Tankkaamisen lyhyt oppimäärä

  • licence27

Yleensä työkoneissa on polttoainemittari. Pääosin ainakin uutena ne toimii. Jos on menossa huoltoasemalle tai sen ohi niin tankata voi muulloinkin kuin varoitusvalon jo palaessa.

Ei siis saanut tänään omien hommien jälkeen hetkeäkään levähtää, vaan taas lähdettävä viemään polttoainetta. Ei sentään ilmaamaan joutunut, mutta ei silti paljon mieltä lämmittänyt.

Olin sentään päivällä jo 3 konetta tankannut ja otin vielä 20 litraa mukaan siltä varalta että työmaalla tarvii lisätä toisen yrittäjän koneeseen. Iltavuoro tavallaan ja kolmea kuorma-autoa piti kuormata Volvolla. Kävin etukäteen katsomassa koneen ja ihan pätevä pikku kone sellaiselle ken hallitsee kaksivipuohjauksen. Minä kun olin viimeksi ajanut kaiketi 10 vuotta sitten CAT 988 koneella ja sitäkin varsin vähän. Se olikin vankka vanha laite ja silloinen työnatajani oli saanut sen tutulta urakoitsijalta lainaan. Kannettuaan massanvaihtomaita kai 3 täyttä kauhallista kaatoi sivupihalta korkean trukkihyllyn jossa ei onneksi ollut monen sadan tuhannen markan edestä tavaraa.

Päädyin sit kuormaamaan reilut 20 vuotta vanhalla traktorikaivurilla ja ihan samaa tahtia kuin yksi autokuskeista pyöräkuormaajalla. Jos olisin ajanut itse sitä Volvoa niin ehkä viimeinen kuorma olisi mennyt sujuvasti, mutta noin kahdella koneella kuormaten jälkeä syntyi 3x nopeudella. Kasa häipyi, muttei yhtä nopeasti kuin sähkölukot verkosta ukkosen osuttua lähelle. Lukkoliikkeestä taisi olla neljä autoa asentajineen, eivätkä päivässä saaneet ihan kaikkea kuntoon.

1 kommentti

Anonyymi

5.12.2021 10:38

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus