Pelko

Joskus kun jotakin asiaa miettii, niin sitä huomaa ympärillään yllättävän paljon. Johtuuko vaan huomion kiinnittämisestä vai johdatuksesta, en tiedä. Jokin aika sitten eräs tuttavani kertoi minulle pelkäävänsä pimeää metsää. Iso, raavas mies. Tuntuu niin hassulta, mitä sinulle siellä voi tapahtua, kellistät varmaan otsonkin tuosta vaan!

Mutta enemmän minua jäi mietityttämään se avoimuus, jolla hän asiasta kertoi. Joidenkin mielestä tuollainen pelko vois olla aika noloa. Että mies ei voi mennä metsään pimeällä, kun pelottaa niin paljon. Hän ei hävennyt pelkoaan yhtään, totesi vaan asian olevan niin. Miksi sitä omia pelkojaan pitää niin paljon salailla? Mitä sitten tapahtuisi jos vaan täräyttäisi ne kaiken kansan kuultaviksi? Kokeillaanpas.

Minä pelkään... hämähäkkejä, isoja ötököitä.
Rakastumistahylkäämistäpettämistäjättämistä.
Humalaisia ihmisiä, vihaisia ihmisiä, uusia ihmisiä.
Sitä että muut pitävät tyhmänä.
Putoamista, kuristamista, lyömistä, tulipaloa.
Epäonnistumista.

Käteen osui lehdessä oleva juttu peloista. Filosofi Elli Arivaaran mukaan kaikkien pelkojen pohjalla on kuoleman pelko. Kuolemaa pelkäämme, koska sille emme voi mitään. Kaikki kuolee ja häviää aikanaan, mikään ei ole pysyvää.

Epiktetos on sanonut: "Niin kauan kuin saat pitää jotakin, suhtaudu siihen kuin jonkin toisen omaan. Jos menetät sen, ajattele että olet antanut sen takaisin. Sinulla on kaikkea lainassa ja saattaa sattua niin, että sinun on annettava se takaisin." Mikään ei siis ole omaa, kaikki on lainassa ja tulee häviämään tai kuolemaan jokin päivä. Kaikesta on luovuttava. Mielen tyyneyttä tuo tyytyväisyys siihen mitä on juuri nyt.