Aamuna muutamana lattialla lainehti. Kyse ei ollu putkirikosta, niinku nesteen määrästä olis voinu kuvitella. Kyseessä oli kusijärvi. Yksi eteisen matoista otti eniten osumaa hautautumalla the Kusijärven Tulviin kaksi kertaa. Muuten paikat on olleet randomit. Asialla vanhuskoira, joka oli muutaman päivänä juonut kuin sieni, vettä siis.
Koska koira on ollu aina sisäsiisti, päättelin että jotain on selkeästi vialla. Sain ajan eläinlääkärille ja kiikutin koiran sinne. Eläinlääkäri kyseli oireita, koputteli ja kuunteli, ja pamautti sitten tuomion: joko munuaisvika, maksavika tai diabetes. Koska kyseessä on 13,5v ikäinen koira, en suuria toiveita hoidosta antanut, vaan päätin, että vanha kaveri saa sitten lähteä kitumatta viimeiselle matkalleen. Pissanäyte ja verikokeita kuitenkin otettiin ja sitten istuuduimme odotushuoneeseen kiduttavan pitkäksi tunniksi. Sen tunnin aikana tapahtui kahdesti niin, että vastaanottohuoneesta kannettiin liikkumaton, huopaan kääritty mytty käsiään vääntelevät, surun murtamat omistajat perässään, mikä ei varsinaisesti nostanu mun mielialaa.
Sit meidän nimi huudettiin uudelleen. Yllätys yllätys, vanhuskoiralla olikin virtsainfektio! Maksa- ja munuaiskokeet oli kaikki ihan priimat, hemoglobiini kunnossa ja sokerit normaalit. Saatiin antibioottikuuri ja vaikka se on vasta puolivälissä, on lattiat pysyneet kuivana.
Vielä sai rakas lisäaikaa, mutta kuinka kauan? Jatkoajallahan tässä mennään koko ajan, sen tiedän.
Mun rakas harmaakuononi <3