A77uros

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on henkilöauto.

Surkea polttomoottoriauto  1

Monille oma polttomoottorilla toimiva henkilöauto tuntuu olevan ikiaikainen saavutettu etu, jota ei saa kritisoida. Jos joku kyseenalaistaa polttomoottorihenkilöauton, heti ollaan sokeina puolustamassa, että näpit irti minun autostani. Kokoomuslaisilla on statussymbolit, keskustalaiset vetoavat harvaan asutukseen ja pitkiin välimatkoihin, perussuomalaisilla kenties näitä kumpaakin, viattomia eivät ole demareita äänestävät duunaritkaan. Kannattaisi kuitenkin pysähtyä miettimään, miten surkeaa kapinetta sitä oikein kiihkeästi puolustaakaan.

Uusiutuvien polttoaineiden jakeluvelvoitteesta huolimatta bensa ja diesel ovat valtaosin edelleen fossiilisia polttoaineita. Niihin käytetyn raakaöljyn muodostuminen on kestänyt miljoonia ja miljoonia vuosia. Jokainen kaasupolkimen painallus on siis ainutkertainen tapahtuma, kestää ikuisuuden saada se kerran poltettu polttoaine takaisin. Auton ratin takana tämä fakta tuntuu monelta unohtuvan.

Polttomoottoria pidetään itsestäänselvyytenä, mutta silti moni ei esimerkiksi tiedä polttomoottorin huonoa hyötysuhdetta: bensakoneen hyötysuhde on parhaimmillaan 30-40%, dieselillä 40-50%, paino sanalla parhaimmillaan. Polttomoottorin hyötysuhde on nimittäin parhaimmillaan lähes täydellä kuormituksella maksimitehon kierrosluvun tietämillä, eli sen muutaman sekunnin, kun kiihdyttää korkeilla kierroksilla kaasu pohjassa vaihteita kelaten, kunnes nopeusrajoitus tulee vastaan. Kevyellä pintakaasulla körötellessä hyötysuhde voi jäädä alle 10 prosenttiin. Huomattakoon, että tietysti kaasu pohjassa kulutus on suurempaa kuin pintakaasulla ajaessa, vaikka palamisprosessi on parhaimmillaan ensimmäisessä vaihtoehdossa. Kaikki nykypäivän henkilöautot ovat kuitenkin niin tehokkaita, että polttomoottorin parhainta hyötysuhdealuetta on vaikea hyödyntää vaan valtaosa ajosta tapahtuu huonommalla hyötysuhteella.

Eli: parhaimmillaankin polttoaineen energiasta alle puolet menee auton liikuttamiseen, valtaosa menee hukkalämpönä harakoille. Tämä hukkalämpö ei itse ole ongelma, vaan se, että myös tämä hukkalämmön tuottaminen tuottaa hiilidioksidipäästöjä, ei pelkästään auton liikuttaminen. Jos 7,7 miljardilla ihmisellä on miljardi polttomoottorilaitetta ja 100 vuoden aikana on poltettu merkittävä osa fossiilista polttoaineista, tämä polttomoottorin surkea hyötysuhde alkaa jo vaikuttaa maapallon mittakaavassakin. Jos keskilämpötila ei ole vielä noussut hälyttävästi, niin miksi ilmastoa lämmittävän hiilidioksidin osuus ilmakehässä vain kasvaa ja kasvaa?

Moni arvostaa sitä, että talvipakkasilla auton sisätilat saa lämpimiksi, mutta ei tajua, että tämä lämpö syntyy polttomoottorin huonon hyötysuhteen takia. Osa autotoimittajistakin voi talvitesteissä kehua uuden dieselauton suhteellisen pientä kulutusta moottorin ollessa lämmin, mutta valittaa, etteivät auton sisätilat lämpene millään. Ei siis tajuta sitä, että hidas sisätilojen lämpiäminen kertoo itse asiassa polttomoottorin paremmasta hyötysuhteesta. Joka tapauksessa kyseessä on kuitenkin bensa- tai dieselkäyttöinen "lämmitin", joka ne auton sisätilat lämmittää. Moniko lämmittäisi oman kotinsa bensalla tai dieselillä? Lähinnä polttoöljyä (verohelpotettu diesel) käyttävät öljylämmittäjät.

Eli kun seuraavan kerran tekee mieli huutaa, että "näpit irti minun autostani", kannattaa miettiä, onko se auto oikeastaan ansainnut puolustustaan. Mielenkiintoista on myös se, että valitetaan polttoaineen kalleutta, mutta sitten ajetaan kohti punaisia liikennevaloja ylinopeutta, jarrutetaan voimakkaasti viime tipassa ja pysähdyttyä huomataan, että valot ovatkin jo vihreät. Tällainen polttoainetta tuhlaava ajotapa kertoo enemmänkin siitä, että fossiilinen polttoaine on edelleen liian halpaa.