Into Eternity
Elokuva
Ohjaus: Michael Madsen
Käsikirjoitus: Michael Madsen, Jesper Bergmann
Kuvaus: Heikki Färm
Viime viikon dokumenttielokuvafestivaali Docpointin vaikuttavin teos oli suomalais-tanskalainen Into Eternity. Elokuva käsittelee Onkaloa, Eurajoen peruskallioon louhittavaa ydinjätteen loppusijoituspaikkaa. Sinne, puolen kilometrin syvyyteen, on tarkoitus haudata Suomen tuottama ydinjäte, joka on tappavan vaarallista vielä kymmenien tuhansien vuosien kuluttuakin.
Onkalon pitäisi säilyä koskemattomana 100 000 vuotta. Se on ihan helvetin pitkä aika. Mikään ihmiset tekemä asia ei ole säilynyt edes kymmenesosaa tuosta ajasta. Pyramidit rakennettiin 4500 vuotta sitten. Sata tuhatta vuotta. Kelatkaa.
Dokumentissa Onkalon rakentamisesta vastaavat asiantuntijat ja ydinenergiaan perehtyneet viranomaiset pohtivat, miten ihmeessä on mahdollista rakentaa jotain, joka säilyy sadan tuhannen vuoden päähän. Vastaus on karmiva: ei se varmaan olekaan mahdollista, mutta yritetään nyt silti. Jo luolaston rakentamisen on arveltu kestävän 2100-luvulle. Aika uskalias rakennusprojekti ottaen huomioon, että sataan vuoteen on mahtunut muun muassa kaksi maailmansotaa ja Suomi-nimisen valtion syntyminen. Toisaalta, rakennettiin niitä katedraalejakin aikoinaan satoja vuosia.
Sata tuhatta vuotta on sen sijaan enemmän kuin yksikään ihminen voi käsittää. Asiantuntijat pohtivat selviä uhkia, kuten seuraavaa jääkautta, jota odotetaan siinä 60 000 vuoden kuluttua, maankuoren liikkeitä ja rapautumista. Sitten on vielä tsiljoona uhkaa, johon ei osata varautua. Suurin uhka on ihmisen uteliaisuus, joka on peruskalliotakin vankempi asia.
Miten viestittää ihmisille (tai mitä olentoja lajistamme silloin onkaan kehittynyt), että älkää tulko tähän paikkaan, älkää avatko näitä ovia, te kuolette jos astutte sisään, täällä vaanii kuolema jota ette voi nähdä, haistaa, maistaa, kuulla tai tuntea, VAARA?
Asiantuntijoiden ehdotukset ovat toinen toistaan tyhmempiä. Tarkoitus on
1. Kirjoittaa viesti vaarasta kaikilla YK:n kielillä isoon kivitauluun.
2. Viestiä vaarasta symboleilla, kuten pääkallolla ja ydinsäteilymerkillä.
3. Käyttää kuvia, esimerkiksi Edvard Munchin Huutoa.
Ymmärrätte varmaan ongelman. Emme tiedä, miten sadan tuhannen vuoden kuluttua viestitään – ihminen oppi puhumaan noin 50 000 vuotta sitten. Jos tulevaisuuden ihmiset kykenisivät jotenkin tulkitsemaan viestimme (itsehän emme osaa lukea edes niitä 4500 vuoden takaisia hieroglyfeja), se korkeintaan innostaisi murtautumaan sisään yhä kiihkeämmin. Jos jossain muinaisessa rakennuksessa sanotaan, että sisään ei kannata mennä, siellä vaanii vaara, ovat hakut ja lapiot esillä nopeammin kuin egyptiläinen ehtii huutaa ”faaraon kirous!”
Dokumentissa pohditaankin, kumpi on vaarallisempaa: yrittää säilyttää tietoa Onkalosta sukupolvelta toiselle (mielestäni voitaisiin harkita salaseuraa, jolla on pentagrammin muotoon sijoitetut viisi ylellistä loossia Pariisissa ja jonka tehtävä on siirtää tietoa aina vanhimman pojan vanhimmalle pojalle) vai toivoa, että Onkalo unohdetaan ja että kukaan ei tulevina vuosituhansina osu vahingossa Eurajoen perukoille kaivelemaan. Kumpikin on hirvittävän epävarma tapa estää ihmisiä astumasta Onkaloon. Ainoa toivo on se, että tulevat sukupolvet keksivät tavan neutraloida ydinjätteen säteily. Mutta emme me voi laskea sen varaan, mehän olemme energian käyttäneet, siispä olisi asiallista huolehtia myös omista paskoista. Vaihdanpa ensitöikseni norppasähköön.
Jos ihmiskunta on sadantuhannen vuoden päästä taantunut kivikaudelle, no problem – Onkaloon ei päästä. Jos kyseessä on huomattavasti meitä kehittyneempi sivilisaatio, no problem – he varmaan osaavat varoa. Mutta jos kyseessä ovat jampat, jotka osaavat kaivaa mutta eivät tajua vaaraa (niin kuin me), kylvää Onkalo kuolemaa.
Maddsen ei käsittele dokumentissa sitä, että kuinka yksityisellä firmalla voi olla oikeus jättää satatuhatvuotinen myrkyllinen perintö. Sen sijaan tehdään selväksi, että jos Onkalo onnistuu, se saattaa hyvinkin olla ainoa asia, joka sivilisaatiostamme jää jäljelle. Luolasto täynnä tappavaa jätettä. Kiva lahja tuleville sukupolville.
7 kommenttia
Anonyymi
4.2.2010 22:56
Ydinenergian vastustajat eivät suuntaa kritiikkiään oikein. Juuri tähän asiaan, ydinjätteen vaarallisuuteen ja tuhoutumattomuuteen, tulisi suunnata kritiikin kärki. Sen sijaan keskitytään maalailemaan uhkakuvia toisesta Tsernobylista ja radioaktiivisten aineiden vuotamisesta ympäristöön. Uhkakuva on uhkakuva, ydinjäte on käsissämme oleva ongelma.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Patercenae
5.2.2010 09:40
Kiva blogaus lukea. Uhkakuvat ovat huimia, valitettavasti tosiasia on, että nykyisellä kulutuksella ydinenergia on ainut vaihtoehto riittävän energian tuottamiseksi. Hienoa, että uusiutuvia tuotantomuotja kehitetään, ehkä ne joskus vielä voivat todella tarjota jotain todellista vaihtoehtoa.
Ja vaikka ydinjätteen säteilyn ja riskien vaarallisuutta ei pidä aliarvioida, ei asia ihan noin 'lopullinen' kuitenkaan ole. Käytetyn polttoaineen puoliintumisessa jo 500 vuotta aiheuttaa merkittävän säteilyvaaran alenemisen.
Luolaston rakentamisen vaihtoehtoja on myös mietittävä. Tällä hetkellä käytetty polttoaine varastoidaan 10 metriä syviin vesialtaisiin maan pinnalla. Ehkä luolasto on kuitenkin parempi säilytyspaikka vuosisatojen ja tuhansien ajaksi.
http://www.stuk.fi/sateilytietoa/ukk/ydinturvallisuus/fi_FI/ydin17/
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
5.2.2010 22:24
Ne vesialtaat ovat todella pelottavia. Siis todella pelottavia. Olen nähnyt ne livenä ja tv:ssa eikä kumpikaan vakuuttanut.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
8.2.2010 18:29
Se, että vastustaa ydinvoimaa, ei tarkoita sitä, että kannattaisi fossiilisilla polttoaineilla tuotettua energiaa.kannattavampaa on energian tuhlaamiseen perustuvan yhteiskunnan muuttaminen huomattavasti ekologisemmaksi sekä tutkimusvarojen ja vaikka Onkalon rakentamiseen tuhlattujen summien suuntaaminen kestävien energiamuotojen tutkimukseen ja kehittämiseen.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Hofstadter
11.2.2010 08:09
Jos ydinvoima tuotettaisiin thoriumilla uraanin sijaan, ei olisi mitään ydinjäteongelmaa:
http://en.wikipedia.org/wiki/Molten_salt_reactor
Uraanireaktoreihin ollaan menty vain ja ainoastaan sen takia että suurvallat ovat halunneet niiden tuottamaa plutoniumia ydinaseiden tuottamiseen.
Thorium on myös huomattavasti halvempaa ja yleisempää kuin uraani.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
11.2.2010 20:42
Ikiajoiksi hautaaminen on aika hölmö ajatus, ja onneksi palautettavuus on huomioitu melkein kaikissa loppusijoituspaikoissa. Teknologia käytetyn polttoaineen käsittelyä varten on jo aika pitkällä. Tässä esimerkki:
Vastaa kommenttiinhttps://lasers.llnl.gov/about/missions/energy_for_the_future/life/
Jos jäte saataisiin hyötykäyttöön, siitä riittäisi sähköä pitkäksi aikaa. Näen tässä kaksi suurta hyötyä:
Jäteongelma pienenee huomattavasti.
Uraania tarvitsee louhia vähemmän. Ydinvoiman lähes ainoat todelliset ympäristöhaitat liittyvät kaivostoimintaan, ja siihen pitäisi kohdistaa ydinkritiikin kärki.
Vastaa kommenttiin
Anonyymi
17.2.2010 10:49
Vaikka en kannata kieltoja ja veroja, niin energia-asiassa järkevin vaihtoehto olisi energiaveron kohotus 10% josta tulisi uuden kv. energiayhtiön osakepääoma. Yllättäen, öljy- tai kaasumaat eivät innostune asiasta, eivätkä ydinteollisuudella rahansa tienaavat.
Saasteettomimpia energiamuotoja ovat kuitenkin uusiutuvat, ainakin siihen asti että fuusioreaktori (tai joku muu) energialähde on tuotantokäytössä. Käyttämämme energiamäärä on kuitenkin vain 1/10.000 osa auringon maahanposottamsta energiasta.
Teoriatasolla on kaksi mielenkiintoista vaihtoehtoa: kuussa tapahtuva aurinkoenergiatuotanto, joka sinällään olisi tavattoman helppo, mutta alkuinvestoinnit ovat massiivisia eikä siirtoa maahan ole helppo toteuttaa. Toinen on sähköntuotanto fotosynteesin avulla tai siihen perustuen.
Tämä ei siis ole mitään utopiaa, jo nykyisellään kasvit tuottavat tietenkin energiantuotantoon kelpaavaa biomassaa. Siinä on asia yksinkertaisimmillaan. Hieman monimutkaisempi prosessi on käyttää kasvin tuottamaa esim. vetyä (mm. sinilevä) energiatuotantoon. Seuraava askel olisi biopohjainen aurinkoenergiasähkö jossa fotosynteesin kaltaisella systeemillä tuotettaisiin suoraan sähköä. Investoinnit aurinkosähköön olisivat aika minimaalisia.
Useat energiaratkaisumme ovat kehitysasteella ja usein sanotaan että käytännön ratkaisuja voidaan odotella 20-30 vuoden päästä. Näin siis silloin kun rahoitus haalitaan yksityisellä riskirahoituksella. Miljoonan hankkimiseen menee ainakina 100.000€ työaikaa, ja usein hankkeet kaatuvat, viivästyvät, loppuvat....
Energiaveroa nostamalla voisimme satsata muutama sata miljardia euroa tutkimushankkeiden rahoittamiseen. Päästökauppa ja kulutuksen vähentäminen ovat luterilaista viherpiipertämistä, suoraan saatanasta.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin