Elokuvat

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on elokuvat.

Islam, maailman hauskin uskonto  9

Tänä keväänä elokuvakangas näyttää tursuilevan poliittis-uskonnollisia komedioita joissa sohitaan tuttuja muurahaispesiä. Saako muslimille vittuilla? Missä menee pyhäinhäväistyksen ja hyvän huumorin raja? Voivatko muutkin kuin juutalaiset kertoa esinahkavitsejä? Räjäyttääkö terroristi sinunkin kahvikuppisi? Pian ensi-iltaan tulevassa Chris Morrisin provosoivassa Four Lions -leffassa seurataan terroristisolun sekoilua Lontoossa. Sitä ennen on jo naurettu Office-käsikirjoittajan Ricky Gervaisin ateistirainalle The Invention of Lying.

Kävin juuri tsekkaamassa Infidelin (suom. Vääräuskoinen) joka on pohjoislontoolaisen älykköjuutalaisen David Baddielin uutukainen. Baddiel itse kertoi koenäyttäneensä leffan hijab-pukuiselle naisyleisölle -yhtää fatwaa ei tullut. Itseasiassa leffaa on ollut tekemässä useita muslimeja, mm. tuottaja Uzma Hasan. Baddielin mukaan piintyneintä islamofobiaa edustaa ajatus etteivät muslimit osaa nauraa itselleen eikä muillekaan. Ja leffahan on silkkaa naurettavaa törmäyskurssia, siinä sankari taksikuski ja karvalakkimuslimi Mahmud Nasir tajuaa eräänä päivänä adoptiopapereita lukiessaan olevansa juutalainen. Seuraa vaikea identiteettikriisi jonka johdosta vaimo pistää Mahmudin ulkoruokintaan. Kyse on stereotypioista, mutta opettavaisista sellaisista. Mahmudin vaimo rukoilee viidesti päivässä ja lukee välillä julkkisjuoruja Graziasta.

Nasir ystävystyy entisen vihamiehensä naapurin juutalaisen taksikuskin, Lennyn kanssa. Pornoa päivisin videolta katsova Lenny opettaa Mahmudin juutalaiseksi, lukemaan Philip Rothia ja sanomaan Oy Vey (juutalainen tapa sanoa "Nyt sattui Juhaa leukaan"). Mahmud kertoo menestyksellisesti esinahkavitsejä bar mitsvassa ja menee täydestä, ainoastaan muslimiyhteisö ei sulata hänen astumistaan ulos juutalaiskaapista.

Mielenkiintoiseksi tämän julkaisun tekee se että leffa on myyty jo 62 maahan -lukuunottamatta Israelia. Arabimaailmassa, Bahrainissa, Quatarissa ja jopa Irakissa aiotaan näyttää Infideliä kuten myös Four Lionsia. Infidelin pääosaa näyttelevä stand-up koomikko Omid Djalilli sanoi eilen lehtihaastattelussa että on edelleen mahdollista että myös Israelilaiset saavat nähdä elokuvan mutta että se ei ole todennäköistä koska Israelilaiset voivat tulkita leffan juutalaisvastaiseksi: elokuvassa Mahmud ei ole juutalainen alusta loppuun.

Leffan tuotantofirma on myös satsannut uskonnon ja huumorin markkinapotentiaaliin järjestämällä Mikä uskonto on hauskin-skaban. Voittaja on jo julkaistu. Jaetulla ykkösijalla on lontoolainen ex-diileri ja muslimistand-up-koomikko Nabil Abdulrashid. Hänen voittajaläpyskänsä voi tsekata täällä:

http://whichreligionisfunniest.com/

Jumalauta mä olen juutalainen, ettekste tajua, huutaa Omid Djalili Infidel-elokuvassa
Jumalauta mä olen juutalainen, ettekste tajua, huutaa Omid Djalili Infidel-elokuvassa

Haluatko kuuluisaksi?

"Kauan eläköön pr-mies. Alköön kamalat faktat koskaan tulko loistavien tarinoiden tielle" toteaa mies jolla on kauluspaidan ylin nappi auki.

Kettumainen mies on Mark Borkowski. Hän brassailee nimeään kantavan pr-firman tilaajilla: Led Zeppelin, Sony, Amnesty ja American Express. Pöydällä on kopio hänen kirjastaan Kuuluisuuden Kaava, Kuinka Hollywoodin Fiksaajat ja Feikkaajat loivat Julkkisteollisuuden.

Valitettavasti olen joutunut samaan kahvilaan kaikkien spin-tohtoreiden ja pr-miesten kuninkaan kanssa. Tämä lounge on tv-studion lämpiö jossa kuvataan parhaillaan Diiliä (Mä annan sulle potkut).

Borkowski ihannoi varauksetta systemaattista paskanjauhannan taidetta.

Jopa minä uskoin että hänen kirjansa on kuuma uutuus. Juuri sitä mitä ilman en voi tulla toimeen.

Kriitikot ovat sitä mieltä Andy Warhol suhtautuu Borkowskiin kuin Johannes Kastaja Jeesukseen. Hän tietää miten massoja puhutellaan. Andy puhui varttitunnista. Mutta hän olikin vain osittain oikeassa.

Borkowskin mukaan:

F (T)= B+P (1/10T>+1/2T2)

Kiteytettynä: Saavutettuaan suosion henkilö x pysyy tunnettuna keskimäärin 15 kuukautta. Ei siis minuuttia. Sen jälkeen alkaa alamäki. Ja tämän estämiseksi tarvitaan Borkowskia joka fiksaa tarinan: Näyttelijä se ja se heitti x:ää tuopilla päähän. George Clooney ajoi urheiluautolla ajas kalliolta ja makaa nyt sairaalassa. Seuraavana päivänä me luemme lehteä ja toteamme kahvitauolla:

"Kuulitsä hei George Clooney ajoi alas kalliolta"

Tämä toistetaan 15 kuukauden välein. Ja kas, näiden pr- nastojen avulla tähti pysyy julkisuuden muovigalaksissa hamaan tappiin.

Kirjansa viimeisellä sivulla Jeesus Borkowski ojentaa kätensä meille maallikolle: HALUATKO TULLA KUULUISAKSI? MIKÄ TÄRKEINTÄ HALUATKO PR-MIEHEN TAISTELEMAAN PUOLESTASI, SOVELTAEN TÄSSÄ KIRJASSA ESITETTYÄ KUULUISUUDEN KAAVAA PYRKIMYKSESSÄSI TULLA KUULUISAKSI?

Borkowskin tenhoa on vaikea selättää. Kuluu 3,5 sekuntia ja olen ostanut hänen kirjansa. Se siitä yrityksestä säilyttää kriittinen etäisyys. Toiset viisi sekuntia. Istun Borkowskin pöytään. Ai että maistuisko mulle espresso? Oho! Miten tässä nyt näin kävi?

Juomme Borkowskin kanssa espressoa.

Oscar-gaalan on hänen mukaansa elokuvateollisuuden pitkäikäisin julkisuustemppu. Gaala alkoi tavallista suuremmasta elokuvaväen illallisjuhlasta vuonna 1928. Matka kohti nykyistä spektaallia alkoi kun palkintotilaisuus kopioi menestyksellisesti elokuvatuottaja ja aviaattori Howard Hughesin pr-stuntin kaavaa.

Hughes keksi miten houkutella lehdistöä muuten tavalliseen elokuvansa Hell´s Angels ensi-iltaan. Hän kutsui paikalle kaikki starat Chaplinia myöten, vuokrasi valonheittimiä ja levitti punaiset matot. Ja kas hänen elokuvasta tuli hitti. Journalistit saapuivat tähtien magnetisoimana kuin kärpäset hehkulamppuun. Näytti siltä kuin kaikki olisivat yhtäkkiä tulleet paikalle itse elokuvan vuoksi -varsinkin jos satuit lukemaan jutun lehdestä.