Jukka Aminoff

Suomen taloudella on ollut haasteita toipua vuonna 2007 alkaneen kansainvälisen finanssikriisin jälkeen. Viimeisten vuosien aikana taloudessa tapahtui myönteinen käänne, joka on lisännyt työllisyyttä ja vähentänyt valtion velkaantumiskehitystä. Tämän vuoden aikana hälytyskellot soivat uudelleen. Työllisyyden lisääntyminen näyttää pysähtyneen. Merkittävien suuryhtiöiden tulokset ovat romahtaneet. Kansalaisten luottamus talouteen on merkittävällä tavalla laskenut.

Nordean hallituksen entinen puheenjohtaja, kauppatieteen tohtori Björn Wahlroos oli viivytellyt uutuuskirjan julkistamista tarkoituksella, koska kirjan julkistaminen muutaman vuoden kestäneen suotuisan jakson aikana olisi tulkittu lähinnä räksytykseksi, koska Wahlroosin teesit ovat tarkoituksella herätteleviä ja monien tulkintojen taustalla on paljon laadukasta tutkimustietoa. Wahlroos on tullut vuosien saatossa tutuksi vapaan markkinatalouden, kevyen verotuksen, alhaisen sääntelyn, omistajuuden ja yritteliäisyyden vankkana puolestapuhujana, jotta Suomi menestyisi kansainvälisen talouden keskuudessa entistä paremmin.

Wahlroosin aikaisemmat teokset Markkinat ja demokratia. Loppu enemmistön tyrannialle (Otava, 2012) ja Talouden kymmenen tuhoisinta ajatusta (Otava, 2015) herättivät laajaa kansalaiskeskustelua. Näin tekee myös uutuuskirja Kuinkas tässä näin kävi? Miksi maallamme ei ollut malttia vaurastua (Otava, 2019), joka kuvailee Suomen teollisuuden ja yhteiskunnan kehitystä aina varhaishistoriasta nykypäivään saakka. Samalla Wahlroos pohtii sitä, että miten Suomi voisi menestyä tulevaisuudessa.

Wahlroosin pyrkii olemaan teoksessa mahdollisimman toiveikas, mutta tilastojen ja ennusteiden valossa Suomen tulevaisuus ei näytä hyvältä. Vielä 1960-luvulla Suomi oli talouskasvun suhteen Euroopan Singapore, joka panosti voimakkaalla tavalla teollisuuspolitiikkaan presidentti Urho Kekkosen ankaralla kädellä. Suomen talousajattelussa tapahtui kuitenkin merkittävä muutos 1970-luvulla, kun poliittisessa elämässä pääsi valloilleen ajatus entistä rajummasta sääntelystä ja kovemmasta verotuksesta. Suomesta muodostui ajan saatossa sekatalous, jossa valtion rooli korostui ja poliittinen päätöksentekokulttuuri muodostui entistä vaikeammaksi. Wahlroosin mielestä oli suuri virhe riisua presidentiltä valtaoikeuksia, koska tämä edesauttoi poliittisen päätöksenteon jähmettymistä ja antoi entistä enemmän valtaa ulkoparlamentaarisille voimille, eli etujärjestöille ja lobbareille. Poliittisen elämän päättämättömyys voi antaa mahdollisuuden protestipuolueiden ja -johtajien nousulle.

Suomella on ollut myös vaikeuksia sopeutua globaalin talouden haasteisiin. Berliinin muuri kaatui vuonna 1989. Sitä edeltäneinä kolmena vuosikymmenenä Suomen talouskasvu oli keskimäärin neljän prosentin luokkaa vuodessa, kun vuoden 1989 jälkeen Suomen talous on ollut keskimäärin 1,7 prosenttia vuodessa ja alle prosentin luokkaa viimeisen kymmenen vuoden aikana. Suomen taloutta ovat rapauttaneet metsäteollisuuden tuotteiden vähenevä kysyntä, konepajateollisuuden sijoittuminen ulkomaille, Nokian romahdus ja idänkaupan väheneminen. Suomen liittyminen yhteisvaluutta euroon on myös poistanut devalvaation mahdollisuuden, jonka avulla teollisuuden kilpailukykyä voitaisiin parantaa merkittävällä tavalla. Wahlroos ei kuitenkaan kannata sulkeutumista, vaikka Suomi menestyi erityisen hyvin kylmän sodan vuosina, koska ajassa ei voi palata taaksepäin, koska muuten edessä olisi Venezuelan tie kohti talouskatastrofia.

Wahlroos nostaa yhdeksi kilpailukyvyttömyystekijäksi Suomen ja Neuvostoliiton välisen kaupankäynnin, jonka avulla suomalaiset yritykset saivat mehukkaita kauppasopimuksia, mutta tuotteet ja palvelut eivät olleet kilpailukykyisiä länsimarkkinoilla. Suomen harjoittama idänkauppa oli suurta ja loi hyvinvointia, mutta talous oli yhden kortin varassa. Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen Suomen idänkauppa romahti. Pikku hiljaa syntyi markkinatalousvetoinen Venäjä, jonka kanssa idänkauppa kuitenkin elpyi. Suomen vienti oli Venäjälle 7,5 miljardia euroa vuonna 2008, mutta globaali finanssikriisi romahdutti viennin neljän miljardin euron tasolle. Ennen Ukrainan kriisiä vientilukemat olivat nousseet 5,3 miljardiin euroon ja lukemat romahtivat kolmeen miljardiin euroon vuonna 2015. Talouspakotteet ovat rokottaneet viennistä kymmenen prosentin verran. Wahlroos toteaa, että Venäjä tarjoaa runsaasti mahdollisuuksia, mutta maan epävarmuus korottaa Suomen talouden riskitekijöitä.

Mikä on sitten Wahlroosin tarjoama pelastussuunnitelma ikääntyvälle ja aivovuodosta kärsivälle Suomelle, joka ei kiinnosta edes investoijia? Helsingistä ei ole ainakaan tulossa merkittävää kansainvälistä finanssikeskusta Lontoon Cityn tavoin. Helsinki ei edes kykene kilpailemaan Tukholmaa vastaan.

Wahlroos tarjoaa perinteisten talousneuvojen ohella ratkaisuksi panostamista digitalisaatioon ja kiertotalouteen. Digitalisaation haittapuolena hän korostaa digiteollisuuden heikkoja työllistämisvaikutuksia ja digitalisaatio saattaa tuhota enemmän työpaikkoja kuin luovat niitä. Kansainvälinen digikilpailu on kuitenkin erittäin kovaa ja menestyvien digibrändien luominen on vaikeaa.

Vaikka Wahlroos yrittää tarjota toiveikkaita neuvoja, mutta teoksen sisältä paljastuu toivottomuus Suomen pelastamisen suhteen. Onko Suomen tie Kreikan tie vai Singaporen tie? Siitä päättävät Suomen kansa ja poliittiset päätöksentekijät.

Tänään tulee neljä vuotta kuluneeksi siitä, että kun esittelimme yhdessä Mika D. Rubanovitschin kanssa Ostovallankumous-teosta Akateemisen Kirjakaupan lavalla Helsingin Kirjamessuilla. Muuttuiko mikään?

Yhden teoksen ansioksi ei voi laittaa tietysti kaikkea kunniaa, vaan kyse on aina siitä, että mitä joukkovoima voi saada aikaiseksi. Kaikilla on yhtä tärkeä osuus suuressa kokonaisuudessa.

Vuonna 2015 oli tapahtunut sellainen keikahdus, että ostajat harjoittivat modernia ostokäyttäytymistä, eli älypuhelimet, tabletit ja tietokoneet olivat melkein kaikkien saatavilla. Ostajat käyttivät digitaalisia palveluja ostojen tekemiseen. Eli ostajat ostivat niiltä, jotka harjoittivat modernia myyntiä.

Monet myyntiorganisaatiot myivät edelleen vanhalla tavalla ja olivat reippaasti jälkijunassa siitä, että mitä myynnin maailmassa oikein tapahtui. Tämä näkyi monien liikevaihdoissa siten, että tuli pahasti turskaa, eli tappiota.

Vuonna 2015, Ruba oli tietysti tunnettu myyntivalmentajana ja tietokirjalijana. Oma taustani oli taas digitaalisen markkinoinnin puolella verkkovalmentamisen, digituotannon ja kasinotoimittajuuden maailmassa. Me molemmat olimme kokeneet myyntitilanteissa sen vaikeuden, että miksi yritysten pitäisi panostaa digitaalisuuteen ja miten harjoitetaan modernia myyntiä. Ei ollut riittävän painaa syytä muutoksille.

Siksi piti kirjoittaa selväsanainen ja herättelevä Ostovallankumous-kirja, joka toimii edelleen lekana niille, jotka eivät ymmärrä, että missä modernit markkinat menevät ja miten yritysten pitäisi olla läsnä.

Neljän vuoden aikana on tapahtunut paljon myönteistä kehitystä. Harvoin enää kuulee, että miksi siellä internetin maailmassa pitäisi olla. Haasteita on kuitenkin olemassa vaikka kuinka paljon, koska digitaalinen muodonmuutos tapahtuu vain virheiden, kokeilujen ja jatkuvan oppimisen kautta. Oikotietä onneen ei ole olemassa, mutta monilta virheiltä voi välttyä vaikka lukemalla meidän teoksen.

Saatat jopa saada innostuksen myyntiin. Itse ainakin sain, vaikka markkinointi on rakasta, mutta myynti vetää magneetin lailla puoleensa.

Välillä on hyvä lukea kirjahyllyn vanhoja kirjoja ja nähdä, että miten aiemmin asioista on ajateltu, kuinka hyvin ennustukset ovat pitäneet, sekä onko tulevaisuuden ennustajia kuunneltu riittävissä määrin. 2000-luvun alusta lähtien kirjahyllyssäni on notkunut Uuden talouden gurut (WSOY, 2000), jossa on lukuisten suomalaisten yritysjohtajien haastatteluja. Teoksen teemana on nimensä mukaisesti uusi talous, eli miten digitaaliset laitteet ja palvelut muokkaavat talouden rakenteita ja luovat uusia mahdollisuuksia.

2000-luvun alussa Suomessa ja muualla läntisessä maailmassa koettiin it-huumaa. Suomessa it-huuma oli erittäin korkealla, koska Suomi oli juuri toipunut 1990-luvun lamasta sekä saanut kokea talouden uuden nousun Nokian nousujohteen ansiosta. Suomea hehkutettiin ulkomailla teknologiamaana, mutta 2000-luvun alkuun mennessä kolme miljoonaa suomalaista oli vielä täysin internetin ulkopuolella, eli nämä suomalaiset eivät olleet koskaan käyttäneet internettiä. Nykyään tilanne on täysin toisenlainen.

Uuden talouden gurut -kirjassa on nostettu melkein kaikki tärkeimmät aiheet esille, jotka koskettavat edelleen. Teoksessa nostetaan esille se, että digitaalinen talous tulee haastamaan kaikki toimialat vallankumouksen lailla.

Kuluttajat tulevat nauttimaan elokuvia, televisiosarjoja, musiikkia, pelejä, kirjoja ja uutisia netin kautta. Muotia, kulutustuotteita ja ruokaa voidaan tilata suoraan kotiin. Laskuja ja muita pankkiasioita hoidetaan suoraan verkkopankin kautta. Portaalit yhdistävät ihmisiä ja yrityksiä, sekä toimijat voivat keskustella chattien kautta.

Jokainen yritys vannoo olevansa killer app, joka tulee valloittamaan maailman. Teoksessa kuitenkin huomautetaan, että kuluttajat ovat vanhoillisia, jotka haluavat ostaa tunnetuilta ja luotetuilta brändeiltä. Ostajat ovat varovaisia nettiostamisen suhteen, koska ostajat pelkäävät nettihuijauksia ja varojen menetyksiä. Tämän takia 95 prosenttia uuden talouden brändeistä meni suoraan konkurssiin.

Teoksessa puhutaan myös sisältömarkkinoinnin tärkeydestä ja media-alan tulevista vaikeuksista, koska vanhat liiketoimintamallit murenevat käsiin. Amazon-verkkokaupan liiketoimintamallia suitsutettiin kovalla kädellä jo vuonna 2000.

Vanhoja yrityksiä neuvotaan sopeutumaan evoluution lailla uusien teknologioiden suomiin mahdollisuuksiin. Vastapainona huomautetaan siitä, että kaiken toiminnan tulee olla taloudellisesti kannattavaa.

Miksi teosta on hyvä lukea jälkikäteen? Teoksen kirjoittamisesta on kulunut pian 20 vuotta ja monet teemat ovat edelleen ajankohtaisia. Monet asiat ovat toteutuneet ja nyt varoitetaan siitä, että Eurooppa on jäämässä taka-alalle teknologisessa kehityksessä.

Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistö teki merkittävän yhteisjulistuksen Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin kanssa, jossa korostettiin yhteistyötä 5G:n, 6G:n, robotiikan, keinoälyn, kvanttitietotekniikan, cleantechin, kybertorjunnan, energian ja muiden alojen osalta. Kyseessä ei ollut mikään pienimuotoinen julistus, koska Suomi teki arvovalinnan siitä, että minkä teknologisen sateenvarjon alla Suomi tulee jatkossa kehittymään. Valkoisen talon vierailun tärkeimmät tapahtumat jäivät enimmäkseen viihteellisten asioiden varjoihin, mutta Amerikka on modernin showmaailman kehto.

Yhdysvallat ilmoitti eilen asettavansa pakotteita kiinalaisille yrityksille, jotka loukkaavat ihmisoikeuksia. Yhdysvaltain päätös vaikuttaa epäsuorasti myös suomalaisten käyttäytymiseen Kiinan suunnalla, mutta yhteisjulistus avaa markkinoita Yhdysvalloissa.

Uusien teknologioiden kohdalla tapahtuu jälleen uusia aaltoja ja Suomen hyvinvoinnin, elinkeinoelämän kilpailukyvyn ja turvallisuuden ehtona on se, ettei jäädä jälkeen. Välillä on hyvä tarkistaa, että missä mennään ja kuinka kauan eri kehitysvaiheiden kanssa voi kestää. Siksi kirjoja kannattaa lukea, jotta voi heijastella ja vertailla.

Suomi on itsenäisyyden alkuvuosista lukeutunut läntisten demokratioiden keskuuteen. Nykyisen lännen katsotaan muodostuneen kuitenkin vuonna 1941, kun Yhdysvaltain presidentti Franklin D. Roosevelt ja Ison-Britannian pääministeri Winston Churchill allekirjoittivat Atlantin julistuksen (eng. Atlantic Charter), jonka keskeisenä arvona on, että ihmiset saavat elää vapaana pelosta ja puutteesta. Näistä arvoista muodostui toisen maailmansodan jälkeinen länsi, jonka arvot vetoavat moniin ympäri maailman, koska tyrannian ja pelon alla elävät arvostavat vapauden arvoja suuresti.

Suomen entinen Washingtonin suurlähettiläs ja ulkoministeriön valtiosihteeri Jukka Valtasaari on kirjoittanut uuden teoksen nimeltä Lännen jälkeen (Docendo, 2019). Valtasaari kuvailee kuinka länsi syntyi, mikä on lännen nykyinen tila ja mitkä asiat muuttavat nykyistä maailmanjärjestystä sekä haastavat länttä.

Suomen kylmän sodan aikaista ulkopolitiikkaa kutsuttiin puolueettomuudeksi, joka loi monille sellaisen harhakäsityksen, että Suomi olisi ollut lännen ja idän välisessä harmaassa maastossa. Suomi oli tosiasiassa suurvaltojen välisten ristiriitojen ulkopuolella, mutta arvoiltaan tukevasti läntisessä maailmassa. Kylmän sodan aikana Suomi pyrki kaikkiin mahdollisiin läntisiin yhteistyöjärjestöihin, jotka olivat liikkumatilan sisäpuolelle. Neuvostoliiton romahdettua 1990-luvun alussa, Suomen liikkumatila suureni. Suomi hakeutui NATO:n rauhankumppaniksi, EU:n jäseneksi, otti valuuttakseen euron ja hankki itselleen amerikkalaiset Hornet-hävittäjät. Suomesta tuli maailmalla monien tuntema teknologiavaltio ja Nokian puhelimet valloittivat maailmaa. Suomen henkinen ilmapiiri vapautui ja ovet länteen avautuivat todenteolla.

Kylmän sodan jälkeinen aika aina vuoden 2007 globaaliin talouskriisin ja Georgian sotaan asti oli sisäisten ja ulkoisten vakauksien kulta-aikaa. Tämän ajanjakson aikana Euroopan unioni ja NATO laajenivat Itä-Euroopan maihin sekä taloudellisen globalisaation ansiosta Euroopan maat jatkoivat vaurastumistaan. Globaali talouskriisi levisi Yhdysvalloista myös Eurooppaan eurokriisin muodossa. Työttömyys nousi Euroopassa roimasti, erityisesti Välimeren maissa, joka loi pohjaa populismin nousulle.

Venäjä oli vuoteen 2013 mennessä kartuttanut suosiotaan ja monien ennakkoluulot olivat hälventymässä, mutta Venäjä veti itseltään maton alta, kun Venäjä anasti Krimin niemimaan itselleen Ukrainalta ja sotii edelleen Itä-Ukrainassa. Näiden asioiden seurauksena Yhdysvallat ja EU asettivat pakotteita Venäjälle ja maan talous notkahti reippaasti alaspäin. Venäjä on kuitenkin hieman toipunut, mutta Moskovassa ja muualla on nähty suurmielenosoituksia sekä venäläisiä huolettaa hintojen nousu, köyhyys ja korruptio. Venäjä on ajautunut pysähdyksen olotilaan. Venäjä on maailmalla vasta kahdenneksitoista suurin talous, Etelä-Koreakin kiilaa maan edelle. Lännen ja Venäjän väleissä ei näytä olevan parantumisen merkkejä.

Ukrainan kriisin takia Suomi on katsonut väkevästi kohti Yhdysvaltoja tiivistäen kahdenvälistä yhteistyötä sekä harjoitellen ahkerasti NATO:n kanssa. Suomi edistää Euroopan unionissa puolustusulottuvuuden kehitystä, koska kaikkien läntisten turvallisuusrakenteiden kehittäminen katsotaan Suomen eduksi. Yhdysvallat on noussut myös Suomen kolmanneksi suurimmaksi vientikumppaniksi Saksan ja Ruotsin jälkeen.

Valtasaari luettelee teoksessaan runsaasti asioita, jotka haastavat lännen etuja. Lännen sisäisiä arvoja ja valtasuhteita pyritään sekoittamaan hybridivaikuttamisen keinoin ja sosiaalinen media on yksi tärkeimmistä epävakauttamiseen käytetyistä kanavista. Yhdysvaltain entinen presidentti Barack Obama sanoi vähän aikaa sitten CNN:n haastattelussa, että päättäjien tulisi välttää sosiaalista mediaa ja televisiota, kun he tekevät päätöksiä. Näin voidaan vähentää epämieluisia vaikuttamisyrityksiä, eli propagandan vaikutusmahdollisuuksia. Valtasaaren mukaan Venäjä pullistelee aseillaan ja nettihakkereillaan. Kiina taas pyrkii edistämään etujaan talouden keinoin, mutta Hongkongin demokratiaa, oikeusvaltiota ja ihmisoikeuksia kannattavat mielenosoitukset ovat tuoneet Kiinan huonossa valossa esille.

Yhdysvallat ja EU ovat taloudeltaan samankokoisia, eli taloudellisia jättiläisiä. Länteen kuuluu myös muita maita, eli lännellä menee lujaa. Valtasaaren mukaan lännellä on kuitenkin kolme isoa haastetta, jotka ovat ydinaseiden paluu maailmanpolitiikan näyttämölle, teknologioiden nopea ja raju kehitys sekä ilmastonmuutos. Otsikko on tarkoituksella on herättelevä, koska Valtasaarea huolettaa erityisesti se, ettei EU:lla ja yleisesti lännellä ole selkeää yhteistä strategiaa, jonka avulla länsi tulisi menestymään jatkossa. Ehkä sellainen kuitenkin löytyy.

Valtasaaren teos on sujuvalla ja kielirikkaalla tavalla kirjoitettu, joka puree kaikkiin lukijoihin. Vaikka käsiteltävä aihe on vakava, mutta Valtasaari on kuitenkin säilyttänyt kuuluisan, hyvän huumorintajun. Tarinoita ja sutkautuksia teoksessa riittää yllin kyllin.

Kaikki yritykset ovat perustettu ahkerien ja luovien yrittäjien toimesta. Yritykset eivät kuitenkaan ole pysyviä instituutioita. Tänään monet saivat muistutuksen siitä, että yritykset eivät ole ikuisia, kun brittiläinen Thomas Cook -matkatoimisto ajautui konkurssiin ja tuhannet britit jäivät loukkuun ulkomaille. Matkatoimiston konkurssin syynä pidetään heikkoa ja hidasta uusiutumista, kovaa markkinakilpailua, uusia teknologioita ja palveluja sekä muutoksia ostokäyttäytymisessä.

Monet palvelut ja tuotteet otetaan itsestäänselvyyksinä, mutta konkurssien, yritysostojen ja fuusioiden kautta muistutetaan asiakkaita siitä, että yritysmaailmassa harvoin mikään on pysyvää. Pohjoismaissa puolet yrityksistä ajautuu konkurssiin viiden vuoden sisällä yrityksen perustamisesta. Suuret ja vanhat mammutitkin voivat ajautua sivuraiteille, jos ne eivät kykene olemaan jatkuvassa muutostilassa.

On vaikea laittaa tärkeysjärjestykseen sitä, että mikä on yritystoiminnan tärkein asia ja tästä teemasta keskustellaan jatkuvasti. Yksi tärkeimmistä asioista on kuitenkin selviytyminen ja selviytymiskeinoja pohditaan yrittäjien toimesta jokainen päivä. Monet yrittäjät tuskastelevat jatkuvien talousmurheiden keskellä, koska kilpailu on kovaa ja ostajia pitäisi kyetä houkuttelemaan entistä paremmin.

Vaikka monet yritykset selviytyvät useita vuosia, mutta harvat niistä kiinnostavat kilpailijoita ja sijoittajia, jotka haluaisivat ostaa yritykset itselleen. Monet yrittäjät haaveilevat exitistä, mutta harvat pääsevät siihen koskaan. Monet yrittäjät ajattelevat jo liiketoiminnan kehitysvaiheessa sitä, että viiden vuoden kuluttua yrityksen voisi myydä pois ja parhaimmassa tapauksessa siirtyä eläkepäivien viettoon lämpimään ja aurinkoiseen ilmastoon tuprutellen kuubalaisia sikareita luksusjahdin kannella ja siemaillen samppanjaa.

Matias Mäenpään ja Anssi Kivirannan uutuuskirja Exit (2019) kertoo viisitoista menestystarinaa suomalaisyrittäjiltä, jotka ovat kyenneet tekemään poistumisen, eli he ovat saaneet suuria summia siitä, että yrittäjät ovat myyneet suuria omistusosuuksia pois tai he ovat myyneet yrityksensä kokonaan kilpaileville yrityksille ja pääomasijoittajille. Teoksessa kerrotaan Kovasen, Jungle Juice Bar’in, Remedyn, Onnibusin ja monien muiden yrityksien perustajien ja omistajien tarinoita, jotka avaavat heidän yrittäjyysmatkojaan.

Menestystarinoiden takana on paljon tragedioita. Suuria määriä stressiä, jatkuvaa rahapulaa, vääriä päätöksiä, suurta epävarmuutta, konkurssien partaalla olemista sekä monia muita ikäviä asioita.

Teoksessa tulee ilmi, että ilman hyviä taustajoukkoja monet yritykset olisivat ajautuneet karilla jo kauan aikaa sitten. Tarinoissa korostuu perheen ja lähimmäisten tuki. Asiantuntijoiden, valmentajien, mentorien ja monien muiden ammattilaisten tuella on ollut suuri merkitys sille, että yrittäjät ovat saaneet arvokkaita neuvoja ja välttäneet tekemästä suuria virheitä. Yrittäjät korostavat myös myönteisen ryhmähengen tärkeyttä yrityksien sisällä, eli tärkeimpiä yrityskumppaneita ja työntekijöitä on sitoutettu osake- ja optio-ohjelmilla, jotta kaikki ovat tunteneet kuuluvansa samaan veneeseen.

Kirja vastaa suppeasti kuitenkin siihen kysymykseen, että miten yrityskauppoja tehdään ja miten niihin tulisi valmistautua, jotta ne saadaan maaliin. Tähän tarpeeseen on kuitenkin suuri määrä englannin kielisiä teoksia. Teoksen pääpaino on yrittäjyystarinoissa.

Exit-kirja on viihdyttävä ja inspiroiva teos, jossa avataan yrittäjyyden karua maailmaa. Sitkeys, luovuus, ja ahkeruus ovat avaintekijöitä, kun lähdetään yrittäjyyden polulle.

Monet yrittäjät ja yritysjohtajat hakevat itselleen esimerkkejä monista eri henkilöistä. On kyse sitten yrittäjistä, yritysjohtajista, urheilijoista, muusikoista, sotasankareista, näyttelijöistä, tiedemiehistä, filosofeista, runoilijoista, diplomaateista ja monista muista. Markkinoille on ilmestynyt uutuusteos, joka voi kutkuttaa monia digitaalisen aikakauden henkilöbrändejä ja vaikuttajamarkkinoijia, jotka hakevat vastapainoa sille, että nykyajan johtamisoppaat ovat täynnä pehmeitä johtamisarvoja.

Amerikkalainen Time-aikakauslehti valitsi hänet vuoden henkilöksi vuonna 2007 ja hänen epäillään olevan maailman rikkain mies. Kyseessä on Suomen rajanaapurin, eli Venäjän presidentti Vladimir Putin, josta on kirjoitettu lukuisia kansainvälisiä teoksia vuosikymmenten aikana, jotka ovat enimmäkseen edustaneet angloamerikkalaisia näkökulmia. Länsimainen kirjallisuus esittää Putinin usein hyvin kielteisellä tavalla, jossa hänet esitellään lännen suurimpana vastustajana.

Venäjän viralliset televisiodokumentit esittävät Putinin valtiomiesmäisellä tyylillä, joissa annetaan mahdollisuus myönteisen mielikuvan muodostumiseen. Edellämainittua tyylilajia harjoittavat myös länsimaiset mediat, kun he tekevät haastatteluja omista valtionpäämiehistään. Suomalaiset eivät ole myöskään mikään poikkeus.

Kirjamarkkinoille oli kuitenkin jäänyt mittava aukko, koska yksikään suomalainen kirjoittaja ei ollut tehnyt Putinista teosta. Nyt tähän asiaan on tullut muutos, koska toimittaja Arvo Tuominen on kirjoittanut teoksen Vladimir Putin - Koko tarina - Suomi ja Venäjä (Readme.fi, 2019).

Tuomisen teos asettuu tyylilajillaan välimaastoon, jossa toki käsitellään vaikeita kysymyksiä. Teoksessa annetaan myös mahdollisuus Putinin ja Venäjän toimintaan inhimillisestä näkökulmasta. Eli teos on tasapainoinen, jossa tarkastellaan Putinin toimintaa lännen ja Venäjän näkökulmista. Teoksessa ei käsitellä pelkästään Putinin henkilöhahmoa, vaan lukijaa viedään keisarillisen Venäjän, Neuvostoliiton ja nyky-Venäjän kautta tähän päivään asti. Keisarillisen Venäjän osuus on tietysti suppeampi, koska tärkeiden maailmanpoliittisten tapahtumien kautta seurataan sitä, että miten pietarilaisesta katutappelijasta tuli Venäjän presidentti.

Putin palautti järjestyksen Venäjälle ja hänen valtakauden aikana Venäjä ja venäläiset ovat vaurastuneet mittavalla tavalla. New York, Lontoo, Monaco, Marbella, Helsinki ja monet muut paikat ovat saaneet nauttia venäläisen rahan saapumisesta. Venäjän taloudellinen nousu on näkynyt erityisesti Pietarin ja Moskovan kaduilla, jonka länsimaiset kulutustottumukset ovat vallanneet sekä kaupunkeja on modernisoitu mittavaa vauhtia. Moskovassa on tehty viimeisten vuosien aikana mittavia kunnostustöitä, joiden avulla kaupungista tehdään viihtyisämpi ja modernimpi. Venäjä on sekasortoisen 1990-luvun jälkeen ehtinyt järjestämään talviolympilaiset, jalkapallon MM-kisat ja F1-kilpailuja, eli Venäjän nousu on ollut kovaa luokkaa. Taloudellisia haasteita tietysti on ja nämä asiat tiedostetaan.

Putinilla on myös läheinen ja myönteinen suhtautuminen Suomea kohtaan. On sanottu, että Putin oppi markkinatalouden ensimmäiset käytännön askeleet Turussa. Tämän takia on ollut luonnollista, että Turulla on vahvat suhteet Venäjälle. Venäjän entistä suuriruhtinaskuntaa, eli Suomea jopa ihaillaan Putinin toimesta.

Monet pitävät häntä korvaamattomana johtajana, eli hän on kuin Suomen pitkäaikaisin presidentti Urho Kekkonen, joka sai nauttia tukijoiden suursuosiosta aina viimeisiin päiviin asti. Kekkonen oli myös oman ajan macho-johtaja, joka hiihti, juoksi, kalasti, metsästi ja ryyppäsi. Putin taas hevosratsastaa, kalastaa, metsästää, pelaa jääkiekkoa, ajaa F1-autoa ja harrastaa judoa.

Tuomisen kirja on mainio teos, joka valottaa Putinin henkilöhahmoa, mutta antaa myös hyvän katsauksen nyky-Venäjään. Olisi toivottavaa, että kirja tulisi monille eri kielille, koska suomalainen näkökulma voi olla juuri sitä mitä kansainväliset lukijamarkkinat voivat tarvita.

Video: Caviar-luksusmerkki näyttää kuinka Nokian 3310 saa reippaan venäläisen ehostuksen.

Andy McCoy on suomalainen rokki-ikoni ja yksi tunnetuimmista suomalaisista kitaristeista maailmalla. Nyt kaikkien suomalaisten tuntema Andy valottaa muistojaan Lamppu Laamasen toimittamassa teoksessa Andy - Rock’n Roll Star (Johnny Kniga, 2018). Laamaselle pitää nostaa, että teos tuli viimeisteltyä, koska ajatuksena oli jopa se, että Andy olisi viety pitkälle laivaristeilylle, josta hän ei olisi päässyt pakoon. Teoksen viimeisteleminen oli nimittäin erittäin haastava työ.

Monet tietävät Paroni von Münchhausenin muistelmat, jotka on kirjoittanut kirjailija Rudolf Erich Raspe 1700-luvulla. Teos kertoo saksalaisesta, kuvitteellisesta aatelisherrasta, joka kertoi uskomattomia, mutta sepitettyjä tarinoita. Mutta Andy kertoo uskomattomia tarinoita, jotka ovat täyttä totta. Siksi otsikossa lukee Paroni von Rockhausen. Monien tarinoiden taustoissa vaikuttaa yrtti, eli hasis, marijuana ja tötsy, jonka laillistamisen puolesta rokkikukko Andy heiluttaa sotalippuaan.

“Se olis vaan hyvä, jos jengi polttais enemmän kannabista, eikä vetäs viinaa ja hampustahan voi tehdä mitä vaan: Commonwealthin botskit ei olis kulkenu ilman yrttejä kun kaikki köydet ja purjeet oli tehty hampusta joka on kestävämpää ku mikään vitun puuvilla”, pohtii McCoy.

Vuonna 1962 Pelkosenniemellä syntynyt Andy kertoo teoksen alussa lapsuuden matkastaan Lapista Tukholmaan, jonne hänen isänsä lähti työn perässä. Ruotsin vauhdikas ja vapaamielinen meno vaikutti tietysti siihen, että Andy sai kansainvälisen kasvatuksen, joka myös vaikutti siihen, että hän näki Suomen, erityisesti Helsingin Vuosaareen harmaana paikkana 1970-luvulla. Taiteellinen sielu halusi päästä vapauteen, jonka kautta hän päätyi Pelle Miljoona -rokkibändin kitaristiksi. Kansainvälinen läpimurto tapahtui kuitenkin Hanoi Rocksin kautta.

“Mä en tiedä oliks ne vuodet Tukholmassa mut mun elämän attityydi oli erilainen ku tapiolalaisten ja töölöläisten. Mä kasvoin vapaana, ne kasvo semisloboina - mun mielestä”, muistelee McCoy.

Rokkibändissä on ollut vuosikymmenten aikana lukuisia kokoonpanoja, mutta kaikista tunnetuimmat bändin jäsenet ovat Michael Monroe (laulu), AndyMcCoy (kitara), Nasty Suicide (kitara), Sami Yaffa (basso) ja Razzle (rummut). Tämän kokoonpanon tarina päättyi rumpali Razzlen traagiseen onnettomuuteen vuonna 1984, koska Mötley Crüen laulaja Vince Neil aiheutti vakavan auto-onnettomuuden urheiluautollaan Yhdysvaltain Kaliforniassa. Onnettomuus johti Razzlen kuolemaan, eikä Hanoi Rocks ollut enää entisensä. Basisti Sami Yaffa lähti bändistä. Varsin pian uuden kokoonpanon muodostamisen jälkeen, koko bändi hajosi.

Hanoi Rocks oli 1980-luvun puolivälissä maailman huipulla. Englantilaisen Sounds-lehden lukijaäänestyksen mukaan Hanoi Rocks oli maailman toiseksi arvostetuin yhtye vuonna 1984 ja taakse jäivät Iron Maiden, ZZ Top ja Dio. Guns N’ Roses, Mötley Crüe, Poison, Ratt, Skid Row, La Guns, Billy Idol, Foo Fighters, Manic Street Preachers ja monet muut maailman huippurokkibändit ovat ottaneet vaikutteita Hanoi Rocksilta.

Hanoi Rocks vaikutti kansainväliseen musiikkimaailmaan merkittävällä tavalla, mutta myös suomalaiseen kulttuurielämään. 1980-luvun alun Suomi oli huomattavasti ahdasmielisempi ja takapajuisempi kuin 2010-luvun Suomi.

Vielä ennen Hanoi Rocksin hajoamista Andy teki musiikkikappaleita Alice Cooperin kanssa New Yorkissa, mutta koko projekti kaatui siihen, että Andy sai toiselta amerikkalaismuusikolta valtavasti kokaiinia, eli työmoraali kärsi ja luovat ajatukset olivat toisaalla. Cooper kyllästyi ja katkaisi yhteistyön. Andyn muistelmat ovat muutenkin pehmeiden ja kovien huumeiden marinoimat. Alkoholi ja naiset kuuluvat myös rokkielämään. Soittoura jatkui Samantha Foxin ja Iggy Popin kanssa. Foxin kanssa tehdyn The Best Is Yet to Come’n kanssa Andy sai ensimmäisenä suomalaisena kultalevyn Yhdysvalloissa.

Andyn muistelmissa nousee esille suomalaisten ikävä tapa juhlistaa ja muistaa kansainvälisesti menestyneitä suomalaisia. Hän muistaa tapauksen 1980-luvulta, kun Hanoi Rocks saapui Suomen Tokion suurlähetystöön ja suurlähettiläs oli ylpeä siitä, että suomalaiset olivat menestyneet. McCoyn mukaan he edustivat ennen kaikkea itseään, eivätkä Suomea. Suurlähetystössä ei ollut tarjolla edes Jaloviinaa, vaikka bändi jäsenet pyysivät sitä. McCoyn mukaan suomalaiset eivät osaa tunnistaa lahjakkuuksia ja tämä on suuri ongelma.

Suomalainen media ei ollut aina kovinkaan kohtelias McCoyta kohtaan. Toimittaja Ilkka Kylävaara oli kirjoittanut Hymy-lehdessä vuonna 1987 seuraavan otsikon: “Andy McCoy avomielisenä: Valeraskaus oli raskainta”. Kylävaaran artikkeli vilisee virheitä ja epätotuuksia, jotka saivat McCoyn tuohtumaan. “Minkä ikäinen toi Kylävaara on nykyään? Mä en välitä. Olkoot vaik pyörätuolissa niin mä kaadan sen wheelchairin…”, raivoaa McCoy.

Los Angeles, Lontoo ja Pariisi ovat Andyn lempikaupunkeja, mutta hän on kotiutunut Helsingin Ullanlinnaan. Edesmennyt KOM-ravintola ja ravintola Sea Horse mainitaan teoksessa vakiopaikkoina.

Suuren huomioon nousee myös tapaus, joka tapahtui Andyn ja Bam Margeran välillä Vuorimiehenpuistikon lähettyvillä vuonna 2016. Ullanllinnassa nähtiin ja kuultiin harvinaista sekoilua pitkin iltaa. Rokkimusiikkia huudatettiin kovaa. Kaduille virtsattiin. Älämölö oli huipussaan. Ryyppykaveriksi tuli edesmennyt Arska, joka oli alueen tunnetuin alkoholin nauttija. Lopulta Jackass-tähti Margera singahti ulos Sea Horsesta ja yritti tuhota KOM-ravintolan kyltin ja kultasepänliikkeen ikkunan. Kaikki asiat johtivat lopulta siihen, että sinivuokot veivät Bamin putkaan. Kesäinen madness-hetki oli ohi ja asukkaat saivat yörauhan.

Andy McCoysta kertovan kirjan parhautta ovat avoimuus ja se, että McCoysta paljastuu varsin inhimillinen henkilökuva. McCoy on viihdehahmo ja hän tietää sen, mutta ei sovi kuitenkaan unohtaa, että Andy on myös erittäin merkittävä taiteilija, joka on tehnyt suuria kansainvälisiä saavutuksia. Siksi tämä teos kannattaa lukea.

Yrittäjä, kansanedustaja Hjallis Harkimo (sit.) on aina herättänyt ristiriitaisia tunteita tai ainakin siitä lähtien, kun hänestä tuli tutumpi persoona koko kansalle Jokerit-jääkiekkojoukkueen omistajana. Nykyään hän on myös tuttu televisiopersoona talk show -juontajana ja Diili-ohjelman päätuomarina, sekä poliittisia keitoksia aiheuttavana kansanedustajana ja uuden poliittisen liikkeen keulahahmona.

Tämän takia hänen uutuskirja Hjallis Harkimo - Suoraan sanottuna (WSOY, 2018) voi kiinnostaa monia, jotka ovat kiinnostuneita liike-elämästä ja politiikasta. Teoksessa liike-elämän osiot jäävät varsin vähäiseen osaan ja teoksen pääpaino on enimmäkseen politiikassa. Onhan teoksen iskulauseena “Politiikassa puheiden ja tekojen välillä on valtava ero.”.

Teos jättää bisneslukijat kuitenkin hieman lämpimäksi, koska Hjallis nostaa myyntitaitojen hallinnan erittäin suureen arvoon, sekä luovuuden ja kyvyn joukkuepelaamiseen. Harkimo kertoo teoksessaan, että hän rakastaa yrittämisen vapautta, mutta suuret bisnesprojektit aiheuttivat hänelle vakavia terveydellisiä ongelmia. Hartwall Areena -jääkiekkoareena, Sonera Stadium -jalkapalloareena ja Hampurin Barclaycard Arena ovat hänen kädenjälkiään, joiden rakennuttaminen vaati suuria uhrauksia - sekä monet muut bisneshankkeet.

Teoksessa tulee selvästi esille se, että Harkimo on enemmän jääkiekkomies kuin jalkapallon ystävä, koska jalkapallobisnes tuotti hänelle miljoonatappioita, jonka takia hän myi Helsingin jalkapallostadionin ja jalkapallojoukkueen pois, ja hän vaati itselleen kilpailukieltosopimukseen kymmenen vuoden kilpailukiellon viiden vuoden sijasta, koska hän halusi oppia virheistään. Rakkaudesta jääkiekkoon, mutta ei jalkapalloon - siis bisnesmielessä.

Kirjassa tulee selvästi esille se, että Harkimo pitää bisnesmaailman suoraviivaisesta päätöksenteosta, jossa omistajat, hallituksen jäsenet, johtoryhmän jäsenet ja asiantuntijat päättävät keskenään siitä, että mitä seuraavaksi pitäisi tehdä. Sen sijaan Suomen poliittinen kulttuuri ei miellytä Harkimoa, jota hän kuvaa äärettömän hitaaksi ja vaikeaksi paikaksi vaikuttaa. Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) ja liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.) saavat suurta kiitosta lähinnä siitä, että he toimivat politiikassa bisnesmäisellä otteella, joka tuottaa päätöksiä. Bisnesmaailman sääntöjä ja oppeja ei voida kuitenkaan täysimääräisesti soveltaa poliittiseen ympäristöön, jossa on aivan omat tavat toimia.

Harkimon jättämä Kokoomus ei saa kiitosta, vaikka hän pääsi heittämällä kansanedustajaksi ja hän oli tukemassa Petteri Orpoa (kok.) puoluejohtajaksi, joka haastoi silloisen puheenjohtajan Alexander Stubbin (kok.) onnistuneesti, eli Harkimo sai itselleen suotuisan puheenjohtajan, koska Stubb kaatui, mutta tämä ei hänelle riittänyt, vaan turhautuminen kasvoi sen verran suureksi, että hän halusi perustaa uuden poliittisen liikkeen. Orpon Kokoomus ei kelvannut. Harkimo päätti siirtyä Suomen toiseksi suurimmasta hallituspuolueesta yhden hengen oppositioryhmäksi.

Teoksen poliittinen osuus on pamflettimainen, jossa tulee selväksi se, että Harkimo haluaa edistää yrittäjyyttä, nykyinen sote-malli ei hänelle kelpaa, ja hän haluaa nopeutta poliittiseen päätöksentekoon. Hänellä on kahdensadan muun kansanedustajan tavoin vahva näkemys siitä, että minkälainen Suomen tulisi olla. Kyseisessä ympäristössä on selvää, etteivät yhden henkilön näkemykset mene koskaan sellaisenaan läpi, vaan sitä pitää osata myydä omia ajatuksiaan muille. Lukijaa saattaa häiritä se, että teoksessa ylistetään bisnesmaailman jokseenkin autoritääristä johtamistyyliä, mutta vahvojen puoluejohtajien kohdalla tätä asiaa karsastetaan. Puoluejohtajat ovat kuitenkin jäsenkuntien valitsemia, kun yritysjohtajat ovat pelkästään omistajien. Miten vaatimukset suorasta demokratiasta istuvat tähän yhtälöön? Lukijat voivat olla hämmentyneitä.

Liike Nyt hakee teoksen perusteella vielä muotoaan, mikä on täysin ymmärrettävää ja tätä liikkeen johtohahmot ovat säännöllisesti hokeneet. Liikkeen tekee erilaiseksi se, että Vihreät ja Perussuomalaiset haastoivat muita puolueita teeseillään ja aatteillaan. Puolueilla kesti vuosikymmeniä saavuttaa nykyiset kannatustasot.

Liike Nyt haluaa uudistaa politiikkaa teknologian avulla, eli aktivoida kansalaisia netin kautta, mutta liikettä on myös verrattu Nuorsuomalaisiin. Tämä oikeistoliberaalinen puolue nousi eduskuntaan vuonna 1995, mutta puolueen lento katkesi jo vuonna 1999, eli poliittisessa kentässä on edelleen sopiva markkinarako. Eli voidaan kysyä, että onko aika jo kypsä? Liike Nytillä on muutamia poliittisia teesejä, jotka vetävät puoluetta oikeistoliberaaliin suuntaan, vaikka Harkimo jyrkästi kieltää tämän asian. Aatteellinen sijoittuminen poliittisella kartalla on kuitenkin hyvä asia äänestäjien kuluttajansuojan kannalta. Liike Nyt ei sijoitu tällä hetkellä hänen sanojen mukaan minnekään.

Liike Nytin teknologiauskossa ei ole kuitenkaan mitään uutta. Muutamat suuret puolueet kokeilivat 2000-luvulla avointa digitaalista vuoropuhelua kansalaisyhteiskunnan kanssa. Kaikkien puolueiden kohdalla kävi niin, että avoimet keskustelupalstat joutuivat nimettömien kirjoittajien lokakampanjoiden kohteiksi. Tämänkaltaisten tapauksien jälkeen keskustelupalstat suljettiin, eikä niitä avattu enää uudelleen. Nykyistä keskusteluympäristöä on kuvailtu entistä rajummaksi, eli jää nähtäväksi, että kuinka avointa ja laajaa vuoropuhelua on mahdollista käydä Liike Nytin keskuudessa, jotta keskustelut säilyvät asiallisina.

Nettiäänestykset eivät ole myöskään mikään uusi asia, koska monet puolueet ovat tehneet kyselyjä varsin pitkään. Toiset kyselyt ovat menestyneet paremmin kuin toiset, mutta kyselyt eivät ole kuitenkaan olleet suoria äänestyksiä asiakysymyksistä, vaan nämä asiat on jätetty puoluekokouksien päätettäviksi. Moderneja vaikuttamiskanavia on olemassa perinteisissä puolueissa. Se, että pääsevätkö omat ajatukset asialistojen kärkeen, on taas aivan toinen kysymys. Demokratia kuitenkin toimii, koska asioita voidaan esittää, eikä pelkästään digitaalisten kanavien kautta, vaan puoluekokouksissa, joissa kohdataan ihmisiä kasvokkain.

Harkimo haluaa kuitenkin haastaa, eikä hänellä ole mitään menetettävää. Liike Nytin kannatus voi kasvaa pitkäjänteisellä työllä, mutta ainoastaan hallitustyöskentelyn kautta voidaan vaikuttaa. Mikäli näin pitkälle päästään, joutuu Liike Nyt kohtaamaan Suomen poliittisen kulttuurin, mikä korostaa yhteistyötä ja kykyä joustaa omista tavoitteista, eli kaikki hallituspuolueet joutuvat vaalien jälkeen joustamaan omista vaatimuksistaan, vaikka puolueet revittelevät teemoillaan vaalien aikana. Teoksen poliittiset osiot ovat muutamissa kohdin ristiriidassa keskenään, mikä ei ole tietenkään mikään ylllätys, kun puhutaan politiikasta. Valtioneuvos Johannes Virolaisen (kesk.) toteamuksesta on kuitenkin syytä ottaa opiksi: “Politiikassa ei ole kyse selkävoitoista, vaan pistevoitoista.”

Teoksen pääsanoma on kuitenkin se, että Suomen poliittisen kulttuurin pitäisi Harkimon mielestä uudistua ja kirjan kappaleiden kautta purkautuu syvä turhautuminen, kuten tyypillisissä poliittisissa muistelmateoksissa on tapana.

Kirja ei kuitenkaan vie lukijaa barrikadeille ja kohti unelmien Suomea, vaan kohti hämmennyksen ja vastakysymyksien tilaa. Samaa Uudistus-levyä soittavat lähes kaikki poliitikot, mutta kaikki tarkoittavat eri asioita. Monet uudet puolueet ovat hokeneet Suomessa samoja teesejä ja niiden tavoitteina on ollut lähinnä päästä kaliffiksi kaliffin paikalle - toivottavasti tällä kertaa ei ole kyse samasta vanhasta silmänkääntötempusta, vaan aidosta halusta parantaa Suomen poliittista kulttuuria. Mitä tämä sitten tarkoittaa? Tämä jää nähtäväksi. Peli on kuitenkin avattu.

Tietokirjailija Teemu “Pastori” Potapoff on monitaituri, joka on nähnyt rikkaan elämän, synkät ja valoisat puolet, erityisesti yökerhomaailmassa. Suomessa ollaan myös samalla totuttu siihen, että ihmisellä voi olla vain yksi ammatti tai osaamisalue, mutta nämäkin mielikuvat ovat murskaantumassa. Yksilöillä voi ja saa olla useita kiinnostuksen kohteita, sekä ammatteja.

Potapoff nousi tunnetuksi kynäilijäksi lukijoiden keskuudessa, kun vuonna 2015 ilmestyi Yön sankarit - Kasvoja punaisen köyden takaa (Docendo, 2015) ja tänä vuonna Yön kuningas (Docendo, 2017) yhdessä Sedu Koskisen kanssa ja Selviytyjät (Docendo, 2017).

Potapoff on viittä vaille teologian maisteri, jolta puuttuu vain virkamiesruotsin tentti. Hän on työskennellyt yömaailman ovilla vuodesta 1995 lähtien, eli lähes 23 vuotta. Nelonen Media jäi taakse neljäntoista vuoden mittaisen työrupeaman jälkeen. Syynä leipääntyminen ja uusien haasteiden haluaminen. Potapoff päätti hypätä freelanceriksi. Hyppääminen tyhjän päälle pelotti, mutta usko oli vahva. Nykyään hän kirjoittaa työkseen kolumneja kolmeen eri mediaan ja tekee tilaustyönä henkilöhaastattelja sekä muita kirjoitustöitä. Hän myös toimii FUM.fi-sivuston päätoimittajana ja valmistelee parhaillaan neljättä kirjaa, joka ilmestyy syksyn 2018 aikana. Kyseessä on elämäkerta, mutta kirjoitettava kohde säilyy vielä salassa.

Mikä on saanut sinut kertomaan tarinoita?

Olen aina ollut kiinnostunut ihmisistä ja heidän tarinoistaan. Mikä saa heidät tekemään asioita, joita he tekevät? Kotonani luettiin paljon, ja ajauduin media-alalle kohta 30 vuotta sitten. Olen siis tehnyt media-alan töitä vuodesta 1988 lähtien. Aluksi paikallisradion levytsupparina ja siitä nuorten radio-ohjelman toimittajana. Urani varrella olen saanut kokea koko media-alan kirjon: olen toiminut tv-kuuluttajana, useaan otteeseen päätoimittajana, radioäänenä, lehtitoimittajana ja verkkotoimitusten päällikkönä. Olen siitä todella kiitollinen, mutta jotenkin minulla on aina ollut sisäinen palo kirjoittamiseen. Ihmisten stoorien kertomiseen: mikä saa heidät tikittämään?

Jokaisen kasvon ja kohtaamisen takana on tarina, josta muut voivat ammentaa jotain omaan elämäänsä. Ja näitä asioita haluan kertoa kaikille, olivat ne sitten lehtijuttujen, haastattelujen tai kirjojen muodossa.

Onko teologian opinnoilla ollut vaikutusta siihen, että miten hahmotat ja tarkkailet asioita?

Ehdottomasti on. En ehkä sanoisi, että teologian opiskelulla per se, vaan enemmänkin sellaisella sielunhoidollisella ihmiskohtaamisella, joka ei kumpua teologian opiskelusta, vaan elämänkatsomuksesta.

Koetan ajatella, että me kaikki olemme joskus olleet lapsia ja istuneet jonkun sylissä. Me emme synny pahoiksi ja vääristyneiksi, vaan kaikki ne ovat opittuja asioita. Ja jokainen meistä voi oppia asioita uudestaan. Kääntää kurssiamme. Ja yritän näiden ihmisläheisten kirjoitusteni ja tekstieni, olivat ne sitten kolumnejani tai tekemiäni kirjoja tai haastatteluja, kautta saada edes yhden ihmisen silmät avautumaan. Ja näkemään asioita uudessa valossa. Kirkasotsaista, ehkä. Naiivia, ehkä. Näin kuitenkin haluan ajatella.

Mikä saa sinut vuodesta toiseen yön oville?

Ihmiset ja kohtaamiset. Nyt kun ikää kuitenkin on jo 44, se on välillä fyysisesti rankkaa. Se rytmin kääntäminen kaksi kertaa viikossa päälaelleen, mutta kaikkeen tottuu.

Kirjoittajan työ on yksinäisen miehen hommaa. Kun naputtelet tietokonetta tunti toisensa jälkeen, sitä kaipaa ihmiskontaktia. Sitä saan sitten ovelta. Ekstroverttille vahtimestarin työ on palkitsevaa ja kivaa. Ja kun olen jo ehtinyt seistä Ravintola Teatterin ovella kohta 13 vuotta, homma on leppoisaa. Se taas sopii tällaiselle vanhalle miehelle.

Miten Helsingin yöelämä on muuttunut vuodesta 2015?

Parempaan päin. 2015 ryömittiin omalla tavallaan pohjamudissa, mutta talouden nousun nostaessa päätään, on helppo huomata, että esimerkiksi käynnissä oleva pikkujoulukausi on vilkkaampi kuin esimerkiksi pari vuotta sitten. Firmat käyttävät rahaa juhlimiseen ja se on hyvä asia se.

Ja toivoisin, että tuleva alkoholilain muutos veisi ravintola-alaa taas nykäyksen eteenpäin, sillä viimeiset vuodet ovat olleet alalle todella rankkoja ja raskaita. Ollaan menty monta askelta taaksepäin, kun alaa on päättäjien toimesta demonisoitu. Onneksi vapautumista on havaittavissa.

Mitkä asiat ärsyttävät sinua eniten Helsingin yöelämässä?

En sanoisi, että mikään ärsyttää sen kummemmin. Enemmänkin katsoisin sitä isoa kuvaa koko maan mittakaavassa. Kuten sanoin, ja olenkin tästä kirjoittanut joskus, päättäjien säätäminen ravintola-alalla on ollut hirveää katsottavaa. Matkailu- ja ravintola-ala on suuri työllistäjä, joten sen amputoiminen on typerintä mitä voidaan tehdä.

Sen lisäksi maalla asuvien päättäjien huseeraaminen Helsingin yöelämän kimpussa ärsyttää. Millä järjellä heillä on mitään sanottavaa sen suhteen, kuinka kalliolainen ja punavuorelainen pubi voi olla auki? Enemmän paikallista politiikkaa ja päättämistä tämän suhteen.

Onko suomalainen juominen lähestynyt eurooppalaista valtavirtaa?

Askel kerrallaan, ja hyvä uutinen on se, että nuoret juovat vähemmän. Tai ainakin sivistyneemmin. Ja se näkyy myös ovilla. Toki alkoholismi on edelleen suomalainen kansantauti, mutta uskon, että askel ja uusi sukupolvi kerrallaan pääsemme eteenpäin kohti sivistyneempää juomiskulttuuria.

Mitä Helsingin yöelämässä saisi olla enemmän?

Meillä on nykyään tosi hyvä kattaus kaikille kaikkea! Mutta yhtä mitä itse kaipaa, olisi aikuisille suunnatut, tyylikkäät yökerhot. Niitä ei tässä kaupungissa ole Teatterin ja Apollon lisäksi juuri ollenkaan.

Omassa päässäni minulla on visio, minkä näköinen se paikka olisi. Ehkä joku päivä...

Mikä on tai oli Helsingin paras yökerho?

Pelkästään objektiivisesti sanottuna Ravintola Teatteri! Minulla on monta suosikkia: Riff, Kuudes Linja, Teatteri ja lähiöravintolani Elite. Itse viihdyn melkein kaikenlaisissa paikoissa. Seura merkitsee eniten.

Milloin hoidat virkamiesruotsin pois alta?

Heti, kun kiireet helpottavat. Päiväni täyttyvät töistä, ja olen muutama vuosi sitten burnoutin partaalla käytyäni päättänyt, etten enää polta itseäni loppuun. Terveys on kuitenkin tärkein muuttuja tässä elämässä ja siitä pitää pitää kiinni. Mutta olen tehnyt itselleni lupauksen, että valmistun lähiaikoina. Haluan saattaa asiat loppuun.

Mikä on Selviytyjät-kirjan pääsanoma?

Kirjan ja siinä esiintyvien rohkeiden ihmisten avulla haluan nostaa esille sen, että jokaisella meillä on oma tarinamme. Ja vaikka elämä välillä vetääkin maton jalkojen alta, pahastikin, kaikesta voi selvitä. Se vaatii vain aikaa.

Mitä teoksen lukijoiden pitäisi ottaa opiksi?

Kukaan meistä ei ole täällä yksin. Eikä kenenkään tarvitse jäädä täällä yksin. Haluan sen avulla tuoda toivoa, jota tämä aika kaipaa ja tarvitsee.

Minkä neuvon haluat antaa ihmisille?

Pitäkää huolta toisistanne, sillä joku päivä sitä voi itse olla vailla huolenpitoa. Koskaan ei tiedä, millä puolella pöytää istuu.