Aniara

Näytetään kirjoitukset lokakuulta 2014.

25 Jahre Mauerfall

Kuinka moni graduaan vääntävä opiskelija tai ensimmäisessä uraa luovassa työpaikassaan aloitteleva suomalaisnuori tulee ajatelleeksi, että aivan hänen syntymänsä aikoina, Berliinin muuri veteli viimeisiään.

Kylmä sota idän ja lännen välillä kahtia jaetussa Euroopassa oli 60-luvun alkaessa saavuttanut sen pisteen, että itäisen Saksan yhteiskunta ja ennen kaikkea sen talous ei enää kestänyt sitä, että kansalaiset äänestivät massoittain jaloillaan. Itäsaksalaiset olivat sadoin tuhansin muuttaneet länteen ja jotain oli tehtävä.
Niinpä vuoden -61 kuluessa alkoi, ensin pienessä määrin, mutta nopeasti yhä tiiviimmin, rajan mahdollisimman hermeettinen sulkeminen, ensin piikkilanka-aidalla, vartiotorneilla sekä parimetrisellä betoniaidalla. Tällöin alkoivat viimeiset ”Matti-Myöhäiset” havaita, että nyt on tosi kyseessä. Kaikki, jotka vain pystyivät, jättivät kaiken taakseen ja lähtivät, mistä vain pääsivät.

Tunnetuin tuolta ajalta on kai 19-vuotiaan Itä-Berliiniläisen rajavartijan Conrad Schumannin pako rynnäkkökivääri (mikä taisi hypätessä lentää syrjään) selässään länteen, yli vielä matalan piikkilanka-aidan. Useiden, tätä seuranneiden pakojen ja vielä useampien yritysten, seurauksena aita tehtiin kolmemetriseksi jalustallaan seisovilla elementeistä, mitkä kestivät jopa panssariautolla päin ajon. Muurin edessä sijaitsevaa ei kenenkään maata laajennettiin ja se kylvettiin täyteen miinoja ja rajavartijoille annettiin käsky ampua kohti.
Tämän jälkeen vain kekseliäimmät ja onnekkaimmat onnistuivat muurin ylittämään tai alittamaan. Monet sen sijaan menettivät henkensä pakoyrityksissään, yksin Berliinissä 136 henkeä, joista 98 ammuttiin.

Heistä tunnetuin oli Peter Fechter, joka haavoittui itäisten rajavartijoiden luodeista muurin päällä, putosi muurin itäpuolelle ja kuoli verenhukkaan, tunnin turhaan apua vaikerrettuaan, lännen sotilaiden uskaltautumatta lähteä Itä-saksan maaperälle haavoittunutta auttamaan.

Berliinin muuria oli yritetty saada sen historian aikana murretuksi poliittisin keinoin, mutta turhaan. Tunnetuimpia tapauksia olivat USA:n presidentti John Kennedy vierailu muurilla 1963 ja siellä lausumat sanat, ”Ich bin ein Berliner” sekä yli 25 vuotta myöhemmin Ronald Reaganin vielä silloisen Neuvostoliiton johtajalle osoittama pyyntö, ”Mr Gorbatsov, Mr. Gorbatsov tear down this wall”.

Tästä kului vielä yli kaksi vuotta, ennen kuin kehitys Itä-Saksassa oli tullut tiensä päähän.

Tilanne Itä-Saksassa oli sekä poliittisesti että käytännössä muodostunut kriittiseksi vuoden 1989 marraskuussa, kun Egon Krenz oli syrjäyttänyt Erich Honeckerin muutama viikko aiemmin ja tilanne oli luisunut sellaiseksi, että marraskuun yhdeksäntenä päivänä, suorassa radiolähetyksessä puolivahingossa kansalaisille luvattiin välittömästi vapaa kulku rajan yli. Sanoma levisi ”puskaradiossa” kulovalkean nopeudella ja ihmismassat alkoivat vyöryä muurin rajanylitys-paikoille. Suunnattoman ihmismassan saapuessa rajalle, olivat rajavartijat voimattomia ja tyytyivät vain avaamaan portteja sekä päästämään väenpaljouden vapaasti kulkemaan.

Berliinin muuri oli murtunut!

Näinä viikkoina kymmenet tuhannet saksalaiset ja Saksassa vierailevat turistit kokoontuvat Brandenburger Torille, Gendarmenmarktille, Alexille sekä Berliinin muurin vielä pystyssä seisoville osille, katsomaan kaikkialle kaupunkiin muurin murtumisen 25-vuotismuistoksi järjestettyä valoshowta sekä muistamaan muurin itäiseltä puolelta paetessaan surmansa saneita.
Useassa kohdin muurin jäänteillä on paikoissa, joissa pakoyritykset ovat päättyneet tragediaan, valkoisia ristejä ja kukkia sekä palavia kynttilöitä tuota muistuttamassa tuosta idän ja lännen rautaesiripun tunnusmerkiksi muodostuneesta rakennelmasta.