Elämän kiertokulku

  • licence27

Lähipiirissä on kuukauden sisällä tapahtunut ja tapahtuu paljon. On ollut ristiäiset, tulee rippijuhlat, yksi täyttää 50, häät ja sitten se ikävistä ikävin eli hautajaiset.

Seksiblogaaja tutkii pelejä, mutta minä en ole oikein ennättänyt pelaamaan mitään, en edes silmäpeliä. Puhuin tuossa ettei elinikäisiä työpaikkoja enää ole- mutta onhan niitä jos pystyy jäämään koti-isäksi tai äidiksi tai sitten vaan sattuu kuolemaan nuorena.

Mietin myös että pitäisi deitti-ilmoituksen otsikoksi muuttaa "elinikäinen osa-aikatyö"- ainakin niin kauan kuin omat työt vie tehokkaasti koko valoisan ajan ei ole oikein tilaisuutta olla kokopäiväpoikaystävä. Onko se sitten työtä vai ei... No jos suhteen eteen ei yhtään tee työtä, panosta rahallisesti ja ajallisesti niin sitten se kaatuu. Kun aikaa ei ole, eikä rahaakaan liiaksi niin mitä voi silloin tehdä- no työtä tietenkin. Eikä kovin usein ole tullut vastaan ihmistä jonka haluaisi viedä töistä kotiin tai edes ajatella sitä elinikäistä osa-aikatyötä.

Kun on tähän ikään tullut niin oppimiskyky on jo sen verran laskenut ja pettymykset ovat lisänneet kokemusta siinä määrin että on tullut hyvin varovaiseksi sanomaan:"tietäisit vain kuinka monta kertaa olen ajatellut sinua viime viikkoina" tai "kaipaan sinua" tai "minulla on ikävä" tai "että jos tuollaisen naisen joskus valloitettua saisi niin ei voisi koskaan jättää".

Ei pienet puutteet tai pettymykset maailmaa kaada tai suhdetta kun vain ihminen on oikea. Mistä sen tietää ei ole minulle vielä selvinnyt.

Olen jättänyt yhdet häät väliin vain siitä syystä kun en oikein uskonut liiton kestävän jos pettäminen alkaa jo seurusteluaikana.

1 kommentti

Anonyymi

5.12.2021 10:34

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus