Elokuvat

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on block.

Attack the Blog

Myönnän teille että rakastan rumia kerrostaloja. Aina silloin tällöin rumat kerrostalot hyökkäävät blogiini mutta nyt ne ovat vallanneet sen kokonaan. Apua!

Tämä allaoleva on ehkä Lontoon kaunein kerrostalohirviö joka on Wikipedian mukaan ollut myös Oasiksen "Morning Glory" -videossa. Onnistuin kuvaamaan 27-kerroksisen Balfron Towerin sekunti ennen matkustajakoneen kuvitteellista uppoamista sen kaksoistorneihin.

kuva: kimmo laakso

Osaksi tämä hehkutukseni on perjantaina leffateatteriin tulevan Attack The Block-elokuvan ansiota. http://www.youtube.com/watch?v=cD0gm7dHKKc Tämän ajankohtaisen Lontoon mellakoita kommentoivan elokuvan ansioista ollaan monta mieltä. Minun mielestä katsomisen kannalta on mahtavaa että pääosassa ovat rumat kerrostalot. Tässä scifi-leffassa alienit hyökkäävät paikalliseen Jakomäkeen Lontoossa. Siellä diilataan dullaa, räpätään ja tapetaan. Monien lontoolaisten mielestä elokuva on tärkeä koska siinä tulee autenttisesti esiin keskustaslummien nuorten rivo puhetapa. Ohjaaja Joe Cornish kierteli etelä-Lontoossa nimenomaan haastattelemassa hupputakkeja saadakseen todentuntuisia läppiä elokuvaan.

Kyse on siis teinit vs. alienit-komediasta.

Paras anti on arkkitehtuurin suhde elokuvaan. Monet loistavat elokuvat eivät olisi mitään ilman kekseliäitä kuvauspaikkoja tai lavasteita. Esittelen tässä ottamiani valokuvia Attack The Blockin kuvauspaikasta joka on siis aito asia todellinen purkua odottava Pasila. (Syy purkamiselle ovat liialliset sosiaaliset ongelmat.)

kuva:kimmo laakso

Alien-elokuvien Nostromo-avaruusalus on monessa mielessä kuin Attack the Blockin kerrostalot. Se on on yhtä ahdistavan suljettu kuin Die Hard-elokuvan Nakatomi Plaza. Ja kun rumat kerrostalot ovat elokuvassa pääosassa nämä elokuvat usein kommentoivat tapojen ja sääntöjen rapistumista. Kellopeli Appelsiini ei varmaan olisi ollut yhtä yhteiskunnallinen scifi -elokuva ellei mukana olisi ollut todellista kuvauspaikkaa silloin ihkauutta Thamesmeadin lähiötä itä-Lontoossa.

kuva: kimmo laakso

Oikeastaan rumat kerrostalot tekevät Kellopeliappelsiinista juuri niin mehukkaan elokuvan kuin se on.

Kubrickista on myös tajuton aasinsilta Attack The Blockiin. Ohjaajan koti oli samoilla kulmilla etelä-Lontoossa kuin Heygaten tyhjennetty lähiö jossa Attack The Block on kuvattu. Olin jokin aika sitten haltioituneella kävelyretkellä Heygatessa. Siellä on kuvattu monia muitakin elokuvia. Paikkaan tullaan valtavan liikenneympyrän kautta jota ympäröi Elephant& Castlen ostarirumilus. Olin kuullut suomalaistytöstä joka asui Heygaten aavelähiössä. Ajattelin kysyä tytöltä miltä tuntuu olla asukas kymmenen asukkaan Pihlajistossa.

kuva: minä

Lähdin siis etsimään tyttöä betoniviidakosta. Ikkunat hitsattu umpeen. Postinkantaja ei suostu jakamaan postia koska häntä on uhkailtu ohjuksilla. Tällaista meininki oli vuosi sitten Heygatessa. Ja tietenkin paikka vilisi kuvausryhmiä. Siellä oli myös Joe Cornish tekemässä elokuvaansa Attack the Block.
Ja mikä uskomattominta: tyttö joka haastattelin oli perhepäivähoitaja joka haaveili valokuvaajan työstä. Attack The Blockissa huligaanit aikovat ryöstääraiskata Sam-nimisen tytön joka on sairaanhoitaja. Mitä sinunlaisesi tyttö tekee tällaisessa...
Mutta sitten ulkoavaruus puuttuu peliin ja entisistä vihamiehistä tulee ystäviä.

kuva:kimmo laakso

Ja nyt kun Attack the Block on tullut elokuviin ihmiset ovat alkaneet pohtia ennakoiko tämä elokuva jotenkin yliaistillisella tavalla Lontoon mellakoita. Monien lontoolaisten mielestä tämä elokuva tarttui osuvasti ajan henkeen kuvatessaan lähiönuorten ja poliisin huonoja suhteita.
En voinut olla myös miettimättä outoa sattumaa. Rumista kerrostaloista paljon ammentaneen Kubrickin arkisto sijaitsee London College of Communicationsin kampuksella, Heygatea vastapäätä. Ja pyhiinvaellukseni Heygateen kruunasi vierailu tässä harvinaisen rumassa mutta kiehtovassa paikassa. Siellä voi lukea Kellopeli Appelsiinin alkuperäiskäsikirjoitusta tai kannatella kädessään samaa kirvestä kuin Jack Nicholson Hohdossa.

kuva: KL