Pokeri ja helpon rahan katoaminen

Me pokerinpelaajat alamme vuonna 2012 olemaan jo melko yleinen ilmiö, melkein kaikilla on joku tuttu joka pelaa pokeria netissä ainakin harrastemielessä. Mutta mistä kaikki alkoi? Pokerin historia ulottuu vuosisatojen taakse, mutta sitä en aio tässä käydä läpi. Käytännössä pokeri oli pienten piirien harraste, jota oli äärimmäisen vaikea pelata elääkseen aina vuoteen 2003 asti. Silloin kaikki muuttui, ja laukaisevana tekijänä oli herra nimeltä Chris Moneymaker. Nettipokeria oli tarjottu jo muutaman vuoden ajan useamman saitin toimesta, mutta ilmiötä siitä ei koskaan tullut. Ennen Chris Moneymakeria sitä ei mainostettu missään, ja nettipokerista oli käytännössä mahdotonta kuulla ellei tuntenut sen harrastajia. Esimerkiksi suomalaisia nettipokerinpelaajia oli ennen vuotta 2003 arvioni mukaan ehkä 50-100 kappaletta. Toukokuussa 2003 kirjoitettiin uusi sivu pokerin historiaan kissankokoisin kirjaimin. Vegasissa on pelattu jo 1970-luvulta lähtien vuotuinen $10 000 World Series of Pokerin pääturnaus, eli käytännössä lajin epäviralliset MM-kisat. Vuonna 2003 turnauksen ja $2 500 000 voitti vanhan korttihain sijaan kolmekymppinen täysamatööri, punaniskainen asuntovaunuharrastaja Chris Moneymaker – kyllä, se on hänen oikea nimensä! – jostain tuppukylästä. Hän oli voittanut paikan turnaukseen 40 taalan nettikarsintaturnauksesta. Tämän markkina-arvo tajuttiin nettipokerisaiteilla. Tapaus Moneymaker raportoitiin laajasti mediassa, ja saitit alkoivat mainostaa pelejään ympäriinsä. Ihmiset tajusivat, että tätä jännittävää peliä voi pelata kotisohvalta ilman sosiaalista painetta, ja pokerista tuli tietokonepeleihin verrattava harraste stereotyyppisen tupakanhajuisessa korttihuoneessa istumisen sijaan. Kaikki ratsastivat Chris Moneymakerin tarinalla, kirjanpitäjällä joka toteutti unelmansa pelaamalla netissä ja muutti 40 taalaa 2,5 miljoonaksi. Samaan aikaan käynnistyivät erilaiset pokeriohjelmat televisiossa. ESPN alkoi näyttämään pokeriturnauksia jälkilähetyksenä, niin että katsojat tiesivät kunkin pelaajan käsikortit ja pystyivät seuraamaan pelin tapahtumia. Ohjelmissa oli jenkkityyliset, innokkaat kommentaattorit, ja Moneymakerin myötä monet halusivat tietää, kuinka tätä helpon rahan peliä oikein pelattiin. Buumi oli syntynyt. Vuodesta 2003 alkoi vuosia jatkunut nettipokerin kulta-aika. Pelaajamäärät kasvoivat kasvamistaan ja pokeri muuttui syntisestä uhkapelistä massojen harrasteeksi. Pikkuhiljaa syntyi toistasataa pokerihuonetta, jotka tarjosivat pelejä. Pokerimedia muuttui omaksi alalajikseen ja kasvoi yhdestä pienen levikin lehdestä massiiviseksi markkinaksi. Tulivat opetusvideosaitit, jokaisen maan omat Card Player- ja vastaavat lehdet, uutissivustot. Suomessakin julkaistiin parhaimmillaan neljää eri suomenkielistä pokerilehteä, ja Nelonen näytti Pokeritähti-ohjelmaa (jaksoja löytyy Youtubesta), jossa Martina Aitolehti ja kumppanit lätkivät korttia. Saitit värväsivät julkkiksia tiimipelaajikseen, ja pokerin ilosanoma jatkoi leviämistään. Esimerkiksi Amin Asikaista ja Kim Heroldia sponsoroi tunnettu kansainvälinen peliyhtiö, ja lisää harrastajia tuli aivan uusista piireistä. Pokeri oli läsnä jalkapallon MM-kisoissa, Euroviisuissa, lentokoneiden kyljissä. Myös yhden herrasmiehen otsassa, joka tatuoi siihen 50 000 dollaria vastaan erään pelifirman logon. Näihin aikoihin rikastuminen pokerissa oli myös ällistyttävän helppoa. Käytännössä kuka tahansa edes vähän peliä opiskellut pystyi tienaamaan pokerissa enemmän kuin päivätöissä. Syy oli buumissa – pokeri oli se juttu jota kaikki halusivat kokeilla, ja pokerisaitit pursusivat harrastajapelaajia joiden rahat ammattilaispelaajat sitten veivät. Löysää rahaa oli satoja miljoonia, kyse oli vain siitä, kuinka paljon sitä ehti kauhoa. Tuon ajan kovimmat nettipelurit tekivät seitsennumeroista tiliä kotoaan katsoen toisella silmällä tv-sarjoja. 2006 tuli vielä Facebook ja sosiaalinen media. Pokeri sai taas yhden markkinointikanavan lisää, ja saitit alkoivat fiksusti mainostaa pelejään myös näillä keinoilla. Facebookissa kerrottiin ilmaisturnauksista, joita pelaamalla saattoi voittaa pienen rahasumman pelikassaksi. Jotkut sivustot jopa tarjosivat ilmaista 50 dollaria siitä, että pelaaja yksinkertaisesti tuli heille pelaamaan. Nämä 50-taalaiset kasvoivat monen kohdalla 50 tuhanneksi. Pokerisaittien omistajista tuli upporikkaita. Koodarinörtit ostelivat huvijahteja pokerisaittiensa tuotoilla, parhaat pokerinpelaajat elelivät sviiteissä ympäri maailmaa tehden ”töitä” läppärillä silloin kun sattui huvittamaan. Alkoi syntyä pokerijulkkiksia. Moneymaker oli historian ensimmäinen sponsoripelaaja ja julkkis, vuonna 2012 heitä on jo satoja. Tunnetuimmat pokerinpelaajat tunnistetaan kadulla sellaistenkin toimesta, jotka eivät ole koskaan pelanneet. Suomessakin tällaisia on mielestäni yksi, herra nimeltä Sahamies. Kaiken tämän rahanpainamisen taustalla kyti kuitenkin uhkakuva. Se realisoitui vuonna 2006, kun Yhdysvaltain senaatissa hyväksyttiin UIGEA-laki (Unlawful Internet Gambling Enforcement Act). Tähän asti pokeria ei oltu säädelty käytännössä mitenkään, eivätkä bittiavaruudessa operoineet saitit maksaneet veroja mihinkään. Yhdysvalloissa ei pidetty siitä, että kansalaisten raha katosi nettipokeriin eikä valtio saanut mitään takaisin. Sen sijaan, että nettipokeria olisi säädelty (esimerkiksi verottamalla siivu voitoista tai saiteilta vuosituotoista) nettipokeri päätettiin kieltää kokonaan. UIGEA-laissa oli kyse rahansiirtojen rajoittamisesta, ja sen myötä pokerisaiteille tallettaminen ja niiltä rahan nostaminen oli amerikkalaisille yhtäkkiä lähes mahdotonta. Sanon ”lähes”, koska ammattipelaajia moinen laki ei juuri estänyt. Itse pokerinpelaamista ei kielletty mitenkään, ainoastaan maksuvälittäjiä kiellettiin siirtelemästä rahaa saitille ja takaisin (eli jos tallettaisit pankkisiirrolla pokeritilille, pankki tekisi rikoksen). Tämä oli kierrettävissä käyttämällä Western Unionin tyylisiä rahansiirtopalveluja ja joitain luottokorttiyhtiöitä. Käytännössä kaikki pokeria elääkseen pelanneet jatkoivat kuin mitään ei olisi tapahtunut, mutta harrastepelaajat katosivat pikkuhiljaa. Vaikea random-bobia Teksasista on saada kiinnostumaan pokerista, kun edes pelaamisen aloittaminen on tehty niin vaikeaksi. Kupla alkoi pikkuhiljaa puhkeamaan. Monet yhtiöt kieltäytyivät ottamasta jenkkejä asiakkaikseen ollenkaan sanktioiden pelossa. Pienet firmat menivät nurin, kun valtaosa asiakkaista katosi. Negatiivinen julkisuus alkoi lisääntymään, yhtäkkiä pokeri ei ollutkaan enää helppoa rahan tekemistä vaan riskialtista, lähes laitonta bisnestä. Kaikkialla kuuli tarinoita, kuinka se ja se pelaaja menetti niin ja niin paljon kun joku saitti meni taas konkurssiin. Tulivat huijausskandaalit, kun erään suuren saitin sisältä pelanneet ”superuserit” näkivät kaikkien pelaajien kortit koko ajan ja varastivat pelaajien rahoja. Pokeri ei ollut enää harrastajille houkuttelevaa erilaisten riskien takia. Ja kun harrastajat katoavat, katoaa myös ilmainen raha, sillä kun ammattilaiset pelaavat keskenään voitolle jää vain talo. Toki absoluuttisesti parhaat pelaajat tienasivat edelleen hyvin voittamalla vähän huonommilta ammattilaisilta, mutta kokonaisuutena ravintoketju alkoi kuolemaan. Sama jatkui vuosikausia. Pelit alkoivat kovenemaan pikkuhiljaa. Jos pääsisin jotenkin vuoden 2004 peleihin nykyisillä taidoillani, tekisin itselleni miljoonan parissa vuodessa. Nykyään 20 prosenttia tuosta on jo saavutus. Aloitin itse pelaamisen vuonna 2008, eli suunnilleen siihen aikaan kun pelit alkoivat radikaalisti kovenemaan. Muistelen edelleen kaiholla pelejä, joita silloin pelasin – vaikka olin silloin todella huono verrattuna nykyiseen, voitin silti rahaa koska muut olivat niin paljon huonompia. Ja tämä siis jo UIGEA:n ja muun tapahduttua. Olen kuullut monilta vanhoilta pelureilta tarinoita ajoista ennen UIGEA:a, ja voin vain kuvitella millaista rahan lapioimista pokeri on silloin ollut. Monet sen ajan menestyksekkäimmistä pelaajista ovat jo lopettaneet pokerin tai häviävät siihen nykyisin, koska pelit ovat koventuneet niin paljon että 2000-luvun alussa riittäneillä taidoilla ei pärjää enää ollenkaan. Huhtikuussa 2011 tapahtui jotain, mitä pokerisukupolvi ei tule koskaan unohtamaan – niin sanottu Musta Perjantai. Aina tähän synkkään päivään asti Yhdysvaltain viranomaiset eivät olleet UIGEA:n lisäksi tehneet juuri mitään pokerin kitkemiseksi. Alan suurimmat yhtiöt kauhoivat edelleen rahaa jenkkipelaajilta kierrättämällä rahavirtoja ulkopuolisten maksuvälittäjien kautta. Firmat operoivat pienillä saarivaltioilla, yhdysvaltalaisviranomaisten koskemattomissa. Mustana Perjantaina USA:n viranomaiset kutsuivat FBI:n apuun, ja kaikki amerikkalaispelaajia hyväksyneet saitit (noin 70 prosenttia markkinoista) suljettiin ja pelaajien rahat jäädytettiin. Sinne jäi minullakin viisinumeroinen summa jumiin. En ikinä unohda sitä näkyä, kun yritin avata pokerisaitteja ja ruudulle lävähtikin tämä kuva:

Nyt jenkit todella katosivat, sillä maasta oli yksinkertaisesti mahdotonta pelata. Kaikki saitit, jotka olivat UIGEA:a uhmaten tarjonneet pelejä suljettiin, pelaajien rahat päätyivät jumiin Yhdysvaltain oikeusministeriölle. Sattui myös niin, että maailman toiseksi suurin saitti todettiin kyvyttömäksi maksamaan pelaajien rahoja. Koko firma oli käytännössä pyramidihuijaus, ja pelaajien rahoja oli kavallettu yhteensä yli 500 miljoonaa dollaria (tästä saa toivottavasti jonkinlaisen kuvan, miten paljon pokerissa on rahaa voitettavana). Näitä ei löytynyt mistään ja omistajat levittelivät käsiään tarjoten eioota. Mitä sitten tapahtui? Artikkelin toinen osa tulossa pian.