diipelidaapeli...

Olipa rento työpäivä=)...tai ehkei rento, mutta ei tarvinnut juosta kieli vyönsoljen alla, vaan sai tehdä rauhaisaan tahtiin mummoja valmiiksi. Riemastuttava välikohtaus oli kun eräs mummo nappasi meidän opiskelijapoikaa kädestä ja ilmoitti että tämä on hänen tuleva miehensä. Perään kysyi heti, että milloin he menevät naimisiin=). Ihania nuo meidän mummot=).

nyt on niiiiin raukea olo, ettei jaksa edes palomiehellein viestitellä. Ei niin, että muutenkaan olen siitä sen kanssa viesteilystä innostunut, mutta ilmeisesti olen hannari, enkä vaan pysty keskustelemaan siitä et ois parenpi ettemme enää olis yhteydessä välimatkan takia...ja blaa, blaa...mä en halua loukata sitä. Se on hämmentävän tykästynyt muhun, etenkin kun ottaa huomioon, miten vähän ehdittiin viettää aikaa yhdessä.uskottelen itselleni, että odotan oikeaa hetkeä kertoa. tai ehkä oikeasti odotankin, mutta toistaiseksi sitä ei ole tullut=/...miten mä aina onnistun saattaamaan itseni tällaisiin vaikeuksiin=D???