Aniara

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on Marilyn Monroe.

Dallas 22.11.1963  1

Missä olit silloin kun Kennedy ammuttiin?

Tämä kysymys on esitetty miljoonia kertoja ympäri maailmaa tänään päivälleen 50 vuotta sitten tapahtuneen USA:n presidentin salamurhan jälkeen.

Silloinen Suomi vietti hyvin tavallista perjantai-iltaa saunomalla ja kuuntelemalla radiota, kun ohjelma äkillisesti keskeytettiin tärkeän uutisen johdosta.

Useassa kodissa ajateltiin ”että mitä nyt taas” koska tasan kaksi viikkoa aiemmin radiolähetys oli katkaistu aivan samalla tavalla.

Tuolloin uutinen oli se, että Finnairin edeltäjän, AERO Oy:n, DC-3 lentokone oli syöksynyt maahan Maarianhaminan lentokentän läheisyydessä. Onnettomuudessa kuoli 22 ihmistä, kolmen jäädessä eloon.

Kun uutistenlukija kertoi Kennedyn tulleen murhatuksi Dallasissa Texasin pääkaupungissa, missä oli uumoiltukin mielenosoituksia ja muita poliittisia harmeja, olivat kuulijat suorastaan tyrmistyneitä.

Mitään tällaista ei kukaan voinut mitenkään kuvitella tapahtuvan.

Uutinen Kennedyn murhasta järisytti koko maailmaa.

Tapahtumaa voinee medianäkyvyydessään verrata prinsessa Dianan menehtymiseen vuonna 1997 tai terroristien hyökkäykseen World Trade Centerin kaksoistorneja ja Pentagonia vastaan. vuonna 2001.

Tyrmistys oli kerta kaikkiaan valtava. Poliittiset johtajat niin USA:ssa kuin muualla maailmassa pohtivat syitä, tekijää ja ennen kaikkea mitä nyt tapahtuu? Maailma oli tuolloin hyvin erilainen kuin nykyään. Kylmän sodan vuodet olivat olleet kriittisimmillään ja useasti äärimmäisen vakava yhteenotto itäisen ja läntisen blokin välillä oli paljon paljon lähempänä kuin kansalaiset maailmalla tiesivät.

Karismaattisella, nuorella, hyvännäköisellä ja tarmokkaalla, presidentinvaalit niukasti voittaneella Kennedyllä oli suuren kannatuksensa lisäksi myös vaikutusvaltaisia vihamiehiä.

Presidenttikauden alku ei ollut erityisen mairitteleva, sillä yritys syöstä Kuuban kommunistipresidentti Castro vallasta surullisenkuuluisalla Sikojenlahden maihinnousulla Kuubaan, epäonnistui surkeasti.

Samana vuonna Neuvostoliitto liittolaisineen pystytti Berliinin muurin lännen voimatta estää. Molempien blokkien panssarit tuijottivat tuolloin mm. Checkpoint Charliella toisiaan vain muutaman kymmenen metrin etäisyydellä, panssarikranaatit valmiina putkessa. Jonkun paikalla olleen hätäily tai pieni tilanteen virhearviointi olisi voinut aloittaa kolmannen maailmansodan.

Kennedy voi vain käyttää tilaisuutta poliittisen karismansa kasvattamiseen, kun hän piti muurilla suurta suuosiota saaneen puheensa, missä hän lausui kuolemattomat sanansa ”Ich bin ein Berliner”

Kotimaassaan Kennedy hankki vihamiehiä puuttumalla mm. Marilyn Monroen presidentin syntymäpäillä esittämässä Happy Birthday Mister President laulussa mainitun äärimmäisen vaikutusvaltaisen USA:n terästeollisuuden hinnankorotuksiin ja veljensä Robert K:n kanssa kaikkialle soluttautuneen mafian toimintaan.

Kennedy oli myös päättänyt vetäytyä Vietnamista, mistä poliittiset vastustajat eikä etenkään USA:n aseteollisuuden edustajat pitäneet, mutta hänen seuraajansa perui edeltäjänsä päätöksen niin, että Vietnamin sota laajeni tunnetuin seurauksin.

Ennen kuolemaansa Kennedy sai suuren maailmanpoliittisen voiton pakottamalla silloisen NL:n johtajan Hrustsovin poistamaan ydinkärkiohjuksensa Kuubasta. Tuolloin maailma oli äärimmäisen lähellä kolmatta maailmansotaa, mikä todennäköisesti olisi käyty ydinaseilla.

Eräs kauaskantoisimpia K:n päätöksiä oli USA:n kongressissa 25.05 1961 annettu lupaus, että amerikkalainen astuu kuun pinnalle ennen vuotta 1970. Tämä sitten toteutuikin kun 21. heinäkuuta 1969 Apollo11-lennon kuumoduli Aeagle laskeutui (viime vuonna kuolleen) Neil Armstrongin ja (nykyään Neste Oy:n mainoksessa esiintyvä) Edvin, Buzz, Aldrinin ohjaamana Rauhallisuuden mereen Kuun päiväntasaajan seuduille.

Kennedyn murhan virallinen syyllinen Lee Harvey Osvald murhattiin pian kiinni joutumisensa jälkeen. Muitakin Kennedyn murhaan liittyviä henkilöitä kuoli salaperäisesti ja kaikenlaista tärkeää todistusaineistoa katosi.

Tämä sai USA:ssa ja kaikkialla maailmassa villit ja vielä villimmät salaliittoteoriat elämään meidän päiviimme saakka.

Lopullinen totuus jäänee ikuisesti tuntemattomaksi.