Kuolemantuomioko pahin rangaistus?

  • A77uros

Tietyillä konservatiivisilla piireillä on suuri halu rangaista murhaajaa tai muuta henkirikoksen tehnyttä kuolemantuomiolla. En keksi tälle muuta selkeää syytä kuin uskovaisuuden, eli sokean uskon tuomitun kuolemanjälkeiseen ikuiseen kadotukseen Helvetin tulessa. Ongelmana on tällöin se, että rangaistuksen teho riippuu pitkälti siitä, pitääkö oma maailmankatsomus paikkansa.

Sokean uskon sijaan kannattaisi miettiä myös sitä vaihtoehtoa, että onko ateistinen maailmankatsomus sittenkin oikeassa. Tällöin kuolema tarkoittaa sitä, että menettää tajuntansa samalla tavalla kuin nukahtaessa, mutta nyt vain lopullisesti. Toki kuoleman hetki voi olla kivulias. Mutta silti se on siinä, ei mitään muuta: kuoleman jälkeen ei kipua, ei kärsimystä, kaikki vain lakkaa tajunnan kadottua, kuin vaipuisi ikuiseen uneen.

Jos tämä pitää paikkansa, on hyvä kysyä, mikä rangaistus esimerkiksi myrkkyruiskeella teloitus enää on? Ensimmäisenä teloitettavalta viedään taju, ja sen jälkeen ihan sama mitä tapahtuu, mitään ei tiedosta eikä tunne kunhan ei tule tajuihinsa. Mikä rangaistus se on? Hirttäminen tai ampuminen on astetta pahempi, niissä pelko kivusta tekee kuoleman odottamisen kammottavaksi. Mutta silloinkin kipu on lyhytaikainen, kuoleman myötä lopulta kaikki lakkaa.

Kuolemantuomio ei välttämättä olekaan pahin rangaistus, paljon pahempaa voi olla joutuminen loppuiäksi vankilaan: sama pieni koppi, sama ankea maisema, samat rajatut rutiinit, ei vapauksia tehdä mitä haluaa, ei vapauksia mennä minne huvittaa, sama ankeus päivästä toiseen, vuodesta toiseen. Pahimmillaan toivottomuus ajaa toivomaan eutanasiaa, eli kuolemasta tuleekin helpotus eikä rangaistus.

Jos uskovaisena kannattaa kuolemantuomiota, kannattaa ensin miettiä asiaa myös muiden uskontokuntien tai ateismin kannalta. Oman uskonnon oikeellisuutta kun ei voi todistaa, se on puhtaasti uskon asia. Julmaksi katsomaltaan rangaistukselta voikin pudota pohja, jos oma maailmankatsomus ei olekaan se oikea.

Kirjoitan tämän luterilaisen seurakunnan jäsenenä, mutta et voi tietää, olenko kristitty vai ateisti, joten älä tee oletuksia.

1 kommentti

Anonyymi

5.12.2021 10:27

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus