotain eikä siltikään näe mitään, sateena, joka pystysuorina viivoina piiskaa yltympäriinsä minua, enkä minä tiedä mitään muuta kuin, että tänään se vihdoin selkeni, tänään minun elämäni onkin vastasyntynyt aurinko, taivas ilman pilven pilveä.

Tänään minä heräsin auringonpaisteeseen. Siihen hetkeen, kun aamun valo kurkki huoneeseeni, kuin tietäen olevansa minulle uusi ja ihmeellinen. Minä heräsin auringonpaisteeseen ja hymyilin, ja hymyni oli hymyn aavistus, sillä kasvoni eivät olleet tottuneet hymyilemiseen. Mutta silti se oli hymy, se oli minun hymyni ja minä ihmettelin, kuinka hyvältä hymyileminen omalla hymyllä tuntuu. Auringonpaiste herätti siis minut ja minä otin sen ilolla vastaan, tosin empivällä ilolla, sillä niin uusi se oli. Kuitenkin minä tiesin mikä se oli, vaikka en sitä aikaisemmin ollut nähnytkään. Minä vain tiesin.

Ehkä olin kuullut siitä tarinoita, sellaisia tarinoita, joita lapsille kerrotaan, joissa aurinko aina hymyilee ja suojaa lapsia katseellaan. Tai ehkä olin kuullut siitä sellaisia tarinoita, joita aikuisille kerrotaan, joissa aurinko on vain metaforaa, symboliikkaa sisältävä, peitesana jollekin ihan muulle, kuten orgasmille. Voin kuulla päässäni jonkun kertovan minulle ”kuinka hyvältä se tuntui, kuinka aurinko paistoi sisälläni, kuinka sen loiste ympäröi koko huoneen, sekä minut että hänet”.

Ehkä olin nähnyt sen unissani, niissä joissa muistan käyneeni. Enhän tietenkään ole käynyt hylätyissä unissani, sehän olisi mahdotonta. Mutta ne unet, jotka muistan tai luulen muistavani, niissä olen varmaankin nähnyt tusinoittain aurinkoja, sellaisia joihin silmät uppoavat, joiden loiste on niin kirkas, että sokeatkin sen näkevät tai ainakin tuntevat kasvoillaan. Unieni auringot ovat jotain sellaista, joka antoi turvaa, joka oli suojelusenkelini piiskaavassa sateessa seisoessani, jotain jonka olisin halunnut vierelleni, mutta joka ei toteutunut. Ei vielä silloin.

**********************

To be continued

- Lilli -