Aniara

Näytetään kirjoitukset elokuulta 2014.

Ilmatilaloukkaukset  1

Ukrainassa käydään sisällissotaa, missä separatistit saavat runsasta kalusto- ja miehistöapua Venäjältä, minkä tietysti Putin lakeijoineen ankarasti kiistää. Aivan kuten karamelleja näpistellyt peruskoulupoika, jonka taskut pullottavat makeisista, jotka hän valvontakameran todistuksesta huolimatta, oli ostanut toisesta kaupasta.

Samaan aikaan Suomi ja Ruotsi valmistautuvat allekirjoittamaan Naton kanssa isäntämaa-sopimuksen ja aloittamaan suuret sotaharjoitukset, joihin Nato ja Suomi sekä Ruotsi osallistuvat.

Samoihin aikoihin Suomen ilmatilassa Venäjän kone loukkaa Suomen ilmatilaa, loukkaa toisen kerran ja vielä kolmannenkin.

Lisäksi Valion rekat seisovat Vaalimaalla, ilman asiayhteyttä?

Kuka vielä uskoo?

Löytyykö maasta hyväuskoisia naiiveja haihattelijoita, jotka uskovat ukkospilvien väistämiseen, harhautumiseen tai huolimattomuuteen?

Venäjän armeijan lentäjät ovat hyvin koulutettuja sekä äärimmäisen kurinalaisia, jotka tottelevat ylempien upseerien käskyjä, olivatpa ne millaisia tahansa, täysin epäröimättä.

Sekä Persujen että Kokkareiden silmäätekevät valittelivat tänään aamu-TV:ssä sopimisen ja harkkojen, huonoa, mutta sattumanvaraista yhtenevyyttä Ukrainan kriisin kanssa.

Heillä ei ilmeisesti ollut tietoa viimeisimmästä ilmatilaloukkauksesta. Olisi ollut kiintoisaa kuulla mitä tuosta tapauksesta heillä olisi ollut sanottavaa.

Kokoomuksen edustaja tosin painotti, että Natoon on liityttävä ”poutasäällä” ei kun kriisi on kiivaimmillaan.

Nyt näyttävät myös johtavat hallituksen edustajat heränneen huomaamaan, että ”loukkaukset eivät voi olla sattumaa”.

Hyvin huomattu, mutta entäs sitten, mitäs teet?

Ja onkohan, jos niin tulee tapahtumaan, Venäjän päättäjät tämänpäiväistä hölläkätisempiä, kun naapurin rauhallinen 1300km pituinen raja muuttuu yhtä pitkäksi Nato-rajaksi?

Voipi olla, että ilmatilaloukkaukset eivät jäisi kolmeen, eivätkä kauppasuhteet kukoistaisi ja ehkä venäjän kansalaiset ja investoinnit Suomessa äkkiä tarvitsisivatkin erityissuojelua.


Älkää tuomitko, että teitä ei tuomittaisi!  1

Media ja oppositio ottavat jälleen kiitollisuudella vastaan uusimman ”kohun”: ministeri Räty on sekä puhunut sivu suunsa että harrastanut verosuunnittelua.

Verosuunnittelu on täysin laillista, kakkien vapaasti lain puitteissa sovellettavissa. Tavallisten kansalaisten mielestä tämä toiminta näyttää lähinnä verolainsäädännön porsaanreikien hyödyntämiseltä ja täten moraalisesti arveluttavalta.

Mutta kenties arveluttavammalta julkisuudessa näyttää Rädyn lausumat kansalaisten ansiotasosta.

Helposti kansalaisille tulee mieleen, että sosiaali- ja terveysministeri on vieraantunut hyvin kauas kansalaisten arjen todellisuudesta ja että hän on elävä esimerkki yläluokkaisesta kokoomuslaisesta eliitin ylenkatseesta.

Monet vielä muistavat Finnairin johdon asumisasiat, vihreiden entisen ministerin pimeänä maksamat palkkiot ja viimeisenä Merja Auliksen häädön, mihin silloinen Helsingin apulaiskaupunginjohtaja ja Kevan hall:n pj.Räty osallistui.

Onko nyt Rädylle käymässä kuten kävi Merja Aulikselle tai ex-ministeri Hautalalle?

Kävi miten kävi, väistämättä tulee mieleen otsikon raamatunlause.

Koskaan ei tiedä milloin itse onkin tuomittavan asemassa, oli sitten syytä tai ei.


Aniara

Pitkään harkinnassa olleen ja pientä vaivaa teettäneen etsinnän jälkeen löysin divarista Harry Martinsonin Aniaran, Aila Meriluodon suomennoksena.

Ennakko-odotukseni eivät likimainkaan vastanneet teoksen todellisuutta. Heti ensi riveiltä kävi selväksi, että teos olisi luettava alkukielellä. Tähän valitettavasti kouluruotsini ei anna pienintäkään mahdollisuutta.

Aivan kuten suomentaja saatesanoissaan toteaa, Martinsonin kielen muotorikkauden, vivahteisuuden, sanallisen akrobatismin ja merkitysten monimuotoisuuden ymmärtäminen ja lukuelämyksen täydellisen tavoittamisen edellytys, olisi naapurimaan kielenkulttuurin ja symbolismin maksimaalinen hallinta.

Jotta edes jotenkin pääsisi lähelle alkuperäistekstin henkeä, olisi tavallisen ”finnjävelin” luettava rinnakkain alkukielistä ja em. suomennosta. Silti paljon jäisi tajunnan ulkopuolelle.

Tämä ei suinkaan tarkoita, että suomentaja olisi kehno, saati sitten epäonnistunut. Päinvastoin, sen verran kuin itselläni ymmärrystä tässä on, luulen että Aniaran suomennos tekee oikeutta alkuperäistekstille, niin paljon kuin vai suomenkielinen teksti voi yleensä näin vaikealle vieraskieliselle teokselle tehdä. Suomentajan mukaan ”kaksi asiaa on kuitenkin pyritty säilyttämään alkutekstin mukaisina: asiallisuus ja intensiteetti”.

Mikä sitten on Aniara?

A. on runomuotoinen symbolinen kertomus nykyajan ihmisistä, ihmisten mielettömyydestä ja väistämättömästä tuhosta. Vaikka A. on kirjoitettu jo vuonna 1956 (toi kirjoittajalleen Nobelin 1974), on se edelleen hyvin ajankohtainen, ellei vielä nykyaikaisempi kuin kirjailijan teosta luodessa.

Aniara alkaa kun säteilyn saastuttamalta maapallolta matkustajien on paettava Dorislaaksostaan Marsiin ja pakolaiset ohjataan tuolle kaukaiselle planeetalle tehtävälle matkalle goldonderi Aniaraan.

Matkan edistymiseen tulee pian ongelmia, kun A. väistöliikkeen seurauksena, kadottaen alku-peräisen suuntansa, joutuu pois radaltaan ja suuntautuu kohti Lyyran tähdistöä vailla mahdollisuutta oikaista suuntaansa saati sitten palata tällä välin tuhoutuneeseen kotiinsa Dorisburgiin.

Samoin on tuhoutunut Miima, mikä lienee vastine nykyajan älypuhelimen ja TV:n sekä tietokoneen yhdistetty fantasia.

Aniara ihmisineen kiitää avaruudessa

”Näin sarkofagiin suljettuna saamme
pois kiitää kiusaamasta planeettaamme
ja lisää kylvämästä kuolemaa.

Nyt avoimesti puhua on valta
kun ajan häpeällisyyden alta
vie meitä eksyneitä
Aniara avaruuden taa".

Kun vuodet kuluvat ja toivo pelastumisesta hiipuu, mitä ei kerrota enemmistölle matkalaisista, vallan goldonderissa kaappaa Chefone, joka tuhoaa vastustajansa sekä kuvittelemansa aluksen kohtaloon syylliset.

Samalla aluksella alkaa muodostua neljä uskonryhmää, jotka eri keinoin yrittävät saada matkaajat puolelleen ja unohtamaan todellisuuden ja lähestyvän tuhon.

”Ja Aniaran neljä uskontoa
temppelikelloin, papein, krusifiksein,
vaginakultti, jurgitarten huuto
ja kutittajalahko kikattava
nyt esiin tungeksivat käyden kiistaan
aavoista määräämättömän ikuisuuden”

Hämmentävä on kirjailijan kaukonäköisyys nykymaailman selfie-kuviin, kun hän kuvaa peilien julkipanoa, joilla harhautetaan ajatukset pois kohtalon matkasta.

”Ja mimarobi uuden harhan keksi:
tuhannen kuvastinta annoin tuoda,
ne soivat mitä peilit voivat suoda…”

”näin että neljän pitkän vuoden ajan
peileillä petin monen vaikertajan”
_____

”Ei mitään olekaan jos ei se näy
kun peilitanssi peilijaloin käy
ja näennäisen aukoma tie
pois peililaaksoon, peilirotkoon vie.”

Tämän jälkeen kirjassa seuraa useita eri matkustajien kertomuksia, mutta meidät ehkä eniten yllättää runo: ”Laulu Karjalasta”.

Onko tämä sellaisenaan myös alkuperäiskirjoituksessa, vai onko tämä kääntäjän keksimää, meille suomalaisille sovitettua, kuvausta kaihosta jonnekin ammoin menetetystä kultamaasta, jonne pääsystä osa kansasta tuolloin teosta käännettäessä yhä haaveili.

Vuodet kuluvat ja vähitellen Aniaran matkaajat alkavat tajuta kohtalonsa ja yksi toisensa jälkeen menehtyä ja vähitellen Aniarasta tulee halki loppumattoman avaruuden kohti Lyyran tähdistöä kulkeva ”kylmä sarkofagi”.

(Suorat lainaukset Aila Meriluodon suomennoksesta)


Wein am Rhein

Yli 1000 km pitkä Reinin jokilaakso on tuhansia vuosia ollut asuttu ja viljelty alue. Laakson rinteet peittyvät toinen toisiaan seuraaviin viinitarhoihin. Täällä viininviljely on enemmän kuin elinkeino, se on itse elämän tarkoitus ja antaa leimansa koko seudulle, satojen kilometrien matkan.

Viiniteollisuuden runsaudesta huolimatta tai kenties juuri sen johdosta, kiinnostavia eivät ole suuret tuottajat vaan pienet perhe- tai sukuyritykset.

Nämä viljelevät ja valmistavat viininsä hyvinkin hankalissa olosuhteissa, jyrkillä lukuisia keroja pengerretyillä Reinin rinteillä, usein vuosisataisin hyviksi havaituin menetelmin. Tuotanto hoidetaan alusta loppuun itse ja tuotteet myydään lähialueille, myymälöihin ja ravintoloihin.

Näitä viinimyymälöitä, Weinstube’ja, ja viineihin keskittyneitä vuosisatoja vanhoja ravintoloita on Reinin rannoilla tiheään seuraavissa pikkukylissä ja kaupungeissa lähes vieri vieressä.

Tunnetuimpia ja myös laadukkaimpia lienevät kuivat MittelRheinin Riesling- ja Reinin sivujoen Moselin viinit. MittelRhein, mihin itse tutustuin, tarjosi runsaasti erittäin laadukkaita alueen valkoviinejä, etupäässä Rieslingejä ja tietysti kuivia.

Alueelta voi varmasti jokainen löytää mieleisensä.