Blogi

Näytetään kirjoitukset lokakuulta 2006.

onni suosii rohkeaa!!!  2

eilen oli jymy ylläri himassa odottamassa...kirjekuori joka sisälsi kaksi lippua unholy allience kiertueelle helsingin jäähalliin...=D...hassua tässä om se, että osallistuin radio cityn rokkipassi kisaan huvin vuoksi koska mulla on jo kaksi lippua samaiselle kiertueelle, mutta tampereelle seuraavana päivänä=D...nyt sitten menen helsingin jäähalliin sen katsomaan sunnuntaina ja seuraavana päivänä suuntaan tampereelle ja katson uudestaan=D, HAH!!!!
olin yliyllättynyt niistä lipuista...niin yllättynyt että ensimmäinen teko oli että soitin "sille" yhdelle ja kutsuin sen ex tempore mun kanssa sinne=). Ja se suostui=). jos olisin ensin rauhoittunut niin en olisi kehdannut. Nyt en kerennyt edes ajattelemaan.

tänään olen ollut firman risteilyllä, ihan duunin merkeissä. Koulutusta ja ajankohtaista asiaa ollut. Ja kun äsken rosella laski maihin pingoin tänne duuniin yövuoroon. Yökkösijainen kun soitti eilen ettei pääsekään tänään, niin mä pelastin duunikamujen bileillan ja tarjouduin vapaaehtoiseksi. Saan sitten perjantain vapaaksi=). Muuten olen pirteä jne, mutta tasapainoaisti heittää pahan kerran. Oli sen verran aallokkoa että edelleen tuntuu kuin olisi laivassa=).Näppäimistä heittelehtii aallokossa=D...


vauhti päällä...  1

joka säällä=)...energiahirmu vauhdissa jälleen=). Tartteeko kukaan vaipanvaihtoa+alapesuja? jotatain? hyvä putki päällä=D...pieni nyrkkeilykahakkakin oli jo tuossa yhden asukkaan kanssa, sehän vain piristää päivää=)...tulos onkuitenkin se että aamuhommelit on suoritettu kunnialla ja aikataulussa ollaan jopa edellä. Nyt voi ottaa hetken lunkisti ja kuten huomanette, kirjoittaa tänne=).

Eilen kävin sitten siellä paikallisessa tuoremehulla , ja neiti koala siellä jo odottelikin. Meidän toisella pokella on selvästi halipula, se nappasi mut syliin heti kun astuin sisään. poket....Miss koala vuodatti mulle murheensa joita se oli hautonut koko päivän. Sillä on pulaa kavereista jotka oikeasti jaksaa kuunella sen murheita. Se kertoi kaveristaan joka ei koskaan kuuntele muita, vaan pauhaa vain omista jutuistaan ja kun toinen haluaisi myös kertoa jotain, onkin yhtäkkiä kiire. Joten olin "kuunteleva korva". Neiti koala on mun paasauksia kuunnellut myös, joten nyt oli mun vuoro=).

Kun koalatar oli saanut pahimmat syömmeltään pois, alettiin täyttää yhdessä ristikkoa. Se oli ennen meidän lempipuuhaa, mutta nyt se on päässyt pahasti jäämään. Taidan käydä ostamassa ristikkolehden, niin voidaan ens kerralla kun ollaan molemmat vapaalla, täytellä kaikessa rauhassa. Ristikoissa olemme yhdessä lyömättömiä=). Jaamme selvästi samat aivot=D...

Ajoissa kuitenkin nukkumaan ja aamulla eräsin kuudelta siihen kun naapurin pikku piski räksytti lähes henkeä vetämättä. Sitä jatkui seitsemään asti. kävi jo mielessä että ostan syanidikapseleita ja kun se hurtta seuraavan kerran avaa kuononsa noin aikaisin, laitan ne makkaranpaloihin ja käyn tiputtamassa postiluukusta...ehken kuitenkaan=). Oli kyllä mahdottoman ärsyttävä ääni sillä elukalla...se on ainakin viikon vetänyt lähes tauotta samaa räksytystä. Jos ei kohta lopeta, ilmoitan kai isännälle, josko ottaisi omistajaan yhteyttä josko hommaisi rakillensa vaikka sitruunapannan.
Ehkä tästäkin syystä olen enemmän kissaihmisiä=). Enkä muuten ole koirien vihaaja, vain tuon otuksen=D.


=D  1

ja se viesti mulle=)....eli ainakaanse ei ole hämääntynyt tms...hyvä...tästä toimintasuunnitelma on että en tee yhtikäs mitään enään. Siis asian suhteen. Jos kaveruus syvenee enemmäksi hyvä, jossei niin sitten ollaan kavereita vain. Nyt en enää panikoi tai muutenkaan murehdi asiaa enään=). Olen silti mahottoman iloinen,että yleensä on elossani mukana noin mukava ihminen=).

kohta saapuu yökkö ja pääsen himaseen vihdoinkin. tai paikalliseen tuoremehulle=). huomisen kauppatilaukset ja muut ruokatilaukset ja listat on tehty. Huomenaamulla olenkin vastuussa kaikesta mikä keittiössä tapahtuu, meidän laitosapulaisen täytyy nimittäin keskittyä siivoukseen ja duunikamun lääkkeenjakoon koska ylihuomenna lähdetään koko päiväksi rosellalle seilailemaan ja pitämään opintopäivää koko firman kesken. virallisen ohjelman jälkeen on kaksi tuntia aikaa tanssia, ostella tavaraa jne=)...näin sanottiin kutsussa=). osa duunikamuista aikoo lähteä hippaamaan risteilyn jälkeen mutta tämä kiltti alkoholi lakkoileva kisuelukka menee kiltisti kotiin=)...


=/  2

mä olen ihan varma että se vastaus siltä yhdeltä ei ollut positiivinen...koko päivän asiaa ajatellut=/. No, se siitä sitten. Mitä turhia murehtimaan, en aio jäädä ahdistelemaan tai roikkumaan. Toivottavasti se nyt kuitenkin jää edes kaveriksi, on nimittäin mahdottoman mukava yksilö=). Jossei, niin se on sitten sen menetys.

duunissa vietän aikaani, neiti koalan harmiksi. Se soitteli iltapäivällä ja harmistu suuresti kun kuuli että olen illassa. Silläkin kundihuolia ja kaipaa olkapäätä. Sovittiin että menen paikalliseen duunin jälkeen tuoremehulle, ja että näemme siellä sitten. Kyllä se niin on että miehistä ei ole kuin harmia ja vaivaa jos niitä edes hitusen romanttisesti kehtaa ajatella. Kavereina ne ovatkin sitten ihan huippuja=)! selkäänkin koskee, mutta en viitsi sitä yhtä kutsua hieromaan, vaikka se onkin lupautunut sen tekemään jos selkä vielä aiheuttaa harmia elämään. Tosinainen ei selkää tarvitse=D...


kääk!!!  3

no niin, vastoin kaikkia odotuksia, mä sitten eilen kerroin sille eräälle että olen ehkä tykästynyt=)(neiti koala pakotti)...vastaus oli tyypillisen miesmäinen..."mun päässä nyt ei liiku ajatuksia paljoakaan. älä ota paineita..." siis mitä tuo tarkoittaa???!!!! tarkoittaako se ettei sitä kiinnosta, vai että ehkä kiinnostaa???!!!! arghsis!!!mielipiteitä???


kaihertaa...  1

en tajua, kerrassaan en!!! onko mulla ikävä, vaiko ei=/...kun ei omista tunteista saa selkoa niin asiat on hullusti. vaikka eihän tuo ole ihme kun en edes tiedä olenko ihastunut, vai en...vai tykästynyt, vaiko ei..*huokaa*
Kaverit painostaa mua puhumaan asiasta mahdolliselle tykästykselle, mutta en mä voi!!!! Mun vastalauseet laitetaan tekosyiden piikkiin, eikä kukaan oikeasti tajua, että ihan oikeasti mä en voi moisesta sille mainita. Vaikka on omassakin mielessä käynyt, silti...mulla on omat , itseni mielestä oikein fiksut syyt olla puhumatta mitään. sitäpaitsi, mitä muka nyt voisin sanoa..." hei mä olen ehkä suhun tykästynyt...tai sitten en!" ...plääh!

nyt toivoisin että olisi taas se on-off nappi jolla vois sammuttaa omat tunteet tyystin hetkeksi, ja olla vaan ilman mitään turhaa painolastia. Ja tunteet jos mitkä on painolastia...joskus mielellään kantaa , joskus tekisi mieli heittää taakka ojanpohjalle. nyt tekisi mieli heittäytyä itsekin sinne ojanpohjalle rypemään itsesäälissä=)...mutten viitsi...pari tuntia niin pääsen moikkaamaan meidän omia tietokoneälykköjä=D...jos se ei piristä niin ei mikään=)


hitsiläinen!!!!!  1

no niin...hajosi sitten tietokone, mun oma pieni leppikseni eilen...Kuului vain räks ja näkyi välähdys ja leppis oli vainaa=/. Loppui sitten toistaiseksi mun himanettailut=/. Ja ei siinä vielä kaikki, ehei...mun mankkakin sanoi itsensä irti. Eli totta se on. Elektroniset laitteet on allergisia mulle!!!!Isoveikka lupasi käydä katsastamassa mulle uutta ( käytettyä) konetta alkuviikosta jos ehtii ( aina tämä JOS!!!).

muuten eilisessä ei ollut valittamista. Leivottiin korvapuusteja ( hempukka pullamatoja), ja illalla tuli kaveri käymään. Hempukka villiintyi tyystin ja äitin seura siirtyikin hempukan henkilökohtaiseksi painikaveriksi. Kundi harrastaa wrestlingiä, joten pysyi kyllä yhdessä koossa, mutta oli hiukkasen kovilla neitin retuutuksessa=).toinen pomppii tasajalkaa mahan päällä....huh... ja kun se lähti himaan , hempukka tarrasi jalasta kiinni ja kävi itkemään...Lapseni on selvästi ihmisystävällinen joskin hieman raju=D...harmitti hiukan että ei oikein pystynyt juttelemaan aikuisten juttuja, mutta ehkä sitten ensi kerralla....

mulla oli tänään mieli maassa aamusella, en tiedä miksi. Itketti ihan ( itkinkin...). Ja kaikki näytti harmaalta. Duunimatkalla sain mielialani nousuun ja nyt on kaikki taas hyvin=). Virkeystasokin on nousussa. Väsymys joka jäyti jänteitäni on kadonnut=).

Tänään käyn ehkä duunin jälkeen keskustassa jos kundipuoliset kamuni Bilbo( Lpr:stä käymästä helsingissä), Viuhti ja pekkis ovat illalla viihteellä. Pitää käydä muikkaamassa (kyllä! muikkaamassa=)...)eilen soittelin Bilbolle ja siellä ne lauttasaaressa vetivät kolmestaan kalsarikännejä (kirjaimellisesti!!!). Kerrankin olisi ollut kiva kun olisi ollut näköpuhelin=). Kaikki kolme seurustelee ( tyttöjen kanssa) muuten oisin touhua kuunnellessani luullut että ne ovat hopsulipoikia=D...hassuja kuitenkin=).

nyt taas duunin pariin...ruoka kutsunee laittajaa, tai laittaja ruokaa=)


sähköä elämään...  3

huomasin tänään oudon asian...korvalappustereoideni kuulokkeet lähettää sähköiskuja mun korvaan=)...oikeasti! se ei ole tehnyt sitä ennen joten syytän mun rakasta violettia villahuiviani ( joka muuten oli tänään ekaa kertaa tänä syksynä kaulassa)...nyt pitäisi kai luopua joko musiikista duunimatkalla tai huivista, mutta en tahdo!!!ei , ei , EI !!! jos siis katoan täältä eikä mua kuulu tai näy, olen käristynyt omiin lappuihini=D.

oli tosiaan pitkä duunipäivä. Keikkalainen oli saanut keuhkokuumeen ja neljä vuoroa jäi tyhjiksi. Kukaan muu ei ollut halukas tai mahdollinen jäämään, joten tämä velvollisuus siirtyi sitten allekirjoittaneen hennoille hartioille ( vaikken mäkään hirmu halukas ollut, mutta kun oli pakko=/...). 10 tunnin vuoro nyt takana ( ja 40 korvapuustia...heh, leivoin mummojen kanssa=)...)ja jalat hellinä. Onneksi on huomenna vapaapäivä...

päivän piristys: tuli kutsu entisen duunipaikan pippaloihin=). Tervetulleita kaikki jotka ovat tai ovat olleet siellä duunissa...nyt jännitetään pääsenkö sinne. Se on vielä mun alkomahoolilakon aikana, mutta ei tarvitse olla hauskaa jossei ole viinaa, eikun...=)...ei tarvitse viinaa siihen että on hauskaa=D.Grillipileistäkin on jo aikaa, joten jos pääseen niin menen. Nyt jännätään sitten mitä duunivuorot sanoopi.

Vielä viimeisimmäksi (ennenkuin katoaa tämä heppu laittamaan pesukonetta rullaamaan)
viimeisimmät yhdensanan kuvaukset: tummansirpakka, mussukka ja hotmama=D...


argh!!!  1

valtakunta, valtakunta keikkalaisista!!!! tuli yhtäkkiä tosi monta puutevuoroa ja nyt sitten jännitän tuleeko mulle tänään 10 tunnin työpäivä...exä lupasi hakea hempukan jos joudun jäämään duuniin pitempään, mutta harmittaa silti. Odotin rauhallista koti-iltaa. jos joudun oleen pitempään se tarkoittaa että olen himassa vasta seiskalta ja sitten venyy taas ilta=(...mutta minkäs teet...ei auta.


väsyneen iltavirsi...  1

...tai ainakin joikhu=)... edelleen väsymys jatkuu. vaikka nukuin hyvin viime yön, väsytti koko päivän ankarasti. Taitaa olla rautapuutosta=/. Joskus se iskee ja aina silloin vväsyttää. sisäiset energialaturit on selvästi poissa käytöstä=). No, huomenna saa soida teräsbetoni ja töistä kotiin rautakaupan kautta...muutama naula niin taas jaksaa=D...ei vaan apteekista rautatabuja.

varsinaisen hissukka päivä kaiken suhteen. Johtuneeko väsystä vai mistä, mutta ei jaksa mihinkään kiinnittää huomiota duunimatkoilla saati duunissakaan. Yhdessä vaiheessa käperryin duunissa nojatuoliin ja meinasin nukahtaa=). onneksi yksi mummo rääkäisi korvan juuressa ja pompahdin melkein kattoon... meni melkein kaksi minuuttia ennenkuin alkoi uni taas kutitella simmua=D. paikasta toiseen liikkuminenkin on entisen pikaviipellyksen sijaan ollut yhtä rahjustamista...*haukotus*

himamatkalla soittelin bestikselle ja neiti koalalle. Se edes hieman piristi. Ja paikallisessa kävin tuoremehulla. Neidit K ja O oli siellä samonin kuin pusuhuuli (pilispoika) joka heilui siellä kepin kanssa hassu pipo päässä=). ei jaksanut vaan kamalasti jutustella, vaan kaivoin kirjani kassista ja luin muutaman luvun ennen kotikoloseen tuloa.

vielä huomisaamuvuoro ja sitten perjantai vapaata. Kaverin pitäis tulla käymään. Se tarkoittaa, että huomenna on siivottava loputkin kämpästä. Eilen jo aloitin. Vielä imurointi ja *haukotus!* ...kröhm...ja pyykin ja astian pesua...

mutta ettei kisu uupahda näppäimien päälle unikuolaamaan, on parempi siirtyä sänkyä kohti. Niin, ja sänkyni on siirtynyt talviaikaan!!! mikä tarkoittaa että 8 tyynyä ja 2 peittoa ovat saaneet kaverikseen vielä yhden peiton=). mä todella rakastan mun petiäni=). Pehmeyden tyyssija=D...