Kulttuuri

Näytetään kirjoitukset joulukuulta 2009.
Seuraava

Luku 6, jossa keskustellaan kirjallisuudesta  7

Finlandia-voittaja Uunin synopsikseen verrattuna Alastalon salissa on Michael Crichton-thrilleri. Päättelen tästä, etten ehkä tule lukemaan sitä. Ei niin, että olisin lukenut kaikkia Crichtoneitakaan – arvostelujen perusteella kuolinpesästä löytynyt (ja viime vai olisikohan ollut toissaviikolla ilmestynyt) merirosvoseikkailu Pirate Latitudes on ns. hirveätä skeidaa. Steven Spielberg on silti ostanut elokuvaoikeudet. Ja miksikäs ei: jos setä osaa tehdä hyvästä novellista kamalan elokuvan (AI), ehkä hän saisi rakennettua paskasta romaanista edes hyvän lyhärin. Mitä Uunin elokuvaoikeuksiin tulee, niiden myynti lienee vain ajan kysymys. Uskon itseassa ihan oikeasti meditatiivisenkin romaanin kääntyvän visuaalisesti hyväksi leffaksi.

Olen Helsingissä töissä tämän viikon ja kuulin aamulla baarissa kulttuurityöläisjuorun, että Antti Hyryn valinta on merkkaus Sofi Oksasta vastaan. Tämä ei tietenkään ole uskottavaa, mutta toisaalta en osannut myöskään odottaa maanmiesteni reaktioita Oksasen Tanskan haastatteluun. Siis, anteeksi, mutta luuleeko kansakunta oikeasti, että Suomikuva on Pohjoismaissa niin huono, ja niin heikko, että yksi haastattelu voisi sitä heiluttaa? Minusta Oksanen ei itse asiassa sanonut mitään sopimatonta, mutta jos olisikin sanonut, so what? Ensinnäkin, myös hänen fiktionsa käsittelee hänen käsitystään maastaan ja ajastaan, joten kysymyksistä julkisesti keskusteleminen on täysin luontevaa. Toiseksi Oksanen puhui tämänkesäisessä Vi läser-lehden haastattelussa kriittiseen sävyyn Venäjästä, koska siellä oltiin tekemässä valtion kritisoinnista laitonta. Ei ole suinkaan mahdotonta, että Oksanen on kokeillut poliittisista syistä kepillä jäätä.

Uunista vielä: parasta siinä on, että se on oikeasti herättänyt keskustelua! Helsingin Yliopiston Radiokemian laboratorio on esimerkiksi täynnä Hyryfaneja, joiden mielestä uusi kirja onkin se, josta kannattaa aloittaa. Ja äitini huutaa tuolta takavasemmalta, että kävi tänään Akateemisessa lukemassa Uunia sieltä sun täältä, mutta ei saanut oikein ostopäätöstä aikaan. Hän haluaisi ehdottomasti tietää minkälaista uunia siinä muurataan. Onko se leivinuuni? Mutsi nimittäin entisöi uutta mökkiään ja tahtoisi kai ryhtyä itsekin muurailemaan, mutta ei halua investoida väärään kirjallisuuteen. Ehkä kirjan kohdeyleisökin löytyykin keski-ikäisistä DIY-reustauroijista.


Korsetti vai nuttura kireälle?  11

Suomen seksikkäin tavis -kilpailun voittaja julkistettiin keskiviikkona. Mahtavin tupeeraus ja isoin haara-asento oli tänä vuonna helsinkiläisellä Nea Varkalla.

Olin käynyt kyttäämässä kilpailijoita jo etukäteen netissä, jotta pääsisin paremmin perille heidän sielunmaisemastaan. No, se oli tällainen:" Mä oon niinku tosi seksikäs ja tykkään harrastaa ratsastusta...siis hevosilla. Kikakika!" Olin tullut katsomaan maan seksikkäimpiä kissoja, mutta löysinkin tyhmimmät muijat. (En tietenkään suostu näkemään yhteyttä kisan järjestäjään Susanna Sieviseen)Mitä olin oikeastaan edes odottanut?

Anna-Leena Härkönen sanoi taannoin kolumnisssaan, että seksikkyydellä ja seksuaalifantasioilla ei ole mitään tekemistä tyylikkyyden kanssa. Härkönen taisia olla oikeassa. Ehkä tein tuomioni liian aikaisin...

Suomessa korostetaan tasa-arvoa niin paljon, että naiset alkavat löntystellä parhaassa iässään tuuliasuissa ja nahkaläskäreissä, vaikka tarjolla olisi korkoa, huulipunaa ja kimmalletta. Joka paikassa täytyy korostaa naisten älykkyyttä ja baarissa vedetään korville sitä äijää, joka sattuu kehumaan ystävällisesti ohi menevän kaunottaren muotoja. Mutta mitä naiset sitten oikeastaan haluavat? Voin väittää, että aika moni nainen tuntisi epäonnistuneensa, jos kolmen tunnin meikkisession jälkeen kukaan kaksilahkeinen ei huomioisi tulosta. Ja voin olla varma, että kaikki keskiyöntuntien diskoprinsessat eivät halua, että mies kysyy ensimmäisenä CV:tä ja koulutusta. Jokainen nainen haluaa joskus olla ainoastaan se kaunis ja seksikäs!

Päädynkin siis nostamaan hattua näille seksitaviskisaajille, jotka uskaltavat häpeilemättä poseerata korsetissa ja olla vaiti Irakin tilanteesta. Veikkaan, ettei kovin monesta muusta suomineidosta olisi tuohon. Joten mahtavaa Seksikkäät Tavikset!

Ehkä teidän innoituksestanne meikäläinenkin repäisee tänään, ja laittaa korkosaappaat ihan vaan tuonne maitokauppaan.

P.S. Sitä jäin pohtimaan, johtuuko alusvaatekeikarointi näiden naisten
A) mahtavasta itsetunnosta,
B) vaiko juuri päinvastaisesta voimasta, itsetunnon pönkityksestä?

Sanokaapa te se....


Natsiupseeri, sympaattinen häiskä  14

Minä olen Adolf Eichmann
Teatteri

Ohjaus Jari Juutinen
Käsikirjoitus Jari Juutinen
Pääosassa Jussi Johnsson

Kuva: eKarjala kuvapankki/Aki Loponen
Kuva: eKarjala kuvapankki/Aki Loponen

Meissä jokaisessa asuu pieni natsi, argumentoi Jari Juutisen kirjoittama ja ohjaama näytelmä Minä olen Adolf Eichmann. Lahden Teatteri Vanhassa Jukossa ja Lappeenrannan kaupunginteatterissa esitetty näytelmä kävi kahden päivän vierailulla Korjaamolla Helsingissä. Tätä ennen sen ovat nähneet Avignonin teatterifestarin vieraat, Petroskoin festareilta se suljettiin pois tulenaran aiheensa vuoksi.

Tulenarka aihe on siis natsiupseeri Adolf Eichmann, joka organisoi juutalaisten kuljetukset keskitys- ja tuhoamisleireille. Eichmann jäi kiinni sodan loppuvaiheessa, pakeni vankileiriltä ja piileskeltyään ympäri maailmaa asettui Argentiinaan vuonna 1950. Useampikin tiedustelupalvelu ilmeisesti tiesi hänen valehenkilöllisyydestään, mutta vasta Israelin turvallisuuspalvelu Mossad nappasi hänet vuonna 1960. Eichmann hirtettiin vuonna 1962.

Juutisen näytelmässä sympataan Eichmann-parkaa. Logiikka on suunnilleen tämä: Eichmann teki vain työnsä. Hän ei tehnyt mitään laitonta, koska juutalaisten roudaaminen keskitysleireille ei natsi-Saksassa ollut laitonta. Eichmann ei tehnyt päätöstä juutalaisten tuhoamisesta, hän vain totteli käskyjä. Jos hän ei olisi totellut käskyjä, hänet olisi ehkä ammuttu, ja kaasu-uuni-trafiikkia olisi siirtynyt masteroimaan joku toinen. Kukapa meistä uskaltaisi nousta vastustamaan käskyjä, kenties henkensä (tai ainakin ylennyksensä) uhalla?

Kuva: eKarjala kuvapankki/Aki Loponen
Kuva: eKarjala kuvapankki/Aki Loponen

Kysymystä syyllisyydestä on palloteltu niin kauan kuin maailmassa on kansanmurhia tehty. Jos Eichmann oli syyllinen, eivätkö syyllisiä ole oikeastaan kaikki saksalaiset? Eichmann ehkä organisoi kuljetukset, mutta antoihan asemapäällikkö junille lähtöluvan, ja junatehtaan johtaja antoi käskyn valmistaa junat, ja johtajan vaimo kokkasi päivällistä, jotta mies jaksoi valvoa junien valmistusta. Pitäisikö koko Saksa hirttää? Toisaalta: Jos Eichmann oli syytön, olivat syyttömiä myös hänen esimiehensä, jotka hekin vain tottelivat käskyjä. Göbbels, Himmler ja Göring olisivat saaneet kuulan kallon (tai ainakin potkut), jos olisivat vastustaneet Hitleriä. Onko ainoa syyllinen Hitler?

Näytelmä ei kuitenkaan keskity pureskelemaan tätä kysymystä, vaan antaa yli kaksituntisen puheenvuoron natsiupseerille, joka saa selitellä tekojaan parhain päin.
”Minähän sain yli 150 000 juutalaista ulos Itävallasta!”
- Tosi kiva, mutta juutalaisilta, jotka halusivat poistua maasta, ryöstettiin siinä hötäkässä kaikki omaisuus ja ihmisoikeudet.
”Olisin voinut jatkaa piileskelyä, mutta päätin antautua Mossadille, jotta voisin selittää, miten asiat oikeasti menivät.”
- No piileskelit kuitenkin 15 vuotta. Tuskinpa omatunnon kolkuttelu ajoi antautumaan.
”Eivät edes viimeistä pyyntöä täyttäneet ja haudanneet mun tuhkia minne toivoin.”
- Saivatko Auschwitzissa murhatut valita hautapaikkansa?

Ja niin edelleen. Näytelmästä syntyy outo fiilis, koska Eichmann esitetään hyväsydämisenä miesparkana, häntä vastustavat (esim. tuomarit) hirviöinä tai pelleinä. No, onhan se kieltämättä freessiä sanoa, että natsit eivät ole pahoja. Vastakkaista näkökantaa on kuultu aika paljon.

Näytelmässä natsimeiningit karnevalisoidaan, mikä on hauskaa. Natsien nuorisojärjestö marssii Village Peoplen Y.M.C.A:n suomenkielisen version
tahdissa (Terveelle nuorisolle laulumme soi/Meil’ on kuntoa ja itsetuntoa...), Hitler laulaa tangoa, tanssityttöjen minihamosissa kimaltelevat glitteri-hakaristit ja nahka-asuun pukeutunut pimatsu vetää telkkarissa natsi-showta.
Tosi-tv-osiot ovat kuitenkin näytelmässä turhia – aivan kuin natseista muka pitäisi keinotekoisesti tehdä kiinnostavampia! Erityisen iljettävä on kohtaus, jossa showta vetää viroksi murtava horatsu – miksi, voi miksi piti tällainen halpa ja mauton kikka ahtaa mukaan? Ei kai se lappeenrantalaisistakaan ole hauskaa?

Näytelmän loppupäätelmä on, että jokainen meistä on yhtä paha kuin Adolf Eichmann, koska maailmassa tapahtuu paljon pahaa emmekä tee mitään pysäyttääksemme sen. Ajatelkaa nälkäänäkeviä! Ajatelkaa seksirikollisten uhreja! (Sinänsä huono vertauskohde, että vaikka moneen muuhun syntiin olen ainakin välillisesti syyllinen, seksirikollisuuteen tietääkseni en.)
Emme lopeta julmuuksia, koska vetoamme siihen, ettei yksi ihminen voi tehdä mitään. Niin Eichmannkin vetosi.
Paskat, sanon minä. Ihmisten pahuudessa on aste-eroja.


Seuraava