Blogi

Näytetään kirjoitukset joulukuulta 2006.
Seuraava

...  4

tänään äippä oli soittanut mulle ennen viittä, mutta puhelin oli toimistossa enkä kuullut. Kun koetin soittaa takaisin tuuttasi vain varattua. Tuli kauhea tunne että nyt ukki on kuollut. hirmuinen pommitus äipän kännyyn, mutta aina vaan oli varattu. Loppujen lopuksi äippä soitti ja helpotus...ukki on elossa vielä.

Mutta huonoja uutisia asioiden tiimoilta silti tuli. Ukki on nyt saattohoidossa, eikä mitään hoitoja enää tehdä. Täti joka on sairaanhoitaja, epäilee että kyse on enää muutamista päivistä.

oli hiukan tillintallin-olo kun odotti äipän soittoa. Toissakesänä sain tekstarin iltavuoroon että kaveri on kuollut auto-onnettomuudessa. Loppuilta on hämärän peitossa, sen verran muistaa, että kaikki oli epätodellista eikä mistään oikein tajunnut mitään. Oli pakko lähteä duunista kotiin aikaisemmin silloin.Ja nyt oli samanlainen olotila, mutta se meni ohi, kun kuuli ettei olekaan pahin tapahtunut.

Äippä on koko päivän muistellut itsenäisyyttä myös siltä kantilta että ukki taisteli viisi vuotta rintamalla ja turvasi meille oman maan. Samanlaiset tunteet on itsellä.

Mutenkin suomi on paras maa elää, kaikesta huolimatta, enkä muuttaisi muihin maihin vaikka maksettaisi. Hyvä suomi, hyvä meidän itsenäisyys ja eläköön ukki!


kääk...  1

mä en tajua, en todellakaan...miten voi olla näin levoton olo??? hirmuinen tekemisen tarve, eikä sitten kuitenkaan pysty keskittymään mihinkään=/...olen yrittänyt piirrellä, tehdä kamulle sarjakuvaa, lukea, kattoa telkkua,kirjoittaa päivikseen ( siihen mihin ihan kynällä tekstataan=)...), maalata, jopa naputella pöytää pölhönä mutta ei...mihinkään ei keskittyminen riitä. jos olisin kärpänen juoksisin ympäri seiniä. Eikä edes väsytä yhtään. Unirytmit ihan sekaisin jälleen kerran...argh!!! ja skvääk!!! ja urgh!!!

raha-asiatkin sain sumplittua ( kiitos iku-ihkun isukkini) ja siivottu on ja kaiken pitäisi olla hyvin...mikä mua vaivaa!!!????? ei voi syyttää liiallista kahvin litkimistäkään, kun en moista juo...huomenna kuitenkin duunipäivä ja pitäisi olla pirteänä iltavuorossa, mutta jos en saa unta ja häkkijellonana vain kirmaan luukussani ympyrää, koko yön, en varmasti ole kirkassimmuisin huomenna.

huokaus...ei jaksa tähänkään keskittyä. Yritän taas lukea kirjaa, edes vartin...


siivousintoa...  1

sainpahan itseäni niskasta kuristusotteella kiinni ja siivousvaihteen päälle. Alkaa jo näyttää kämppä paljon siistimmältä, vaikkei imuri olekaan vielä hurahdellut ( kohta, kohta!!kaikki aikanaan=)...). Varsinainen alaston siivooja olen=D...tai ainakin puolialaston=). Toppi ja pikkarit päällä hosunut ja puhtoillut ( ja se on sana=)...)

hempukkakin siivoilee omassa huoneessaa ja laulaa " minä joka päivä vääää-hän siivoan, siitä saa-an mielen pirteän..."

äsken laskeskelin laskuja joita pitää palkkispäivänä maksaa, ja meinasin saada hermoromhduksen. Ei nimittäin palkaa riitä kun tuli opintolainan korotkin maksuun=/...ja on vielä se citymiittinki joka pitää myöskin maksaa. Mun on mietittävä pääsenkö sinne, eli onko mulla varaa lähteä, vai joudunko kuitenkin jättämään väliin. Yksi ratkaisu voisi olla jos isukki voisi joululahjaksi maksaa ne korot. Sitten en joudu vararikkoon....pitää soitella ja kysellä. jotenkin vain hävettää kun ei pysty omia laskuja maksamaan vaikka on työssäkäyvä ihminen. turhauttaa kun teet töitä ja mitään ei jää käteen. ainakaan joulu ja kesäkuussa kun korot erääntyy.

no, nyt jatkamaan siivooamista kaiken kurnutuksen jälkeen=)


viikonlopun vilinät osa 2...  3

jaahas...lauantai siis alkoi oikeasti vasta puoli viiden aikaan kun Lady k: herätteli mut unilta. Kuudelta piti olla jo tikkurilassa...tuli hitusen kiirus. Ja kuinka ollakaan eksyttiinkin vielä vaikka osoite oli tiedossa. Ei pahemmin kuin yhden matsin verran. Yllätyksiäkin koettiin kun starbuck voitti euroopanmestaruuden (olin ihan varma ettei voita). Uolevikin voitti oman matsinsa ( tietty!!=)...)

jotain silti oli tapahtunut mussa, perjantain ja lauantain välillä. Siis mielessä...jotenkin vain tajusin siellä tiksussa, että mulle kaikkein parasta on unohtaa uolevi ( sillä tavalla). voidaan olla kavereita, mutta muulla tavoin mun on unohdettava se.Oli suruisen haikea olo kattoa sitä siellä yleisön edessä. Ja silti tuontui oikealta, ja hyvältä ratkaisulta. Suunnattoman helpottuneelta. Kun mennään joulunalus ajaksi kotkaan, soitan metallisoturille ja aion eksyä sen sänkyyn yhdeksi yöksi. Jossei voi saada tunnetta niin ainakin voi tuntea halua ja vastahalua. Hukkua hetkeksi toiseen ihmiseen, vaikkei sitä rakastaisikaan. Sekin on enemmän kuin mitä monet saa.

juu, lauantain loppu meni sitten bilettäessä. Tillikkaan mentiin loppujen lopuksi kokoonpanolla minä, koalatar, baartender J. , blackjack ( aikaisemmin leonardo dicaprio=)...) ja herra norppa ( uusi tuttavuus).
sunnuntaina olikin sitten aika huono olo. Vietimme korttipeli-illan, mutta oltiin kaikki aika väsyneitä ja omissa ajatuksissamme, eikä sydän ollut siinä mukana. ensi viikolla on vika peli-ilta ennen joulua, toivottavasti silloin on kaikki paremmalla mielellä.

tänään ja huomenna en pääse duuniin ( tai päässyt) koska hempukka on kuumeessa. Koti-oloa ilman turhia säpinöitä.


viikonlopun vilinät osa 1  1

olipa kerran viikonloppu=)...varsinainen sellainen.Perjantaina hypättiin sitten laivaan, joskin kolme duunikamua jäi uupumaan erinäisien syiden tähden. Oli meitä joka tapauksessa 6 pirtsakkaa hoitajaa valmiina toimintaan. Laivaan päästyämme pidimme pienen brunssin aamun ratoksi. Lähikauppa oli sponssanut meidän pikkujouluja, ja syötiin patonkia kera leikkeleiden ja creme bonjourien, viinirypäleitä, ja tietenkin kuohuviiniä palan painikkeeksi. Lisäksi saimme jokainen selviämispussin jossa oli karkkeja, chilipähkinöitä sekä salmaripullo=D.

tallinnassa seikkailtiin vanhassa kaupungissa, käytiin ostoksilla ja syömässä ja yritettiin etsiä hotellia josta saataisiin huone muutamaksi tunniksi huokealla. Piti nimittäin päästä meikkailemaan ennen laivaan menoa, koska se lähti vasta puolenyön aikaan. kolmannessa hotellissa onnisti ja kiitos söpöisen portieerin vitalin, saatiin kahden hengen huone jossa pantiin täytäntöön kunnon tälläystuokio=).

laivassa juhlittiin olan takaa, osa yöstä on ollut aika utuista (liikaa drinksuja perhaps??), ja pussailinkin=). Viimeiseksi eksyttiin vielä kamusen kanssa laivaan, eikä meinattu löytää hyttiä, mutta loppujen lopuksi sekin havaittiin ja päästiin nukkumaan...kokoaiseksi 2 tunniksi!!!
Mutkin herätettiin 15 min ennen maihin nousua. Tuli hiukka kiirus=)...

luulisi että olisi jo silloin luovuttanut juhlimisen, mutta ei. Toisen duuninkamun kanssa lähdettiin vielä parille siiderille ja vasta sitten kotio=). Unta 5 tuntia ja heräsin puhelimeen. Lady K soitteli, meidän kun piti lähteä winter waria katsomaan....siitä seuraavassa blogisessa tänään=)...



Seuraava