Jukka Aminoff

Stockmann ilmoitti tänään, että Stockmann Herkun liiketoiminta myydään S-ryhmälle, mikä nostatti paljon tunteita puolesta ja vastaan. Muutoksen vastustajat ajattelevat, että Stockmannin Herkut muuttuvat Alepoiksi, eli niiden tasot laskisivat. Muutamien mielestä ABC Stockmann oli syntynyt.

Monille kuluttajille Herkku on ollut yksi tärkeimmistä syistä käydä tukemassa Stockmannia ja pelkona on se, että tämä tärkeä syy poistuisi. Herkkua pidetään nimittäin monilla paikkakunnilla kaupungin parhaimpana ruokakauppana.

Stockmannin toimitusjohtaja Lauri Veijalainen on vakuuttanut, että Herkku ei katoa brändinä minnekään ja tarkoituksena on parantaa ruokakaupan laatua. Alepan kyltit eivät siis saavu Helsingin Stockmannin kellariin.

Samaan aikaan on myös puhuttu siitä, että Herkun hinnat laskisivat, eli valikoima ja laatu parantuisivat sekä hinnat laskisivat. Ei lainkaan huono yhdistelmä, koska tavaratalon tavoitteena on nostaa ruokakaupan taso kohti Euroopan kärkeä, mikä on kunnianhimoinen tavoite.

Nykymuutoksen puoltajat katsovat uudistusta myönteisesti numeroiden valossa, koska ruokakauppa on tehnyt saatujen nettitietojen mukaan 125 miljoonan euron liikevaihtoa ja 11 miljoona tappiota, eikä suunta ole ollut parempaan päin. Siksi omistajavaihdoksen katsotaan parantavan tilannetta - erityisesti siten, että S-ryhmän tehokkaan logistiikkaketjun kautta voidaan tehdä parempaa tulosta. S-ryhmällä on myös suurempi ostajan valta markkinoilla, eli tätä kautta Herkku voi saada valikoimaan tuotteita entistä paremmin ehdoin.

Stockmannin siirrot ovat sitä pitkäaikaista ja johdonmukaista prosessia, jossa tiettyjen osastojen liiketoiminnat on vuokrattu ulkopuolisille brändeille. Elektroniikka, lelut ja monet muut ovat muiden toimijoiden hoidettavissa. Tässä liiketoimintamallissa ei ole mitään uutta, koska näin on toimittu ulkomailla jo pitkän ajan. On oikeastaan ihme, että Stockmann kykeni välttelemään tämän tilanteen näin kauan. Tämä auttaa samalla siihen, että Stockmann voi keskittää energiansa kosmetiikkaan, muotiin ja kodinhoitotuotteisiin, mikä on erittäin kilpailtu puoli.

Jos haluat tietää enemmän siitä, että miksi Stockmann on ajautunut kyseiseen ahdinkoon, siksi kannattaa lukea Ostovallankumous-teos, jossa on omistettu kokonainen kappale Stockmannille. Siinä kerrotaan Pelastetaan Stockmann -operaation taustat ja syyt. Pelastustalkoot ovat vielä kesken ja Herkun tapaus on yksi osa tätä kokonaisuutta.

Stockmannin pitää kuitenkin kyetä osoittamaan, että asiat parantuvat muutoksen myötä. Uuden omistajan tulee hahmottaa, että minkälaisia perinteiset Herkun asiakkaat ovat ja tyydyttää heidän tarpeitaan entistä paremmin. Stockmann-fanit voivat saada itselleen nimittäin entistä paremman Herkun.

Helsinki Fashion Week järjestetään virallisesti toisena vuonna peräkkäin. Tämän vuoden teemana on teknologia. Pääarvona ecomuoti. Viime vuoden tapahtuma järjestettiin Helsingin Suomenlinnassa ja tapahtuma keräsi heti kansainvälisen median huomion.

Vogue, GQ, Glamour, Elle, L'Officiel Hommes ja monet muut ulkomaiset mediat kirjoittivat tapahtumasta. Tapahtuma keräsi itselleen parhaimman mahdollisen lähtölaukauksen. Harva voi toivoa parempaa, eli tapahtuma pääsee laatumedian huomion keskipisteeksi. Nyt on aika nousta vieläkin korkeammalle.

Helsinki Fashion Weekin perustamistarina on hyvin tyypillinen, eli tapahtuman perustajat olivat tutkineet, että järjestetäänkö tämänkaltaista tapahtumaa Suomessa lainkaan. Mitään muotiviikon kaltaista ei ollut, eli ajatus lähti siitä. Suomen muotiteollisuus oli viettänyt nimittäin ruususen unta, jonka takia ala tarvitsi hieman uutta puhtia. Heräämisen merkkejä on ilmassa, koska monet ovat heränneet siihen, että suomalainen muoti kiinnostaa maailmalla. HFW:n kaltainen toimija on elintärkeä tämänkaltaisten tavoitteiden saavuttamiseksi, koska se avaa portteja koko alalle.

HFW on erittäin kansainvälinen tapahtuma, joka kerää yhteen kotimaisia ja kansainvälisiä suunnittelijoita ja brändejä ympäri maailman. Makia Clothing, R-Collection, Neulomo, Tauko Design ja monet muut kotimaiset toimijat ovat mukana. Muotiviikot eivät siis enää edusta vain järjestäjämaan muotia, vaan Pariisin, Lontoon ja New Yorkin muotiviikot ovat lähtökohtaisesti kansainvälisiä. Marimekkokin on osallistunut Pariisin ja New Yorkin muotiviikoille.

Helsinki Fashion Week tulee tänä vuonna keskittymään teknologiaan ja pysyvästi ympäristöystävällisen muodin esittelyyn, jonka kysyntä on kasvamaan päin. HFW on tänä vuonna herättänyt alkukiinnostusta enemmän kuin aiemmin, koska Suomen kaltaista Pohjoismaata pidetään varsin trendikkäänä. Suomen maabrändi kiinnostaa.

HFW:n tavoitteena onkin viedä Suomen muotiteollisuutta kokonaisuudessaan maailmalle, vaikka kaikki brändit ja suunnittelijat eivät ole mukana muotiviikoilla. Vielä ei ole liian myöhäistä osallistua tapahtumaan, 2018 tapahtuma on jo tekeillä ja haku ensi vuoden suunnittelijoille on pian avoinna. Kaikkien hakijoiden pitää täyttää vaadittavat hakuvaatimukset.

Helsingin muotiviikot järjestetään siis 22.-26.7.2017 pääosin Amos Andersonin taidemuseossa, osoitteessa Yrjönkatu 27, Helsinki, eli aivan ydinkeskustassa.

Lisätietoa löytyy osoitteesta: http://www.helsinkifashionweeklive.com

Nyt ei ole ehkä kaikista paras hetki kirjoittaa Viiden tähden asiakaskokemus -kirjasta, koska monien mielissä on viiden tähden juhannuskokemus - Jaloviinalla tai ilman. Kyseessä on siis Kauppakamarin kustantama teos, jonka ovat kirjoittaneet Perttu Ahvenainen, Janne Gylling ja Sani Leino. Teoksen tavoitteena on tietysti parantaa yritysostajien ja kuluttajien saamia ostokokemuksia.

Tutkimusten mukaan 78 prosenttia globaalien yritysten johdoista pitää hyvää asiakaskokemusta kilpailuetuna, kun taas kotimaisten yritysten kohdalla lukema on 40 prosenttia. Vain 24 prosenttia kotimaisista pörssiyrityksistä ilmoittaa asiakaskokemuksen olevan osana yrityksen strategiaa, visiota, missiota tai arvoja. 76 prosenttia ei näytä pitävän asiakaskokemusta tärkeänä tai eivät ole ilmoittaneet asiasta käyttäen kyseistä termiä. Toivotaan, että kyseessä olisi lähinnä vain se, ettei kyseistä termiä käytetä, koska olisihan se onnetonta, ettei palveluja ja tuotteita tehdä asiakkaita varten. Tällöin pitäisi kysyä, että keitä varten nämä yritykset harjoittavat yritystoimintaa? Asiakas ei olisi tällöin kuningas.

Jokin vääräleuka laukoi, ei siis kukaan kirjoittajista, että maailman ohuin teos on suomalaisen asiakaspalvelun menestystarinat. Teos vastaa puutteeseen. Suomessa on kuitenkin paljon erinomaisia asiakaspalvelutarinoita, mutta aina on parantamisen varaa, koska maailma kehittyy koko ajan. Teoksen kirjoittajat nostavat hyvin esille sen, että ostaminen ja myyminen on ennen kaikkea ihmisten välistä kanssakäymistä - saa hymyillä ja auttaa toinen toisia. Humanististen arvojen ymmärtäminen on tärkeää, jos haluaa myydä jotain.

Kaikki ei ole kuitenkaan pelkkää hymyä. Erityisesti silloin, kun palaverit tulevat kyseeseen. Eräässä kappaleessa kerrotaan konsultin työpäivästä, mikä suorastaan hukkuu täysin tarpeettomiin palavereihin, joiden lopputulokset ovat suhteellisen ohuet. Tähän tehottomuuteen voi kuitenkin suhtautua myönteisesti, eli yritykset maksavat palkkaa siitä, että työntekijät tulevat unelmoimaan ja nukkumaan palavereihin sekä niissä tarjoillaan kahvia - veloituksetta. Joku voisi sanoa, että kyseessä on viiden tähden unelmatyö.

Tasan viikko sitten ilmestyneen Digibarometrin mukaan Suomi on jäänyt hieman jälkeen digitalisaation hyödyntämisessä. Tämän takia teos on jälleen yksi niistä teoksista, mikä pyrkii muistuttamaan yrityksiä siitä, että digitalisaatiota tulisi hyödyntää viestinnän, tiedonkeruun ja asiakaspalvelun tehostamisessa. Monet eri alat voisivat parantaa omaa toimintavarmuuttaan panostamalla digitaalisiin järjestelmiin ja myydä entistä paremmin.

Monet teoksen lukijat saattavat kokea tietynlaista kauhua sen suhteen, että pitääkö kaikkia tulevaisuuden ostoja varten ladata erilliset älysovelllukset ja opetella jokaisen sovelluksen käyttö erikseen. Digitaalinen ähky on nimittäin sellainen vaara, joka rasittaa monia ostajia nyt jo sekä pitääkö kaiken toiminnan keskittyä ainoastaan älypuhelimen ympärille - vaikka kyseessä on tärkeä laite. Kaikkia sovelluksia ei kuitenkaan tarvitse käyttää koko ajan ja niiden käyttöön siirrytään, kun ne kykenevät tarjoamaan merkittävää lisäarvoa käyttäjilleen. Nykyisessä liike-elämässä pitää muistaa se, että kaikki ostajat eivät ole mestareita älylaitteiden käytön osalta, eli pitää olla myös muita väyliä ostajien palvelemiseksi. Teoksessa nostetaan kuitenkin hyvin esille Mikkelin Jukureiden sovellus, joka tarjoaa paljon erilaisia palveluja jääkiekkofaneilleen - tarkoituksena on helpottaa arkielämää.

Erityismaininnan saa kappale, jossa käsitellään Suomen peruskoulun käyttämää Wilma-ilmoitusjärjestelmää, joka raastaa monien vanhempien sieluja. Kyseessä on järjestelmä, joka on jäänyt kaikessa komeudessaan viime vuosikymmenelle. Wilman tarkoituksena on jakaa tietoa ja pitää yhteyttä vanhempien ja koulujen välillä. Monet vanhemmat ovat valitelleet sitä, että käyttöjärjestelmän käytettävyys on sekava ja samaan aikaan heitä kuormitetaan valtavalla digiähkyllä opettajien ja muiden vanhempien toimesta.

Kuulun itse siihen ikäluokkaan, jonka nuoruusvuosina miehet olivat rautaa ja veneet puuta. Silloin myös hiihdettiin 50 kilometriä kouluun ja koulun jälkeen raivattiin metsiä. Televisiosta näkyi Music Television, MacGyver ja David Hasselhoffin tähdittämä Ritari Ässä. Tuohon aikaan peruskoululaisilla oli käytettävissä reissuvihko, johon rustattiin koulun uusimmat kuulumiset - jälki-istuntoineen. Joskus opettajat antoivat jotain papereita mukaan, mutta ne saattoivat löytyä repunpohjalta vasta seuraavalla luokalla. Tämä vain esimerkkinä siitä, että digitaalisten järjestelmien pitää helpottaa ihmisten elämää, eikä vaikeuttaa sitä. Wilman ja muiden järjestelmien riesana on lähinnä se, että nämä tuntuvat vaikeuttavan elämää. Tämä vain esimerkkinä siitä, että kaikki elämän kauneus ei suinkaan elä digitaalisen transformaation tuolla puolen. Reissuvihkon käyttäjäystävällisyys näyttää edelleen olevan ylivoimainen - kaikkien osapuolien suhteen.

Teos on kirjoitettu varsin epämuodollisella tavalla, mikä on hyvä asia, koska se nostaa samalla huumorin pintaan. Viiden tähden asiakaskokemus on erityisen hyvä kirja niille, jotka eivät vielä tiedä sitä, että yritystoiminta on suunnattu asiakkaita varten ja että digivälineiden avulla voidaan auttaa ostajia.

Viiden tähden asiakaskokemus

Kirjoittajat: Perttu Ahvenainen, Janne Gylling, Sani Leino
Kustantaja: Kauppakamari
ISBN: 9789522464248
Julkaistu: Kyllä
Painovuosi: 2017
Painos: 1.
Sivut: 245

MicroMedian hallituksen puheenjohtaja Esko Reinonpoika Alanko kuuluu Suomen myyntimaailman rokkitähtiin, joka edelleenkin puhuu sen puolesta, että brändin pitää luoda itselleen sielu ja syväillä kulttuuria, koska muuten se voi jäädä sieluttomiksi ja kulttuurillisesti köyhäksi, eli tylsäksi. Esko tekee niin kuin hän opettaa. Hän on aina ollut rohkeasti eturintamassa sen suhteen, että yritysväki saa olla persoonallista, eikä aina tarvitse maastoutua harmaaseen seinätapettiin.

Itse kuulun siihen sarjaan, jonka piti mennä opiskelemaan taidetuotantoa, mutta päädyin tutkimaan markkinointia. Brändien rakentaminen on taidetta, ainakin itse olen soveltanut taidetta ja tyyliä niin paljon liiketalouteen kuin se on ollut vain mahdollista. Muistan, kun tutustuin Esko Reinonpojan ensimmäiseen teokseen Eikö oo valtavaa?? - Syvähenkisen markkinointimiehen henkilökuva 2000-luvun alkupuolella. Teos vei mennessään, koska siinä tuotiin esiin ne asiat, mitkä tekevät bisneksestä kiehtovan, eli luodaan unohtumattomia elämyksiä ja luodaan kiehtovia ihmissuhteita.

Esko Reinonpojan toinen teos Bisnes, menestys ja maalaisjärki ilmestyi vuonna 2004. Sain kyseisen teoksen nimikirjoituksen kanssa, kun vierailin Eskon Ullanlinnan toimistolla. Hänen toimisto edusti sielukkuutta, eli sähkökitarat ja presidentti Urho Kekkosen pop-henkiset muotokuvat toivat reipasta asennetta usein varsin kolkkoihin toimistotiloihin. Henkilökohtainen tapaaminen oli yhtä lennokas kuin hänen räppi-luennot, eli vauhtia riitti tapaamisen aikana.

Esko Reinonpoika on tehnyt B2B-alalla (Business-to-Business) jo vuosikymmeniä sitten sen, joita monet muut ovat alkaneet toteuttamaan vasta nyt, eli yritysmyynnin ei tarvitse edustaa sitä visuaalista ilmettä, jota Getty Images ja monet muut kuvapankit yrittävät meille tarjoilla. Näyttelijä Vince Vaughnin Unfinished Business -elokuvan markkinoinnissa käytettiin juuri näitä valokuvia, jotka nostavat aina pientä myötähäpeää. Katso tästä, niin tiedät mitä tarkoitan.

Esko Reinonpoikaan voisi rinnastaa hieman laulaja David Bowien bisnesfilosofiaa, joka sanoi näin: "Olen taiteilija, kun luon taidetta. Taiteen valmistuttua olen kuin bisnesmies, joka keskittyy vain myymiseen (sell like hell)." Monien yritysjohtajien pitäisi ymmärtää tämä filosofia, koska taidetta syleilevät brändit myyvät paremmin kuin ne, jotka eivät sitä syleile. CITY-lehden vannoutuneille lukijoille voi kertoa samalla sen, että Esko Reinonpoika Alanko oli CITY-lehden toimitusjohtaja vuosina 1990-1991. Nautit juuri parhaillaan Eskon kulttuuriperinnöstä.

Suomen Yrittäjien, Vainu.io:n ja Googlen tekemä tutkimus oli karua luettavaa Suomelle, koska olemme tottuneet siihen, että Suomesta puhutaan digitalisaation edelläkävijänä.

Tutkimus kuitenkin osoitti, että 39 prosenttia yrityksistä loistaa poissaolollaan netistä. Yhtälö on sinänsä outo, koska entistä suurempi osa ostajista aloittaa ostamisen selaamalla nettiä.

Näiden yrityksien omistajat ja työntekijät saattavat olla kuitenkin henkilökohtaisesti netissä, eli voivat tätä kautta viestiä yrityksestä digitaalisia kanavia pitkin. Olisi kuitenkin ikävää, jos he eivät olisi netissä. Onko se enää edes mahdollista?

On toki yrityksiä ja yrittäjiä joiden ei tarvitse olla netissä. Ei ole kuitenkaan mitään syytä olla täältä pois, koska sosiaalisen median kanavat ovat maksuttomia. On myös mahdollista perustaa kotisivut veloituksetta.

Löydettävyyden kautta voi saada lisäkauppaa. Miksi kukaan kieltäytyisi lisäkaupoista? Sellaisia yrityksiä voi toki olla olemassa, ettei ole tarvetta tehdä lisämyyntiä. Kunnioitetaan yrittämisen vapautta.

Suomen Yrittäjät havahtui kuitenkin tähän tutkimustulokseen, jonka takia järjestetään digikouluja yrittäjille ympäri Suomea. Katsotaan miten nämä lukemat parantuvat.

Kannattaa kuitenkin hypätä rohkeasti mukaan digikelkkaan. Siksi kannattaa katsoa Sales Communicationsin Jani Aaltosen video "Sä et kuole, vaikka ylitätkin rajasi". Suurin kysymykseni on kuitenkin se, että meneekö tämä kirjoitus perille niille, joille tämä artikkeli on tarkoitettu? Aina pitää yrittää.

Välillä pitää kirjoittaa ilmiöistä, mitkä eivät ole aina suuren yleisön keskuudessa. Myynnin ammattilaiset nimittäin ovat suhteellisen pieni sisäpiiri sosiaalisen median maailmassa. Kaikilla eri aloilla on omat pienet yhteisöt ja niissä on tunnettuja persoonia, jotka eivät ole kuitenkaan valtakunnan julkkiksia.

Olen ollut suunnittelemassa aika monia verkkovalmennuspalveluja eri asiakkaille. Näistä tunnetuimmat ovat myyntivalmentaja Mika D. Rubanovitschin Ruban Myyntikoulu ja varallisuusvalmentaja Terhi Majasalmen Vauras Nainen, jotka julkistettiin vuonna 2014. Verkkovalmennus on erinomainen tapa myydä omaa asiantuntijaosaamista.

Yhdysvalloissa monet julkisuuden henkilöt ovat kiinnostuneet antamaan verkkovalmennusta. Hyvänä esimerkkinä voidaan mainita MasterClass, jonka valmentajina toimivat Aaron Sorkin, Christina Aguilera, Dustin Hoffman, Serena Williams, Diane von Furstenberg ja monet muut.

Näitä palveluja julkistetaan yleensä suhteellisen muodollisesti. Kerrotaan omille verkostoille, että palvelu on julkistettu ja myöhemmin laitetaan mainontaa päälle. Pidetään yllä varsin muodollista mielikuvaa asiantuntijuudesta.

Eilen Twitterissä oli kuitenkin varsin riehakas tunnelma, kun sosiaalisen myynnin asiantuntijat Sani Leino ja Jarkko Sjöman toivat julki oman verkkovalmennuspalvelun. Jakoivat nimittäin hidastetun videon, jossa he puhuvat järkeviä, mutta vaikuttavat keskustelevan kuin perjantai-illan kapakassa. Keskusteluhan ryöpsähti tuleen. Twitter-videon voi katsoa tästä linkistä.

Jos joku ihmettelee, että mitä sosiaalinen myynti tarkoittaa. Se tarkoittaa lähinnä sitä, että myyjät roikkuvat somessa aamusta aina yön pikkutunteihin päivystämässä mahdollisia ostajia. Jakavat eteenpäin kivoja neuvoja eri asioista ja juttelevat ostajien kanssa. Tämä on nyt erittäin suppeasti ja leikkisästi laadittu typistys, koska olen kirjoittanut oman kirjan tästä aiheesta.

Vieraile myyntikavereiden upouudella verkkosivustolla Leino & Sjöman - Vaihtopenkiltä vetopaikoille, joka julkistettiin eilen rohkealla otteella. Kannattaa ottaa mallia, eli reippaasti vaan esiin, mutta jokainen omalla tyylillään.

"Barbecue may not be the road to world peace, but it's a start."
- Chef & Writer Anthony Bourdain

Monet elämäntyyliin keskittyvät televisio-ohjelmat, vilkas matkustaminen, netti ja kansainvälistyvä kaupunkikuva ovat vaikuttaneet siihen, että kauppahallit elävät uutta kukoistuskautta. Sama kuluttaja voi käydä ostoksilla supermarketeissa, mutta hakevat ostoelämyksiä kauppahalleista, jotka ovat aina hieman erilaisia. Käydään niitä hieman läpi, pintapuolisesti.

Hakaniemen torin kauppahalli vaikuttaa myönteisellä tavalla aikamatkalta 1970-luvulle, koska monien tuotteiden hinnat ovat hinnoiteltu tussien avuilla. Tätä taitoa opetettiin kauppakouluissa vielä 2000-luvun alkupuolella, mutta enää sitä ei taideta opettaa, koska digiaika on muuttanut asioita hyvinkin paljon. Hakaniemen hallissa on kuitenkin hieman teollinen tunnelma, koska siellä myydään enimmäkseen paljon kalaa, lihaa ja vihanneksia. Parhaimmat asiakkaat voivat olla lähialueen ravintolat, koska ruokatarjonta on varsin laaja. Kyseessä ei ole suinkaan mikään kaupungin olohuone, vaan kauppahalli näyttää palvelevan enimmäkseen suurten ostosten tekijöitä. Eli jotkut ravintoloitsijat käyvät hakemassa sieltä tuoreita raaka-aineita.

Kauppatorin kupeessa sijaitseva Helsingin vanha kauppahalli on aivan selvästi Anthony Bourdain Approved, koska sieltä löytää perinteisen tyylin mukaan vihanneksia, kalaa ja lihaa, mutta paljon erilaisia herkuttelupaikkoja aina gourmet-lihoista smoothie- ja suklaatiskeihin. Vanhassa kauppahallissa on myös useita paikkoja, joissa voi nauttia ruokaa sekä nauttia juomia. Vanhan kauppahallin tunnelma on lämminhenkinen ja leppoisa. Kyseessä on paikka, jossa turistit tekevät ostoksia ja tutustuvat suomalaiseen ja kansainväliseen ruokakulttuuriin. Sitä voi jäädä notkumaan ravintoloihin sekä nauttia oluita ja viinejä hyggemäiseen tyyliin. Rentoutumisen keskellä voi ihastella Kauppatorin ja Itämeren maisemia. Presidentinlinnan voi nähdä suoraan ikkunasta. Se miksi kauppahalli on Anthony Bourdain Approved johtuu erityisesti siitä, että pienen noususievän aikana voi käydä nappaamassa jonkin sopivan piknikpullon suoraan kauppahallin Alkosta, jolla on varsin laadukas valikoima. Turistit ovat aivan varmasti haltioissaan.

Turun kauppahalli sijaitsee taas aivan kaupungin keskustassa. Kauppahalli tarjoaa tietysti perinteisen valikoiman, mutta kyseessä on selvästi ravintoloihin ja kahviloihin keskittynyt kauppahalli. Lounasaikaan halli on erittäin vilkas, mutta siellä viihdytään pitkin päivää, eli kyseessä on kaupungin olohuone. Sitä ymmärtää erittäin hyvin sen, että miksi halli on enemmän keskittynyt tähän toimintaan, koska kadun toisella puolella sijaitsee Hansakortteli, jolla on erittäin laaja tuotevalikoima. Mikäli haluaa löytää itselleen sellaisen paikan, jossa voi harjoittaa People Watching -perinnettä, eli tarkastella Turun katukuvaa, silloin kannattaa ehdottomasti kuluttaa aikaa kauppahallin tunnelmassa, joka on varsin kansainvälinen. Turkuhan elää kansainvälisestä kaupasta ja tämän aistii erityisen hyvin kauppahallin tunnelmaa seuratessa.

Kauppahallit ovat erittäin tärkeitä, koska tätä kautta pienet yrittäjät pääsevät kilpailemaan isojen poikien kanssa. Suomessa pienyrittäjien asemaa pitäisi auttaa paljon paremmin. Isossa-Britanniassa pienyritysten veroton arvonlisävero-raja on 87 000 puntaa, eli 93 218 euroa. Suomessa raja on 10 000 euroa ja Virossa 40 000 euroa. Britannian malli auttaa siihen, että vilkkaita kauppa-alueita on myös ydinkeskustojen ulkopuolella. Sivukatujen liikkeet saavat myös asiakkaita. Pienliikkeet pitävät yllä sopivaa markkinapainetta globaaleja jättejä vastaan. Kaikki voittavat, eli pienyrittäjyys kukoistaa ja isot yritykset pysyvät koko ajan hereillä. Nimittäin, pienissä yrityksissä syntyy suurin osa innovaatioista. Annetaan luovuuden kukoistaa. Tuetaan pienyrittäjiä.

Ps. Yleisön pyynnöstä tulee myöhemmin oma artikkeli tai täydennän tähän artikkeliin lisäkappaleen Hietaniemen kauppahallista. Kaikkialle ei aina ehdi.

Kyrö Distillery Company on kansainvälisestä palkittu juomabrändi, joka valmistaa maailman parasta giniä, mikä on tehty rukiista. Kyrön juomia saa ostettua Alkosta ja anniskelupaikoista Suomessa, mutta brändin suurin kasvu tapahtuu ulkomailla, koska siellä on suuremmat markkinat ja vaivattomampaa toteuttaa luovaa ja vapaata markkinointia.

Kyrö on digitaalisen aikakauden esimerkki siitä, että miksi kannattaa hyödyntää voimakkaasti brändäystä verkkosivujen ja sosiaalisen median kautta. Nämä markkinointikanavat ovat erittäin edullisia ja tavoittavat vaivattomasti suuria yleisöjä. Ostovallankumous-kirjassa käsittelimme juuri tätä asiaa, eli suomalaisbrändit voivat saada yli 90 prosenttia liikevaihdostaan ulkomailta, jos osataan hyödyntää digitaalisia välineitä myynnissä ja markkinoinnissa.

Kyrön menestys ei kuitenkaan tarkoita sitä, että Suomen lainsäädäntö olisi ajantasalla. Olen tehnyt paljon tutkielmia Isossa-Britanniassa ja yksi niistä tutkielmista kosketti Finlandia Vodkan markkinointia ja myyntiä. Finlandia Vodkaa valmistetaan Suomessa, mutta brändi on nykyään amerikkalaisomistuksessa. Brown-Forman osti brändin vuonna 2002, mutta ilmoitti viime vuonna, että Finlandia Vodka on myynnissä, koska yhtiö haluaa keskittyä viskien tekemiseen. Suomalaiset voisivat ostaa tämän kansallisaarteen takaisin.

Kuitenkin, Isossa-Britanniassa sain käytännön kosketuspinnan siihen, kuinka vaivatonta uusille brittibrändeille oli se, että miten uusia tuotteita sai lanseerattua markkinoille ja kuinka vaivatonta brändäystoiminta oli suhteellisen vapaan lainsäädännön takia. Kosketti tämä sitten maaseudulla toimivia pienpanimoita, jotka olivat keskittyneitä paikallisoluitten tuotantoon tai sitten mietoihin drinkkisekoituksiin ja väkeviin joita oli saatu myyntiin lontoolaisiin loungeklubeihin. Lähes kaikkien tavoitteena oli saada myytyä tuotteita ulkomaille. Brändit loivat suhteellisen nopeasti uusia työpaikkoja ja toivat verotuloja valtion kassaan.

Suomessa, uuden alkoholilain tarkoitus oli sama, eli saada hieman vauhtia siihen, että saadaan annettua lisää hengitystilaa kotimaisille brändeille. Kyseessä on kuitenkin äärimaltillinen ehdotus, kun verrataan siihen, että kuinka vapaa lainsäädäntö on olemassa, esimerkiksi Isossa-Britanniassa.

Ruotsi, Norja ja Islanti ovat valittaneet Euroopan unionille Suomen uudesta alkoholilakiehdotuksesta. Näiden maiden motiivit ovat selvät, koska Suomi saisi itselleen modernin lainsäädännön ja etulyöntiaseman, joka voisi houkutella islantilaisia, norjalaisia ja ruotsalaisia brändejä Suomeen, koska Suomessa olisi entistä suurempi määrä myyntikanavia. Suomessa voi kasvaa ja ponnistaa samaan aikaan kohti maailmanvalloitusta. Viennin kautta saadaan luotua suuri määrä liikevaihtoa ja työpaikkoja.

Siksi olisi toivottavaa, että alkoholilaki vietäisiin läpi, koska Suomen elinkeinoelämä saisi uutta tuulta alleen ja valtio saisi lisää verotuloja. Työpaikkoja syntyisi samalla lisää, jonka myönteiset heijastusvaikutukset vaikuttaisivat eri alihankintaketjuihin.

Suomen turismi saisi itselleen uuden valttikortin, koska panimot saisivat myydä tuotteitaan suoraan kuluttajille. Monet panimot odottivat uudistusta ja saivat pettyä karvaasti, jonka takia työllistämissuunnitelmat on laitettu jäihin. Lakiehdotus olisi vaikuttanut myönteisesti kotimaiseen ja kansainväliseen myyntiin.

Pitää kuitenkin korostaa sitä, että Suomi on pieni markkina, mutta Suomella on hyvä maantieteellinen sijainti kansainväliseen kauppaan sekä Suomen maabrändi kiehtoo entistä enemmän. Suomella on korketasoista osaamista alkoholiteollisuuden keskuudessa. Siksi pitäisi luoda entistä vapaammat olosuhteet, jotta Suomeen syntyisi entistä enemmän uusia Kyröjä.

Ps. Alkoholikuolemat ja alkoholin kulutus ovat laskeneet Suomessa koko ajan THL:n ja Tilastokeskuksen mukaan.

Yrittäjä Sedu Koskinen täyttää tänään 60-vuotta. Hänet tunnetaan yökerhojen valtiaana, joka on ollut myös monessa mukana. Koskinen on tehnyt merkittävän uran vaikean alan keskuudessa, joka on Suomessa viimeaikoina tunnettu siitä, että rajoitukset ovat kovat, eikä kotimainen alkoholilainsäädäntö ole aina edes kotimaisten toimijoiden puolella. Koskinen arvostelikin tämän päivän Iltalehden haastattelussa sitä, että Suomen lainsäädäntö suosii verotuksen ja sääntelyn kautta lähinnä Viron taloutta ja lauttaliikennettä.

Tämä kirjoitus perustuu tästä eteenpäin suhteellisen paljon lähinnä omiin muistikuviin. Muistan Helsingin yökerhoelämän tilanteen 2000-luvun alussa. Vaihtoehtoja oli suhteellisen vähän. Itseäni iäkkäämmät ovat muistelleet samaa, että Helsingissä oli lähinnä vain muutama todellinen yökerhokohde. Taso oli heidän mielestään liikkumassa vain alaspäin, eli monet paikat muuttuivat entistä enemmän halpojen juomien paikoiksi ja yökerhojen puitteet olivat karut.

Sedu siirtyikin Turusta Helsinkiin. Turussa hän oli jo menestynyt ja samaa saattoi odottaa Helsingissä. Kaupungin yökerhoelämä tarvitsikin hieman ravistelua, mutta ylöspäin. Syntyi Tiger, Barfly, Ooppera, Jam Jam, Kaivohuone, Studio 51, Royal Onnela, Lux, Namu ja Hernesaaren ranta sekä lukuisia muita paikkoja. Uusi kilpailu teki hyvää markkinoille ja Helsingin yökerhoelämä onkin saanut näistä vuosista uutta tulta alleen. On syntynyt uusia kilpailevia paikkoja.

Studio 51:sen nähdessäni osasin yhdistää paikan New Yorkissa toimineeseen Studio 54 -yökerhoon, mistä tehtiin elokuva vuonna 1998. Molempien yökerhojen ideoina oli se, että VIP-tilojen kautta löytyy toisia VIP-tiloja. Markkinoinnin näkökulmasta mielenkiintoinen siksi, että asiakkaat ovat halunneet päästä siihen viimeiseen, eli parhaaseen VIP-tilaan, nähtävästi hinnalla millä hyvänsä.

Tulevana syksynä kannattaa odottaa Docendon kustantamaa teosta, joka kertoo Koskisen elämästä. Teoksen nimi on Yön kuningas. Kirjan ovat kirjoittaneet Sedu Koskinen ja toimittaja-kirjailija Teemu Potapoff. Teoksessa kerrotaan Sedu urasta, elämästä sekä yökerhoyrittäjyyteen liittyviä tarinoita, jotka kiehtovat varmasti monia liike-elämästä innostuneita. Onnittelut Sedulle ja monet odottavat uusien hankkeiden toteutumista Helsingissä, Turussa ja muualla. Yrittäjät eivät koskaan anna periksi. Muuten ei tapahdu edistystä.

Eilen alkoi jälleen suuri some-keskustelu, kun uutiset ilmoittivat, että Helsingin vaakuna väistyy ja tilalle tulee kokonaan uusi brändi-ilme. Some-keskustelu jakaantui, perinteitä kunnioittaen, vastustajiin ja kannattajiin. Uudistusta vertailtiin vuoden 1987 Ellos-luetteloon ja Miami Vice -televisiosarjaan. Näissä vertailukohteissa ei ole mitään pahaa.

Vilkkaissa keskusteluissa ei ole mitään uutta, kun luodaan uutta. Makuasiat jakavat ihmisiä aina eri leireihin. Suomessa kuitenkin häiritsee suuri muutosvastarinta siihen, että jos luodaan jotain uutta tai halutaan antaa lisää vapauksia.

Markkinointialan toimijat ovat kuitenkin tottuneet siihen, että ylistystä ja arvostelua sataa aina niskaan - teki sitten mitä tahansa. Uudet teokset ovat usein myös kompromissien kompromisseja, joissa tilaajat pääsevät vaikuttamaan aina sisältöihin - myönteisesti tai kielteisesti.

Olisi kuitenkin soveliasta markkinointitoimijoita kohtaan se, että annettaisiin rakentavaa palautetta siten, että mitä olisi pitänyt tehdä, eikä vain anneta kielteistä palautetta, joka ei vie keskustelua minnekään. Jokainen markkinointitoimija tietää myös sen, että jokainen edistysaskel on aina tärkeä, jotta kehitystä voidaan viedä eteenpäin. Etenevätkö markkinoinnin trendit Suomessa nopeasti? Eivät, vaan etenevät yleensä aika hitaasti.

Uudistus on myös herkkä asia siten, että luottamushenkilöt ovat vastuussa äänestäjilleen, eli veronmaksajille siitä, että mihin heidän rahojaan kulutetaan. Kyseessä on siis kaikkien helsinkiläisten asia, siksi nousi varsin voimakas some-keskustelu, koska monille tämä asia tuli suurena yllätyksenä. Tämä on vapaan demokratian merkki.

Uudet ajat tarvitset aina ajanmukaista markkinointia. Uusi ilme on nähtävästi rakennettu siten, että uusi brändi-ilme toimisi mahdollisimman mutkattomasti erityisesti digitaalisessa maailmassa, jonka painoarvo markkinointikanavana on lisääntynyt viimeaikoina. Uusi graafinen ilme antaa paljon joustoa, mikä on tarpeen, kun tehdään markkinointia eri kanaviin sekä käytetään erilaisia brändinimiä. Eri alojen toimet ja kaupunginosat saavat itselleen myös osansa brändiuudistuksen myötä, mikä on hyvä asia. Näin yhdenmukaistetaan Helsingin brändiä, mutta samaan aikaan kaupunginosat pääset osallisiksi brändiuudistukseen "itsenäisinä" toimijoina.

En ole myöskään huolissani siitä, että onko kyseessä kuinka lyhyt- tai pitkäaikainen uudistus. Ilmeet kestävät sen ajan kuin kestävät, mutta ilmaantuessaan niiden pitää olla ajantasalla. Ilmeet pitää uusia heti, kun siihen on tarvetta. Näin kaikki yritykset toimivat. 220 000 euroa on Helsingin kokoiselle kaupungille erittäin pieni summa. Markkinoinnin tavoitteena on kuitenkin lisätä kaupungin vetovoimaa, eli tätä kautta tehdään tulosta. Summa voi tuoda itsensä takaisin, vaikka kasvaneen turismin tai ulkomaisen investoinnin takia.

Vaakuna ei ole suinkaan poistumassa minnekään, vaan sitä käytetään juhlallisissa tilaisuuksissa. Sitä voisi enemminkin sanoa niin, että vaakuna sai rinnalleen sitä täydentävän kokonaisuuden, joka vie entistä tehokkaammin Helsinki-brändiä eteenpäin Suomessa ja ulkomailla. Tämä on samalla hyvä esimerkki siitä, ettei vanhaa tarvitse tuhota, vaan uudet ja vanhat asiat voivat toimia rinnakkain. Eri tilanteet vaativat erilaista symboliikkaa.

On tietysti henkilöitä, jotka ovat tiukan heraldisen linjan kannattajia. He ovat ansaitusti huolissaan siitä, ettei perinteitä unohdeta ja tuhota. Voin kuitenkin sanoa sen, että heraldiikan keskuudessa on vapaamielisiä ja vanhoillisia. Vapaamieliset ovat niitä, jotka ovat tehneet esimerkiksi omista sukuvaakunoistaan omia mukaelmia virallisten sukuvaakunoiden rinnalle. Mukaelmat ovat olleet jossain tilanteissa käytännöllisempiä kuin viralliset vaakunat, eli kun rinnastetaan tämä asia Helsingin uuteen ilmeeseen - tässä käytännössä ei ole mitään uutta. Vanhat ja uudet asiat eivät ole toisten vihollisia, vaan voivat täydentää toinen toisiaan.

Brändiuudistuksessa on paljon myönteistä, koska yhdistän uudistuksen nuorekkaaseen Helsinkiin johon kuuluvat Slush, Flow Festival, taide- ja kulttuurikohteet, startup-yrittäjyys, design- ja muotiliikkeet, ravintola-, kahvila-, baari- ja yökerhotoiminta sekä monet muut asiat. Werklig-mainostoimisto on tehnyt brändi-ilmeitä Suomen Jäätelölle, Gold&Greenille, Galipetelle, Kyrö Distillery Companylle, Helsingin kaupunginmuseolle, Powerfoodille, Hernesaaren rannalle, Helsinki Food Companylle sekä monille muille. Mainostoimisto on tehnyt paljon iloisia ilmeitä eri brändeille. Helsinkiä on muuten arvosteltu viimeisten vuosien aikana hyvinkin harmaaksi paikaksi. Eikö olekin hyvä asia, että kaupunki saa hieman väriä?

Tästä voi muuten käydä tutustumassa Brand New Helsingin www-sivuille, josta saa enemmän tietoa uudistushankkeesta.