Blogi

Eilen illalla tipautin vahingossa puntin lattiaan. kops. Tänään kun tulin töistä, odotti eteisen lattialta kirje alakerran naapurilta. Tällaista keskiyön kolistelua ei ole mukava kuunnella ja lisäksi askeleeni kuulemma kumisevat. Vastasin hänen kirjeeseensä, että olen tiukasti käskenyt askeleitani olemaan kumisematta. Viimeksi hän oli valittanut talonmiehelle, että kun minä vedän vessan, siitä kuuluu liian iso ääni hänen asuntoonsa. Että kaikella ystävyydellä vaan. Mukavaa kun on tuollainen kirjeenvaihtokaveri.

Niin ja puhumattakaan herrasmiehestä vastapäisessä talossa. Hänen nimensä on Kari, Runk-Kari. Ja hän tykkää tehdä sitä ikkunan edessä verhot auki. Hupinsa kullakin. Ei ihme että meikä välillä kolistelee innoissani pitkin yötä kun on niin hyvä show menossa:)

Tällaisena päivänä, kun pesee puolikkaita koneellisia pyykkiä ja kokkailee ruokaa järjettömiä määriä, tulee mieleen.

Että mitä jos kaikki olisikin toisin, jos ei olisikaan näin.

No nyt vaan kävi niin, että tänään oli Punanuolen eli kauan ja hartaasti rassatun polkupyöräni viimeinen ajopäivä. Kävin ostamassa uuden, suorastaan päheän ja minulle ehkä vähän turhan kalliinkin polkupyörän.

http://www.crescent.fi/polkupyorat/classic/1580?=4D0000

Minun Uusi Suuri Rakkaus <3

Nyt kun se on tuolla sisäpihalla ilman turvalukkoa, niin pelottaa koko ajan että se viedään. Vähän väliä kurkin ikkunasta että milloin joku kantaa sitä autoon. Tämä on ehkä se kaikkein kurjin puoli siinä kun haalii maallista omaisuutta itselleen; siitä rupeaa huolehtimaan ja pelkäämään, että joku vie sen minulta pois. Sitten kun ei ole mitään, ei tarvitse pelätä minkään menettämistäkään.

Mutta kyllä se rullaa aika mukavasti. Ja kuten varmasti joku minut tunteva saattaakin arvata, niin kaiken teknisen vertailun jälkeen rottinkikori ratkaisi kaiken:D

Viikko vain poissa ja niin mukavaa oli tulla takaisin kotiin! Heti ensimmäisenä nostin tavarat nurkkaan- niitä ei tartte ihan heti purkaa. Tein superherkkuruokaa chilitonnikalanuudelia, nostin ketarat kohti kattoa, syön suklaata ja mansikoita ja otan rennosti. Näin se kesäloma toimii!

Viikko pohjoisessa meni oikein leppoisasti, vaikka kyllähän ne tavallaan aika raskaita reissuja on. Mökillä lämmäytettiin joka päivä sauna tulille, patikoitiin, siivoiltiin ja kovasti lepäiltiin. Badenbaden ei petä ikinä.

Junassa ja linja-autossa on kyllä mukava matkustaa. Voi vain vilistyttää maisemia tai lukea hyviä kirjoja. Kerrankin on aikaa istua paikoillaan, siitä et pääse mihinkään. Matkan puolivälissä pullakaffelle, joskus jaksaa jutella muiden kanssa, joskus ei.

Muutama Mkoosugarin otos Espoon saaristosta 22.-24.6

http://www.city.fi/kuvagalleria/images.php?n=mkoosugar&folderId=7771

Miten tuntuukin niin mukavalta ajatus, että ei tarvitse mennä kahteen viikkoon töihin... Kyllä kesäloma on aika makia juttu. Tänään lähtee pendolino kohti pohojoista, kyydissä yksi maisterisnainen:) Oman mökin uudelle terassille baden-baden ja hyvä kirja, siitä on taas talvi haaveiltu!
Ihana päästä betonin keskeltä vähäksi aikaa pois, tuijottamaan järvenselälle ja takkatulta.

Minusta tuli tänään maisteri. Eikä kukkaan muista. Voivoi. Taidan korkata pienen kuohuviinipullon, ihan itselleni vain.

Uskotteko, että kun jotakin on, se vain lisääntyy? Niinkuin esimerkiksi onni; jos sitä on, se tulvii joka paikkaan. Tai suru, se lisää ihan itse itseään. Mistäkö tuli mieleen? Ostin sunnuntaina itselleni kukkia, seuraavana päivänä töissä pomo kukitti koko osaston. Tänään kaveri toi ihanan gerberan. Piti laittaa jo viinipulloon kun ei riitä maljakot. Ihanaa!

Takana ihana vapaapäivä. Aamu aloitettiin hotellin superherkkuaamiaisella, sitten nokka kohti Hvitträskiä. Ihasteltiin monta tuntia rakennuksia ja luontoa, upea paikka! Ja taas tiedetään hitusen enemmän suomalaisesta arkkitehtuurista. Sitten toisen ystävän kanssa lasilliset kuohuviiniä kattoterassilla ja pisteenä iin päälle vielä jalkahoitoon. Se kesti kaksi tuntia ja kantapäät on nyt siliät kuin vauvan pakarat!

Voi pojat, tämä se vasta on elämää!

nykyään aina aamuisin töihin, eikä mikään ole parempaa. Hurjasti kun ottaa vauhtia niin minunkin pyörävanhus jaksaa kiivetä Hakaniemen sillan ylitse. Taidan olla jo aika hyvin oppinut tämän helsinkiläisten tavan ylittää autotie. Tuikataan pyörän eturengas vaan ajokaistalle niin kyllä ne pysähtyy!

Ystävä oli ostanut minulle pyörään hienon torven. Sellaisen käyrän, jossa on musta pallo mistä painetaan ja kuuluu hillitön töräys. Odotan oikein että tulispas ne turistit hyppimään pyörätielle niin saisin vähän töräytellä.

Tänään oli pitkästä aikaa pilvistä ja raikasta. Mietin asiaa ja tulin siihen johtopäätökseen, että kyllä minä olen vaan sellainen pimeyden peikko. Kaikkein onnellisin olen kun on pimeää tai vesisadetta tai ehkä jos satais kissoja.