Melkein ostoskärryillä jyrätty sinitakkinen kaunotar

  • licence27

Tänään oli taas niitä päiviä kun olisi mieluummin ollut jossain muualla, muussa seurassa ja tehnyt jotain muuta. Ei sillä etteikö MF 35 traktorin ilmaaminen ja polttoaineuotojen korjaaminen olisi ollut mielekästä työtä vaan kun sen joutui tekemään aluksi pihalla lumen päällä.

On jo todettu että edes papin traktori ei kulke pelkällä pyhällä hengellä ja nyt tiedetään ettei kulje myöskään pelkällä pakkasnesteellä.

Kovinhan se muistutti talvidieseliä, mutta moottoriöljyyn osuessaan muutti mustan harmaaksi.

Sen operaation perään poistuin ruokakauppaan. Täytin ostoskärryä ja jossain maitojen ja Citymarketin valtavan sispsivalikoman nurkalla meinasin ajaa ostoskärryillä suoraan päin kaunista vaaleaa naista joka kantoi oikeassa kädessään ostokoria. Näytti tutulta, mutta en osaa sanoa mistä yhteydestä.

Siinä väistöliikeen yhteydessä unohdin mitä olin menossa hakemaan, kävin leipäosastolla asti ja palasin samaiselle kohdalle juuttuakseni juttelemaan asiakkaan kanssa. Siis oman asiakkaan joka oli kaupassa ostamassa ruokaa.

No ruokakerma oli viimeinen puute ostoslistattoman ostosreissun tarpeista ja lähdin sitten kassaa kohti. Kassa oli mielestäni vapaa ja sitten yht äkkiä se samainen sinitakkinen nainen meni ohitseni kassasta läpi väärään suuntaan ja mietin että mahtaako olla kaupassa töissä. Siinä vaiheessa kun melkein olin saanut ostokseni hihalta pois tuli nainen taas jälleen kassalle.

Voi olla että kyseessä oli puhdas sattuma tai sitten kyseessä oli myymäläetsivä joka tuskin valmisti ostoksistaan bataattilaatikoita, lihamakaronilaatikkoa, bataattimakaronilaatikkoa ja lasagnea lähes puoleen yöhön saakka kuten minä.

Kohta saa laittaa seuraavan erä laatikoita pakastimeen ja pohtia sit huomenna lanttujen ja punajuurien käyttökohdetta. Kotimaiset tomaatit olivat vuodenaikaan nähden suhteellisen edullisia. Se on hyvä asia jos vaan tuottajakin on saanut käyvän hinnan kasvihuoneidensa tuotteista. Hämmästyttävä kasvi sitäpaitsi tuo tomaatti:

Minulla on vieläkin pöydällä kypsymässä lähes kymmenen tomaattia. Ne on siis kerätty kasvihuoneesta jo kuukausia sitten aivan vihreinä.

1 kommentti

Anonyymi

5.12.2021 10:28

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus