Keltainen kortti siitä, että antaa fanien rahoille vastinetta

  • Tuomari

KYSYMYS: Voiko futiksessa saada keltaisen kortin kikkailusta?

VASTAUS: Kyllä voi saada. Tämä ihme nähtiin Etelä-Afrikan liigassa, jossa ottelun erotuomari ei katsonut hyvällä Sipho Moetin taikalanteita harhautusten aikana, vaan lätkäisi keskikenttäpelaajalle keltaisen kortin ilmeisesti ylimielisestä pelitavasta.

Etelä-Afrikassa ei siis saa harhauttaa jalkapallossa vastustajan pelaajaa. Tämä eriskummallinen tilanne nähtiin, kun Baroka FC:n keskikentän taikuri Sipho “Sgobe” Moeti päätti antaa koti-fanien rahalle vastinetta ja viihdyttää paikalle tulleita näyttävillä harhautuksilla. Yleisö piti näkemästään, mutta ottelun erotuomari oli asiasta eri mieltä. Pillipiipari piti Moetin kikkailua ylimielisenä ja lätkäisi kesken hyökkäyksen kuminilkalle varoituksen.

Ottelun oikeudenjakajalle tiedoksi: harhauttaminen on sallittua, vaikka se olisi kuinka huvittavan tai ylimielisen näköistä, ja kaiken lisäksi Moetin kikkailut eivät ole ylimielisiä, vaikka varsin huvittavan näköisiä ovatkin. Harhautuksesta on aina hyötyä, vaikka tilanteessa ei käytännössä tapahtuisikaan mitään. Vastustaja joutuu olemaan tarkkana teki sitten pallollinen mitä tahansa.

Moetin seura Baroka FC aikookin valittaa keskikenttäpelaajan saamasta varoituksesta. Itse Moeti ei pysty vieläkään käsittämään mitä hän teki väärin.

“Olin pettynyt keltaiseen korttiin. Eihän siitä voi saada varoitusta, jos haluaa näyttää kentällä taitojaan. Käymme asian seuran kanssa läpi ja katsotaan, jos he voisivat valittaa liittoon kortista.”

Moetin mielestä pelaajien pitäisi voida ilmaista itseään kentällä ja hän sanoo jatkavansa fanien viihdyttämistä samoin ottein tulevissa otteluissa.

“Ne pelaajat, jotka puolustavat, luonnollisesti puolustavat. Ne, jotka kuljettavat palloa, yleensä myös harhauttavat ja ne, joilla on taitoa - antakaa heidän käyttää sitä”, sanoo synnynnäinen kikkailija.

“Minut on opetettu viihdyttämään pelikentällä faneja. Tulen tulevaisuudessa tekemään vastaavanlaisia harhautuksia ja niin kauan kuin minun joukkueeni voittaa, otteeni eivät muutu. Jalkapallofanit ovat tulleet stadionille viihtymään. Annetaan heidän rahoille vastinetta.”

Seuraa Tuomaria myös Facebookissa ja Twitterissä @casinosportsbar tai klikkaa tästä Sports Bar Casino Helsingin sivuille.

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi