Äänestäminen kannattaa, kaikesta huolimatta

  • A77uros

Säännöllisesti äänestäneenä voin sanoa, että Suomessa ei ole täydellistä puoluetta, kaikilla puolueilla on hyviä ja huonoja puolia. Käytännössä äänestäminen onkin pienimmän pahan valitsemista. Ja jos jättää äänestämättä, se auttaa vain suurempaa pahaa. Esimerkiksi jos pitää vihreistä sen ilmastotavoitteiden takia ja inhoaa perussuomalaisia yksityisautoilukiihkon takia, jokainen äänestämättä jättänyt vihreiden kannattaja pelaa perussuomalaisten ja muiden puolueiden pussiin, koska silloin he pääsevät pienemmällä äänimäärällä läpi.

Mutta kerrataanpa hieman vaalimatematiikkaa:
1) Jokainen vaalipiiri on oma taistonsa ja vain oman vaalipiirin tulokseen voi vaikuttaa. Tulevissa kuntavaaleissa vaalipiiri on oma kunta, kun taas eduskuntavaaleissa vaalipiirit muistuttavat maakuntia tietyin poikkeuksin (esim. Uudellamaalla on kaksi vaalipiiriä, Helsinki ja Uusimaa). Eli oma vaalipiiri ei ole niin suuri kuin mitä valtakunnalliset puoluegallupit antavat ymmärtää. Siksi sillä omalla annetulla äänellä voi olla merkitystä.
2) Vaaleissa äänestetään henkilöitä, mutta annettu ääni hyödyttää eniten puoluetta. Ehdokkaan saamaa äänimäärää käytetään vain rankkaamaan ehdokkaat järjestykseen puolueen sisällä. Kun puolueiden kesken rankataan vaalipiiristä läpi päässeitä, katsotaan vertailukuja. Vertailuluvut tulevat niin, että puolueen eniten ääniä saanut saa vertailuluvuksi puolueen kokonaisäänimäärän (kyseisessä vaalipiirissä), toiseksi tullut saa vertailuluvuksi puolet puolueen äänimäärästä, kolmas kolmasosan, neljäs neljäsosan ja niin edelleen. Tämä tarkoittaa, että tasaisen kova kannatus koko puolueen ehdokkaissa tai yksi kova ääniharava auttaa saamaan monta ehdokasta läpi, mutta yksinäisenä ehdokkaana on vaikea päästä läpi.

Otetaan esimerkki, milloin omalla äänellä voi olla suuri merkitys: jos puolueen sisällä on kolmantena äänimäärällä 1100 ja neljäntenä äänimäärällä 1099, ero vertailuvuissa on kuitenkin suuri, koska kolmantena oleva saa siis kolmasosan puolueen äänistä ja neljäs neljäsosan. Jo kaksi ääntä lisää neljännelle kääntää asetelman ympäri ja hän saakin vertailuluvuksi kolmasosan puolueen äänistä. Ja voi hyvin olla, että kolmasosalla puolueen äänistä menee läpi, mutta neljäsosalla ei.

Näin siis vaalimatematiikka menee. Sopivan ehdokkaan löytämiseksi kannattaa käyttää vaalikoneita, mutta tietty kritiikki säilyttäen. Jos esimerkiksi inhoaa jonkun puolueen oletettua ääniharavaa (siis omassa vaalipiirissä), ei kannata äänestää muutakaan kyseisen puolueen ehdokasta, koska annettu ääni hyödyttää tätä inhottua ehdokasta. Kannattaa siis katsoa ensisijaisesti sopiva puolue, jonka ehdokkaalle äänensä antaa.

Jos on vaikeuksia löytää sopivaa puoluetta ja ehdokasta, alussa mainittu pienin paha ja suurempien pahojen poisrankkaaminen auttaa. Esimerkiksi jos on huolissaan ilmastonmuutoksesta, ei kannata äänestää perussuomalaisia, joka tuntuu kiistävän koko ilmastonmuutoksen. Jos taas rikkaana haluaa minimoida osinkotuloistaan maksetun veron, ei kannata äänestää vasemmistoliittoa. Pienituloisena palkkatyöläisenä taas ei kannata äänestää hyväosaisia suosivaa kokoomusta. Jos kannattaa tasa-arvoista avioliittolakia ja muita liberaaleja arvoja, ei kannata äänestää konservatiivisia kristillisdemokraatteja. Ja niin edelleen.

Eli kliseisesti sanottuna, kannattaa äänestää, kaikesta huolimatta. Antamatta jätetty ääni kun auttaa muita kuin kannattamaasi puoluetta, ja sillä varmistaa, että ainakaan silloin ei ole ketään ajamassa sinulle tärkeitä asioita.

1 kommentti

Anonyymi

5.12.2021 10:27

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus