Aniara

Näytetään kirjoitukset tammikuulta 2014.

SUOMALAISTA ALKOHOLIKULTTUURIA EUROOPPAAN

Olipa kerran erään suuren eurooppalaisen yrityksen pieni suomalainen tytäryhtiö. Suomalaisella yrityksellä oli pitkään mennyt huonosti, oli tappiollisia vuosia, irtisanomisia, henkilöstöllä alhainen motivaatio ja tutkimuksin todettu kapinamieli yhtiön johtoa kohtaan. Saadakseen parannusta henkilöstön mielialaan, päätti yrityksen johto lähettää 15 hengen suuruisen osaston viikonloppuvierailulle emoyhtiön pääkonttoriin ja lajissaan maanosamme suurimmille tehtaille eteläiseen Eurooppaan.

Matkaan lähdettiin innokkaasti, mm. matkan johtaja oli ansiokkaasti laatinut erittäin hauskan ja opettavaisen oppaan siitä, mitä matkailijan tulee tietää kohdemaastaan, sen maantieteestä, kielestä ja kulttuurista. Samassa oppaassa oli kautta rantain myös huomautettu suomalaisen alkoholikulttuurista tai sen poikkeavuudesta muuhun eurooppalaiseen yhteisöön verrattuna.

Tämän ilmeisesti katsottiin tarkoittavan sitä, että muun Euroopan täytyy omaksua suomalainen alkoholikulttuuri ja että juuri tämä retkikunta oli lähetetty sitä levittämään.

Niinpä valmistautuminen pyhään tehtävään aloitettiin jo Helsinki-Vantaalla, sitä jatkettiin välilaskun aikana Arlandassa ja parannettiin lentokoneessa. Samalla alkoi humaltuneiden ristiretkeläisten katkeamaton naurunräkätys, missä erikoisesti seurueen naiset kunnostautuivat. Sama ristiretkeläismeno jatkui myös kohdemaassa terassilta toiselle, ettei vain kaukaisimmallekaan kieltä ymmärtämättömälle turistireppanalle jäisi epäselväksi, mistä maasta ollaan ja mikä maa on jääkiekon maailmanmestari (oli juuri voitettu).

Jatkuvaan naurunräkätykseen tuli sentään katkos Leonardo da Vincin ”Viimeisen ehtoollisen” ja Milanon Tuomiokirkon mykistävän vaikuttavuuden kohdalla, minkä jälkeen sama meno jatkui, keskustelun aaltoillessa tasolla ”kusi, paska, perse ja räkä”. Olikohan paikallinen kulttuuri kuitenkin niin heppoista, ettei sen omaksumiseen tarvittu kuin aamupäivän kiertoajelu, minkä jälkeen voitiin palata alkuperäiseen lähetystehtävään. Tietysti oli joukossa joitakin sivistyneitäkin, ilmeisesti johtui hyvästä kotikasvatuksesta, he joivat vain ”bisseä”, eivätkä rahvaanomaisesti kaljaa.

Edistystä aiempaan oli ehkä se, että tällä matkalla kukaan ei oksentanut bussiin, eikä pyörinyt ulos bussista rähmälleen kansainvälisen turistijoukon ihmetellessä silmät pyöreinä pohjalaisten ”entreetä”.

Surullisinta lienee se, että riekkujat eivät huomanneet mitään muutoksen tarvetta matkakäyttäyty-misessä, vaan "matka oli ollut hauska ja hyvällä porukalla tehty".

Tuntien suomalaiset paksukallot ja sen kuinka vaikeaa on ottaa kiinni n. tuhat vuotta kulttuuriperintöä, voitaisiinko ajatella, että ennen kuin yritykset lähettävät henkilöstöään edustamaan itseään, yritystään, kotimaataan, emoyritystään ja sen tuotteita, että pidettäisiin heille parin viikon mittainen juopottelukurssi. Tämän kurssin aikana koulutettaville juotettaisiin aamusta iltaan kaikki mahdollinen alkoholi, mikä vain sisään saadaan, ettei matkan aikana tulisi mieleen, että tässä suhteessa pohjolan mestarit olisivat jääneet vähemmälle muuhun Eurooppaan verrattuna, eikä välimatkaa tarvitsisi kuroa kiinni lyhyen matkan aikana.

Ehkä tulevat sukupolvet voisivat sitten tehdä oman osuutensa tälläkin saralla Euroopan integraation eteen.


Atlanttitunneli

Useat lehdet ja jotkut mediat ovat joitakin viikkoja sitten tienneet kertoa, että koko ajan yhä kuivemmaksi ja sen vuoksi yhä suolapitoisemmaksi käyvää Kuollutta Merta yritetään elvyttää rakentamalla tunneli, pitkä putki ja/tai avoin kanaali Punaiseen Mereen raikkaamman merellisen veden saamiseksi.

Suunnitelma lienee hyvinkin toteuttamiskelpoinen, mikäli se todella auttaa Kuolleen Meren tilan parantamisessa. Suuria kanavia on rakennettu ennenkin ja tunnelin louhiminen kiinteään kallioon ei teknisesti ole kummempaa kuin metrotunnelin louhiminen pääkaupunkiseudulla.

Myös helsinkiläisten vesihuolto on suurelta osalta Päijänteestä Helsinkiin louhitun tunnelin varassa. Tunneli on tiettävästi maailman toiseksi pisin, yli 100 km pitkä. Tunneleita myös koko ajan louhitaan, Espoossa on käynnissä metrotunnelin louhinta ja Tampereelle suunnitellaan kovasti kiisteltyä maantietunnelia. Helsingissä on suunniteltu louhittavaksi tunneli keskustan alitse maanpäällistä autoliikennettä vähentämään. Nämä tunnelit ovat kuitenkin suhteellisen vaatimattomia tuohon juomavesitunneliin verrattuna.

Mutta miten olisi jos tehtäisi oikein mammuttitunneli Pohjanlahdelta Norjan ja Ruotsin vuorten alitse Atlantille, parantamaan meriveden laatua tässä hyvin sulkeutuneessa sisämeressä. Louhittavaa tunnelia kertyisi pisimmilläänkin alle 300 km, eikä sen tekninen toteutus geologien mukaan olisi mitenkään vaikeaa. Tunnelin halkileikkaus pitäisi tietysti tehdä suuremmaksi kuin Päijänne-tunnelissa ja lisäksi tarvittaisiin varmaan erilaisia pumppu ja säätöasemia, mutta projekti ei olisi mitenkään mahdoton. Jopa saastuneen Itämeren vesi saattaisi näin hieman puhdistua. Louhinta antaisi työtä sadoille ihmisille ja räjäytetty kallio voitaisiin käyttää rakentamisen raaka-aineena.

Joitakin ongelmia eliöstöjen ja vieraslajien kanssa saattaisi ilmetä, mutta mahdolliset haitat jäänevät hyötyjä pienemmiksi.


Arjalaista siementä oder Eichen aus Berlin

Berliinissä, kuten lukuisissa Euroopan suurkaupungeissa kasvaa runsaasti vanhoja paksurunkoisia jalopuita. Näin on myös Berlinen-Messen rakennusten ympärillä. Paksurunkoisia yli satavuotiaita tammia, jotka ovat nähneet niin Hindenburgin kuin Hitlerin ajat, on alueella lukuisia.

Ja tammet totisesti tuottavat siementä. Tammenterhoja on maassa laattakäytävillä kävelijöiden jalkojen alle matoksi asti. Tästä syntyikin ajatus laajentaa suomalaisen tammikannan geeniperintöä arjalaisella siemenellä. Eikun taskuihin sopiva näyte-erä ja kotimaassa purkkiin itämään. Joihinkin maihin on vieraiden kasvien siementen tuominen laitonta, mutta tullimiehet eivät rajaa ylitettäessä ilmettäkään väräyttäneet.

Idättäminen ei sitten ole hätäisten hommaa. Usko meinasi jo loppua, mutta kolmen kuukauden kuluttua alkoivat ensimmäiset silmut nostaa hentoja sirkkalehtiään. Tämän jälkeen kasvu oli hämmästyttävän nopeaa ja nyt purkeissa ”lainehtii jo teräinen” tammitaimisto.

Täytyisi olla joitakin kymmeniä aareja hedelmällistä maata mihin istuttaa kesän tultua. Tai sitten tehdä niin kuin entinen rakentaja joka kysyi ”saako naapurin tontille rakentaa? Nimim. Valoinko turhaan?