Aniara

Näytetään kirjoitukset kesäkuulta 2014.

Villipedot Kuriin!

Kautta vuosisatojen on luomakunnan kruunu, Homo Sapiens, ollut lukuisten petojen verenhimon kohteena. Varsin hyvin tiedämme, että ihmisen elintila (Lebensraum) on hälyttävästi kavennut eläinten maalla, merellä ja ilmassa tapahtuneen viekkaan ja salakavalan soluttautumisen johdosta

Viimeinen rauhallisia kansalaisia vakavasti järkyttänyt uhka tuli julki, kun YLE:n Aamu-TV:n kaikkialla ehtivät toimittajat olivat päässeet Suomalaisen yhteiskunnan viimeisimmän vihollisen jäljille. Ei enempää eikä vähempää kuin kotiloetanat uhkaavat meidän järjestäytyneen ja rauhallisen yhteisömme jäseniä.

Vuosia olemme saaneet tottua edellisiä suurempien villieläinten uhan ja vainon kohteena olemiseen kun asialla ovat olleet sudet, karhut, ahmat, ilvekset, ketut supikoirat, hirvet (viimeksi juhannusviikolla Kaivarissa), hylkeet, kyhmyjoutsenet ja tämänpäiväisessä (26.06, HS:ssa ), jälleen valiteltiin paskovista ja päällekäyvistä ja pyörätiellä tallustelevista tietä antamattomista (eilen Kaivarissa itse koettuna) valkoposkihanhista.

Vähän vanhoja arkistoja penkomalla löytyy useita esimerkkejä ihmisparkoja vainoavista, villin luonnon oikeudettomista, eliölajien ihmisiin kohdistavista hyökkäyksistä.

Menneinä vuosikymmeninä, kuitenkin melkein jo 2000 luvulla, Vihdin korpimetsien asukkaat esittivät huolestuneina lain ja luonnonsuojelun ristiriitojen ratkaisemista ihmisen eduksi, karhun käyskenneltyä lähiseudulla.

Mutta ei tässä vielä kaikki.

Vähän myöhemmin HS:n mukaan, tavattiin tuo luonnon lihansyöjäkone hiiviskelemässä Kehä III:n sisäpuolella, aivan urbaanin Espoon keskustassa saaliinhimoisena väijymässä, viranomaisten tekemättä yhtään mitään.

Vai mitä on sanottava siitä, että kiiluvasilmäinen karhu hiiviskelee illan hämyssä aivan suuren Jorvin sairaalan pihamaalla ja ihmislihan hajun houkuttelemana etsiskelee pääsyä itse laitokseen, voidakseen sitten yön hiljaisuudessa pujahtaa sisään ja käydä siellä pahaa aavistamattomien, liikunta- ja puolustuskyvyttömien potilaiden sekä suloisten sairaanhoitajattarien kimppuun, herkullisesta ihmislihasta nauttiakseen.

Ajatelkaapa viattomia vastasyntyneitä, joiden pehmeä liha lienee pedon suurinta herkkua. Huomatkaa kapaloitujen vauvojen ulkoinen samankaltaisuus – suuresta kokoerosta huolimatta – karhun toisen herkkuruoan - muurahaistenmunien – kanssa.

Tältä uhkaavalta katastrofilta tuolloin meidät pelasti vain, ainaisella työllä rasitetun mutta valppaan henkilökunnan tarkkaavaisuus niin, että peto havaittiin ja saatiin jopa valokuvatuksia Supon arkistoja varten.

Ovela peto kuitenkin vältti kaikki saarrostus ja kiinniottoyritykset, onhan se väijytyksen ja harhautuksen mestari. Se kulki välillä – tarkoituksellisesti ihmispoloisia petkuttaakseen – aivan avoimessa maastossa, välillä lymyten hämyisten metsien suojassa. Toisinaan se ui yli järvien ja näkijöiden mukaan viekkaasti hirveksi naamioituneena!

Puhuttiinpa jopa sellaista, että se pystyi muuttamaan hahmonsa ihmismuotoon, jolloin kaikkein mahdottomimmastakin paikasta saattoi pelastautua huolettomasti vihellellen ja kaksijalkaisten tyhmyydelle salaa partaansa naureskellen.

Enää ei voi todellakaan olla varma, onko aamuhämärissä viattomana kulkeva lehdenjakaja tai yövuoroon kiiruhtava tehtaantyöläinen se miltä näyttää, vai ihmismuodon ottanut peto!

Oikeuslaitoskin vihdoin heräsi niin että jopa oikeuskansleri ryhtyi – vuosituhannen vaihteen alla –vaatimaan ihmisten suojelua villipedoilta Ruokolahden karhuturman johdosta.
.
Kymmenisen vuotta sitten tähän kiinnitti huomiota silloinen aina valpas ja kiihkeästi ajan hermolla toiminut entinen ministeri Korkeaoja. Hänhän on valistanut kansaamme joutsenten levittäytymisestä ikiaikaiselle ihmisen alueelle ja esittänyt valkean vihollisen tuhoamista.

Aivan oikein, totta helvetissä, yhä laajemmalle levinneet kyhmyjoutsen että laulujoutsen on tavattaessa päästettävä pois päiviltä. Onhan se mokoma viekkaudella ja vääryydellä päässyt soluttautumaan maahamme.

On tietysti hyvä, että maasta löytyy valppaita kansalaisia, jotka tietämättömille kertovat, ettei kyhmyjoutsen ole mikään Sibeliaaninen kansallislintumme vaan mikä lie väärä elukka. Liekö Joutsenlammen musta joutsen (huom. viekas pukeutuminen neitseelliseen valkeaan pukuun, mutta se musta kyhmy, se kyllä paljastaa todellisen luonnon).

Mutta vielä tuosta kyhmyjoutsenesta, itse piru se on; ja aggressiivinen ja riidanhaluinen kuin mikä, varmasti syyllistynyt lukuisiin pahoinpitelyihin ja päällekarkauksiin ja tiedetään sen (ihan totta) syöneen pikkulapsiakin.

Ja onhan noita muitakin, aloitetaanpa edellä mainituista turhaan rauhoitetuista valkoposkihanhista, ja samaan sakkiin myös Kanadan-hanhet, paskovatkin niin pirusti, ettei Tapiolan tai Kaivarin nurmikoilla voi herrasväki nokkaa nyrpistämättä spatseerata.

Eikä sääliä karhuille (pannalla tai ilman, peto se on), kotkille, susille, ahmoille ja vielä hylkeiden perkeleet, syövätkin lohta, kunnon ihmisen evästä. Karpokin jo mennä vuosina hätyytteli, kun omantunnonarat sen ovat typeryyksissään rauhoittaneet.

Ja mitä ne muutkin linnut kesäisin rääkyvät läpi aamuyön, ettei mökillä unta saa, samaan läjään koko siipikarja.

Lopullinen ratkaisu (Endlösung) uhanalaiseen asemaamme olisi kuitenkin saatava

Kansalle kovat piippuun vaan, ja tuli vapaaksi.

Mitens se nyt, menikään? ”Tuhat miestä nyt yhtä sutta surmaa, sata jäljittää kahta oravaa”…