Aniara

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on varanto.

Talvivaara in Spe  1

Valitettavasti Talvivaaran taloudelliset uhkakuvat konkretisoituivat ja se jouduttiin hakemaan konkurssiin. Monet odottivat ja pelkäsivät, jotkut varmasti toivoivat.
Etenkin Kainuun työllisyydelle tapahtuma on äärimmäisen vakava. T:n konkurssi aiheuttaa muutenkin suuresta työttömyydestä kärsivälle alueelle satoja työttömiä lisää.
Eduskuntakeskustelussa, hämmästyttävästi, kukaan ei syytellyt tai etsinyt syyllisiä. Kaikki olivat yhtä mieltä, että tilanne on erittäin synkkä. Myös kysymys, mitä tästä eteenpäin askarrutti monia.
Mutta, kaikilla suinkaan ei ollut aivan puhtaita jauhoja pussissa, kun muistetaan T:n lähihistoriaa. Erityisesti Kim Il Ville Vihreä ja hänen joukkonsa ovat raskaasti käyttäneet tilannetta hyväkseen ja tekemällä tehneet edustamaansa politiikkaa sekä pyrkineet saamaan mahdollisimman laajaa medianäkyvyyttä, ahdistamalla matkan varrella T:aa kaikin mahdollisin käytettävissä olevin keinoin.
Nyt kun tilanne tuottaa satoja työttömiä ja tod. näk. lukuisia seurannaiskonkursseja, ei näistä luonnollisesti haluta ottaa vastuuta muistuttamalla, että menneinä vuosina ollaan, milloin vaadittu erittäin kalliita lisäinvestointeja T:n infraan, milloin prosessin alasajoa tai jopa T:n lakkauttamista.
Samoin välittömästi konkurssitiedon tultua julki, kiiruhtivat jotkut akateemisesti korkeasti oppineet konsultit antamaan hälyttäviä lausuntoja T:n kipsisakka-altaiden tilasta. Nämä varoitukset osoitettiin heti seuraavana päivänä paikkaansa pitämättömäksi. Mutta saihan konsultti runsaasti mediahuomiota ja ehkä yritykselleen medianäkyvyyttä.
Sen sijaan useat todelliset asiantuntijat ovat listanneet lukuisia tosiasioita, jotka puoltavat T:n toiminnan jatkamista, kun vain löydetään riittävän rahakas ostaja ja osaaja.
Raaka fakta on, että maaperässä on yli 400 000tn nikkeliä ja kun tämä kerrotaan tämän päiväisellä nikkelin hinnalla (15 265 USD/tn) päästään yli 6mrd USD:iin.
Kuka haluaisi jättää tällaisen varannon hyödyntämättä?
Nikkelin liuotusprosessi on saatu toimimaan, uutta maailmanluokan osaamista on saatu aikaiseksi ja tämä voidaan ehkä tulevaisuudessa hyödyntää kaupallisesti. Näinhän hyödynnettiin Outokummun insinööri Petri Brykin kehittämää liekkisulatusmenetelmä.
Lisäksi jopa työvoimaministeri vakuutti, että T:ssa voidaan harjoittaa kaivostoimintaa vielä neljä vuosikymmentä, etenkin kun infra on käytännössä valmiiksi rakennettu. Se puhdistustekniikka, mikä vielä tarvitaan, on hankittavissa kokonaisuuteen nähden vaatimattomalla panostuksella.
Tilanne Talvivaarassa on vakava, mutta ei aivan toivoton.
In Spe Talvivaara!