Automies jo pikkutyttönä

Olen rakentanut omin käsin kaksi autoa. Ei, ne eivät olleet mitään tehtaassa valmistettuja peltisiä vaunuja. Autoni olivat puuta. Valmistin ne itse. Siihen aikaan autot olivat puuta ja pikkutytöt rautaa. Tai, no, ainakin vasarat ja naulat olivat rautaa.
Ensimmäinen autoni oli mallia "Mummo-Ankka". Siinä oli akselit metallia ja oikea kori mikä oli puuta. Autossani oli myös radio. Prototyyppi ei oikein myynyt koska autossa ei voinut tehdä mitään muuta kuin kuunnella radiota. Koska autossa oli myös katto, mika sekin oli puuta, ei siellä oikein voinut ottaa aurinkoakaan. Ei ihme ettei se valmistuslinja myynyt yhtään autoa. Oikeastaan se oli onni koska siellä oli oikein epämiellyttävää kuunnella radiota.

Toinen autoni minkä valmistin oli oikein tielle tehty avo-auto missä oli ratti. Ratti oli kuplavolkkarista tässä prototyypissä. Renkaat olivat kuin Bugatissa, lastenrattaista. Moottoria ei ollut - taaskaan. Kehveli kun markkinat kuitenkin vaativat jonkinlaisen moottorin. Mutta ei hätää. Oli mopedi! Ja eikun narua perään ja bugatin näköinen hirmu mopedin perään. Löytyi jopa rämäpää testiajajakin. Itse en olisi hirvinnyt herran tähden! Jarrut kun olivat pelkkä keppi käsijarruna. Keppi raapi maata kun siitä veti. Tuloksena oli pölyä koska tiellä ei ollut päällystettä.
Liekö raideväli ollut väärin suunniteltu koska Bugattini ei pysynyt pystyssä kovassa kaarteessa vaan meni nurin kuin A-mallin pyörivä Mercedes vuosikymmeniä myöhemmin. Olisin voinut kertoa Mercedeksen tehtaalle jo ennakkoon asiasta jos olisivat tienneet kysyä. No, ei siellä mitään turvavöitäkään ollut siinä avo-autossani. Tuli testiajalle koetuksen paikka. Onneksi hän selvisi pelkillä ruhjeilla ja naarmuilla. Se oli hänen viimeinen testiajonsa.

Autotehtailijan urani oli ohitse ainoastaan parin virheen vuoksi! Epistä.

Ari, Arimobil autotehtailija vuosina 1976 - 79.

Talvisin oli parempi vetää mopedin perässä kakkosnelosista valmistettua rekeä. Testimieheni on nykyään poliisimies.