Elokuvat

Näytetään kirjoitukset elokuulta 2010.

Ohjaussauva-sukupolvi  2

Sukupolviluokitteluiden kyseenalainen ykkönen on ohjaaja Jason Reitmanin äskettäin lanseeraama joystick generation. Ohjaaja laukaisi tämän hurmaavan termin ilmoille nähtyään teaserin Scott Pilgrim vs. The World-elokuvasta. Ohjaussauvat kuitenkin vievät ajatukset jonnekin Commodore 64:n suuntaan -eivät välttämättä siihen elämänympyrään joka koskettaa Scott Pilgrimin 23 -vuotiasta basistia (Micheal Cera) joka rakastuu Amazon-firman lähettityttöön (tuotesijoittelua 4. 0?).

Sarjakuva sisältää runsaasti LOL-sukupolven rentoa läpänheittoa.Mukana on vegaaneja ja wannabe-rokkareita. Torontolainen basisti taistelee uuden heilansa ex-poikakavereita vastaan. Alettuaan deittailla rock-pimua nimeltä Ramona Flowers, häntä vastaan säntäävät myös skeittari nimeltä Lucas Lee, goottininja Roxie Ritcher ja superkonna Gideon Gordon Graves. Toronto kaupunkina on monien mielestä ug-kaupunkien ykkönen tätä nykyä ja Scott Pilgrim vs. The Worldin englantilainen ohjaaja Edgar Wright on samaa mieltä. Luultavasti myös Scott Pilgrim-sarjakuvan torontolainen luoja Bryan Lee O'Malley on tätä mieltä. Hänen sarjakuvansa on outo sekoitus japanilaista mangaa ja kanadalaista sarjakuvaa.

Ehkä neljän vuoden ikäero elokuvan ohjaajan (s. 1974) ja alkuperäisen sarjakuvan tekijän (s. 1979) välillä selittää jotain Reitmanin hämmentävistä sukupolvikategorioista. Ohjaaja on ilman muuta ohjaussauva-sukupolven edustaja. Vähän aikaa sitten hän luetteli Vanity Fairille pelaamiaan pelejä: Pac-Man, Donkey Kong, Pitfall sekä Dragon's Lair jota hän luonnehti hiton vaikeaksi. Wright ei koskaa joikannut Commodorella vaan ZX Spectrumilla. Kaikki nämä pelit ovat Wrightin uuden elokuvan pääsosan esittäjälle Michael Ceralle (s.1988) korkeintaan hämäriä fläsäreitä ja jotain korkeintaan hyvin retroa.

Tehdessään Scott Pilgrimiä ohjaaja kertoi äskettäin haastattelussa tietoisesti vältelleensä erikoistehosteissa ja videopeleissä käytetyn taustalakanan, chromakeyn käyttöä. Tarkoitus on tietoisesti ottaa etäisyyttä toisiin Hollywood-vetoisiin sarjakuvaelokuviin kuten Frank Millerin 300, tai Tatsuo Yoshidan 1960-luvun anime-sarjaan pohjautuva Speed Racer. Scott Pilgrimin on siis tarkoitus olla jonkinlainen luomu-versio Hollwoodin sarjakuvaelokuvista. Wrightin mukaan suurin osa on kuvattu ulkona, aidoissa kuvausympäristöissä.

Scott Pilgrim-sarjakuvasarjan kuudes osa ilmestyi vain kuukausi ennen kuin elokuva tuli teatterilevitykseen. Se on jälleen esimerkki työtavasta jossa elokuvaa ja siihen pohjautuvaa tekstiä on vaikea erotella toisestaan. Kyseessä on multimediaprojekti ja väite "elokuva ei ole uskollinen tekstille johon se pohjautuu" on entistä ongelmallisempi, sillä molempia on työstetty vuorovaikutuksessa toistensa kanssa. Samaan ilmiöön törmäsimme vähän aikaa sitten Kick-Ass elokuvan kohdalla. Silloin elokuvan ohjaaja yllättäen ilmoitti itse vaikuttaneensa sarjakuvan käsirjoitusprosessiin.

Käsikirjoittaja-ohjaaja Wright oli 20-vuotias tehdessään ensimmäisen teatterilevitykseen päätyneen elokuvansa A Fistful of Fingers. Nykyään Wrightia kutsutaan geek-ohjaajien (vara)kuninkaaksi Hän on menestyksen myötä tutustunut hittisarjojen Lost ja Alias tekijään J.J. Abramsiin. Ennen persaukisella ohjaajalla on nyt myös kalenterissaan Riiviöiden ja Gremlinsin ohjaajan Joe Danten yhteystiedot. Ja Los Angelesissä käydessään hän tavallisesti myös hengailee Quentin Tarantinon kanssa.

Monet ovat sitä mieltä että Wrightin on onnistunut säilyttää indie-asenne -huolimatta siitä että ohjaajan Hollywood-läpimurto on tyylitelty versio pienen lukijakunnan sarjakuvasta.

Wright isännöi joku aika sitten kulttielokuvafestaria Bloor Cinema Torontossa. Lontoossa Apple Storen Q&A:ssa Wright paljasteli kulttimakuunsa tärkeimmin vaikuttaneita tekeleitä. Eräs näistä on Danny Pearyn paksuhko kirja Cult Movies. Scott Pilgrim on myös kuulemma velkaa monille camp-klassikoille kuten Beyond the Valley of Dolls. Tässä Russ Meyersin vuonna 1970 valmistuneessa tietoisesti hieman kökössä komediassa tyttöbändi tekee reissun Los Angelesiin ja huomaa saaneensa perinnön. Seuraa sekoilua pornon ja parittajien parissa. Sivuhuomautus: nettisanakirjan mukaan doll on slangi-ilmaus rauhoittaville lääkkeille.

Tavallinen amerikkalainen tapa luonnehtia elokuvaa on sanoa X kohtaa Y:n. Scott Pilgrimin kohdalla tämä ristipölytys on tarkoituksellisen omituinen. Wrightin itsensä mukaan X on Brian De Palman 1974 kauhukomedia Phantom of the Paradise.

Y on Stephen Chown Kung-Fu Hustle.


Hyvä sota

On merkillistä huomata, kuinka lähellä elokuva on historiansa ajan ollut aseväkeä ja pyssyjä. Jules Marey, eräs elokuvakameran varhaisista kehittäjistä suunnitteli armeijalle erityisen kiväärikameran voidakseen tallentaa sotajoukkojen liikettä taistelukentällä. Elokuvafilosofi Paul Virilio väittää että värielokuvat yleistyivät toisen maailmansodan välittöminä vuosina. Asevoimat ovat aina olleet persoja erilaisille havaintolaitteille, tutkajärjestelmille, tiedustelukoneille etc. Kuuluisa esimerkki sotateknisen havainnoinnin ja elokuvan yhteydestä on Howard Hawks, hävittäjälentäjä josta tuli elokuva-ohjaaja.

Viimeaikaiset Irakiin sijoittuvat sotaelokuvat ovat tuoneet kamera-avusteisen havainnoinnin osaksi juonikuvioitaan. Brian De Palman Redacted (2007) sisältää pätkiä kuvitteellisista sotilaiden videopäiväkirjoista joissa sotilaat rymyävät keskellä taistelua kypärään kiinnitettyine kameroineen. Hurt Locker ja Battle for Haditha ovat myös tulleet kuuluisiksi tavasta jolla ne muistuttavat ensimmäisen persoonan taistelupelejä. Virtuaaliavusteiseen sotilaskoulutusmetodeihin tutustunut tutkija John Protevi väittää että videopelit ovat tärkeä osa todellista sotaväen koulutusta Yhdysvalloissa. Videopelit ovat myös seksikäs tapa värvätä alokkaita sotaan mistä Amerikan armeijan America's Army, verkossa pelattava sotapeli on todisteena. Sen vuoksi sota näyttää videopeliltä ja videopelit sodalta. Sen lisäksi videopelit ovat myös osa elokuvakerrontaa.

Sotilaiden videopäiväkirjat ovat tulleet sota-elokuvien peruskauraksi. Mutta silti vanhanaikainen sankarillinen sotajournalismi tuntuu olevan hengissä. Vanity Fairin toimittajien tekemä dokumentti Restrepo sijoittuu Afganistaniin. Jostain syystä ja kaikesta yrjöttävyydestään huolimatta tämä elokuva on voittanut palkinnon Sundancen elokuvafestivaaleilla.

Haastattelussa tekijät ilmoittavat kuinka läpeensä konservatiivinen heidän projektinsa on. Sen on tarkoitus osoittaa kotirintamalla miten kovaa siellä jossain luotisateessa elämä voi olla. Todellisuudessa tekijät eivät voi olla paljastamatta että itseasiassa sotiminen on kivaa kun veressä on paljon adrenaliinia ja yhteinen taistelu lujittaa ystävyyssuhteet rintamalla. On harmillista palata takaisin kotiin vaimojen luo omakotitaloon. "Tämä ei ole mikään taide-elokuva vaan elokuva amerikan keskiluokalle" toteaa toinen tekijä, Tim Hetherington Movingpicturesmagazine.comin haastattelussa.

Tämänkaltaiset toteamukset herättävät hirveän aavistuksen. Nuo kaukaiset sodat siellä jossain käydään vain jotta meidän loputon tarpeemme kokea jännittäviä tilanteita kävisi toteen.

Erityisen outoja ovat sotaelokuvat jotka kierrättävät ns. hyvä sota- myyttiä.

Kriitikoiden Pollard & Boggs mukaan hyvällä sodalla viitataan Hollywoodin luomaan myyttiin joka sai alkunsa toisesta maailmansodasta."Hyvä sota on keskeistä militarismikulttuurissa heti Pearl Harborin jälkeen ja se huolehtii siitä ettei yleisö unohda natseista ja fasisteista saatuja käänteentekeviä voittoja".

Se mikä tekee tästä sodasta hyvän ja puolustamisen arvoisen on hiukan epäselvää. Ehkä se on näiden elokuvien vastaansanomaton isänmaallinen tunne. Ehkä selitys on siinä että hyvää sotaa kierrättävät elokuvat toimivat kuin Tuntematon Sotilas. Ne sisältävät koko kansakunnan pienoiskoossa, Hurmurin, Kusipäisen Sulkeis-kersantin, Hyväuskoisen Hölmön ja Kaupungista Kotoisin Olevan Kovanaaman. Kaikilla on sama univormu ja yhteinen vihollinen. Eräs outo juttu on että näitä Hyvää Sotaa kierrättäviä elokuvia tehdään vielä yli puoli vuosisataa todellisen sodan päättymisen jälkeen.

Jokatapauksessa:näiden sota-elokuvien juuret ovat tiukasti propagandassa: kun Japani hyökkäsi Pearl Harboriin joulukuussa 1941 kaikkia Hollywood-sotaleffoja velvoitettiin erityisen valvontaelimen avulla pysymään myönteisinä Yhdysvalloille.

Syntyi idea tavallisista kunnon hepuista taistelmassa isänmaan puolesta, kuva univormun alla asustavasta tavallisesta työläisestä joka puhuu jotakin hassua murretta ja heittää välillä juttelun lomaan karskia huumoria. Valkokankaat pursusivat sellaisia elokuvia kuin He kuolivat viimeiseen mieheen (1942) Tavoitteena Tokio (1943) ja He antoivat kaikkensa (1945) joissa sota kuvataan jalona ja hyvänä asiana jonka etulinjassa on Amerikan Yhdysvallat.


Tom Kruisaa taas  5

Nolkytluvulla Tom Cruisesta tuli eräänlainen kultti-spede. Uudessa Facebookin syntyvaiheita kartoittavassa kirjassa The Facebook Effect kirjoittaja, David Kirkpatrick kertoo kuinka Cruise oli coolina itseään pitävien Facebook-koodaajien maskotti.

Koodaus-sessiot päättyivät usein tunteja kestävään Tom Cruise -leffamaratooniin.

Miksi?

Cruise oli hauska koska hän ei ollut cool vaan camp. Pelleily meni jopa niin pitkälle että ryhmä nimesi Facebookin palvelimia Top Gun – lentäjistä parhaat- elokuvan hahmojen mukaan. Jotkut Cruise sitaatit Top Gunista päätyivät myös Facebookiin varhaiseen edeltäjän TheFacebookin käyttöjärjestelmään.

Useat Hollywood-tahot ovat sitä mieltä että Cruise on pihalla. Hänen pitäisi olla hiljaa scientologiasta eikä palata kerta kerran jälkeen ruutuun tilittämään uskonnosta.

Ja nyt koko Hollywood on täynnä spekulaatiota miksi Tom Cruisen ei onnistunut kerätä kuin kuppaiset 20$ Knights and Dayn ensimmäisellä viikolla. Elokuvan odotettiin haastavan DiCaprion Inceptionin. Cruise ja DiCaprio ovat The Guardianin leffatoimittajan mukaan kiinni pahimmat kilpailijat. Heillä on ikäeroa 12 vuotta. Mutta DiCaprion palkka on kovempi. Siinä missä Cruise voi laskuttaa 22$/elokuva, DiCaprion liksa on 28$.

Suurin huolenaihe on varjo jonka Knight And Day-elokuvan huono menestys heittää valmisteilla olevaan Mission: Impossible neloseen. On nimittäin spekuloitu sillä että ellei Cruise tihkukaan sitä seksiä joka tuo massit johtajien salkkuihin, hänen esittämänsä hahmo Ethan Hunt tapetaan käsikirjoituksessa. Elokuvan ensi-ilta on vasta 2011 lopulla mutta pahimpaan on paras varautua.

Suuri osa kirjoittajista on kuitenkin sitä mieltä että Cruisen seksi ei hyydy. Vielä nytkin, 48-vuotiaana hän saa Varietyn kirjoittajan huudahtamaan "hän on ihmeellinen". Eräs otaksuma on että Cruise astuu seuraavaksi vakavampiin hommiin- hän ryhtyy ohjaajaksi. Syyksi ilmoitetaan hänen inspiroiva vaikutuksensa vakaviin ohjaajiin kuten Stanley Kubrick, Steven Spielberg ja Michael Mann.

Pari viikkoa sitten Cruise ilmestyi BBC:n öykkärimäiseen auto-ohjelmaan Top Geariin Cameron Diazin kanssa. Fanit olivat kauhuissaan koska Tom on tehnyt urallaan monta juttua ja viime aikoina pääasiassa noloja. Kaikki palautuivat vuoteen 2005 jolloin Cruise alkoi hyppiä sohvalla Oprah Winfreyn talk showssa. Koko episodi sai aikaan valtaisan debatin.

Oliko Cruisella kaikki himassa? Eivätkö pr-konsultit viitsineet vai eikö Cruise piitannut siitä minkälaisen kuvan näyttelijän tulee itsestään antaa. Jotkut olivat varmoja että esimerkiksi Mission: Impossible -trilogian tuottaneen Paramountin myöhempi päätös hyllyttää Cruise liittyi siihen älyttömään sohvalla hyppimiseen suorassa lähetyksessä.

http://www.youtube.com/watch?v=GqcpajehvYg


Tarzan, lähiön kuningas  8

Tarzanin globaali sankaruus varmistui, kun viidakon valkoisesta miehestä tehtiin elokuva. Ennen kuin Walt Disneyn onnistui muuttaa eläimet kassakoneen kilinäksi, kirjailija ja kiinteistövälittäjä Edgar Rice Burroughs möi kadunvarsilla Tarzan-leipää, Tarzan-patsaita Tarzan-asuja ja Tarzan- jäätelöä. Raha virtasi vaikka itse tarinaan oli eksynyt tosi paha virhe.

Alunperin All-Story -lehdessä ilmestyneessä tarinassa (jota siis seurasi kaksikymmentä kaksi jatko-osaa) viidakko on asutettu tiikereillä.

Tämä on väärin. Afrikassa ei ole koskaan nähty tiikereitä. Se on vähän sama kuin väittäisi että Helsingissä on jääkarhuja. Myöhemmin Burroughs kuitenkin oikaisi tämän kömmähdyksen. Sitäpaitsi Edgar Rice Burroughs ei ollut koskaan käynyt Afrikassa.

Raakalaismaisuutta kerrakseen tarjosivat Amerikan kaupunkien asfalttiviidakot.

Myöhemmin Burroughs myönsi ettei jaksanut lukea Darwinin Lajien Syntyä loppuun.

Ja vastikään julkaistussa suomenkielisessä Disneyn juhla -DVD:ssä näyttää alkuperäinen tiikeri tehneen comebackin. Myönnän etten ole lukenut Darwinia loppuun. Mutta olen kuitenkin varma että tuo on tiikeri.

Mutta mitä pienistä kun DVD:llä olympolaisen Tarzanin äänenä toimii kalifornialaistunut Peter Vilhelm Franzén ja musiikista vastaa Phil Collins. Muina ääninä kuullaan Jonna Järnefelt (Jane Porter), Esko Salminen (Clayton) sekä Aarre Karèn (Professori Porter). Kerhach-apina on Juha Hyppönen.

Apinankielinen ilmaus "tarzan" merkitsee tarinassa valkoihoista. Romaanin silmäänpistävä piirre on, että jouduttuaan viidakkoon Tarzanin ensimmäinen intohimo on rakentaa omakotitalo. Se suojaa häntä viidakon uhkilta, mustilta ilkeiltä alkuasukkailta ja hulluilta apinoilta.

Kuvitteellisella tilanteella on linkki todellisiin tapahtumiin amerikkalaisissa kaupungeissa sata vuotta sitten. Kaupunkihistorioitsija John Hignam on todennut että Burroughsin kirjoittaessa tarinaansa viidakkoon eksyneestä lihaksikkaasta valkoisesta miehestä amerikkalaisia vaivasi tunne "saastuneisuudesta suhteessa johonkin tummaan ja epäpuhtaaseen".

Kaupunkien keskustoihin muuttavat siirtolaiset, Itä-Eurooppalaiset ja mustaihoiset näyttäytivät hyvinvoivalle valtaväestölle uudenlaisen verenhimoisuuden ruumillistumana.

Siten sai alkunsa ilmaus "asfalttiviidakko". Omakotialueet ja muut lähiönkaltaiset ympäristöt toimivat suojasaarekkeina villiä kaupungin menoa vastaan. Siis. Vaikka Tarzan on sijoittuvinaan Afrikan viidakkoon monille aikalaislukijoille oli selvää missä tuo viidakko todella on.

Kaupungissa.

Tarzanin menestyksen myötä Burroughs, käärimillään rahoilla perusti Tarzanan lähiön Kaliforniaan Peter Vilhelm Franzénin kotikulmille. Tämä valkoisten yhteisö oli amerikkalaista eristäytymispolitiikkaa parhaimmillaan. Sen rautaisina arvoina olivat siistissä rivissä komeilevat omakotitalot jonne mustilta oli pääsy kielletty.

Alla Tarzanan keskustan terveyskeskus.

Lähes sata vuotta Tarzanin debyytin jälkeen vuonna 1999 Disney julkasi oman versionsa josta tuli välittömästi hitti. Disneyn Tarzanista tuli yhtiön historia viidenneksi suosituin tekele. Se oli todella suosittu erityisesti Ranskassa, Espanjassa ja Japanissa.

Jostain syystä amerikkalainen Animation-lehti valitsi Disneyn Tarzanin maailman kymmenen seksikkäimmän piirroshahmon joukkoon.

Liaanissa killuva piirretty pitkätukka oli tässä listassa melkein ainoa miespuolinen hahmo. Muita olivat Lara Croft Tomb Raiderista, Saapasjalkakissa Shrek 2:sesta sekä Ihmperheen Mirage.