Kesän pimeys

Asiaa naisista ja muista romanttisista asioista.

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on haikuja.

Uusimpia haikuja ja muuta  1

Rakkauden löytää
sokeakin minua
paljon helpommin.

Lavuaarissa
hiuksesi muodostama
juopunut sydän.

Asetan tuoreen
runoni yöpöydälle
Bukowskin päälle.

[50]

Et uskaltanut
ylittää siltaa jossa
näkyi hienoinen
sytkärin jälki. Tai niin
ainakin kuvittelit.

Jos liekitänkin
hiukan siltoja; kahlaa;
astele jäällä;
käytä kumivenettä;
kulje yli hiiltyneen puun.

En väliltämme
tahdo siltaa roihuttaa.
Tahdon talosi
ja autosi tunkea
täyteen dynamiittia.

Australiassa
irrotellaan letkuja
tulen uhreilta.
Seuraavaksi Madonnan
fanit R-kioskilla.

{23}



Uusimpia  1

Outi Nyytäjää
mietipä jos heräätkin
haahkan vierestä.

Hämähäkkikään
ei voisi liittää meitä
kiinni toisiimme.

Koitin haaveilla
sinusta ja minusta.
Salama iski.

(oikeasti näin unta jossa nainen oli kainalossa ja sitten iski salama ja sitten naisen tilalla olikin punainen sähkökitara, mutta tavut asettuu paremmin tuollaiseksi runoksi)

Andre Racicot.
Les Kuntar. No nytpä on
heistäkin haiku.

(yksiä maailman paskimpia NHL-mokkeja 90-luvulta)

[44]

Radio neuvoo
miten laatia kunnon
deitti-ilmoitus.
Keitän kahvit ja tunnen
miten muutun kliseeksi.

{19}


Nora Bhatia  1

Nora Bhatia
löydetty rämeiköstä.
Elottomana,
Viru Valgen kupeesta.
Otan käsiin Bukowskin.

{18}

Kun näet 14-vuotiaalla tytöllä koulussa torstaina 3,5dl pullon 80-prosenttista, mitä ajattelet? "Mitäköhän se sillä tekee?" Mitä ajattelet sen tekevän sillä? Jo 1,5dl tuota ainetta aiheuttaa 50-kiloiselle naispuoleiselle henkilölle 2 tunnissa nautittuna 3 promillen humalan, mikä tuon ikäisen ollessa kyseessä, ja kyllä muutenkin, on melko varma alkoholimyrkytys. Jos vielä olet kyseisen tytön kaveri, ja tiedät hänen yrittäneen tehdä jotain itselleen kuukausi aiemmin, ja tiedät että hänellä on käytössä lääkitys, ja tiedät (tosin jos olet yläastelainen niin et tiedä) että mielialalääkityksen alottaneista hyvin suuri osa yrittää ekan 1-2 kk aikana tehdä itselleen jotain. Lääkkeistä saa puhtia kaikenlaiseen tohinaan, myös negatiiviseen sellaiseen.

Todennäköisesti muiden tyttöjen reaktio on ollut suurinpiirtein että: cool, siistiä, saisinpa mäkin hiukan tota, vähänkö olen kade, hiukan olet kova, uskaltaisinpa itsekin tehdä noin, jne.

80-prosenttinen (tai laimeampikin) viina pullo keskellä viikkoa (tai vaikka perjantainakin) koulussa mukana 14-vuotiaalla tytöllä, pitäisi aiheuttaa samat reaktiot kuin 14-vuotiaalla pojalla mukana oleva pyssy. Pitäisi osata laskea yhteen 1+1+1+1+1, ihan ilman mitään edeltäviä hälytysmerkkejä. Pitäisi osata ottaa se pois, tai kertoa siitä opettajille että he voisivat tehdä niin.

Kun sitten huomaat että toinen lähtee kesken koulupäivän pois...

Pitäisi TAJUTA!

Ja kun perjantaina tai lauantaina poliisit kysyvät milloin näit häntä viimeksi, sinun pitäisi muistaa että keskiviikkona, eikä torstaina. Ei sinä päivänä kun hän lähti kesken päivän koulusta ja katosi, vaan päivänä ennen sitä. Miten kukaan voi sekoittaa päivät tuolla tavalla? "Joo asemalla erottiin ja se oli lähdössä kotiisa päin." Niin siis sinä päivänä kun se 11 jälkeen lähti koulusta valittaen vatsakipua ja myöhemmin iltapäivällä ois ollu jälki-istunto tulossa?

Sitten se vastauksesi johtaa siihen että vasta seuraavan viikon keskiviikkona poliisi ja yleisö ja media tietävät että se olikin virhehavainto. Ja kun se viimeinen paikka jossa muka nähtiin oli juna-asema, silloin useimmat tietenkin ajattelevat että lähtenytpä jonnekin. Mutta jos viimeinen havainto olisikin ollut että itkee hangessa lähellä metsää...

Tosin, taidanpa arvata mistä tuo väärä päivä on tullut. Poliisi on perjantaina 00:42 kysynyt milloin näit Noraa viimeksi. Kaveri vastaa että eilen 13:30 (tarkoittaen keskiviikkoa). Poliisi tulkitsee että torstaina 13:30.

Onhan näitä nähty että joku saa sairaskohtauksen bussipysäkillä tai lapsi itkee bussipysäkillä eikä kukaan tee mitään. Ja vaikka joku tuntee toisen ja se itkee hangessa keskellä päivää niin kuljet isäsi kanssa ohi ja kysyt mitä teet siinä ja se sanoo että odotan kyytiä ja lähdet jatkamaan matkaasi. Mitä vitun kyytiä kukaan odottaa keskellä suon läpi menevää kävelytietä hangessa istuen? Helikopterikyytiä?

http://fi.wikipedia.org/wiki/Charles_Bukowski




Haikuja&Tankoja  1

Värikäs pipo.
Kaasutettu tienpenkka.
Ihan Suomea.

Unen rajalla
tuntui kuin muurahainen
roikkui ripsessä.

Miljoona kertaa
päivässä tapahtuu se
mikä meillekin.

Aivot ja sydän
kyllä tahtovat vielä
mutta minä en.

Pornokaupassa
lemuaa mannapuuro.
Tahdon luoksesi.

Muokkaan runoja
kilpailuun. Juon olutta.
Olen iloinen.

Nukkuu kuin sulku
häntäkerällään, silmät
sirrillään minuun.

[36]

Sunnuntaiaamu.
Herään kaverin soittoon:
veli kutsunut
keskiyöllä häihinsä.
Saan kirjata osoitteen.

Sieraimet venyy
kun kaunis nainen nojaa
etusormensa
niihin bussin kyljessä.
Patterini loppuvat.

Sukeltelimme
sovittamattomien
ristiriitojen
sielun ruumiinavauksen
erikoislähikuviin.

Kun katselen nyt,
jälkeenpäin, kuviasi,
näytät aivan kuin
joltakin mikä murhaa
miehiä jääpuikolla.

Maailman kaunein,
ja täydellisin, kissa,
otus, olio,
olento, sylissäni,
polvillani, koko yön.

{16}



Haikuja&Tankoja  1

Ensi kerralla
nähdään jossain missä on
paljon ovia.

http://www.youtube.com/watch?v=iDV-m_V4Lts
http://www.youtube.com/watch?v=MY5PkidV1cM

Aina kun tulee
tylsää palautan mieleen
sinun rintasi.

Muistutit miksi
on niin yleistä tehdä
rakkausrunoja.

Shakkimmekaan ei
sujunut ilman riitaa.
Kissa keskeytti.

Näytä minulle
sänkysi niin ilmoitan
rakastummeko.

Sinun katseesi
on minulle maailman
ainoa koti.

Sound of Silence
työkkärin käytävällä.
Suljen katseeni.

http://www.youtube.com/watch?v=YhdGkZ6Fngw

Haihtuva vesi
muodosti Scream-ukon
tiskialtaaseen.

[26]

Talent USA:ssa
Nessun Dorma. Sen jälkeen
Ylellä Barack.
Kuvittelen miten hän
rotkahtaisi luodista.

http://www.youtube.com/watch?v=WsxW3Jsbz1g
http://www.youtube.com/watch?v=Ff5DlpZiMZ0
http://www.youtube.com/watch?v=Ue8VS-bcj88
http://www.youtube.com/watch?v=ONUCPKdGcrk

Suomalaisessa
kaupunginjohtajalta
Jussi69:n
naamaan jäi käsineestä
sula lumihiutale.

Olin kaatua
kylmistä väreistä kun
näin yhtäkkiä
Amman kirjan kannessa.
Piti laittaa käsineet.

Rakkauslauluja
yksi toisensa jälkeen
kun kiertelemme
jälleen pitkästä aikaa
kirpparilla yhdessä.

{10}


Lisää tämän vuoden haikuja  1

TV-chatissa
viesti ilmoittaa että
jumalaa ei oo.

Pornosivuilla
samoilin kun sain kutsun
työhaastatteluun.

(joo, olen ahkera ja huolellinen ja idearikas, mutta kysypä vaan missä asiassa...)

Äiti selostaa
imurin käytöstä kun
poistun paskalle.

(teen ihan vaan protestina näitä paskarunoja, koska vituttaa että noin keskeinen inhimillinen aihe on sivuutetty lähes tyystin koko taidemaailmassa, ja viihteessäkin [teinikomedioita lukuunottamatta]. olisihan se nyt melko virkistävää kuulla vaihteeksi vaikka Janne Tulkin tai Eino Grönin laulavan jotain iskelmää tai tangoa jossa istutaan paskalla. Mutta huomiona tuohon on pakko mainita Breaking Bad. Mies listaa ruutupaperille asioita puolesta ja vastaan miksi kannattaisi tai ei kannattaisi tappaa kellariin teljettyä huumemyyjää. Vastaan-lista on tosi pitkä, mm Killing is wrong jne, puolesta-kohdassa on vain yksi asia: koska muuten se tappaa sinut ja koko perheesi, sitten leikkaus kuvaan jossa näkyy että se listan laatija istuu pöntöllä, vitun hauskaa, eikö? Ja alussa kun päähenkilökaksikko suihkutti toistensa esiliinasta veriä pois kun olivat pyyhkineet yhden tappamansa ukon verijäljet lattiasta, niin olivat pihalla ja suihkuttelivat toisiaan, niin seisoivat sellasissa lasten kahluualtaissa joissa oli jotain sydämien kuvia reunoissa, ja sitten toinen ukko tähtäs toista munillekin.. vitun hauska ja hyvä sarja, paljon sellaista mitä ei ole koskaan nähnyt missään muussa sarjassa - suosittelen!!! <-- kolme huutomerkkiä ihan niin onhan se nyt pakko katsoa, jos ei muuten niin paskallaistumiskohtausten takia..?)

Jukkapalmuni
vainaja. Koko talven
mietin sinua.

(niin ja TV-uutiset on ihan hyvä kanssa. ja tiesitteköpä että maksamakkara on tosi hyvää kahvin kera, nam nam, etenkin vaahtokarkin päällä.)

Nuppineuloja
mahani perhosilla
aivojen läpi.

(mitä perhoset mahassa yleensä/aina symboloi? rakastumista. mitä symboloi se että niillä on nuppineulat aivojen läpi? livemaailman nuppineulaperhosethan ovat sellaisia jotka on saatu kiinni ja lisätty osaksi kokoelmaa, tai ehkä useimmat ruhon läpi tungetulla neulalla kiinnittävät ne siihen arkille. mieti miltä tuntuu kun nuppineulat aivojen halki olevat perhoset lentelevät mahassa. ja mieti millasia ratoja ne lentävät. haluavatkohan ne pois? osaavatko perhoset huutaa? kuuluukohan isompi ääni kuin jos joku olisi tiputtanut nuppineulan, vai eikö kuulu edes niin pientä? tai entä jos ne vain leijuvat siellä liikahtamatta, kuin haamut?)

Jämistäkin voit
saada täydellisimmän
piparkakkusi.

(ei se että taikinaa on enää sen verran että se ei riitä koko muotin alueelle tarkoita sitä että se kannattas heittää roskiin tai syödä, uuniin kun tunkaset niin paisuttuaan siitä ei välttämättä kukaan huomaa että juuri se on valmistettu 2% liian pienestä määrästä taikinaa. tämä siis kertoo että suhteeseen kannattaa lähteä vaikkei toinen ihan muottisi mukainen olisikaan, koska rakkaus kyllä paisuttaa jokaisesta paremman ja täyteläisemmän ihmisen, joten oikeastaan jos voisit edes harkita aloittaako suhde jonkun kanssa, niin vittu aloita, koska siten hänestä, ja sinusta, tulee parempi ihminen, jolloin pian ei mieleesi edes osaisi tulla että ollako sen kanssa vaiko eikö, koska siitä muovautuu väistämättä enemmän ja enemmän unelmiesi mukainen, koska sellainen on rakkauden pyhä voima, uuh aah...)

(tällaset ihmissuhdehaikut on lähes aina tulleet niin että minulla on joku näkemys ihmissuhteista, tollanen laaja sepustus esim, ja koitan sitten tiivistää sen idean haikuksi, jonkun tollasen kielikuvan tai vertauksen kautta [siten Jeesuskin taisi toimia], eli ensin oli laaja idea ja sen jälkeen vasta se haiku, ei siis toisinpäin että ensin haiku, ja sitten itse sitä hirmu pitkään tulkitsen että mitä kaikkea se tarkoittaakaan. siinä suhteessa haiku on kuin mainos, ja se idea siellä takana on itse tuote. koitan tehdä haikusta mahdollisimman vetoavan ja sellasen että siihen tiivistyy se mitä kaikkea se tuote on. koitan saada ihmiset liikkeelle, innostumaan. lähtemään hankkimaan sitä tuotetta itselleen. se tuote on oikeastaan totuus maailmasta, tie kunnolliseen rakkauteen, tie hyvään ja puhtaaseen ja kauniiseen ihmissuhteeseen, tai joku tommonen, en vaan usko että kukaan on sitä koskaan tajunnut, tai koskaan yli 2 minsaa miettinyt yhtäkään haikuani, ja koskaan päässyt lähemmäksi onnellisuutta, tai edes tajunnut, että minulla joku tuote, ajatus, viesti, sisältö on, ettei se itse mainos ole kaikki kaikessa, se on pelkkä väylä, houkutusyritys, siksi välillä vaan vituttaa jonkun verran, mutta ei se mitään, minä nautin tästä, ja, on ainakin kerran haikuni toimineet, ja silloin olikin taikina tosi hyvin alustettua ja mukava vaivata ja ihan parhaat mausteet, chiliä olisin hiukan lisännyt ehkä, mutta hyvää kahvin kanssa kaikin puolin)

En ole edes
susien kasvattama.
Vain tv:n, pc:n.

(ei kehtaa tästä avautua tähän.)

[18]

Soitan viululla
luottavaista sävelmää
- laivassa jonka
jätit jo kauan sitten -
paluutasi toivoen.

(eli parisuhteen Titanic vähän niinkuin. onpa muuten hiukan vittumainen tunne kokea että toinen on jättänyt venosen kauan sitten kuin rotta, jo ensi tipan roiskahtaessa vähän rankemman merenkäynnin takia laitojen ylitse, sitten kun itse on osunut karille koska tähystäjiä ja suunnanmuuttajia on ollut 50% vähemmän, niin lapat vimmalla vettä yli laidan, jo monettakohan viikkoa, ja juuri ja juuri olet uppoamatta, ja mietit että jos se toinen ei ois karannu, niin se vois ihan pienellä liikkeellä tukkia sen aukon, mutta kun olet yksin siinä veneessä, niin vaikka teet kaikkesi niin pysyt just ja just edes pinnalla, mutta kaksin koko homma ois parissa minsassa ok ja matka vois jatkua kohti horisontissa siintävää paratiisisaarta. melkosen paska tiivistys tuo runo tästä tilanteesta mutta jotenkin kai edes siellä päin.)

Valitit kun en
hymyillyt. Mutta ei sen
edessä tule
hymyiltyä ketä vaan
sisäisesti jumaloi.

(melkosen paska tanka. mutta tosiaan vituttaa ihmiset [NAISET] jotka laittaa sormet huulien pieluksiin [?] ja työntävät ylöspäin ja sanovat että hymyile, kun katson heitä päin, sisäisesti tuntien haltioitumista, onnea, palvontaa. se saa melko pian sitten miettimään että voi vittu mikä idiootti. vittu hymyilen kun hymyilyttää. HYMY ON SELLAISTA JOKA TULEE JOS ON TULLAKSEEN! ei minua kiinnosta hymyillä muuta kuin aitoa hymyä, sellaista joka vaan toisinaan itsestään kumpuaa suun tienoille kun ei tiedä minne muuallekaan mennä. ei hymy etenkään siten tule että joku sanoo, ihan enarityperää houkutella hymyä esiin käskemällä, etenkään kun ei missään koulukuvauksessa olla tms. sama kun panisin sinua ja kun et tunnu laukeavan niin laitan sormen klitorikseen ja työnnän 1cm ylöspäin ja sanon että "saa orgasmi". No vittu saitko? Et. Noniin tajuatko minua nyt? Tunge itse ne tekohymys perseesees ja anna pysyä siellä, ja painupa muutenkin jonnekin okei? Hyvä.)

{6}

Joo, kyllä mut saa suuttumaan hyvin pienellä. Jos esim tekee jotain saatanan idioottimaista paskaa.

Rakkaudella teidän,
TOMI