
Yhdysvallat on maailman voimakkain supervaltio, jonka nykyhetki ja tulevaisuuden näkymät kiinnostavat kansainvälistä yleisöä.
Nykyisen tilanteen keskellä Yhdysvaltain ja Euroopan välit ovat tiiviimmät ja paremmat kuin koskaan aikaisemmin. Suomi ja Ruotsi kurkottavat kohti puolustusliitto NATO:n jäsenyyttä, jossa Yhdysvallat on johtava voima.
Yhdysvallat on tukenut Suomen itsenäisyyttä ja demokratiaa Suomen itsenäisyyden alkuvuosista lähtien. Suomen ja Yhdysvaltain suhteet ovat erittäin läheiset.
Amerikkalaisuuteen liittyvät teemat kiinnostavat monesta eri syystä. Teemat voivat liittyä politiikkaan, kulttuuriin ja moniin muihin eri asioihin. Seuraava on kuitenkin vuoden ehdoton lukusuositus.
Kaksi amerikkalaisuuden ikonia Yhdysvaltain entinen presidentti Barack Obama ja rocklaulaja Bruce Springsteen julkaisivat Renegades - Born in the USA -podcast-sarjan Spotifyn musiikkipalvelussa vuonna 2021.
Suursuosion keränneen podcast-sarjan jatkeeksi on julkaistu samalla nimellä kulkeva kirja. Englanninkielinen laitos ilmestyi markkinoille jo vuonna 2021, mutta suomenkielinen laitos ilmestyi huhtikuussa 2022.
Podcast-sarjassa edistyksellisen ja liberaalin amerikkalaisuuden ikonit puhuvat epämuodollisesti Yhdysvaltain menneisyydestä ja nykyisyydestä, amerikkalaisuuden sielusta ja arvoista, sekä henkilökohtaisista muistoista.
Obama ja Springsteen ovat ystäviä, jotka jakavat samanlaisen sielunmaiseman. Läheinen ystävyyssuhde näkyy heidän rennossa tavassa keskustella eri asioista. He pohtivat vakavia asioita, mutta joukossa on myös hauskoja tarinoita.
Pohdin kirjaa lukiessani, että mikä on teoksen tärkein sanoma. Kirjan tärkein viesti on hedelmällinen, ystävällinen, sivistynyt ja avoin vuoropuhelu.
Nimittäin nykypäivän digitaalisen aikakauden ongelmana on se, että harjoitamme pelkästään kuurojen vuoropuhelua, jossa keskustelijat eivät kuuntele toinen toisiaan.
Obaman ja Springsteenin kirja ei ole kuitenkaan pelkkä podcast-sarja, joka on isketty kirjalliseen muotoon.
Perinteinen fyysinen kirja saa vuoropuhelun viestin elämään aivan toisella tavalla, vaikka podcastin etuna on se, että kuulee keskustelijoiden inhimilliset äänenpainot.
Kirjallinen muoto laittaa pohtimaan teemoja syvällisemmin ja lukemaan aiempia kohtia uudelleen.
Kirjan etuna podcast-sarjaan verrattuna on myös se, että kirjassa on paljon tarinoita tukevia valokuvia ja grafiikoita, jotka tekevät kirjan lukemisesta suuren nautinnon.
Kirjassa on valokuvia molempien herrojen nuoruusvuosista nykypäivään.
Obaman merkittävistä presidenttikauden puheenvuoroista on otettu valokuvia, joissa näkyvät puheenvuorojen viimeisiä yliviivauksia ja merkintöjä.
Springsteenin albumitaiteesta ja rokkikonsertteista on runsaasti kuvituksia.
Kirjaa kannattaakin lukea kaikessa rauhassa ilta-aikaan lukulampun alla. Auki olevasta ikkunasta kuulee samaan aikaan kesän ääniä ja viileän kevyet tuulet viilentävät kasvoja.
Teoksen sanoma on kuitenkin väkevä, koska Obama ja Springsteen pureutuvat Yhdysvaltain nykytilaan ja amerikkalaisuuden syvimpään olemukseen. He kiistävät sen, että Yhdysvallat olisi kulttuurien sulatusuuni, koska rotujen välisissä kysymyksissä on edelleen parantamisen varaa.
He haastavat myös sitä, että mikä on amerikkalaisuuden syvin olemus ja pitäisikö amerikkalaisuuden arvot uudistaa, jotka loisivat entistä hyvinvoimemman ja yhtenäisemmän kansakunnan.
Obaman ja Springsteenin Renegades - Born in the USA -kirja on nautinnollinen elämys, jota mielellään selailee uudelleen, koska sitä haluaa nauttia kirjan suomasta inhimillisestä, edistyksellisestä ja nykyaikaisesta tunnelmasta ja sanomasta.