A77uros

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on homoseksuaalisuus.

Homoseksuaalisuudesta ja homofobiasta  1

Jos voisin valita, haluaisin olla biseksuaali. Mutta ei, olen umpiheteroksi syntynyt, eikä minulla ole viisasten kiveä, jolla muuttaa seksuaalista suuntautumistani.

Olen ymmärtänyt asian niin, että homo-, hetero- tai biseksuaalisuus on syntymässä saatu ominaisuus, eikä sitä niin vain muuteta, paitsi teeskentelemällä ja valehtelemalla. Tästä näkökulmasta lähtien Päivi Räsänen vaatii homofobiaa saarnatessaan kohtuuttomuuksia, kun hän haluaa homojen "parantuvan sairaudestaan". Mutta homoushan on ominaisuus eikä "sairaus", ja miksi siitä edes pitäisi "parantua"?

En tiedä enkä muista, mihin Raamatun kohtaan Päivi Räsänen homofobiansa perustaa, mutta hän lukee Raamattua turhan valikoivasti ja omaksi edukseen. Raamattuhan on ihmisten kirjoittama ja ristiriitainen teos, ja ihmiset ovat kiistelleet, mitä Raamattuun otetaan (meillä voisi olla vaikkapa Juudaksen evankeliumi). Mutta esimerkiksi rakkauden kaksoiskäskyn loppuosassa sanotaan, että "rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi". Mihin Päivi Räsäseltä on jäänyt Jeesuksen saarnaama lähimmäisenrakkaus? Homofobiaa saarnatessaan Räsänen nähdäkseni syyllistyy toiseen seuraavista:
-rikkoo rakkauden kaksoiskäskyä TAI
-anastaa Jumalan toimivaltaa luokitellessaan, ketkä ovat lähimmäisiä ja ketkä eivät.

Päivi Räsäsen ja muiden homofobisten pitäisi kokeeksi esittää viikko homoseksuaalia. Se lienee heille vaikeaa ellei mahdotonta, mutta vain sillä tavalla he ymmärtäisivät, miltä homoseksuaalin tuntuu teeskennellä heteroa. Sillä sitä he homofobiassaan vaativat: että homoseksuaali teeskentelee jotain sellaista, mitä hän ei ole.