Suuri ravintolaäänestys 2015: Helsingin paras ruoka löytyy lähiöstä

Treffipub: Paras ruoka, paras tulokas.

Topi Keskisarja (vas.) ja Andy Solomon puuhiiligrillin äärellä.
Topi Keskisarja (vas.) ja Andy Solomon puuhiiligrillin äärellä.

Suuren ravintolaäänestyksen suurin yllättäjä Helsingissä on Herttoniemen metroaseman läheisyydessä toimiva Treffi Pub & Bistro, joka putsasi pöydän sekä Paras ruoka että Paras tulokas -kategorioissa. Jo parikymmentä vuotta asiakkaitaan kaljakuppilana menestyksekkäästi palvellut lähiöravintola näyttäytyy yleisön silmissä tulokkaana vuosi sitten rakennetun keittiön ja siihen liittyvän uudistuksen ansiosta. Alle vuodessa keittiö puuhiiligrilleineen onnistui jättämään ravintolaäänestyksessä taakseen muun muassa Olon ja Farangin kaltaiset kestomenestyjät.

“Kyllä ovipumppu on laulanut viime kuukaudet aika kovaa”, sanoo Treffipubin omistaja Andy Solomon tyytyväisenä.

Huippuluokan keittiön rakentaminen lähiöpubiin ja sen täyttäminen osaavilla tekijöillä ei ole itsestäänselvä bisnesvalinta.

“Kun on 20 vuotta toiminut menestyvänä pubina ja tekee siihen jätti-investoinnin tällaisena aikana, niin riski on tietysti iso. Pakko siihen oli itse uskoa, vaikka monet eivät uskoneet ja pitivät hulluna”, Solomon sanoo.

“Nyt ollaan jo siinä vaiheessa, mitä olisin kuvitellut, että ollaan kolmen vuoden päästä.”

Solomonin tausta on keittiössä ja hän on kiertänyt ruoan perässä ympäri maailmaa. Pari vuotta sitten hän sai mahdollisuuden ostaa viereisen kiinteistön ja hänellä oli selkeä suunnitelma siitä, mitä siihen pitäisi tehdä.

“Siinä oli haastava yhdeksän kuukauden rakennuslupaprosessi, ennen kuin päästiin oikeasti rakentamaan. Remonttiaika oli haastavaa.”

Remontin valmistuttua homma saatiin käyntiin. Aiemmin keskustan huippumestoissa Sunnissa, Klaus K:ssa ja Kareliassa aiemmin vaikuttanut keittiömestari Topi Keskisarja löytyi huhtikuussa.

“Aluksi vähän yllätti tulla tänne katsomaan, että mitä tapahtuu”, Keskisarja sanoo.

“Pidemmän aikaa on ollut ajatus, että keskustan ulkopuolelle pitää saada todella hyvä ruokapaikka. Kun tulin tänne, niin ei kestänyt kauaa, että Andy sai myytyä idean siitä, mitä tehdään. Kaikki laitteet keittiössä on niin priimaa kuin ikinä voi olla ja tavarantoimittajat on parasta mahdollista.”

Treffin ruoan laatu varmistetaan pienen tiiviin porukan avulla ja raaka-aineista tinkimättä. Kaikki tehdään keittiössä itse ja käytetään läheltä löytyviä tuottajia mahdollisuuksien mukaan.

“Mieluummin tingin katteesta kuin lähden oikomaan. Meillä on onneksi tukena tässä baarimyynti ja viikonloppujen juomamyynti, joten meidän ei aina tarvitse hakea isointa katetta, vaan kokonaisuus ratkaisee. Pääasia on, että ruoan taso pysyy korkeana”, Solomon avaa menestyksen salaisuutta.

Pubielämän ja ruokaravintolan kohtaaminen asettaa tiettyjä haasteita, mutta parhaimmillaan toimii saumattomasti.

“Se pelotti eniten, koska aiemmin myytiin todella paljon juomaa. Ja myydään vieläkin. Viikonloppuisin sali on täynnä ruokailijoita ja yhdentoista aikaan tulee dj ja tehdään tilaa tanssilattialle. Kahden kymmenen minuutin päästä on täydet bileet käynnissä. Se on mennyt yllättävän sujuvasti, vaikka jännitti, miten se vaihto menee”, Solomon kertoo.

Vakioasiakkaat viihtyvät Treffissä edelleen, mutta ihmisiä löytää sinne kauempaakin. Herttoniemi ei ole mikään tavoittamaton kaukainen lähiö, vaan muutaman minuutin metroyhteyden päässä keskustasta löytyvä risteyskohta, jonka kautta porukka jakaantuu eri puolille itää. Treffiin tullaan hyvän ruoan perässä esimerkiksi työlounaalle Hakaniemestä ja jouluna ympäri vuoden palveleva ravintola odottaa paikkaa löytävän ainakin muutaman Mäkkärin edessä vaihtoehtoista ruokapaikkaa etsiskelevän japanilaisen turistin.

2 kommenttia

maijuli2008

22.12.2015 11:29

Hyvä Treffipub - aina ollut myös kulttuuriklubi. Tehty (juotu) yhdessä - nyt syödään ja juodaan, joskus käydään teatterissakin. Ihanaa käydä Hertsikassa, Treffissä ja tavata lapsuudenystäviä ja kohdata uusia. Henkilökunta on mahtava, kiitos.
Pingo on lauantaisin klo 12.00 ja viikonloppuna jorataan täysillä. Jonnan tietovisa on vielä voimissaan, kiitos ! Hyvä Andy

Ps. Kiva on tulla Treffiin, Kalasatamastakin !

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kaiser

22.12.2015 15:47

Peukku!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi