Kirjoitan tällä kertaa aiheesta, josta saan tasaisin väliajoin kyselyitä niin kommenttiboksissa kuin sähköpostitsekin. Haluan heti alkuun painottaa, että en mitenkään pyri hankkimaan uusia pelaajia pokerin pariin tällä kirjoituksella. En myöskään yritä ajaa ketään pois, vaan kirjoitan neutraalisti rehellisen näkemykseni mukaan. Jos joku tämän luettuaan päättää kuitenkin aloittaa pokerin ja päätyy häviämään siihen rahaa, niin vastuu on täysin lukijan. Viisas amerikkalainen ystäväni sanoi kerran, että "poker is a hard way to make an easy living". Tämän paremmin asiaa on vaikea kiteyttää.
Kysyin Suomen johtavalta pokeriauktoriteetilta Aki Pyysingiltä tämän arviota pokerin harrastajamääristä Suomessa. Akin mukaan noin 500 000 suomalaisella on ainakin joskus ollut nettipokeritili, joista tosin valtaosa lienee jo lopettanut harrastuksen. Jossain määrin aktiivisia harrastajapelaajia Aki epäili Suomessa olevan tällä hetkellä 100 000. Ammattilaisia tästä joukosta on noin 500, eli vain yksi tuhannesta kokeilleesta on onnistunut tekemään pelistä itselleen ammatin (opiskelun tai päivätyön ohessa pokeria voitollisesti pelaavia puoliammattilaisia lienee tosin tuhatkunta lisää). Tästä saa toivottavasti jotain perspektiiviä. Mainittakoon vielä, että maailmanlaajuisesti suhdeluku on luultavasti vieläkin huonompi, noin 5000:1. Suurimmalle osalle ihmisistä pokeriammattilaiseksi pyrkiminen on siis äärimmäisen huono ja kallis idea. Mutta entä, jos olet päättänyt yrittää tätä uraa? Miten huipulle oikein noustaan?
Nähdäkseni askelmat menevät jotakuinkin näin:
1) Rakkaus peliä kohtaan. Ennen kuin sen pidemmälle kannattaa edes ajatella, pitää itsestään löytää vilpitön rakkaus pokeria kohtaan. Pokeriammattilaisuudessa ei ole mitään järkeä, jos ei vielä vuosienkin jälkeen saa kicksejä vastustajan nöyryyttämisestä ja pelin nyansseista. Tämän kohdan läpäissevät vielä melkein kaikki kokelaat, sillä hyvin harva pokeria kokeillut on todennut sen tylsäksi peliksi.
2) Halu oppia ja työmoraali. Hiiren naksutteleminen on mukavaa puuhaa, ja nettipokerin pelaaminen on vähän kuin videopeliä pelaisi. Jännittävää ja hauskaa. Hyväksi pokerinpelaajaksi ei kuitenkaan enää nykyään tulla pelkästään pelaamalla. Etenkin alkuvaiheessa jokaisen pitäisi mielestäni opiskella tunti jokaista pelituntia kohden. Katsella opetusvideoita, tehdä laskuja kynän ja paperin kanssa, pyöritellä rangeja apuohjelmilla, käydä läpi käsihistorioita, miettiä pokeriteoriaa kahvikupin ääressä ja niin edelleen. Jokaisen pelistrategia on ikään kuin vuotava laiva jossa on satoja reikiä, jotka eivät katoaa mihinkään vaikka soutaisit miten kovaa. Mutta opiskelemalla ja tekemällä töitä reiät tukkeutuvat yksitellen. Tosin pokeri on siitä pirullinen peli, että kukaan ei tule koskaan pelaamaan aivan täydellistä pokeria. Kun edellisen vuodon korjaa, jostain ilmestyy jo uusi. Siksi oman pelikirjan parissa pitää työskennellä tauotta ja väsymättä. Tälle toiselle askelmalle kaatuu jo yli puolet pelaajista.
3) Nöyryys ja tosiasioiden tunnustaminen. Pokerissa on helppo pitää itseään Jumalan lahjana pelille, koska lajin osittain sattumaan perustuvan luonteen takia jokainen voittaa joskus ja maailman huonoin pelaaja voi yksittäisessä kädessä peitota maailman parhaan. Moni ammattilainen elää vieläkin käsittämättömässä lumemaailmassa, jossa yliarvostetaan omia taitoja ja vastaavasti haukutaan muita pelaajia. Aito kehitys tapahtuu vain kriittisen itsetutkiskelun kautta, jonka taas pitäisi johtaa edellisen kohdan toistamiseen.
4) Nöyryys ja vauhtisokeuden välttäminen. Kusen ei saa antaa nousta päähän. Kuten sanottua, jokainen voittaa tässä pelissä joskus. Vastaavasti lyhyen tähtäimen voitot eivät korreloi mitenkään pelaajan oikean taitotason kanssa. Suurin osa pelaajista kiipeää ylemmäs ja ylemmäs panostasoissa liian nopealla tahdilla voitettuaan pienemmissä peleissä. Sitten vastaan tuleekin oikeasti hyvä pelaaja, ja voitot ovat kadonneet.
5) Kärsivällisyys. Tämä on ehkä kaikkein olennaisin kohta. Pokeriammattilaisuus vaatii lehmän hermoja. Jokaisen ammattilaisen uralle ja miljoonien pelattujen jakojen varrelle mahtuu kymmeniä tuhansia äärimmäisen epäonnekkaita jakoja. Pelaaja panostaa merkkinsä hyvässä johtoasemassa, mutta vastustaja vetäisee pakasta ihmekortin ja voittaa kaikki pelaajan edessä olevat merkit. Välillä vastaan tulee äärimmäisen epätodennäköisiä sattumia, kun vastustajat vetelevät ohi alle yhden prosentin todennäköisyyksillä. Näille käsille ei voi mitään, mutta se, miten niistä selviää määrittää ihmisten pokeriuria enemmän kuin mikään muu. "Tiltti" on pokeritermi ja tarkoittaa huonosta onnesta suuttumista ja rahojen syytämistä liian isoihin peleihin. Kukaan meistä ei ole robotti, ja negatiivisia tunnetiloja on mahdotonta välttää pokerin kaltaisessa pelissä. Mutta ne, jotka pystyvät jatkamaan pelaamista yhtä hyvällä tasolla huonosta tuurista huolimatta tai edes laittamaan koneen kiinni tajutessaan olevansa liian lämmöissä, ovat lähes poikkeuksetta suuria voittajia.
Tätä kohtaa ei vain kertakaikkiaan voi korostaa liikaa. Jokainen tätä lukeva pokeriammattilainen voisi katsoa itseään peiliin ja miettiä, paljonko on itse aikojen saatossa hävinnyt rahaa tiltissä. Jos mietin tätä omalla kohdallani, niin varmuudella olen vuosien saatossa painanut kuusinumeroisen summan kankkulan kaivoon typerän ja lapsellisen tunnereaktion takia. Urani alkuvaiheessa tätä tapahtui koko ajan - talletin jollekin sivustolle esimerkiksi 500 euroa, nostin sen kuukauden kurinalaisella pelaamisella kymppitonniin ja sitten lämpenin jostain typerästä huono-onnisesta sattumasta ja survoin koko kymppitonnin parissa minuutissa menemään. Live and learn. Vielä viiden vuoden ammattilaisuran jälkeenkin tunnistan itsessäni tasaisin väliajoin lämpenemisreaktioita, mutta nykyään osaan sentään hillitä itseäni. Itsekontrolli on ammattilaisen tärkein kyky, tärkeämpi kuin mitkään pelitaidot. Nettipokeri on edelleen pienillä panostasoilla niin pehmeää, että koulutetun apinankin saisi tienaamaan kuukauden intensiivikurssilla mäkkärin tuntipalkan verran. Valtaosalla ihmisistä kantti ei kestä ja rahat katoavat ennemin tai myöhemmin tilttaamisen syövereihin, vaikka parasta peliään pelaamalla mahdollisuudet ammattilaisuuteen olisivatkin olemassa.
6) Sydän ja omistautuminen. Kun aurinko on jo noussut ja huomaat pelanneesi 17 tuntia putkeen, mutta et vain voi lopettaa koska vastustaja pelaa sinua huonommin. Kun olet hävinnyt viikkokausia uskomattoman huonon onnen seurauksena, ja opiskelet obsessiivisesti palataksesi taas voittojen tielle. Kun voitat edellisenä iltana ison nettiturnauksen ja 50 tonnia, mutta pelaat silti seuraavana päivänä kurinalaisesti samojen panosten pelejä kuin aina ennenkin. Kun päätät jäädä kotiin pelaamaan viikonloppuhörhöjä vastaan perjantai-iltana baariin menemisen sijaan. Väsymätön voitontahto ja se, kun mikään muu kuin A-luokan pelisuoritus ei riitä. Tätä kaikkea on sydän ja omistautuminen. Mitä enemmän panostat itseesi, sitä enemmän voitat ja sitä pidemmälle ammattilaisuutesi kantaa.
Kuvakaappaus allekirjoittaneen tyypillisestä sunnuntaisessiosta, joka kestää yleensä reilut 13 tuntia ilman taukoa. Tätä se on, päivästä toiseen. Hyvin kaukana mediaseksikkäistä kasinoista, jamesbondeista ja sikareista. Blurrasin pelisaittien nimet ja logot pois etten saa Suomen liipasinherkältä arpajaislakiviranomaiselta syytettä piilomainonnasta.
7) Taloudenhallinta. Jos pelaaja on onnistunut rakastumaan pokeriin, opiskellut väsymättä, säilyttänyt nöyryytensä, ollut kärsivällinen ja objektiivinen, painanut eteenpäin vaikeina aikoina suurella sydämellä ja löytänyt vielä oman leipälajinsa tietystä pelimuodosta omien vahvuuksiensa kautta, ollaan jo aika hyvällä pohjalla. Kuitenkin yksi tärkeimmistä pokeriammattilaisen koetinkivistä sijaitsee pokeripöytien ulkopuolella, nimittäin taloudenhallinta. Minulle se on aina ollut suurin ongelma. Minulla ei ole suoraan sanottuna mitään hajua esimerkiksi minkään tuotteen hinnasta ruokakaupassa. Ostan aina mitä sattuu katsomalla pakkausta, en hintaa. Vaatekaupassa en jaksa sovittaa vaatteita vaan nappaan hienolta näyttäviä kledjuja, jotka lupaan itselleni palauttaa takaisin jos ne eivät sovi. Ja sitten ne päätyvät käyttämättöminä vaatekaapin perukoille vuosiksi eteenpäin. Monella pokeriystävälläni ei ole tietoa kodinkoneiden tai ulkomaanmatkojen hinnoista. "Mä vaan soitin Giganttiin ja käskin niitä tuomaan isoimman telkkarin mitä löytyy", ja niin edelleen. Kellot, autot, 800 euron hupparit, sviitit, ykkösluokan lennot sun muut kuuluvat vähän liian monen elämään ja ennen kaikkea nielevät liian suuren osan voitoista. Kosteisiin baari-iltoihin lienee itse kukin painanut ison siivun voitoistaan, enkä ole tässä mikään poikkeus (joskin matkalla parempaan suuntaan). Kuitenkin pokerissa tarvitsee itselleen pelikassan, ja jos pelikassasta juodaan voitot kurkusta alas joka kuukausi, ei homma johda pitkällä tähtäimellä muuhun kuin matkakirroosiin. Toki elämästä pitää nauttia ja kovalla työllä hankittujen pokerivoittojen käyttäminen tuntuu hyvältä, mutta ainakin joka toiselle pokeriammattilaiselle jonkinlaisen finanssineuvojan hankkiminen voisi olla hyvä idea.
Huomasitte varmaan jo, että en maininnut sanallakaan strategiavinkkejä. Suurin osa epäonnistuu jo ylläolevissa, mutta oikeiden strategioiden pohtiminen se vasta hankalaa onkin. Kuten sanottua, hard way to make an easy living.
PS. Näin asiapitoista ja pokeripohjaista artikkelia en ole vielä melkein vuoden kestäneellä City-urallani kirjoittanut. Odotan mielenkiinnolla palautetta ja sitä, olenko ensi viikolla vielä palkkalistolla. Jos olen, lupaan palata hieman kevyempien aiheiden maailmaan.
PPS. Tulevan kesän Flow näyttää silmääni melkein liian hyvältä. Tähän mennessä olen aina ollut Flow:n aikaan joko kipeänä, estynyt tai molempia. 2011 näin sentään Kanyen. Tänä vuonna on pakko vetää neljän päivän setti vaikka sitten buranan voimalla.