
Kivijalkakauppojen kuolemaa on povattu jo pitkän aikaa. Puheet ovat olleet ennenaikaisia. Kivijalkakauppa on se, joka kannattaa vieläkin.
Heikki Peltola, Kari Neilimo, Lasse Mitronen ja Hannu Kuusela ovat kirjoittaneet Kaupan huiput - Kun hyvä ei riitä (Alma Talent, 2022) -kirjan. Kirjoittajilla on valtava määrä tietoa, kokemusta ja näkemystä kaupan alan tilasta.
Kirjan tarina alkaa kaupan alan historiasta, joka esittelee kaupan alan yrityksiä ja lukuja. Kaupan ala on aina ollut jatkuvan muutoksen keskellä.
Tavaratalot, ostoskeskukset, kotimaiset ja kansainväliset kauppaketjut ovat muokanneet Suomen markkinaympäristöä.
Suomen ensimmäinen nykyaikainen ostoskeskus on vuonna 1984 ovensa avannut Itäkeskus, joka sijaitsee Helsingissä. Tämän jälkeen Suomessa on avattu jatkuvasti uusia ostoskeskuksia. Viimeisten vuosien aikana vauhti on vain kiihtynyt.
Pääkaupunkiseudulla ovensa ovat avanneet Tapiolan Ainoa, Kalasataman REDI, Pasilan Tripla, Matinkylän laajennettu Iso Omena, Espoonlahden uudistettu Lippulaiva ja monia muita. Lippulaivakaan ei enää ole pelkkä ostoskeskus, vaan kaupunkikeskus. Ostoskeskukset ovat korvanneet torielämän. Ostoskeskuksissa viihdytään ja kulutetaan aikaa.
Kaikki on isompaa ja nykyaikaisempaa.
Järvenpään K-Citymarket valittiin vielä maailman parhaaksi ruokakaupaksi vuonna 2019.
Suomen kaupan alalla menee varsin hyvin, joka kielii korkeasta osaamisesta ja halusta kehittyä trendien mukana. Kaupan ala on kansainvälistynyt, joka on kehittänyt kauppojen tarjontaa. Kaikki on kuluttajien eduksi. Kirjassa keskitytään kertomaan eri ketjubrändien historiasta ja nykytilasta.
Kirjoittajat antavat teoksessaan neuvoja siihen, että miten kaupan alalla tulee toimia ja miten luodaan toimiva konsepti kaupan alalle. Yksi neuvo on se, että kivijalkakaupan tulee olla myös verkossa ja kauppaa tulee ohjata markkinatiedon voimin.
Kirja on laadittu huolella. Kirjassa on runsaasti kattavaa tietoa yrityksistä ja taloudellisista tuloksista. Kirja antaa hyvän kurkistuksen yritysten taakse, joita suomalaiset kohtaavat päivittäin.