Lupaviidakko.fi

Lupaviidakko.fi kokoaa yhteen varoittavat esimerkit ja surullisen kuuluisat tarinat lupien, kieltojen sekä rajoitusten Suomesta. Asioita käsitellään niiden vaatimalla vakavuudella, huumoria kuitenkaan unohtamatta!

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on yökerho.

”Mitä ne muka tekee, laittaa meidät kii?”  2

Tarinat osoitteesta: http://lupaviidakko.fi

Minäpä tunnustan teille muutaman asian siitä iltaravintolasta, jossa välillä vietätte aikaanne.

(Julkaistu kirjoittajan luvalla. Juttua muokattu ylläpidon toimesta sivustolle sopivaksi. Alkuperäinen kirjoitus Pörssi Ry:n blogissa: http://www.porssiry.fi/blogi/rakkaat-porssilaiset/ )

Alkoholitarkastaja käväisi ravintolassamme alkukesästä eräänä lauantai-iltana. Kyseisenä päivänä oli koulujen loppujaislauantai, jotkut kutsuvat sitä lakkiaispäiväksi. Kello oli kolme aamuyöllä ja ravintolaan ei mahtunut enää yhtäkään asiakasta.

Alkoholitarkastajan velvollisuuksiin kuuluu ilmoittaa tarkastettavalle ravintolalle, mitä täsmälleen ollaan tarkastamassa. Näin kävi myös tällä kertaa, tarkastettavana asiana oli alaikäisille anniskelu sekä nuorten päihtymystila – siis koulujen loppumispäivän teemavalvontaa. Että onko ravintolassamme noudatettu anniskelulakia.

Valvontakierroksella ravintolamme toiminnasta havaittiin seuraavia puutteita tai virheellisyyksiä:

1. Tanssilattialla nestettä
2. Baaritiskien läheisyydestä lattialla kuitteja ja roskia
3. Tanssilattian kierreportaissa rikkoutunut shottilasi
4. Lattiat tahmeat

Näistä rikkeistä ravintolallemme kirjoitettiin kirjallinen huomautus, joka vaatii vastineen. Tässä vastineessa minun täytyy selvittää ylitarkastajalle, miten voi olla mahdollista että koulujen loppumispäivän lauantaina kolmelta yöllä maassa voi olla roskia tai nestettä, ja miten shottilasi on voinut rikkoutua maahan. Lisäksi täytyy esittää ne keinot, joiden avulla vastaavia rikkomuksia ravintolassa ei enää tapahdu.

Nokkelimmat pokkelimmat ehkä jo oivalsivatkin, että esimerkiksi tanssilattialla oleva neste ei ole anniskelulain vastaista. Neuvottelin tästä ylitarkastajan kanssa, johon vastaus kuului: ”Sinun ei tarvitsekaan olla tästä asiasta samaa mieltä”.

Rikkeiden (kirjallisten huomautusten) toistuminen voi johtaa jatkoaikaluvan eväämiseen. Olivat rikkeet lainvastaisia tai eivät.

Alkoholitarkastajan antamia seuraamuksia on pääsääntöisesti kahdenlaisia: kirjallisia ja suullisia.

Suullisia seuraamuksia ravintolalle on annettu mm. seuraavista rikkeistä:

– Asiakas joi pullon suusta kuohuviintä
– Asiakas ojensi kuohuviinipullonsa toiselle asiakkaalle, vaikka toinen asiakas oli päihtynyt
– Roosapaitainen mies huojui
– Kolmannessa loossissa suudeltiin kiihkeästi
– Poikkitieteellisten haalaribileiden jonossa oli päihtyneitä henkilöitä, McDonaldsin edustalla

Kaikissa näissä tapauksissa ravintolan rike oli ylitarkastajan sanoin selkeä: tilanteisiin ei puututtu henkilökunnan toimesta vaikka olisi pitänyt. Kyse on kuitenkin laadukkaasta iltaravintolasta, ja edellä mainittu toiminta ei sellaiseen kuulu.

Eikä tässä vielä kaikki!

Ravintolassa on myös harrastettu Valviran tulkinnan mukaan epäasiallista ja alkoholin väärinkäyttöön rohkaisevaa mainontaa. Tapaus oli vuonna 2011, kun ulkopuolinen henkilö oli laivaristeilynsä aikana liimannut Viru Valge –pulloon ravintolan tarran, ottanut kuvan itsestään juomassa kyseistä tuotetta pullon suusta ja postannut kuvan pyytämättä ravintolan Facebook-sivulle. Ilmiannon tästä rikkeestä teki eräs kilpaileva yökerho.

Lisäksi kauppaketjun sisäisessä tarkastuksessa oli vuonna 2013 ilmennyt puutteellista etukortin pyytämistä asiakkaalta. Nämä epäkohdat painottuivat viikonloppuiltoihin. (Kirjoituksessa käsitellyn ravintolan yläpuolella toimii aikuisempaan makuun oleva tanssiravintola.) Myös muutamat suoraan tanssiravintolan yläpuolella majoittuneet hotelliasiakkaat ovat valittaneet meidän ravintolastamme kantautuvasta melusta. Näiden tapauksien jälkeen ravintolaan teetätettiin uudestaan äänentoistojärjestelmän limitointi, eli yleinen äänentaso laskettiin merkittävästi alemmas ja laitteisiin säädettiin desibelikatto. Tämän lisäksi työntekijöille hankittiin kuulosuojaimet. Jostain syystä nämä toimenpiteet eivät toistaiseksi ole riittäneet, vaan tanssiravintolan yläpuolella majoittuvat asiakkaat silloin tällöin edelleenkin valittavat ravintolan melusta.

Ehkäpä se mitä yritän tässä saada teille selväksi on se, että ravintolamme on viranomais- sekä esimieslähteideni mukaan meluisa, kostea, tahmea, epäeettinen, huojuttava, suudelmointiin kiihottava, alkoholin väärinkäyttöön rohkaiseva, kauppaketjun toimintaperiaatteiden vastainen, kaikin puolin epäilyttävä eikä aina täytä laadukkaan iltaravintolan tunnusmerkkejä.

– Mutta jumalauta se on kyllä upein ravintola jossa olen ikinä saanut kunnian työskennellä!

Minä kirjoitan niistä kyllä mielelläni vastineet.

– Tomi

Jaa juttua, tai kerro meille omista kokemuksistasi lupaviidakon Indiana Jonesina osoitteessa: http://lupaviidakko.fi

Tykkää meistä facebookissa: https://www.facebook.com/lupaviidakko