LéSPACE: kulttuuriväen kohtaamisia kaupungin laidalla

Vallilan ytimestä löytyvä kulttuuritila kerää kalenteriinsa tapahtumia laidasta laitaan.

Leo Kirjonen ja Heini Tuoresmäki.
Leo Kirjonen ja Heini Tuoresmäki.

Kulttuuritila LéSPACE Helsingin Vallilassa ei ole paikka, jonka monipuolisuus aukeaa ensisilmäyksellä. Toimistojen valtaama Kuortaneenkatu ei ole ilmiselvin koti kulttuurille eri muodoissaan. Toisaalta ympäröivät toimistorakennukset antavat mahdolisuuden luukuttaa musaa yömyöhään ja Kallion suosio työntää kaupunkielämän painetta kohti Vallilaa.

LéSPACE määrittelee itsensä kulttuuritilaksi, joka toimii esitys- ja harjoitustilana, anniskeluravintolana, työtiloina ja tanssistudiona. Se on perustajiensa Leo Kirjosen, Heini Tuoresmäen ja Juho Rautiaisen ajatus löytää tekemisilleen koti. Taustalta löytyvä osakeyhtiö LéSPACE Productions työllistää tekijänsä baarin pitäjinä, hallinnollisissa hommissa sekä taiteilijoina.

“Meillä oli molemmilla pyörinyt ajatus tilasta, kun me tavattiin Leon kanssa pari vuotta sitten jonkun teoksen tekemisen yhteydessä. Opetin aktiivisesti ja Leo toimi tanssijana ja opetti myös. Meillä molemmilla oli tarve löytää työhuone, johon voisimme siirtää työmme”, Heini Tuoresmäki kertoo tanssijakollegansa kanssa saamasta ideasta.

“Olin samaan aikaan laittamassa serkkuni kanssa kahvilaa Kallion Kurviin. Nämä kaksi ajatusta alkoivat elämään yhtä elämää”, Leo Kirjonen jatkaa.

Kahvilatila olisi saattanut löytyä Kurvistakin, muttei samalla hinnalla vastaavaa monimuotoista tilaa, joka Vallilassa oli tarjolla.

“Tilan löytyminen ratkaisi. Eka me mietittiin, että tää on aika raffi ja vähän kaukana, mutta tultiin hyvin nopeati toisiin aatoksiin, kun päästiin käymään täällä. Jäimme miettimään, mitä kaikkea täällä voisi olla ja miten kaikki tukisi toisiaan”, Kirjonen kertoo.

“Lähtökohtaisesti oli kiva olla hieman ug:sti täällä keskellä toimistoaluetta, mutta tietysti meillä on se toive, että ihmiset löytää tänne”, Tuoresmäki sanoo.

Kadulta katsottuna maisema on todellakin raffi. Cityn toimitus sijaitsee LéSPACEa vastapäätä ja kokemuksesta voi sanoa, että ihmisten neuvominen paikalle on haastavaa, sillä Kuortaneenkadun tunnettuus ei ole aivan huipussaan. Kun LéSPACEn spottaa harmaasta rakennuksesta ja astuu sisään, aukeaa kotoisen lämmin, mutta yllättävän iso tila. Sohvien, pöytäryhmien ja baaritiskin täyttämä yläkerran kavhilatila on viihtyisän kodikas. Baaritiskin vierestä laskevat portaat satakunta ihmistä vetävään esitystilaan ja tilat yhdessä muodostavat optimaaliset puitteet esimerkiksi parin sadan klubitapahtumille. Lisäksi perältä löytyvästä käytävästä löytyy työtiloja.

“Ensin jännitti paljon, löytävätkö musiikkikeikat tätä, mutta se on yllättänyt tosi tosi positiivisesti. Vaikka se on pieni ja intiimi, siinä on kapasiteettia sen verran, että siihen saa kovankin keikan aikaiseksi”, sanoo Kirjonen esitystilasta, jossa on kuultu jo ainakin jousikvartettia, noise rockia, hevibändejä ja elektronista musiikkia.

LéSPACEssa ollaan avoimia kaikelle uudelle. Tarkoituksena on rakentaa kohtaamispaikka, missä kulttuurintekijät voivat kohdata yleisönsä ja tavata toisia taiteen ja kulttuurin tekijöitä.

“Halusimme eri taiteenalat saman katon alle. Eri taiteenalojen opiskelijat rakentavat vähitellen verkostoa omaan alaansa, mutta täällä se voisi olla automaattisesti mahdollista. Työhuonevuokralaisten myötä on ollut hieno huomata, että he ovat alkaneet tehdä keskenään yhteistyötä. Halusimme myös, että täällä taiteen ja kulttuurin harrastajat voivat kohdata ammattilaiskentän”, Tuoresmäki sanoo.

“Minua on ärsyttänyt tanssijan töissä se, ettei yleisön kanssa ole hirveästi kontaktia, varsinkaan esitysten jälkeen. Kävin koulut Amsterdamissa ja siellä oli tosi vahva kulttuuri, että esitysten jälkeen ihmiset jäävät yhdessä nauttimaan, keskustelemaan ja tutustumaan toisiinsa. Se ei toteudu Suomessa”, muun muassa Tero Saarinen Companyn riveissä tanssiva Kirjonen kertoo.

LéSPACE tarjoaa mahdollisuuden noille kohtaamisille. Kunnianhimoiset aukioloajat aamukasista iltayhdeksään ovat mahdolliset, koska perinteisen kahvilan pyörittämisen ohessa tapahtuu paljon muutakin. Viikonloppuisin ja erikoisiltoina menee myöhempään.

“Kyllä se helpottaa, että on monenlaista tekemistä. Työpäivä ei tunnu niin pitkältä, jos vaikka tuut aamukasiin ja lähdet yökolmelta, kun siinä tapahtuu erilaisia asioita. Esimerkiksi lauantai alkaa karaokebrunssilla, jonka houstaan ja sen jälkeen aletaan teknikon kanssa pystyttämään lavaa ja valmistautumaan illan bileisiin”, Kirjonen kuvailee.

“Ei täällä koe olevansa itse töissä, kun ensin opettaa esimerkiksi lapsille tanssia, sitten menee myymään kaljaa ja sitten taas opettaa tanssia”, Tuoresmäki sanoo.

“On niitäkin hetkiä, että tuntuu, että on töissä, mutta niitä on suhteettoman vähän. Esimerkiksi sellaiset hetket ruokkivat innostusta, kun Helsingin kesäyliopiston argentiinalaisen tangokurssin ihmiset jäivät kurssin jälkeen tilaan istumaan isossa ryppäässä. Siinä oli eri-ikäistä jengiä, jotka olivat varmasti ennalta toisilleen tuntemattomia ja ne jäivät tänne puhumaan saamastaan kokemuksesta, eikä se jää vaan yksilötasolle tai kaveriporukan kuplaan. Kieli vaihtui espanjasta suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi ja siinä oli sellaista kivaa minglausta”, Kirjonen kertoo.

LéSPACE pyrkii haalimaan kalenteriinsa tapahtumia, jotka viestivät jo itsessään siitä, että paikka on avoin erilaisille ehdotuksille. Näitä ovat esimerkiksi kesäkuun alussa järjestetty tiedostavan seksin festari Wonderlust tai syyskuussa järjestettävä, elektronisen taiteen syövereihin sukeltava ElecTRICity-festivaali. Kerran kuussa järjestetään Open LéSPACE -ilta, mihin halukkaat esiintyjät ilmoittautuvat mukaan ja tulevat näyttämään osaamistaan, mitä ikinä se onkaan.

Maaliskuussa avattu LéSPACE ei ole vielä noussut suuren yleisön tietoisuuteen, mutta se tarjoaa virkistävän keitaan toimistojen ja lounaslinjastojen valtaamaan maailmaan. Syksyn kalenteri näyttää vilkkaalta, kun luvassa on muun muassa afro-kuubalaista musiikkia ja indiefolkia, leffailtoja ja lyhäreitä, sarjakuvafestarit käynnistävää KutiKlubia sekä tanssitunteja.

Vaikkei tekijät aina kaiken touhun keskellä mielläkään olevansa töissä, pitää tila ja omat projektit heidät kiireisenä.

“Yritettiin katsoa, että ois pidetty tyky-päivä koko puodille alkysyksystä, mutta päätettiinkin pitää suoraan pikkujoulut joulukuussa, kun ei ollut ennen sitä aikaa”, Kirjonen sanoo.

  • Helsingin Sarjakuvafestivaalien KutiKlubi, LéSPACE, torstai 27.8.
  • ElecTRICity-festivaali, LéSPACE, 18.9.-3.10.2015

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi