Beachwind on Creative Designer, tietokirjailija Jukka Aminoffin blogi, mikä käsittelee brändejä, markkinointia, myyntiä, asiakaskokemuksia ja monia muita kiehtovia ilmiöitä rennolla ja boheemilla otteella.
Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on markkinointi.
Brittiläinen Virgin on aina ollut edelläkävijäbrändi siinä, että yritysten pitää osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan.
Pimeät voimat yrittävät edistää epädemokraattisia arvoja ympäri maailman. Ihmisoikeuksien, suvaitsevaisuuden, sananvapauden ja oikeusvaltioperiaatteen kunnioittaminen ei kuulu heidän listallaan.
Samaan aikaan ostajat vaativat brändeiltä suurempaa osallistumista ja vastuullisuutta siihen, että ne kunnioittavat universaaleja vapauksia, jotka perustuvat Yhdistyneiden kansakuntien, eli YK:n ihmisoikeusjulistukseen, joka on laadittu vuonna 1948.
Ihmisoikeusjulistuksen tavoitteena on edistää vapauksia, rauhaa, tasa-arvoa ja oikeutta, jotta tyranniaa ja sortoa saadaan vähennettyä maailmasta. Monet ostajat toivovat, että brändit osallistuvat näiden hienojen periaatteiden edistämiseen, koska brändeillä on runsaasti vaikutusvaltaa. Suomessa tästä asiasta on kokemusta tehdaspatruunojen ajoilta, jolloin rakennettiin kouluja, kirkkoja, sairaaloita, asuntoja sekä perustettiin urheiluseuroja.
Brändit voivat osallistua monin eri tavoin näiden periaatteiden edistämiseen. Nykyaikana kaikista vaivattomin tapa on viestiä, että mitä asioita tuetaan, eli kaikki brändit voivat osallistua viestintään. On kyse sitten vähemmistöjen oikeuksien edistämisestä, naisten oikeuksien edistämisestä, rasismin vastustamisesta tai ilmastonmuutoksen vastustamisesta.
Toinen vaikuttava tapa on tukea konkreettisesti eri arvojen toteutumisia. Yritykset voivat sponsoroida sopivia kohteita ja harjoittaa lahjoitustoimintaa. Esimerkiksi Wärtsilä tukee suoraan presidentti Martti Ahtisaaren CMI-rauhanvälitystoimistoa, mikä pyrkii ratkaisemaan konflikteja ympäri maailman. Monet suomalaiset yritykset ovat kunnostautuneet koulutuksen tukemiseen kotimaassa ja kansainvälisesti.
Kolmantena asiana pitää kuitenkin muistaa, että brändit tekevät jokapäiväisessä työssään arvovalintoja. Virginin perustaja Richard Branson päätti keskeyttää liiketoimintaprojekteja Saudi-Arabian kanssa, koska tunnettu Washington Postin kolumnisti Jamal Khashoggia katosi yllättäen, eikä Saudi-Arabia ole kyennyt vastaamaan kysymyksiin, jotka koskettavat Khashoggin salaperäistä katoamista. Virgin koki, että yhteistyön jatkaminen nykytilanteessa olisi ollut arvojen vastaista toimintaa, eli kansainvälistä liiketoimintaa harjoittavien yritysten tulee ottaa huomioon se, että kaikki asiat eivät kosketa pelkästään oman kotimaan asioita.
Yrityksien suurin aika menee kuitenkin siihen, että ne pyrkivät selviytymään, eli saamaan aikaan riittävän hyvää taloudellista tulosta. Brändit eivät kykene ratkaisemaan kaikkia maailman ongelmia, mikä on täysin selvä asia. Kaikki brändit eivät myöskään kykene olemaan täysin virheettömiä, mikä on täysin luonnollista, mutta on kuitenkin riittävää, että on tahto tehdä hyvää, sekä olla oikeudenmukainen ja myötätuntoinen.
Useissa kansainvälisissä tutkimuksissa on todettu, että arvojen tuominen esille on hyvää bisnestä, eli osallistuminen edistystä edistäviin asioihin tuo aina itsensä takaisin tavalla tai toisella. Vapauden lisääntyminen on samaan aikaan tarkoittanut kasvavaa hyvinvointia ja vaurautta, eli vapauksien edistäminen on hyvää bisnekselle.
Kaikista tärkein asia on se, että brändit muodostuvat aina ihmisistä, jotka haluavat edistää ihmisyyttä ja nämä samat henkilöt ovat ostajia.
Nykyään kaikki voivat markkinoida. Kiitos internetin ja sosiaalisen median, jotka ovat mahdollistaneet sen, että tieto voi liikkua vapaasti ja edullisesti. Siksi on syytä kertoa epäonninen tarina siitä, että miten käy, jos kaikki eivät markkinoi.
Saatoin kymmenen vuotta sitten yhteen erään yökerhon ja rokkibändin. Ajattelin, että rokkibändi voisi soittaa yökerhossa, jonka avulla yökerho saisi perjantai-illalle runsaan määrän uusia asiakkaita ja nouseva rokkibändi saisi itselleen arvokkaan keikan. Eli kaikki hyötyisivät.
Molemmat osapuolet pääsivät sopimukseen, eli rokkibändi sai itselleen keikan ja yökerho odotti into piukeena väen täyteistä rokki-iltaa. Olimme kaikki innostuneita ja onnellisia.
Itse sain keikalle muutaman VIP-lipun, eli mahtipontinen loossi odotti siellä juhlavieraitaan. Saavuimme keikkapaikalle muutaman arvovieraan kanssa. Olimme reippaasti etuajassa, koska halusimme nauttia illasta. Kello alkoi muutaman tunnin jälkeen näyttämään sitä, että rokkikeikan pitäisi alkaa jo muutaman minuutin päästä. Keikkapaikka ammotti kuitenkin täydellistä tyhjyyttään. Rokkibändi odotti jo valmiina asemissa, mutta yökerhon omistaja kävi sanomassa, että konserttia pitäisi viivästyttää vaikka muutamalla tunnilla, jotta paikalle saapuisi enemmän väkeä.
Pari tuntia kului...
Vieläkään ei näkynyt asiakkaita. Yökerhon omistajalla oli reipas punotus päällä lähinnä siitä, että yökerho oli valmistautunut väentungokseen. Paikalla oli ovimiestä, lipunmyyjää ja baari oli tietysti ladattu täyteen juotavilla. Ketään ei pahemmin näkynyt, mutta rokkibändiä ei voinut odotuttaa loputtomiin.
Omistaja kävikin pian sanomassa rokkibändille, että antaa palaa ja rokkipumppu pauhaamaan. Rokkibändi alkoi raivokkaasti renkuttamaan tyhjälle tanssilattialle ja yökerhon takaseinän vierustalle oli vain muutama "kanta-asiakas" pelaamassa biljardia. Sieltä saapui yksi vakiojuomari katsomaan ihmeissään, että mitä ihmettä diskolattian luona oikein tapahtui. Hän ei ollut nähtävästi koskaan nähnyt livekeikkaa, jossa rokkibändi soittaa tyhjyyttään ammottavalla yökerholle. Vakiojuomari olisi voinut nauttia yksityiskeikasta, mutta häntä kiinnosti enemminkin rettelöiminen muiden kanta-asiakkaiden kanssa. Rokkibändi ei edes kelvannut ilmaiseksi, vaikka kitaristi vingutti skebaa tuuli- ja savukoneen säestämänä!
Aina ei ollut mennyt näin huonosti.
Olihan yökerhossa ollut paljon väen täyteisiä livekeikkoja aiemminkin. Eräs huippumuusikko oltiin viety ennen keikkaa backstagelle, joka oli itseasiassa ravintolan ruokavarasto. Sellaista tähtitaivaan "glamouria". Huippumuusikko oltiin jätetty sinne nachojen ja Jack Daniels -viskipullon kanssa, jotta hän pystyi valmistautumaan huippusuoritukseen kaikessa rauhassa.
Yökerho oli kuitenkin hetkessä täpötäynnä ja kansa odotti suurella jännityksellä staran saapumista lavalle. Mutta artistista ei kuulunut mitään. Omistaja tietenkin hätääntyi ja syöksyi takahuoneeseen kuin mikäkin pikajuoksija ilmoittamaan tähtiartistille, että kohta pitäisi mennä esiintymään, mutta omistaja oli löytänyt tähtiartistin sammuneena takahuoneeseen, nachopussi tyynynään.
Hetkellisten läpsimisten jälkeen tähtiartisti virkosi kaikkien onneksi ja hetken kestäneen "teknisen vian" jälkeen tähtiartisti syöksyi lavalle ilahduttamaan musiikkikansaa. Ja kansa hurrasi. Kaikki musiikkikappaleet eivät aina menneet nuotin mukaan, mutta ei mennyt yleisölläkään, joka hoilasi kännipäissään mukana. Kaikilla oli mukavaa ja yökerhon kassakoneet lauloivat. Yökerholla oli siis takanaan onnistuneitakin livekeikkoja.
Palataan takaisin surullisen kuuluisan rokkibändin keikalle.
Rokkibändillä oli onneksi mukanaan paljon roudareita, jotka saivat aikaan sellaisen vaikutelman, että paikalla olisi ollut maksavia asiakkaitakin. Tanssilattia oli kuitenkin tyhjä, mutta sinne saapui eräs herrasmies, joka päätti yhtyä laulamaan coverkappaletta rokkibändin solistin kanssa. Kyseessä oli yksi kaikkien aikojen legendaarisimmista rokkikappaleista, eli Deep PurplenPerfect Strangers. Tapahtui kuitenkin niin, että tämän herrasmiehen ääni oli paljon voimakkaampi kuin solistin, jolla oli vielä äänentoistolaitteet tukenaan. Sitä tilannetta pieni yleisö naureskeli, kun ukko kiekui täysillä. Herrasmies ei jäänyt laulamaan kappaleen loppuun asti, vaan poistui pikajalkaa tanssilattialta. Muut kysyivät, että mitä tapahtui. Herrasmies vastasi, että "Tanssilattialla haisee p€%#a!". Basisti oli nähtävästi päästänyt menemään.
Nolojen tilanteiden keikka kuitenkin päättyi, mutta yleisömäärän pienuus oli vielä arvoituksen peitossa. Oli tapahtunut nimittäin niin, ettei kumpikaan osapuoli, yökerho ja rokkibändi, ollut levittänyt ilosanomaa keikasta eteenpäin. Molemmilla oli kotisivut, blogit ja Facebook-sivut, sekä henkilökohtaiset sometilit, mutta kaikki olivat unohtaneet päivittää niitä. Yökerholle ei tullut mieleenkään kiinnittää keikkajulistetta edes ovenpieleen. Kaikki olivat ymmärrettävästi ärsyyntyneitä, mutta inhimillisille virheille ei voi mitään.
Mitä tästä opimme? Kaikkien pitää markkinoida - aina.
Rohkealla iskulauseella ja viestinnällä brändi voi saada paljon myönteistä huomiota. Nanna Mexicon "Temple of the Big Ass Burritos" on tästä oiva esimerkki.
Jokainen brändi haluaa tulla huomatuksi ja muistetuksi, mutta tämä edellyttää rohkeutta. Britanniassa sijaitseva Cambridgen kaupunki on tästä hyvä esimerkki. Cambridge on maailmankuulu yliopistokaupunki ja kaupungissa on runsas määrä kivijalkaliikkeitä, jotka käyvät armotonta kilpailua asiakkaista. Ainoastaan rohkeimmat selviytyvät.
Napoleon kuulemma sanoi, että Englanti on “a nation of shopkeepers”, eli kauppiaiden maa, mutta on kuitenkin väitetty, ettei Napoleon näin koskaan sanonut, mutta tätä lausetta hoettiin kuitenkin 1700-luvun Ranskassa. Väite pitää edelleen paikkansa, eivätkä verkkokaupat ole pahemmin pyyhkäisseet niitä mihinkään, vaikka pientä katoa on tapahtunut. Kerrotaan kuitenkin hieman Cambridgestä.
Cambridge on monimuotoinen kaupunki, jossa on läsnä runsas määrä eri kansallisuuksia, koska kyseessä on globaali yliopistokaupunki, joka houkuttelee ihmisiä ympäri maailman. Alueella sijaitsee Silicon Fen, joka on Euroopan oma Piilaakso, eli Silicon Valley. Tätä ei heti uskoisi, koska kaupungin keskusta on täynnä historiallisia rakennuksia. Teknologiayritykset sijaitsevatkin kaupungin ulkokehällä. Kaupunki on niittänyt kansainvälistä mainetta entistä paremmin herttuapari Williamin ja Katen kuninkaallisten titteleiden kautta, mutta myös laulajatar Charli XCX:n synnyinkaupunkina.
Kaupungilla näkee ihmisiä, jotka ovat pukeutuneet klassisella ja boheemilla tyylillä. Välillä kuninkaalliset vierailevat kaupungissa ja silloin smokkiasuja näkee paljon, mutta hetken päästä väki on kuuntelemassa Russell Brandin ja Todella upeeta -näyttelijä Joanna Lumleyn tarinoita, tai asentamassa Pink Floydin laulaja Syd Barrettin muistolaattaa yliopiston seinään. Monet tunnetut koomikot ja näyttelijät ovat opiskelleet kaupungissa, kuten Stephen Fry, Rowan Atkinson, Sacha Baron Cohen, Hugh Laurie, Jimmy Carr. James Bond -tähti Roger Moore aloitti uransa näyttelemällä teatterissa. Tyyli, huumori ja avoimuus kuuluvat kaupungin henkeen. Kyseessä on kulttuurillisesti anarkistinen paikka, jossa kaikki eri tyylit voivat ilmentyä jopa yhdessä ihmisessä. Tämä tekeekin paikasta kiehtovan.
Kävelin arvokkaan ja historiallisen collegen läpi, joka huokui vanhaa historiaa ja historiallisia perinteitä. Kun pääsin collegen portista ulos, suoraan vastapäätä sijaitsi Nanna Mexico niminen ravintola, jonka iskulause on Temple of the Big Ass Burritos, eli suomeksi suoraan käännettynä “iso perse burrittojen pyhättö”. Big ass -termi tarkoittaa englannin kiellä isoa tai laajaa asiaa, myönteisessä mielessä. Edesmennyt toimittaja Erkki Toivanen olisi pitänyt tätä kulinaristisena pyhäinhäväistyksenä tai hän olisi ollut onnensa kukkuloilla. Kyseinen ravintola tarjoaa meheviä, runsaita ja isoja meksikolaisia herkkuja, joissa on ripaus huumoria. Nanna Mexico ei pahemmin jarruttele itsensä suhteen ja tämä tekeekin paikasta muistettavan.
Jos paikan nimi olisi pelkästään Big Ass Burritos. Silloin iskulauseena voisivat toimia bisnesvalmentajien käyttämät motivaatiolauseet, jotka ovat usein niin imeliä, että ne saavat hapankaalinkin maistumaan sokerisen maukkaalta. Myötähäpeän tunne on välillä korkea kaiken bisnesjargonian keskellä.
Mitä siis voisi käyttää iskulauseina Big Ass Burritosin kohdalla?
“Think bigger”
“You think big, you get big”
“Live your life extra large”
“Think big, go big”
Älä siis jarruttele brändiviestinnän suhteen, vaan anna palaa.
Vuosikausia on hoettu sitä, että yritysjohtajien tulisi jalkautua sosiaaliseen mediaan, jonka avulla he voivat vaivattomasti viestiä omille sidosryhmilleen ja samaan aikaan luoda läpinäkyvyyttä yritystoimintaa ja johtajuutta kohtaan.
Monet ovat voineet ajatella, että kyseessä on suuri megatrendi, eli kaikki yritysjohtajat oikein ryntäisivät sosiaalisen median kärkipaikoille, mutta Talouselämän uusin tutkimus Vain 16 oikeasti visertävää johtajaa - Talouselämä kävi läpi Suomen suurimpien yritysten johdon Twitter-profiilit -artikkeli murtaa myyttejä. Luvut ovat suorastaan surkeat.
Artikkeli ei kuitenkaan vastaa kattavasti siihen kysymykseen, että miksi viestiminen on näin vähäistä sosiaalisen median kanavissa. Pelko on vain yksi selittävä tekijä, mutta tämäkin väite kattaa varsin paljon. Monet yritysjohtajat ovat kuitenkin inhorealisteja, eli heille pitää kyetä osoittamaan selvin sanoin, että mitä hyötyä sosiaalisesta mediasta on. Varsin monet antavat kuitenkin haastatteluja medialle, joka toimii heidän viestintäkanavana. Monet osallistuvat aktiivisesti puhujina, panelisteina ja esiintyjinä seminaareissa.
Viestiminen on myös taitolaji. Kaikki eivät osaa viestiä ja voi olla brändien maineiden kannalta parempi pitää tietyt pomot visusti piilossa, eikä herkkäsieluisia ja -sormisia tule päästää julkisuuteen. Eräs entinen Diili-juontaja on kunnostautunut globaalissa twiittailussa oikein kunnolla, joka on vain luonut ikävää verta hänen brändien päälle.
Olen kuitenkin huomannut sen, että palkansaajajohtajat ovat varovaisia, kun yrittäjä- ja omistajataustaiset ovat erityisen aktiivisia. Jari Sarasvuo, Peter Vesterbacka, Mika Ihamuotila, Ilkka Paananen, Hjallis Harkimo, Risto Siilasmaa, Jukka Kurttila ja monet muut osallistuvat ahkerasti keskusteluihin ja viestivät avoimesti.
Sama asia koskettaa myös ulkomaisia johtajia. Petter Stordalen, Jacqueline Gold, Bill Gates, Alan Michael Sugar, Elon Musk, Karren Brady, Richard Branson, Marc Benioff, Marc Jacobs ja monet muut yrittäjätaustaiset ovat reippaasti näkyvillä. Yrittämisen vapaus on tuonut heille vapauden viestiä vapaasti. Ehkä he myös tietävät paremmin, että mitä kannattaa sanoa julkisesti ja mitä ei. Jos tapahtuu virheitä, vastuu on ainoastaan itsellään.
Jokainen palkansaajana oleva tietää sen, että kuinka vaikeata on hahmottaa sitä, että millä tyylillä voi viestiä julkisesti, ellei hallitus ja omistajat ole antaneet suhteellisen vapaita käsiä. Yrittäjillä on taas vahva visio siitä, että mitä he haluavat sanoa ulospäin. Ehkä tässä on se suurin ero.
Onko Niken Kaepernick-kampanja noussut yhtä legendaariseksi kuin Applen kampanja vuodelta 1984?
Brändit ovat päättäneet tuoda esille yhteiskunnallisia arvojaan entistä rohkeammin. Brändit ovat aina edustaneet tiettyjä arvoja ja brändien arvoja on ollut erittäin vaivatonta arvioida sen mukaan ketkä julkisuuden henkilöt ovat toimineet mainoskasvoina. Madonna Louis Vuittonin, Rihanna Diorin, Selena Gomez Coachin, Nicki Minaj Mercedes-Benzin ja tätä nimilistaa voidaan jatkaa loputtomiin. Eli brändit ovat olleet ja ovat hienovaraisesti kallellaan johonkin suuntaan - vanhoilliseen tai vapaamieliseen.
Julkisuuden henkilöt ovat ottaneet avoimesti kantaa eri kysymyksiin yksityishenkilöinä, eikä tämä ole luonut kitkaa yhteistyökumppanibrändien suuntaan, päinvastoin, se on jopa voinut vahvistaa yhteistyösuhteita.
Nike päätti tehdä toisin ja otti kantaa amerikkalaisen jalkapallon pelaaja Colin Kaepernickin puolesta, joka on puolustanut vähemmistöjen oikeuksia Yhdysvalloissa, koska hän on kokenut, että maassa on rotusyrjintää. Hänen aktivisminsa tuli suuren yleisön keskuuteen, kun hän ei suostunut seisomaan Yhdysvaltain kansallislaulun aikana ja loppu onkin historiaa. Hänellä oli vuonna 2016 pelaajasopimus San Francisco 49ersin kanssa, mutta nykyään hän on vapaa agentti, eli vailla joukkuetta.
On arvioitu, että on useita syitä, että miksi hän on vailla joukkuetta. Ensimmäinen arvio on ollut se, että hänen pelitasonsa on laskenut. Toinen arvio on se, että hänen yhteiskunnallinen aktivismi voisi vahingoittaa hänen edustamansa jalkapallojoukkueen mainetta. Kolmantena arviona on se, että Kaepernickin tyttöystävä Nessa Diab oli kutsunut Ravensin omistajaa "orjakauppiaaksi" Twitterissä ja tämä olisi estänyt pelaasopimuksen syntymisen. Toisten arvioiden mukaan pelaajasopimusta ei olisi kuitenkaan edes syntynyt. Jokainen voi vain arvioida, että olisiko hänen pelaajatilanne erilainen, jos hän olisi edistänyt arvojaan eri tavoin vai johtuu hänen huono tilanne aidosti syrjinnästä? NFL tuskin vastustaa ihmisoikeuksien edistämistä, mutta on tietysti vakavaa, jos näin ei olisi. Se on kuitenkin selvää, että vakava törmäys on tapahtunut ja välit ovat tulehtuneet.
Nike on kuitenkin nähtävästi arvioinut, että yhteistyö Kaepernickin kanssa on hyödyllistä, koska Niken kaltaiset megabrändit eivät tee tämänkaltaisia siirtoja kovinkaan kevyin perustein, eli liiketaloudelliset syyt painavat myös. Nike on katsonut, että tämä rohkea veto on myös myynnillisesti kannattavaa.
Niken mainoskampanja on saanut laajaa julkisuutta ympäri maailman ja mainoskampanjaa on jopa verrattu Applen legendaariseen mainokseen vuodelta 1984, jonka ohjasi Ridley Scott. Applen mainoksessa sanottiin, että uuden tietokoneen avulla näette, että miksi vuosi 1984 ei tule olemaan lainkaan kuin vuosi 1984. Siksi voi kysyä saman kysymyksen Niken kohdalla, kun elämme keskellä vuotta 2018.
Viimeinen kysymys on tietysti se, että avasiko tämä mainoskampanja pelipaikan Kaepernickille uudessa joukkueessa?
Himoshoppaajan salaiset unelmat -elokuvassa kohdataan todellista ostohysteriaa.
Markkinavalta siirtyi ostajien haltuun jo 2000-luvun alussa. Ostajien valta-asema vahvistui entistä vahvemmaksi, kun ostajat siirtyivät käyttämään entistä ahkerammin internettiä vertailujen tekemiseksi. Monet edelläkävijäyritykset ymmärsivät, että internetissä kannatti olla läsnä, koska internetin suosio kasvoi koko ajan entistä suuremmaksi, koska älylaitteet yleistyvät ja markkinatietoa oli saatavilla muutaman kosketuksen päässä.
Vielä ei voida kuitenkaan sanoa, että kaikki yritykset ymmärtäisivät digitaalisen markkinoinnin tärkeyden päälle, vaan monet toimivat edelleen vanhojen kaavojen mukaan, vaikka päälle 90 prosenttia ostoprosesseista alkaa juuri internetissä, eikä keltaisilta sivuilta, joka oli analogisen ajan nettiselain.
Monet yritykset ovat kuitenkin heränneet ja laittavat markkinointipanoksiaan koko ajan digitaalisen markkinointiin eri muodoissa. Rakennetaan uusia kotisivuja ja tuotetaan kiinnostavia sisältöjä (kirjoituksia, grafiikoita, valokuvia ja videoita) kotisivuille ja sosiaalisen mediaan, eli harjoitetaan aktiivista markkinointiviestintää, jonka avulla lisätään tietoisuutta ja luottamusta. Monet yritysjohtajat entistä ahkerammin läsnä myös omilla kasvoillaan, koska halutaan edistää yritystoiminnan avoimuutta ja läpinäkyvyyttä.
Jotkut haikailevat vielä myyntiorganisaatioiden markkinavallan perään, mutta ostajien valta-asema sen kuin vahvistuu mitä laajemmin yritykset jalkautuvat verkon pariin, koska tämä vain edistää sitä, että ostajilla on entistä laajempi valikoima vertailla eri myyntiorganisaatioita. Eli asia ei ole päinvastoin.
Lontoolaiset saivat itselleen mahtipontisen näyn, kun jättimäinen Jeff Goldblum -patsas valtasi puistonäkymän.
Helsingin Sanomien suorittama mainostempaus Donald Trumpin ja Vladimir Putinin vierailujen aikana on saanut itselleen globaalin haastajan. Nimittäin monet lontoolaiset hieraisivat tänään silmiään, koska Hollywood-näyttelijä Jeff Goldblumin puolialaston patsas ilmestyi kaupungin katukuvaan. Onhan Goldblum ansioitunut näyttelijä, joka ansaitsee toki oman patsaan, mutta kaikki eivät tietenkään ole sitä mieltä, että patsas kuuluu arvoalueelle.
Patsasta vastustavien lontoolaisten ei tarvitse sietää Goldblumin patsasta nähtävästi kovinkaan kauan, koska kyseessä taitaa olla sissimarkkinointitemppu, jonka avulla juhlistetaan Jurassic Park -elokuvan 25-vuotisjuhlaa. Elokuva kertoo dinosauruksista, eikä tällä tarkoiteta Goldblumia, vaan miljoonia vuosia sitten eläneitä dinosauruksia. Patsasta voi käydä palvomassa tai ihastelemassa Tower Bridgen läheisyydessä. Ota aurinkotuoli mukaan, jotta voit jäädä silmäruokailemaan tätä mahtavaa nähtävyyttä.
Patsaan tulevaisuuden kohtalo on kuitenkin täysin hämärän peitossa. Heitetäänkö se kaatopaikalle, säilytetäänkö sitä museossa vai joutuuko patsas yksityiskokoelman kätköihin? Helsingin kaupunki voisi pohtia patsaan adoptoimista Suomeen ja samalla Suomeen saataisiin Jeff Goldblumin nimeä kantava nimikkopuisto, joka toisi näyttelijän tosifaneja Suomeen magneetin lailla. "Jeff Goldblumin puisto - Jeff Goldblum Park". Let's make Finland great again!
Miljonääriksi 500 päivässä - Lauri Salovaara & Juha Virranniemi (Avot Design, 2018)
Tietokirjailija Juha Virranniemen uutuusteos toimittaja Lauri Salovaaran matkasta Miljonääriksi 500 päivässä on nostattanut median keskuudessa kysymyksen siitä, että pääsikö Salovaara miljoonatavoitteeseen vai ei. Summasta pitäisi kuulemma ottaa yksi nolla pois. Muutamat kärttyisät sometähdet ovat olleet tästä vahingoniloisen ivallisia. Mutta onko tähän mitään syytä?
Vahingoniloisuuteen ei ole tosiasiassa mitään syytä, koska aloittelevien yrityksien arvojen määritteleminen on äärimmäisen vaikeaa, koska yrityksien arvot määritellään tulevaisuuden odotuksien mukaan. Monien yrityksien arvot voivat olla pilvissä, vaikka kassat huutavat tyhjyyttään. Salovaara toteaa näin teoksessaan. Siksi teos kannattaa lukea ennen kuin kommentoi asioita pintapuolisesti, koska tämä voi antaa mielikuvan tietämättömyydestä. Arvosteleva keskustelu yrityksien hinnoista ei edes osu Salovaaraan, vaan yrityksiin ja niissä toimiviin henkilöihin.
Suomen pörssimaailmalla on tästä kokemusta erityisesti IT-huuman ajoilta, jonka aikana sijoittajatkaan eivätkä tienneet, että mihin he olivat rahojaan laittamassa, eivätkä yrityksien johtajat pahemmin tienneet, että mitä he olivat edes tekemässä - kirjaimellisesti. Suurien suunnitelmien mukaan ne olivat mullistamassa maailmaa, mutta todellisuudessa takahuoneissa paiskottiin Power Point -esityksiä hiki hatussa ja niiden mausteeksi lisättiin myötähäpeää herättäviä Clip Art -kuvia.
Mikä Salovaaran teoksessa kuumentaa tunteita? Tietysti se, että ihminen ilmoittaa suurella itseluottamuksella, että hänestä tulee miljonääri 500 päivässä.
Salovaaran valkoinen ja leveä Pepsodent-hymy, hienostunut rusketus ja ranteessa roikkuva muhkea rannekello nostavat ärsytyksen määrää entisestään. "Suomessa ei saa toimia näin!" Monilta arvostelijoilta unohtuu se, että vapaan yrittäjyyden osa-alueilla saa tehdä mitä huvittaa, kunhan se on laillista.
Salovaaran leveily ei ole kuitenkaan mitenkään verrattavissa siihen, että miten raptähdet leveilevät avoautoilla, luksusasunnoilla, uima-allasvalokuvilla ja bikinityttöystävillä. Uudet sukupolvet elävät erilaisessa kulttuurissa.
Teoksen nimikin jakaa mielipiteitä. Toiset vihaavat ja toiset rakastavat teoksen nimeä. Hyvin suunniteltu tuote nostattaa tunteita puolesta ja vastaan kuten Jari Parantainen on todennut Sissimarkkinointi-teoksessaan. Teoksen nimi suorastaan vetää puoleensa, sekä vihaajia että kannattajia. Mestarillista.
On myös monia muita asioita, jotka voivat ärsyttää. Nimittäin se, että miljonääriksi voi tulla ahkeralla työnteolla ja myönteisellä asenteella. Viimeinen naula suomalaisen työahkeruuden arkkuun on se, että millä tavoin Salovaara pääsi omaan tavoitteeseen. Salovaara antoi "vain" omaa työpanostaan. Tämä saattoi nostaa arvostelijoiden verenpainetta entisestään. "Oliko se näin yksinkertaista!" Hyvä, että tekemistä tapahtuu edes jossain.
Teoksen pääsanoma ei kuitenkaan ole se, että miljonääriksi olisi pitänyt päästä hinnalla millä hyvänsä, muuta kuin saamalla sen miljoonan omaisuuden, vaan teos on kurkistus Suomen yritysmaailman pelikenttään. Salovaara vie lukijan kulissien taakse, josta ei puutu kaaosta, järjellisen päättelykyvyn puutetta, kinasteluja, ammattitaidottomuutta, kateutta, epärehellisyyttä, laiskuutta, tappeluja, huonoa käytöstä ja monia muita kielteisiä asioita, jotka muistuttavat villiviidakosta.
Kaikki ei ole kuitenkaan kielteistä. Salovaaran miljonäärimatkaan mahtuu mukaan myös järjestystä, järjellistä päättelykykyä, ammattitaitoa, ylpeyttä, kaveruutta, tukea, kannustamista, ahkeruutta, luotettavuutta ja monia muita hienoja asioita.
Teos antaa rehellisen ja karun kuvan yrittäjyyden arjesta, joka on pelkkää vuoristorataa kaikkien asioiden osalta - henkisestä lujuudesta fyysiseen kestävyyteen. Teoksen sanoma on erittäin inhimillinen.
Lukijalle voi muodostua kysymys. Miten yritysmaailma pysyy edes pystyssä ja miten yrittäjät edes jaksavat tehdä työtään? Kyse on kuitenkin intohimosta luoda jotain uutta ja merkittävää, mutta muistaen samalla sen, että yrittäjyyteen kuuluu onnistumisia ja erehdyksiä. Salovaara toteaakin, että hän saattoi menettää puoli miljoonaa euroa väärän päätöksen takia.
Raha ei ole kuitenkaan teoksen pääsanoma, vaan ennen kaikkea seikkailuhenkinen matka mahdottomaan hankkeeseen, joka kaikista suurista vaikeuksista huolimatta onnistui. Matkan aikana syntyi nimittäin uusi Lauri Salovaara ja se oli matkan suurin palkinto.
Brändiruhtinas ei ole suinkaan mikään uusi Suomi taivaan raptähti, vaan bisnesblogi, mikä käsittelee asioita ruhtinaallisella otteella - mitä ikinä se sitten tarkoittaakaan.
Välillä brändin pitää luoda nahkansa uudelleen ja juuri näin on tapahtunut tämän blogin osalta, koska vallankumouksien ja kapinoiden jälkeen pitää syntyä uutta ruhtinaallista vaurautta.
Brändiruhtinaan tarina syntyi herran vuonna 2018, koska oli syntynyt entistä suurempi tarve kiehtoville tarinoille markkinoinnin, myynnin, asiakaskokemuksien ja muiden bisnesaiheiden parista.
Sitä ennen valtakunnassa oli ollut Ostovallankumous vuonna 2015, joka kertoi markkinoinnin ja myynnin valtaneuvoksille, että markkinoiden valta oli siirtynyt ostajien rautakouriin. Yrityksien valtakunnassa syntyi hätä, että ostajat vertailivat ahkerasti internetissä eri myyntiorganisaatioita keskenään etsien parhaimpia tarjouksia. Samaan aikaan oli myös tapahtunut niin, että ne jotka olivat jo olleet internetissä jo kauan aikaa tarjoten mitä parhainta arvoa ostajille, he olivat ottaneet markkinat haltuun, eli he tekivät tarmokkaasti kauppaa.
Ostovallankumouksen ansiosta monet yritykset päättivät panostaa entistä ahkerammin digitalisaatioon siten, että nettisivuja uudistettiin, otettiin markkinointiautomaatio käyttöön, tuotettiin entistä ahkerammin sisältöjä kotisivuille ja sosiaalisen median kanaviin. Samaan aikaan ollaan otettu käyttöön chat-asiakaspalvelut ja pohditaan keinoälyn tuomia mahdollisuuksia.
Ostovallankumouksen jälkeen syntyi Rokkibrändi herran vuonna 2017, ja tämän rokkikukon tarkoituksena oli kertoa rokkifaneille siitä, että mitä yhtäläisyyksiä on brändeillä ja rokkibändeillä Spinal Tap -hengen mukaisesti, mutta tuotantoyhtiö katsoi Rokkibrändin liian riskialttiiksi kokeiluksi, jonka takia rokkipumppu ei päässyt CITY-lehden konserttilavoja pidemmälle. Rokkibrändi elää kuitenkin vahvasti netissä, mutta koskaan ei voida tietää, että milloin tämä ikoninen rokkiyhtye tekee paluun lavoille ja ennen kaikkea VIP-tason takahuoneisiin. Rokkibrändi saattaa tehdä paluukiertueen koska tahansa. Encore!
Hieman ennen juhannusta saapui tietokirjailija Jukka Aminoffin keskuuteen ennenaikainen juhannustaika, jonka ansiosta syntyi Brändiruhtinas, joka ei ole suinkaan mikään uusi Suomi taivaan raptähti, vaan leikkimielinen ilmiö, joka kertoo kiehtovia tarinoita bisnesmaailmasta ja muista ilmiöistä, jotka askarruttavat yritysmaailman jalomielisten aivonystyröitä. Brändiruhtinaan kirjoitukset ilmestyvät CITY-lehden blogissa, joka on kerännyt vuoden aikana satojatuhansia lukijoita ja lukemat sen kuin kasvavat kasvamistaan.
Brändiruhtinasta voi seurata Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa.
Make kiinteistövälitys Great Again. Uudistaja. Häpeilemätön. Pullistelija. Ilopilleri. Rohkea. Näillä sanoilla voidaan kuvailla Andrei Koivumäkeä.
Välittäjä Andrei Koivumäki on noussut Suomen bisnesmaailman parrasvaloihin lyhyessä ajassa, koska hän herättelee huomiota modernilla ja avoimella viestintätyylillään. Hänen nimensä vilkkuu aikakauslehtien kansikuvissa, kirjoissa, kuten Henkilöbrändissä ja Social Sellingissä, seminaariesitteissä ja puhumattakaan sosiaalisesta mediasta. Mutta kuka hän on?
- Olen Andrei Koivumäki ja työskentelen kiinteistövälitysalalla välittäjänä sekä Kotijoukkueen kehitysjohtajana. Olen myös yrityksen osakas. Mutta, jos mennään syvemmälle niin tarinani alkoi siten, että synnyin 1988 Pietarissa. Isällä on suomalaisia sukujuuria, mutta hän on asunut koko elämänsä Venäjällä. Kun Neuvostoliitto hajosi perheemme päätti muuttaa Suomeen. Se oli iso muutos.. ei itselleni vaan lähinnä perheelleni ja vanhemmilleni, koska muutto täysin tuntemattomaan maahan ilman kielitaitoa on varmasti hyvin raskasta. Olen vasta viime vuosina alkanut ymmärtämään tämän kunnolla, jos kuvittelen itseni samanlaiseen tilanteeseen. Kaikki tapahtui suhteellisen nopeasti. Meillä oli suhteellisen suurehko asunto suhteellisen uudessa talossa sekä kesämökki. Yksinkertaisesti vanhempani pakkasivat laukut. Lahjoittivat kesämökin kavereille ja myivät kolmiomme, muistikuvani mukaan noin parilla tuhannella dollarilla. Seuraavana päivänä olimmekin jo Suomessa neljän matkalaukun kanssa. Olin silloin noin 5-vuotias, siskoni, joka oli viisi vuotta vanhempi. Voin vain kuvitella miltä tämä tuntui vanhemmille, jotka tulivat täysin vieraaseen maahan ensimmäistä kertaa ilman kielitaitoa, huonekaluja, isompaa raha summaa ja tietoa tulevasta sekä kaiken lisäksi kahden lapsen kanssa. Itse en olisi varmastikaan pystynyt tähän koskaan. Jonkun hetken päästä me saimme kaupungilta väliaikaisen vuokra-asunnon talosta, mikä oli rakennettu samankaltaisessa tilanteessa oleville. Siitä se ”uusi elämä” alkoi. Ensimmäinen vuosi oli kaikille hankala sen verran mitä muistan. Ensimmäisinä vuosina kaikki tavarat, vaatteet ja lelut olivat kierrätyskeskuksesta. Muistan aina ikuisesti sen yhden kierrätyskeskuksen, jonka toisesta kerroksessa ihan peränurkassa sijaitsi suuren suuri laatikko, joka oli täynnä pehmoleluja. Olin ikionnellinen aina, kun pääsin sinne. Juoksin iloisena kohti laatikkoa ja pystyin viettämään sen laatikon vieressä, siinä nurkkauksessa tunnin sama hymy huulilla ja valikoida itselleen sen hetken mieluisimman lelun. Olin aika kiltti lapsi sillä äiti opetti, että kaikkea ei voi ottaa ja muillekin pitää jättää. Yksi leluista on vieläkin tallella ja se ”istuu” tälläkin hetkellä yöpöydälläni. Se on ehkä tietynlainen muisto niiltä ajoilta ja haluan säilyttää sen. Meillä ei ollut käytännössä mitään, mutta olimme todella onnellisia, kunnes isä ja äiti erosivat. Sinä hetkellä olin todennäköisesti seitsemän vuotias. Alan vasta nyt kunnolla ymmärtämään minkälaista äidin oli olla ja mitä se vaati häneltä kasvattaa meidät, tehdä töitä täysin uudella alalla, vieraalla kielellä ja pitää meistä huolta. Vaikka isä tuki aina niin silti äiti meidät kasvatti. Hän on vahva nainen ja ihailen häntä todella paljon vaikka sanonkin sen todella harvoin. Se vaatii paljon, se mitä hän teki. Ei jättänyt koskaan meitä ja lapset olivat aina etusijalla. Itse en olisi pärjännyt. Siitä kaikki lähti.. matkalla sattui ja tapahtui, mutta ei sen enempää.
Monet ammatit ovat nousseet suureen suosioon ja aiemmin niitä saatettiin vieroksua. Yrittäjät, kokit, sisustussuunnittelijat, muotisuunnittelijat ja monet muut ammatit ovat kokeneet rakettimaisen nousun. Kiinteistövälittäjien joukossa on monia julkisuuden henkilöitä, jotka ovat tehneet alasta houkuttelevan. Mikä sai Andrein alalle?
- Kiinteistönvälitys ei ole oikeastaan koskaan käynyt mielessä. En varmaan edes oikein ”tiennyt” kyseisestä ammatista yhtään mitään, koska asuntoja ei kauheasti omistettu enkä oikeastaan koskaan törmännyt alaan oikein missään. Idea tuli täysin tyhjästä. Kävin ensiksi koulut, koska halusin jonkun pohjan jostain. Lähinnä todennäköisesti, koska sisko ja äiti olivat sitä mieltä, että jonkinlainen koulutustaso pitää hankkia, koska muuten töihin ei pääse. En ikinä halunnut mihinkään toimistoon istumaan kasista neljään. En myöskään oikein osannut mitään ,enkä tiennyt mitään bisneksestä, vaikka sitä halusinkin tehdä ja opiskelin bisnestä. Mun ympärillä ei vain silloin ollut oikeita ihmisiä, joilta olisin voinut ottaa mallia tai inspiraatiota. Siispä, koulun jälkeen menin inttiin ja inttiä oli jäljellä kaksi viikkoa. Istuin punkalla ja mietin, että mitäs nyt sitten, kun pääsen intistä. Jostain syystä kiinteistöala tuli mieleen. Ehkä sen takia, koska juuri niihin aikoihin yksi kavereistani kertoi kerran bileissä, että hän oli myynyt muutaman asunnon venäläisille oligarkeille ja hän nettosi lähemmäs parisataatuhatta euroa muutaman kuukauden duunilla, eikä ollut edes alalla. Tämä ajatus juolahti päähän ja päätin, että tähämän voisi olla mielenkiintoista ja helppoa. Joten ilman muuta syy lähteä tälle alalle oli raha ja vapaus, mutta todellisuus oli sitten hieman toisenlainen, mutta jos en olisi ollut juuri sinä iltana juhlimassa tämän kaverin kanssa en olisi varmaan ikinä saanut päähäni tälle alalle lähtemisestä sillä intin jälkeen minulle tarjottiin todella hyvää markkinointijohtajan pestiä yhdestä lahtelaisesta yrityksestä, jossa kiinteäksi palkaksi luvattiin 3000 euroa kuukaudessa ja se oli sellainen raha siihen aikaan, josta oli vaikea kieltäytyä. En pitänyt sellaista summaa varmaan koskaan käsissäni ja valintana oli joko tasainen summa rahaa joka kuukausi tai tuntematon ala, tuntemattomassa kaupungissa ja provisiopalkalla. Onneksi uskalsin ja muuton takia tutustuin uuteen tyttöystävääni ilman muuttoa, joka oli yksi elämäni parhaimpia aikoja ja hienoimpia ihmisiä joihin olen törmännyt, vaikka emme enää ole yhdessä. En olisi kulkenut koko tätä matkaa. Ei olisi ”Andreita” tässä muodossa mitä se nyt on. Ei olisi uusia upeita kavereita. Ei olisi välttämättä alalla näitä muutoksia mitä nyt on. Ei olisi Alma Talentumin kirjasopimusta, jonka solmin juuri tänään. Ei olisi kaikkea tätä. Olen niin iloinen kaikesta tästä. Kaikista näistä kovista ala -ja ylämäistä, jotka pitää mut elossa. Jos olisin jättänyt yhdet bileet väliin niin ei olisi ollut sitä ideaa. Kuvittele, miten elämässä voi olla moni asia todella pienestä asiasta kiinni!
Koivumäki on herättänyt laajaa huomiota siksi, koska hän toimii kiinteistövälitysalalla täysin eri tavoin kuin monet muut, vaikka Suomesta löytyy kourallinen kiinteistövälittäjiä, jotka ovat julkisuuden henkilöitä. Hänen tyyli herättää huomiota siksi, koska hän pyrkii muuttamaan alasta aiemmin saatua mielikuvaa.
- Alalla aloittaminen oli suuri pettymys. Se, mitä välitysala oli siihen nähden mitä odotin. Mun odotukset olivat niin korkealla ja todellisuus oli jotain niin pohjaa. Se oli uskomaton droppi, mutta hyväksyin sen, koska ei me oltu jenkeissä enkä mä ollut kukaan, niin kuka mä olen sanomaan yhtään mitään. Itsessäni on ehkä se vika, että jos saan jotain päähäni niin maalaan sen taulun aina niin suuren maailman malliin ja odotan jotain uber-hienoa, jota on usein vaikea saavuttaa. On kyse matkasta, jota suunnittelen tai ravintolasta, jota joku kehuu. Ehdin maalaamaan aina jo valmiiksi itselleni sellaisen mielikuvan, että odotukset harvoin kohtaavat. Halusin tehdä asioita eri tavalla ja erottua, koska se olisi paras keino menestyä ja menestyä nopeammin. En halunnut tehdä töitä kahtakymmentä vuotta, jotta minut alettaisiin tuntemaan tai arvostamaan alalla. Ja halusin, että minut tunnetaan, koska tajusin jo silloin, että se on paras tapa saada homma pyörimään helpommin. Silloin ei ollut alalla ”brändejä”, joita nyt on. Mä tein, tein ja tein vain. Ja se oli ja on hauskaa. Tein puoli tosissani, puoli vitsillä, tein. Mutta tein aina niin, että se oli aina hauskaa ja tuoretta itselleni. Se ei tuntunut puulta.. se oli ja on vähän, kuin peliä. Aina piti keksiä jotain uutta ja kehitellä kaikkea, kuten nytkin. Nyt vain eri levelillä ehkä.
Koivumäen toiminnassa on paljon amerikkalaisia vaikutteita ja hän arvostaa amerikkalaista kulttuuria. Hän maalailee suuria mielikuvia ja elää amerikkalaista unelmaa, eli ryysyistä kohti rikkauksia.
- Vaikea sanoa.. ehkä, ehkä ei. Totta kai olen erilaisista lähtökohdista, kuin moni muu. Olen nähnyt sitä, että ostettiin halvinta leipää, jotta rahaa riittäisi. Sitä, että ei voitu ostaa vaatteita vaan ne piti hakea kierrätyskeskuksesta. Asuttiin hyvin köyhällä alueella ja taloissa, joissa naapureina oli alkoholisteja, työttömiä ja muita tapauksia. Sitä, että äiti on tehnyt älyttömästi töitä, jotta voisi viedä meidät lomalla jonnekin. Luokkalaisilla oli omakotitalot ja vanhemmilla hienot autot sekä hyvät työpaikat. Olen nähnyt, kun ihmisiä lyödään, koska se on vain ”hauskaa” ja kun yläasteella vedetään huumeita. Mua on osoitettu ladatulla aseella. Olen hengaillut paljon myös venäläisten kanssa, joilla on tietty mentaliteetti. Olen kuunnellut paljon tiettyä musiikkia, jossa itsensä nostaminen jalustalle on normaalia. Olen halunnut elää osittain myös sitä venäläisestä ja jenkki rap-musiikista opetettua elämää ja ajaa hienoilla autoilla. Mulla ei ollut ikinä sitä mahdollisuutta, kunnes aloin tekemään paljon töitä ja rahaa alkoi tulla yhtäkkiä. Totta kai tämä kaikki vaikuttaa kaikkeen. Ajattelutapaan, tapaan nähdä maailmaa sekä käyttäytymiseen. Mutta en sanoisi niinkään, että se on venäläisyyttä vaan se on mun tapa toimia, mikä tulee edellämainituista asioista. Sanoisin, että siihen vaikuttaa enemminkin se minkä tyyppistä elämää olen musiikkivideoista ja leffoista omaksunut omakseen ja ”ihannoinut”. Olemme erilaisia ja piste. Tunnen oloni todella kotoisaksi Yhdysvalloissa. En missään muualla niin kotoisaksi, kuin siellä. Ihan sama olenko New Yorkissa, San Diegossa vai San Fransiscossa. Ne ihmiset, mainokset, kaupat, small talk ja kaikki tuntuu siltä, että nyt olen kotona ja nautin. Se on mulle luontevaa.
Koivumäen räväkkä tyyli jakaa mielipiteitä. Toisten mielestä pitäisi olla varovaisempi ja hiljaisempi. Toiset pitävät hänen avoimesta tyylistään kertoa saavutuksistaan. Onko hänen tyylinsä amerikkalainen vai venäläinen?
- Tähänkin sanoisin, että ehkä se mun tyyli on enemmänkin amerikkalainen. Mutta ei Venäjälläkään hienostella ja olla liian varovaisia, miten tehdään markkinointia tai bisnestä. Siellä sen ehkä huomaa enemmänkin, että bisnestä tehdään itselleen ja omilla ehdoilla. Jopa liiankin omilla ehdoilla miettimättä seurauksia. Nykyään se on toki hienovaraisempaa. Mutta toki erilaiset ihmiset joihin olen törmännyt. Se mitä olen kuullut ja nähnyt ovat varmasti muokanneet ajatusmaailmaani. En arvosta kaikkia tapoja mitä Venäjällä tehdään. Siellä pääsee kaikesta rahalla, nykyään toki se on joko kallimpaa tai vaikeampaa, mutta silti. Siinä on toki hyvät ja huonot puolet, mutta omat arvot ovat hieman erilaiset. Pitää pelata kovaa, mutta pitää pelata säännöillä. Jos teen bisnestä jonkun kanssa niin en jahtaa ikinä pikavoittoa. Tähtään isompaan, koska jos kerran kiertää, valehtelee tai pettää toisen niin pohja on mennyt. Voit nyt tienata satasen, mutta jos et ohita sääntöjä, voit tienata ylihuomenna tuhat euroa ja itse tähtään siihen. Raha ei ole ikinä se ykkösasia. On monia muita asioita. Rahaa pitää toki tulla, koska muuten se ei ole liiketoimintaa, mutta on edelleenkin muita asioita. Se mitä teen on omasta mielestäni viihdyttävää, hauskaa ja mulle sopivaa. Totta kai paukutan mun saavutuksia, jos olen ne kovalla työllä saavuttanut. Miksi mun pitää häpeillä? Miksi mun pitää niitä piilotella? Mun tapa markkinoida ja tienata enemmän on mennä mitalit edellä. Se on mun argumentti. En mä tullut tänne istumaan nurkkaan ja kuiskailemaan. Mä tykkään meiningistä, suoraselkäisyydestä, asenteesta ja haluan tiettyä arvostusta. Se on sitten teidän päätös arvostaa tai arvostella. Kritiikki myös toimintaani suhteen on hyvästä, jos se on jotain muuta kuin ei perusteltua ”toi on p*skajätkä” sanan helinää, jossa ei ole mitään järkeä. Sellaisten kanssa en jaksa edes jutella, koska olen kasvanut yläasteen penkin tasolta pois. Anteeksi.
Suomalaiseen ajattelutapaan tai vitsailuun kuuluu se, että mitä muut meistä miettivät, eli ollaan ehkä turhankin ujoja ja arkoja. Tämä on voinut johtaa myös siihen, että suomalaiset miettivät liikaa sitä, että mitä muut suomalaiset ajattelevat muista suomalaisista. Pitäisikö suomalaisten uskaltaa enemmän?
- Mistä mä tiedän. Jos se on sulle luontevaa niin toimi, jos ei niin älä. Mutta älä koskaan mieti, että mitä joku muu miettii. Silloin olet kyllä väärällä polulla. Tässä maailmassa ei voi olla pahempaa virhettä, kuin miettiä, että mitä muut miettivät. Jos olet ravintolassa ja sulla on hauskaa niin naura. Miksi miettiä, että nauranko mä nyt liian kovaa vai ei? Tää on sun elämä. Mä ymmärrän toki sen, että Suomessa lapsille opetetaan jo tiettyjä asioita jo kadulla, jos lapsi huutaa tai ”riehuu”, kuten lapsille se on tavanomaista niin vanhemmat ovat kauhean huolissaan siitä, että nyt sä häiritset muita. Se on kasvatuksesta ja tottumuksista kiinni – se, miten ihminen oppii käyttäytymään vanhempana. Eikä ole oikeata tai väärää tapaa, mutta itse en aio omia lapsia ”suojella” liikaa.
Richard D. LewisinKulttuurikolareita-kirjassa sanotaan, että suomalaisten mielestä hymyileminen aiheuttaa suurta epäluottamusta. Koivumäki hymyilee paljon ja on erittäin aktiivinen, joka voidaan ymmärtää täysin väärin. Mikä on tärkein arvosi liiketoiminnassa?
- Pidä lupauksista kiinni. Ole ajoissa. Tee enemmän mitä lupaat eli ylitä odotukset. Kasva ja kehity jatkuvasti. Älä petä liikekumppaneitasi eli älä tienaa satasta nyt vaan tienaa tonni huomenna, yhdessä.
Mitä neuvoja haluaisit antaa kiinteistövälittäjille ja muille, jotka haluavat toimia modernilla otteella?
- Miettikää oma polku. Oma tarina. Oma tyyli ja tehkää älyttömästi töitä sillä mikään ei tule ilmaiseksi. Itse muutin kuusi vuotta sitten Helsinkiin. Minulle täysin tuntemattomaan kaupunkiin. Mulla ei ollut ainuttakaan tuttua täällä. Mulla oli 400 euroa tilillä. Joinakin kuukausina olin niin sanotusti sossun luukulla, koska rahaa ei ollut, mutta asennetta enkä uskoa itseeni menettänyt vaikka useita, useita ja useita kertoja olin menettää sen ja halusin lopettaa ensimmäisen kuuden kuukauden aikana lähes joka päivä, mutta silti jatkoin ja tein.
