Blogi

Voiko minulla todellakin olla näin ihana työpaikka?

Entä jos herään joku päivä, kun joku kaataa päälleni ämpärillisen kylmää vettä, ja herätessäni seison jonkun sadistisen natsipomon kansliassa haukuttavana jostain, mitä olen/en ole tehnyt. Työpäivän (joka muuten alkoi puoli tuntia sitten) asiakanslistalla on kahdeksan päällekkäistä aikaa niiden sinne 10min ajoilla ohjelmoitujen 30 muun lisäksi, ja työkaveri kysyy paikalle tullessani että "kai selvitit jo sen osaston/tiedon/asian/tietokoneongelman". Eikä mulla ole ollut aavistustakaan, että sinä aamuna minun olisi pitänyt selvittää yhtään mitään. Puhelin soi koko ajan ja jokainen puhelu käsittelee jotain pieleen mennyttä asiaa...

No, ehkä tämä nykytila sittenkin on totta. Toivon ainakin. Helvetti, kun tämä on vain väliaikaista riemua.

Mun oli pakko tänä aamuna tunnustaa, että ei ole enää kesä. Olen kulkenut toukokuusta saakka ilman sukkia ja umpinaisia kenkiä, mutta tämän aamun koleaan vesisateeseen oli pakko laittaa goretexiä ja sukat. On tunnustettava, että kesä alkaa olla ohi. Tai ainakin paljaiden varpaiden aika alkaa olla ohi. Nyyh.

Enteilin kyllä tätä jo aiemmin tällä viikolla, kun pesin kaikki hellevaatteeni. Ne saavat nyt mennä pajukorin pohjalle odottamaan ensi kesää, tai vaihtoehtoisesti sitä lottovoittoa, jolloin meikäläinen toteuttaa oitis unelmansa ja lähtee Madagaskarille!

Pyöräilin töihin todellisen herkkupalan perässä. Herkulla oli pitkä, paksu, vaalea tukka ponnarilla ja leveistä hartioista kauniisti kohti vyötäröä kapeneva vartalo. Polvipituiset housut paljasti kauniisti värähtelevät, luonnollisestikin täydellisen muotoiset pohkeet.

Siinä vahtaamisen lomassa onnistuin sitten mm. melkein jäämään kuorma-auton alle risteyksessä.

Liikenteessä liikkuessa pitäis varmaan yrittää edes keskittyä siihen liikenteeseen....

Vaikka on ollut kuiva kesä, olin varma, että tiedossani oleva "pankki", suojainen notko, antaisi mustikkaa tänäkin vuonna. Se on syvennys, joka pysyy varjoisana ja kosteana kuumimmatkin kesät. Suuntasin siis sinne toivorikkaana eilen töiden jälkeen. Mutta mutta... Sitten viime syksyn notkelman pohjan halki oli kaivettu jumalaton oja ja notkelma oli kuiva kuin beduiinin sandaali. Mustikat olivat yrittäneet parhaansa,mutta roikkuivat kuiviksi käpertyneinä varpujen kärjissä.

JUMAPERSAAVITULAUTA!!!!

Tuo samainen paikka antoi viime syksynä muutaman aarin alueelta 40l suppilovahveroita kolmeen tuntiin. Eipä taida tarvita mennä tänä syksynä suppisten(kaan) toivossa.

Mun hyvä ystävä sai just keskenmenon. Vasta talvella tanssittiin häitä. Lapsi oli odotettu ja rakastettu. Vitun elämä!! Vittu!!!

Välillä tuntuu vaan niin kohtuuttomalta. Kaiken maailman ääliöt sikiää kuin kaniinit, sen sijaan sit kiltille ystävälleni käy noin. Se on vaan niin helvetin väärin.

Työkaverini esitteli iPhonestaan kuvia lapsestaan. Kuvien seassa oli myös kuva sen pennun paskasta potassa. Sekin esiteltiin mulle:"Tässä on meidän Irmelin eka pottakakka".

_MITÄ_VITTUA_??

Mä olen törmännyt toisinaan siihen ilmiöön, että joidenkin vanhempien mielestä kaikki, mitä oma lapsi tekee, on ihanaa ja huippua. Tällöin myös niiden sonta on jos nyt ei aivan kultaa niin ainakin nektaria, ja samalla tavalla siihen myös suhtaudutaan. Lähes poikkeuksetta ei tajuta, että sivullisten mielestä paska on paskaa, tuli se sitten millaisen mussukan sisältä tahansa, ja että esimerkiksi ravintolassa syödessä ei ole mukavaa kuunnella viereisestä pöydästä kantautuvaa p-tiedotetta.

Mutta ikinä, ikinä ennen mulle ei ole esitelty valokuvasta P A S K A A ! ! !

Mun olis ilmeisesti pitänyt jotenkin kehua työkaverin lapsen neroutta, kun on ihan pottaan oppinut tekemään, mutta kiljahdin kauhistuneena, työnsin puhelinta pitelevän käden kauemmas ja huusin jotain että "Hyi kamala, älä työnnä sitä kuvaa mun naamaan!!"

Varmaan loukkasin sitä mammaa, mut hei, pientä rajaa. Oikeesti!!!

Voihan vittusaatana tätä meininkiä, en paremmin sano.

Aloitin viikon alussa uudessa työpaikassa. Yksi kaverini, sanotaan vaikka että Markku, on ollut täällä aiemmin töissä, joten kaikki tietävät hänet. Olemme kavereita yhteisen harrastuksen kautta, sen puitteissa myös tutustuimme.

Yksi duunikaveri sitten tänään alkoi puhua, miten eräällä sanotaan vaikka Heikillä täällä töissä on sama harrastus kuin minulla. Sanoin että juu tiedän ja että sitä kautta tunnen myös Markun, ja että Markun ja Heikin kanssa on aikoinaan paljon juteltu.

Reaktio oli shokkituijotus ja kommentti: "Siis herrajumala, onko sulla ja Markulla ollu suhde??"

Voi hyvä vittu!!! Mä olin justiin päässy sanomasta, että tunnetaan harrastuksen kautta. Eikö sitä herrajumala voi nainen ja mies mitään muuta kautta tuntea toisiaan kuin siten, että niillä on suhde??

Hihat palaa. Voin vaan kuvitella, mikä huhumylly tästä taas alkaa.