matalalentoa...

miten asiat voivat tuntua pahemmalta kuin tajusikaan, tai osasi odottaa?? En uskonut muhun sattuvan näin paljon. kuin kokisi pienen kuoleman. Monta päivää ollut tauotta itkun partaalla. Silti patosin kaiken sisälle, enkä näyttänyt oloani kenellekään...kostautui sekin. Aurinkoinen hippiäinen muuttui äreäksi peikonpoikaseksi.Toissapäivänä vihdoin avauduin ystävälle, ehkä se hitusen auttoi. Hitusen, mutta kuitenkin.
On tunne, että haluaisin vaihtaa maisemaa, kokonaan. Asuntoa, kaupunkia, kadota tutuista ympyröistä jonnekin missä olisi paremmin.Aloittaa taas kerran alusta. jos voisinkin...

Eikä auta asiaa (vaikka kai pitäisi) että seuraavat 3 viikkoa menot suunniteltu lähes minuuttiaikataululla (töitä, kamuja ja tapaamisia, tuska ja matkat).Ja periaatteessa loppukesäkin. Tekemistä riittää, sunnuntainakin kamujen kanssa novan konserttiin mennään, ja palomieskin rientää sinne mun rinnalle (vaikkei haittaisi vaikka olisi pysynytkin siellä kittilässä=/...). mutta enemmänkin kaipaisin rauhallista paikkaa kaukana kaikesta, jossa saisin olla juuri niin surullinen kuin haluan, ilman että pitää esittää iloista ja tyytyväistä.Siitä syystä harkitsen aarresaarimiitinkin peruuttamista. En tiedä jaksanko keskittyä mihinkään järkkäilyyn, ja onhan noita miittejä muutenkin useampia kesälle/syksylle, joka viikonlopulle omansa.

miksi asia jonka tietää olevan välttämätön, on tehtävä niin helvetin kipeää....