TableOnlinen ruoka ja ravintola-aiheinen blogi. Blogissa tuodaan ajankohtaisia aiheita, ravintoloita sekä ravintola-alan henkilöitä kaikkien luettavaksi ilman turhia hienosteluja, alan sanastoja tai liian syvällisiä kirjoituksia.
Tripla aukesi Pasilaan suuren mediahuomion saattelemana lokakuussa 2019 ja silloin aukesi myös kauppakeskukseen uusin ravintola Story. Triplan Story noudattelee sisustuksessaan ja ruokalistassaan muiden Storyjen hyväksi havaittua linjaa ja on varsin viihtyisä ravintola. Laajat listat takaavat jokaiselle sopivia makuja aikaisesta aamusta myöhäiseen iltaan.
Storyjen ruokalistat vaihtuivat tammikuun puolivälissä ja uuden listan herkkuihin mekin mentiin tutustumaan avecini kanssa. Ruokalistat vaihtuivat samalla kaikkiin Storyihin ja Triplan Storyn lisäksi TableOnlinesta on varattavissa pöytä Kampin Storyyn.
Meille suositeltiin muutamia annoksia uudesta menusta, joiden kuvailutkin jo herättivät kiinnostuksen ja vesi herahti kielelle. Uudessa menussa on testaamiemme lisäksi myös useita muita mielenkiintoisia annoksia, joista muutamia olen saattanut ennättääkin maistella jo tutustumiskäynnin ja tämän kirjoituksen julkaisemisen välissä. Siltä käynniltä suosittelen lämpimästi niin special burgeria, jossa on trendikkäästi kanaa ja kimchiä sekä meille sillä käynnillä suositeltua grillattua kesäkurpitsaa fetalla. Kannatti uskoa suositusta, fetan ja kesäkurpitsan yhdistelmä oli erinomainen!
Mutta, jos mennään nyt näihin tutustumiskäynnin annoksiin, niistä tulee ehdottomasti nostaa esiin hirviwallenberg savustetulla sipulilla ja tummalla puolukkakastikkeella. Se myytiin meille lauseella ”aivan tajuttoman hyvää!”, eikä tuossa lauseessa ole liiottelun häivääkään, se oli todella hyvää. Mehevää ja maukasta, ja riistan käyttöhän on myös aina ilmastoteko.
Storyn uusi menu on rakennettu siten, että listalla on pääruokien lisäksi "sides”, eli lisäkeannokset, jotka voi tilata pääruokien kanssa nautittavaksi tai halutessa alkupalaksi. Sideista testasimme paahdettua ruusukaalia ja grillattua sitruunaa sekä hapanleipägnoccheja ja parmesanjuustoa. Gnocchit on valmistettu Storysta ylijäävästä hävikkileivästä, arvostan! Ravintolassa voi siis olla varma, että siellä tarjoillaan aina vain tuoretta leipää ja päivän vanhat leivät eivät mene hukkaan vaan päätyvät gnocchitaikinan sekaan.
Vaikka sidet ja pääruoka-annokset ovat itsessään jo aika isoja ja varmasti riittävät vähän pienemmän nälän taltuttamiseen, ei luonnollisestikaan voitu kieltäytyä maistelemasta myös alku- ja jälkiruokia. Alkuun tilasimme mausteista merirapukeittoa, grillattua mustekalaa ja fenkolirapusalaattia. Hauskassa annoksessa keitto kaadetaan vasta pöydässä kulhossa jo olevan salaatin päälle. Mustekala ja fenkolisalaatti tekevät myös oman twistinsä ja keitto on aika uudenlainen toteutus klassikosta, vaikka perinteisiä makuja liemestä löytyykin. Tämän annoksen saa myös pääruokakokoisena.
Hirviwallerbergin lisäksi meille suositeltiin toiseksi pääruoka-annokseksi grillattua madetta kananmunakastikkeella, onhan madekausi parhaimmillaan. Annoksen seuraksi suositeltiin vehnäolutta. Me emme avecini kanssa kumpikaan ole oluen ystäviä, mutta yhdistelmä oli silti yllättävän toimiva ja sitruunan lisääminen toi vehnäolueen sopivasti happoa. Madeannoksen pehmeissä ja lempeän talvisissa mauissa ei ollut mitään vikaa, mutta hirviwallenberg tarjosi sille epäreilun vastuksen. Tiedän, kumpi pääruoka-annoksista oli ehdoton suosikkini.
Kuulin, että uudella ruokalistalla suosittu annos on myös ollut Storyn lasagne, jossa on käsintehtyä pastaa, grillattuja sieniä ja tryffelillä maustettua mornay-kastiketta. Pasta valmistetaan Storyissa itse ja tryffeli ei selittelyjä kaipaa, mielenkiintoinen annos.
Ja mahtuihan meihin toki jälkkäriäkin. Storyn crème brûlée sekä köyhät ritarit olivat molemmat maukkaita ja niistä ensimmäistä olen ehtinyt nautiskellakin jo toistamiseen ;)
TableOnline.fi – Löydä ravintola makusi mukaan – on online-pöytävarauspalvelu, joka on vahvasti mukana suomalaisen ravintolakulttuurin kehittämisessä. TableOnline perustettiin kesällä 2010 muutaman yrittäjähenkisen ystävyksen kesken ajatuksena tuoda tasokkaat ravintolat ja ulkona syöminen lähemmäksi suurta yleisöä, oppia uutta ja kasvaa Suomen suurimmaksi ravintoloiden näkyvyyden edistäjäksi. TableOnline.fi on osa City-lehden mediarypästä.
Vuoden ensimmäinen Tallinnan reissu ajoittui tänä vuonna jo tammikuun puoleen väliin. Tiukan toimistopäivän jälkeen oli aika jatkaa kollegoiden kanssa iltaa Vanhassakaupungissa sijaitsevaan Trofe -ravintolaan.
Holvikaarin tuettu sali
Olin aiemmin käynyt paikassa kerran aika tarkalleen vuosi sitten, kun samainen paikka osallistui historian ensimmäiselle Tallinnassa järjestetylle SYO!-viikoille (Virossa kampanjaa kulkee SÖÖ nimellä).
Sisäänkäynti Trofeen on melko huomaamaton ja kadulta tulee laskeutua portaat alas kellariin. Ahtaiden portaiden selvittäminen palkitaan pääsyllä kauniiseen ja tunnelmalliseen, paksuilla holvikaarilla tuettuun ravintolasaliin. Trofessa on kaksi erillistä salia ja sinne sopii yhteensä noin 80 ruokailijaa.
Sillit purkissa
Edellisestä vierailusta oli jäänyt herkullinen ankka mieleen. Nytkin listalta löytyi ankkaa, mutta päätin tällä kertaa kokeilla jotain muuta. Alkuruoaksi valitsin katajanmarjoilla marinoitua silakkaa. Lasipurkki oli kiva tapa tarjoilla silakka, jossa oli aika vahva happo, mutta mukana ollut raejuusto avokado salaatti piparjuurella tasapainotti hyvin makuja. Annokseen kuului myös kannabissiemenleipää. Tässä kohtaa siis lunastan klikkiotsikon lupauksen kannabiksesta.
Kurpitsakeitto
Pöytäseuralaisista toinen valitsi kermaisen kurpitsakeiton alkuun ja kehui sen taivaisiin. Toinen taas valitsi salaatin miedosti savustetusta taimenesta, joka sekin oli kuulemma hyvää, mutta ennen kaikkea se annos oli todella kaunis.
Värikäs taimensalaatti
Hieman houkutti tilata pääruoaksi ankkaa, koska se edellisellä vierailulla oli niin hyvää, mutta tällä kertaa päädyin kuitenkin riistaan ja tilasin annoksen nimeltä Hirvi ja Puuro. Edellä mainittujen pääkomponenttien lisäksi annoksessa oli hopeasipulihilloa ja mustaherukka-punaviinikastiketta. Hirvi oli haudutettu ylikypsäksi ja pienemmät palat annoksessa oli todella sopivan kypsiä, mutta yksi isompi pala olisi vaatinut vähän enemmän haudutusta. Tästä huolimatta annos oli kokonaisuutena onnistunut ja vaikka se oli tosi reilun kokoinen, tuli se tästä huolimatta ahdettua kokonaan naamariin. Ruoan huuhtelin Malbecilla alas, joka oli oiva valinta hirven kyytipojaksi.
Hirveän hyvää hirveä
Jälkiruokaalistalla ensimmäisenä vaihtoehtona oli Eestiläinen Kama ja Omena. Mielenkiintoni heräsi heti, että mikäs se tämä on. Virossa on kuitenkin tullut käytyä useamman kerran vuodessa jo kymmenen vuoden ajan ja sitäkin ennen jo jonkin aikaa ja en ole koskaan vielä tähän perinneherkkuun törmännyt. Paikalliset kollegat kertoivat sen olevan eräänlainen jauhoseos, jota on tapana sekoittaa erilaisiin maitotuotteisiin kuten maitoon, jogurttiin tai piimään. Nykyään sitä saa kuulemma jäätelössäkin. Suomessa vastaava tuote lienee talkkuna, joka on kyllä tutumpi, mutta ei sitäkään ole tullut kovin usein nautittua.
Kamaa lasissa
Kama tarjoiltiin kauniissa pallomaisessa lasiastiassa ja ensitutustuminen kamaan oli lämmin. Se ei ollut kovin makea annos, joka toimii itselle ja päällä ollut marjaomenahillo toi mukavasti vähän hapokkuutta ja syvyyttä jälkkäriin. Nyt oli siis nautittu illallisella sekä kamaa, että kannabista ja vielä kyytipoikana pari lasia viiniäkin.
Seuralaisen jälkkäri oli aivan liekeissä
Tämä oli oiva päätös aterialle ja oli kiva päästä maistamaan jotain uutta. Sen ollessa Viron perinneruokaa, niin vielä parempi. Trofe onnistui tälläkin kertaa varmasti ja läpi illallisen ja paikkahan on oiva vaihtoehto vaikkapa romanttiselle illalliselle vanhojen holvikaarien alla kynttilänloisteessa. Jos olet hyvin pian Tallinnaan menossa, niin Trofe on tälläkin kertaa mukana SYÖ! -viikoilla eli virolaisittain SÖÖ! Tallinn -kampanjassa.
TableOnline.fi – Löydä ravintola makusi mukaan – on online-pöytävarauspalvelu, joka on vahvasti mukana suomalaisen ravintolakulttuurin kehittämisessä. TableOnline perustettiin kesällä 2010 muutaman yrittäjähenkisen ystävyksen kesken ajatuksena tuoda tasokkaat ravintolat ja ulkona syöminen lähemmäksi suurta yleisöä, oppia uutta ja kasvaa Suomen suurimmaksi ravintoloiden näkyvyyden edistäjäksi. TableOnline.fi on osa City-lehden mediarypästä.
Arto Rastaan ja Hans Välimäen yhteisprojektina syntynyt ravintola Penélope on ollut auki aikalailla tasan vuoden. Olen ehtinyt siellä pari kertaa käydä lounaalla, mutta illallista en ollut vielä ehtinyt kokeilla. Lounaan perusteella odotukset illalliselle olivat korkealla.
P niinkuin Penélope
Maamme eturivin keittäjien lyödessä hynttyyt yhteen sopii odottaa jotain suurta ja noin vuoden taipaleella Penélope on myös osoittanut kuuluvansa maan eturivin ravintoloiden joukkoon. Molempiin herroihin on tavattu aika vahvasti liittää fine dining leima, mutta Penélope n kohdalla ei voi oikein puhua fine diningistä, Ruoat ovat kyllä laadukkaita ja taiten valmistettuja, mutta kuitenkin melko yksinkertaisia ja perustuvat enemmän laadukkaisiin raaka-aineisiin kuin useisiin työvaiheisiin annoksia valmistettaessa, eli kikkailuun kuten kunnianhimoisempaa fine-diningin tekemistä usein tavataan kutsua.
Bardemin baaritiski
Marraskuisena keskiviikkona oli tarkoitus piristää syksyn synkkyyttä menemällä kuuntelemaan Volbeatin keikkaa ja sitä ennen nauttia pikainen dinneri Penélopessa. Kiitos Postilakon ja sitä seuranneiden tukilakkojen, keikka jouduttiin perumaan. Tämä oli iso pettymys, mutta mahdollisti pikaisen dinnerin vaihtumisen hieman pidempään ja kiireettömämpään versioon. Olimme paikalla hyvissä ajoin ennen pöytävaraustamme ja siksi päätimme käydä alkudrinkeillä Penélopen viereen hiljan auenneessa Bardem baarissa, joka kuuluu samoille omistajille ja on Penélopen pikkusisko, tai nimen perusteella pikemminkin puoliso.
Drinksut ja snacksit Bardemissa
Bardem on sisustukseltaan mukavan kutsuva ja se olikin jo keskiviikko alkuillasta noin puolillaan. Koska meillä oli vielä kohtuullisesti aikaa ennen pöytävarausta, niin päätimme ottaa drinkkien lisäksi pientä purtavaa. Saimme leikkelelautasen ja neulamuikkuja savustettuna ja itse purkitettuna harissaöljyyn. Palan painikkeeksi valikoitui Banana Bomb ja Last Freshment baarin signature-listalta. Kaikki toimi, mutta Puruveden muikut nousivat pääosaan ja jäivät mieleen. Seuralaiseni kommentti: ”En tiennyt tykkääväni muikuista”, kuvaa hyvin tätä annosta, kun tappelimme purkin pohjalla olevista viimeisistä muikunrippeistä. Ainut mistä tähän annokseen liittyen piti antaa palautetta, että pieni haarukka olisi kiva öljyisten muikkujen saalistamiseen. Nyt käytössä olleilla cocktailtikuilla tämä oli haasteellista ja sotkuista puuhaa. Tämä oli kuulemma jo tiedostettu ja asetilaus oli sisässä.
Baarin jälkeen oli aika siirtyä ravintolan puolelle.
Tuttu ja turvallinen Hendrick's tonic
Jos Bardem oli noin puolillaan, niin kauniimpi puolisko oli hieman kuuden jälkeen jo lähes täynnä. Meille oli varattu pöytä aitiopaikalta köökin edestä baaritiskiltä. Penélopen arvosteluista muistan etenkin alkuun lukeneeni muutaman negatiivisen palautteen, kun varaaja oli istutettu baaritiskille ”normaalin” pöydän sijaan. Ymmärrän, että jos odottaa normaalia pöytää niin ennakko-odotuksiin nähden baaritiskille joutuminen voi yllättää, mutta omasta mielestäni kyseessä on ehdottomasti ravintolan paras paikka.
Tiskillä istuskellessa voi jutella samalla tavalla seuralaisen kanssa kuin pöydässäkin. Itseasiassa jopa paremmin koska istutaan vierekkäin. Täydessä ja meluisassa ravintolassa voi olla joskus hieman hankala jutella pöydän toiselle puolelle. Jos taas ei juttua riitä koko ajaksi tai on muuten kiinnostunut keittiön työskentelystä, niin tähän baaritiskipaikka on oivallinen. Itselle innokkaana (valittevasti innokaampi kuvaa paremmin kuin osaava) amatöörikokkina oli tosi mielenkiintoista seurata annosten nousemista. Miinuspuolena baaritiskipaikassa on, että se johtaa helposti ylensyöntiin, koska on vaikea olla haalimatta lisää annoksia, kun katselee niiden valmistumista.
Kaunis pelinavaus
Ruokalistan tutkimisen jaksoin tälläkin kertaa urhoollisesti Hendrick gt:n voimin läpi, mutta Penélopen lista sisälsi liian monia mielenkiintoisia vaihtoehtoja, joten päätimme valita 5 ruokalajin setin ja antaa keittiön päättää mitä he haluavat meille tarjota. Onneksi tulin maininneeksi, mitä ehdimme baarissa jo syödä, koska muuten olisi tullut muikut toiseen kertaan. Tosin niin hyviä ne olivat, että siitäkin olisi selvitty. Charcuterie plate ja Boquerenos (muikut) löytyy tosiaan myös Penélopen puolelta listalta. Varsinaisia viinipaketteja Penélopessa ei ollut valmiina menuille, mutta sen verran hyvällä ammattitaidolla ja viinin tuntemuksella henkilökunta oli varustettu, että hyvin sieltä löytyi annoksiin sopivaa juotavaa. Menu aloitettiin sashimiannoksella, jonka kyytipoikana Sangiovese toimi hyvin.
Ehkäpä illan paras annos
Lohisashimin jälkeen meille tarjoiltiin hunajapaahdettua myskikurpitsaa Ras el hanout -maustesekoituksella, fetalla, verdellä ja granaattiomenalla. Tämä annos oli täysi kymppi ja ehkäpä illan paras. Annoksen maut olivat todella hyvin tasapainossa ja teki mieli nuolla kulho lopuksi. Vauhtiin kun oli päästy niin kolmas annos, Paistettu kampasimpukka, tuli melko nopeasti kurpitsan perään. Kampasimpukan kyytipoikana tuli Perigordin mustaa tryffeliä, rapeaa perunaa ja vihreää currya ja annos oli kivasti tarjoiltu simpukankuoresta.
Rapurallaa
Tahti oli ollut melko rivakka ja kolme annosta oli mennyt aika vauhdikkaasti. Pienen tauon jälkeen neljäntenä meille tarjoiltiin Lofooteilta tullutta grillattua kuningasrapun jalkaa. Annos käsitti kaksi jalkaa ja pinnalla oli paahdettua valkosipulia ja sumak’kia ja pienessä kulhossa oli vielä aiolia. Tämä annos tarjoiltiin suoraan tiskiltä ja varoteltiin, että sen eteen joutuu hieman näkemään vaivaa, mutta se on sen arvoista. Varoitus piti paikkaansa, jonkin verran joutui askartelemaan saadakseen kaikki herkulliset ravunlihat suuhun, mutta kyllä se tosiaan oli pienen (tai vaikka vähän isommankin) vaivan arvoista.
Itse tursas
Tässä kohtaa askarrellessani rapua suuhun näin, että keittiöstä oli työn alla pulpo. Rapu oli kaikessa herkullisuudessaan melko kevyt annos ja ajattelin, että jäljellä on enää jälkiruoka ja samaan aikaan näin, että yhtä ehdottomista suosikeistani oli nousemassa keittiöstä, niin pakko oli huikata, että nostakaapa minullekin yksi sellainen. Keittiöstä kyllä sanottiin, että meille oli vielä pääruokakin tulossa, että nälän takia ei tarvitse tilata, mutta enemmän se tulikin tilattua, koska pulpo. Tursas tarjoiltiin hieman tulisen masabacha-hummuksen ja vesikrassipeston kera, jotka korostivat mureaa mustekalaa oikein hyvin.
Pihvi ja sieni
Pääruokamme oli Penélope’s Dry Aged Black Angus Entrêcote. Menussa luki, että se tulee Suomesta, mutta tuote oli vaihtunut Australiasta tulevaksi hiljattain. Raakakypsennetty liha oli kyllä todella hyvää ja annos oli melko reilu meille kahdelle, kun takana annoksia oli Bardemin snacksit mukaan lukien jo seitsemän. Pihvin kanssa meille tuli sienirisottoa. Annos oli sen verran reilu, että jo sitä tarjoiltaessa mainittiin, että voi jättää osan syömättä, mutta ruoan haaskaus on vastoin periaatteitani ja siksi yritin kyllä syödä kaiken.
Tämän jälkeen tarjolle oli vielä tulossa pari jaettavaa jälkkäriä, mutta niitä ennen pyysimme pienen aikalisän. Hetken vatsan annettua painua ja keittiön työskentelyä ihmeteltyämme meille tuotiin ensin sitruunapiirakkaa ja sitten vielä paistettua suklaamoussea. Molemmat olivat hyviä annoksia ja etenkin sitruunapiirakka todella kaunis annos, mutta tässä kohtaa ei ruokahalua juuri enää ollut jäljellä ja siksi meillä oli hieman vaikeuksia jälkkäreiden kanssa.
Sitruunapiirakkaa, marenkia ja crème fraiche sorbettia
Sadepilvellä on hopeareunus, ainakin tällä kertaa kun harmiksemme peruttu keikka johti pitkään ja herkulliseen illalliseen. Bardemin snacksit, ylimääräinen pulpo, keittiön ”laskuvirhe” ja jaetut jälkiruoat johtivat siihen, että tulimme syöneeksi kymmentä eri annosta. Saimme siis melko hyvin läpileikkauksen Penélopen tarjonnasta. Tosin sen verran laaja lista on kyseessä, että jäi sinne monta tosi mielenkiintoista annoista vielä kokeiltavaksikin. Tämä onkin yksi Penélopen vahvuuksista, että vastoin nykyistä suuntausta, siellä on paljon erilaisia vaihtoehtoja ja soveltuu siksi oivallisesti isommillekin porukoille tai henkilöille, joilla on paljon joko henkisiä tai oikeita ruokarajoitteita. Tämä luo toki vaatimuksia keittiöllekin, kun pitää hallita paljon annoksia, mutta ainakin oman kokemuksen mukaan tämä puoli vaikutti olevan hyvin hanskassa. Keittiön tasosta kertoo sekin, että vaikka lista on täynnä toinen toistaan parempia raaka-aineita, niin ehkä illan paras annos tulee niinkin eksoottisesta ja kalliista raaka-aineesta kuin kurpitsa.
Jos siis syystä tai toisesta Penélope on vielä testaamatta, niin kannattaa koukata paikalle. Samoin kuin uusi Bardem on syytä katsastaa ja sinne vinkkini on tilata muikut drinksun kyytipojaksi. Penélopen vinkki taas on, että kun teet varausta, niin laita viestiksi, että haluisit istua baaritiskillä.
TableOnline.fi – Löydä ravintola makusi mukaan – on online-pöytävarauspalvelu, joka on vahvasti mukana suomalaisen ravintolakulttuurin kehittämisessä. TableOnline perustettiin kesällä 2010 muutaman yrittäjähenkisen ystävyksen kesken ajatuksena tuoda tasokkaat ravintolat ja ulkona syöminen lähemmäksi suurta yleisöä, oppia uutta ja kasvaa Suomen suurimmaksi ravintoloiden näkyvyyden edistäjäksi. TableOnline.fi on osa City-lehden mediarypästä.
Näin joulun lähestyessä halusin yllättää äitini ja päätin viedä hänet viettämään rauhallista sunnuntaipäivää satumaiseen Porvooseen, jossa jouluntaika on käsinkosketeltavissa. Porvoossa on pitkään tehty töitä tunnelmallisen joulun eteen ja kaupungilla järjestetään paljon erilaisia tapahtumia ja aktiviteetteja aina rauhallisista joulukonserteista kinkkubingoon. Jotta kaupungissa vierailevien ja paikkakuntalaisten ei tarvitsisi nauttia jouluntunnelmasta tyhjin vatsoin on myös ravintola Salt antanut oman panoksensa tunnelmallisen joulun eteen.
Porvoon kirkon kupeessa, vanhassa idyllisessä rakennuksessa sijainnut, menestystä ja tunnettuutta kerännyt, Wanha Laamanni päivittyi keväällä 2019 Saltiksi. Ravintolan omistajat halusivat tuoda Porvooseen uudenlaisen ruokakonseptin, jossa yhdessä syönti ja jaettavat annokset ovat toiminnan keskiössä. Menujen suunnittelussa ja toteutuksessa on pyritty panostamaan korkealuokkaisiin kasvisruoka-annoksiin, joissa on hyödynnetty myös uusia proteiininlähteitä.
Salt on pitkään ollut bucket-listallani ja nyt jos koska, oli hyvä hetki käydä testaamassa ravintolan jaettavat annokset, sillä onhan joulu tunnetusti jakamisen aikaa. Varmistaakseni onnistuneen illan päätin hyvissä ajoin varata pöydän ennakkoon kyseiselle illalle. Omasta mielestäni ravintolan asiakaskokemus alkaa siitä hetkestä, kun asiakas varaa ravintolasta pöydän. Saltissa tämä on huomioitu hyvin ja pöydän pystyy tietenkin varaamaan helposti TableOnline.fi:sta. Samalla voi jo ennakkoon tutustua ravintolan menuihin ja viineihin. Pohdimme avecini kanssa jo ennakkoon, että haluamme maistaa Saltin joululounasta, koska se on tarjolla myös sunnuntaisin.
Kierreltyämme hetken kaupungin idyllisissä kivijalkakaupoissa ja Porvoon rakennuksia ihaillen, alkoi pöytävarauksemme lähestyä. Matkaa Porvoon keskustasta Ravintola Saltiin ei ollut kuin muutama sata metriä ja matka meni kylmästä kelistä huolimatta täysin huomaamatta joulunvalojen loisteessa.
Ravintolaan sisään astuttaessa rentous ja maanläheisyys näkyivät heti Saltin sisustuksessa, joka mielestäni sopii hyvin ravintolan konseptiin. Omistajan mukaan suuri osa ravintolan sisustuksesta on toteutettu itse käsityönä ja tätä itse arvostan aina.
Riisuttuamme takit narikkaan ystävällinen tarjoilija toivotti meidät tervetulleiksi ja ohjasi valitsemaan mieluisan pöydän. Istuuduttuamme pöytään tarjoilija toi meille menut ja esitteli joululounaaseen kuuluvan herkullisen alkupalapöydän sekä antoi suositukset viineistä.
Alkupaloista omaksi suosikikseni valikoituivat lämminsavulohi sinappidressingilla ja Saltin perunasalaatti. Äitini puolestaan tykästyi savuporomoussen täyteläisyyteen ja puolukoiden tuomaan kontrastiin.
Näiden herkkujen lisäksi alkupalapöydästä löytyi:
Punajuurta, pähkinää ja balsamicoa, suolasieniä ja vuolukermaa, haudutettua punakaalia sekä artesaanileipiä ja voita.
Pöytävarausta tehdessä olimme päättäneet valmiiksi, että valitsemme joululounaan lämpimiksi merilohta tillipestolla ja vermuttikastikeella sekä glaseerattua porsaanposkea ja maa-artisokkaa. Pääruokien lisäkkeiksi kuuluivat paahdettua perunaa ja aiolia sekä punajuurta ja suolakurkkua. Tarjoili osasi kertoa tarkkaan eri viinivaihtoehtoehdoista ja niiden pohjalta päädyimme valitsemaan lohen kanssa puolikuivan ja kevyehkön Mülheimer Sonnenlay Riesling Zeppelin 2018. Porsaanposken kanssa puolestaan valitsimme tarjoilijan suositteleman täyteläisen ja mausteisen Bout D’Zan Cotes du Rhone Rouge 2018.
Lämpimistä ruoista erityisesti avecini lemppariksi muodostui merilohi tillipestolla ja vermuttikastikeella, joka häkellytti myös minua sen useilla eri mauillaan. Itse vanhana lihan ystävänä annan toki oman ääneni porsaanposkelle, joka ei erillisiä kehuja tarvitse, vaan maistettaessa saavutti kyllä oman paikkansa. Ensi kerralla haluan kuitenkin testata myös munakoisokaalikääryleen ja paahdetut tomaatit, joka oli lämpimien annosten kasvisvaihtoehtona.
Jälkiruoaksi kuuluivat juustot hillon kera sekä suolakinuskipannacotta ja kardemummaa. Juustot mielestäni päätteli hyvin suolaisen osuuden, kun taas lopullisen makeuden suuhun toi suussasulava suolakinuskipannacotta ja kardemumma.
Ravintolan lupaus: ”Enemmän annoksia, enemmän makuja, enemmän hyvää fiilistä ja tunnelmaa” lunasti kyllä meidän kohdallamme lupauksensa. Jaettavien annosten ansiosta pystyimme molemmat nauttia niin merilohesta kuin myös erittäin mureasta ja maukkaasta porsaanposkesta. Iltamme oli todella onnistunut ja vaikkakin Saltin annokset ovat suunniteltu jaettaviksi, olisivat ne mielestäni sopineet erinomaisesti myös yksin nautittaviksi. Ravintolan kokonaisilmapiiri oli hyvällä tapaa rento ja kotoisa. Samaan aikaan henkilökunta kuitenkin erittäin asiantuntevaa ja annokset toteutettuina parhaista raaka-aineista.
PS. Salt ei ole ainoastaan lounas- tai illallispaikka vaan ravintolassa voi myös rentoutua pienen purtavan ja viinilasillisen äärellä. Salt tarjoaa myös tunnelmalliset ja uniikit puitteet kokoustamiseen ja varmistaa, että loihtii kokouspäivään herkulliset antimet kauden parhaista raaka-aineista.
Varaa pöytä TableOnlinesta: ravintola Salt Vuorikatu 17, Porvoo.
Jani/TableOnline
TableOnline.fi – Löydä ravintola makusi mukaan – on online-pöytävarauspalvelu, joka on vahvasti mukana suomalaisen ravintolakulttuurin kehittämisessä. TableOnline perustettiin kesällä 2010 muutaman yrittäjähenkisen ystävyksen kesken ajatuksena tuoda tasokkaat ravintolat ja ulkona syöminen lähemmäksi suurta yleisöä, oppia uutta ja kasvaa Suomen suurimmaksi ravintoloiden näkyvyyden edistäjäksi. TableOnline.fi on osa City-lehden mediarypästä.
Helsingin Kirkkokadulla sijaitsevaan Rodolfoon en ole aiemmin tullut päätyneeksi edes vahingossa, minkä havaitsen jo alkuruokien kohdalla virheeksi, sillä kaikki annokset olivat laadukkaasti valmistettuja ja maistuvia.
Vuodesta 1970 lähtien toimineen Rodolfon jokainen annos on positiivinen yllätys. Pöytään tuodaan toisensa jälkeen isoja annoksia, joissa maut ovat kohdallaan. Kala ja karitsa sekä mustekala on paistettu erinomaisesti ja Suomesta jatkuvasti hyvää tiramisua metsästävä avecini oli erittäin ilahtunut valitessaan keittiön suosituksesta sitä jälkiruoaksi.
Saadaksemme mahdollisimman hyvän selvyyden ravintolan annoksista, pyysimme tosiaan henkilökunnalta suosituksia. Niitä tulikin reippaasti ja ne osuivat nappiin. Italialaishenkinen ravintola suositteli alkuun tulisempaa, mausteliemessä haudutettua mustekalaa sekä mietoa ja lempeää vitello tonnatoa. Molemmat olivat erinomaisia annoksia ja mustekalaa en olisi osannut itse listalta valita, joten suosittelu meni oikein nappiin.
Välipastaksi saimme pasta puttanescan, joka oli kevyt ja suolainen ja toimi hyvin annosten välissä. Huono puoli hyvässä pastassa oli vain se, että vatsat alkoivat olla jo aika täynnä pääruokaan siirryttäessä.
Pääruoaksi avecilleni tuotiin päivän kalansaalis, joka oli nieriää sekä minulle karitsankaretta. Ja jälkiruoaksi, niillehän on ihan oma mahansa, nautiskelimme tiramisua ja sitruunasorbettia.
Vierailumme ravintolassa sattui selvästi kiireisen päivän loppuiltaan. Kuulimmekin, että Rodolfossa oli järjestetty samana päivänä jo yhdet isot juhlat ja paikalla oli vielä pienempi hääseurue. Vaikken minä ollutkaan aiemmin tietäni tähän kruununhakalaisklassikkoon löytänyt, ovat sen selvästi ottaneet omakseen monet. Tunnelma oli rento ja henkilökunta hurjan ystävällistä, vaikka heilläkin varmasti alkoi jo pitkä päivä tuntua jaloissa isojen seurueiden jälkeen.
Nyt osaan Rodolfoon jatkossa!
Varaa pöytä TableOnlinesta: Rodolfo Kirkkokatu 5, Helsinki
Katja/TableOnline
TableOnline.fi – Löydä ravintola makusi mukaan – on online-pöytävarauspalvelu, joka on vahvasti mukana suomalaisen ravintolakulttuurin kehittämisessä. TableOnline perustettiin kesällä 2010 muutaman yrittäjähenkisen ystävyksen kesken ajatuksena tuoda tasokkaat ravintolat ja ulkona syöminen lähemmäksi suurta yleisöä, oppia uutta ja kasvaa Suomen suurimmaksi ravintoloiden näkyvyyden edistäjäksi. TableOnline.fi on osa City-lehden mediarypästä.
Tallinnan Telliskiven alue on jo jonkin aikaa ollut hipsterien pyhiinvaelluskohde ja viime vuosina sinne on löytänyt myös tavallisemmat tallaajat ja turistit. Itse en ole yhtä aiempaa ruokailua lukuun ottamatta ehtinyt juuri alueeseen tutustua, joten nyt loppukesän aurinkoisena iltana oli hyvä hetki lähteä paikkaan ja sen ravintolatarjontaan tutustumaan.
Jahun pienehkö sali
Ravintola Jahu oli valittu illallispaikaksemme. Kyseessä on uudehko ravintola, jonka omistajille kyseessä on toimivan fast food -brändin laajennus illallisravintolaksi. Jahu Street Gourmet on huhujen mukaan jo pidemmän aikaa ollut Tallinnan parhaiden pizzojen paistaja ja aika ajoin siellä on kuulemma ollut korttelin pituiset jonot. Ravintoloitsijalle ei pizzojen paistaminen kuitenkaan riittänyt ja hän halusi perustaa kunnianhimoisemman projektin, jonka tuloksena syntyi Jahu Resto, joka tituleeraa itseään Viron ensimmäiseksi biodynaamiseksi ravintolaksi.
Itsetehty focaccia oli erinomaisen kuohkeaa
Ravintolan kantavana ajatuksena on siis toimia kestävästi ja suosia luomua ja lähituottajia niin paljon kuin mahdollista. Toinen kantava ajatus on suuri käsityön määrä, joka näkyy mm. sijoituksena pastakoneeseen, jolla tehdään päivittäin tuoreet pastat.
Ruokailu aloitettiin kolmen alkupalan lajitelmalla, jotka jaettiin seurueemme kesken. Tarjolle tuli Tartaria, kampasimpukoita ja Caprese salaattia. Aloitin maistamalla tartaria, joka on perussuosikkejani.
Suomessa viime vuosina olleen, ja nyt jo vähän hiljentyneen, tartarbuumin aikana näitä on tullut syötyä aika monenlaista. Jahun versio tartarista oli perinteinen. Luomuliha oli tässä annoksessa kohdallaan ja maku oli hyvä. Ravintola kertoo panostavansa luomuun, mutta alkuruoan kanssa joimme Itävaltalaista Gruner Veltlineriä, joka siis ei ollut orgaanista, mutta muuten erinomaista.
Toisena kävin kampasimpukka-annoksen kimppuun, joka oli myöskin toimiva kokonaisuus täydellisesti paistettua kampasimpukkaa myöten. Annoksessa oli mukana chorizoa tuomassa hieman tulisuutta ja kampasimpukat oli käytetty pannulla chorizon paistossa tulleesta rasvasta. Lisukkeena oli varhaisperunaa ja hieman majoneesia.
Törkeän hyvä Caprese salaatti
Viimeiseksi jätin oman osuuteni Caprese salaatista, joka koostui virolaisista tomaateista ja Italiasta tulleesta burrattasta ja basilikasta. Kaksi muutakin alkuruokaa olivat kelpo esityksiä, mutta tämä vei kielen mennessään. Lähituottajalta tulleet luomutomaatit olivat todella makeita ja ne yhdistettynä tuoreeseen burrattaan oli kaikessa yksinkertaisuudessaan täyden kympin annos.
Välipastat
Alkuruokien jälkeen oli tarkoitus maistaa ravintolan itse tekemiä ja kovasti mainostamia pastoja. Saimme eteemme kolme eri pastaa, mutta tällä kertaa emme jakaneet niitä vaan saimme jokainen oman annoksen. Minulle tuli casarecce pasta-annos, jossa oli rapuja ja fetajuusto. Pastasta kyllä maistoi, että se on tuoretta ja kun kypsyys oli täydellinen ja myös lisukkeet tuoreita ja maukkaita, niin ei voi valittaa tästäkään annoksesta. Tai itseasiassa voi. Se oli nimittäin aika reilun kokoinen ja kun aikomus oli vielä syödä pääruokakin, niin sitä tavoitetta ei annoskoko palvellut. Olisi pitänyt ehkä jo etukäteen kommunikoida, että aikomus on syödä vielä pääruokakin ja silloin annos olisi osattu tehdä vähän maltillisemman kokoiseksi.
Pastaa ja natuviiniä
Pastojen kanssa pääsimme myös maistelamaan ravintolassa tarjoiltavia natuviinejä. Oli mahtava kuunnella, kun omistaja kertoi heillä myynnissä olevista natuviineistä, jotka pyritään valitsemaan niin, että rypäleet kasvaisivat vulkaanisella maaperällä. Oli kiva kuunnella kuinka innostuneesti hän näistä viineistä kertoi ja sanoi itse hyljänneensä perinteiset viinit kokonaan. Ja olivathan ne hyviä viinejä. Maistoimme kahta erilaista vulkaanista natuviiniä ja näistä etenkin ensimmäinen jäi vahvasti mieleen poikkeavana jopa natuviinien kategoriassa, jotka itselle eivät niin äärettömän tuttuja kuitenkaan ole.
Viinien maistelu oli siinäkin mielessä sopivaa, koska pastojen täyttämä vatsa kaipasi vähän lepoa ennen pääruokia ja pyysimme pientä taukoa tähän kohtaan.
Luomu kvaak kvaak
Pääruoaksi meille tuli ankkaa, pihviä ja turskaa, joista minä valitsin itselleni ankan. Pääruoka oli senkin takia saatava syödä, että saimme maisteilla myös punaista vulkaanista natuviiniä, joka toimikin ankka-annoksen kanssa todella hyvin. Ankka ja entrecote olivat sekä luomua, että lähituotantoa ja kyllä se luomuliha vaan useimmiten, kuten tälläkin kertaa, paremmalta maistuu. Maistoin hieman myös kolmatta turska-annosta, joka sekään ei ollut huono, mutta ei mielestäni aivan yltänyt kahden muun annoksen tasolle.
Vihreä turska-annos
Alkuruoat, reilu pasta-annos ja pääruoka olivat tehneet tehtävänsä ja olo oli hieman tukala. Omistajalla oli tähän kohtaan pelisilmää ja hän ehdotti ruoan painikkeeksi limoncelloa. Jälkiruoan olin jo päättänyt olla syömättä, mutta yksi seurueestamme oli jo aiemmin vieraillut ravintolassa ja pakotti meidät maistamaan paikan cannoleja, jotka ovat kuulemma syntisen hyviä. Onneksi ne ovat myös melko pieniä, joten pakkohan niitä oli maistaa. Oikein hyviä cannellonit olivatkin, mutta tässä kohtaa ruokahalu oli jo sen verran hyvin tyydytetty, että ehkä niistä ei osannut niin paljon nauttia, vaikka kahvin kyytipoikana menivätkin oikein hyvin.
Kahvia ja cannelloneja
Nyt oli ruokailu suoritettu, mutta omistajan tullessa kysymään haluammeko vielä jotain, kuulin suustani tulevan lauseen "yksi Hendrick’s gt kiitos". Tähän mennessä olimme juoneet vain viiniä, paitsi yksi seurueestamme, joka ei juo alkoholia, oli nauttinut parikin kappaletta alkoholittomia gin & toniceja. Varmaan tästä johtuen gt-hammastani oli alkanut kolottamaan.
Juttelimme vielä lopuksi omistajan kanssa ja kehuin hänelle, että Jahu on loistava italialainen ravintola. Hän otti tyytyväisenä kehut vastaan, mutta huomautti, että kyseessä ei ole italialainen ravintola. Tällaista ei tosiaan missään ollut sanottukaan, mutta sellainen mielikuva minulle oli paikasta muodostunut. Muun muassa itsetehdyt pastat, limoncello ja jälkkäricannelonit olivat vieneet mielikuvani saapasmaan suuntaan. Tähän yhdistettynä laadukkaat, pääosin orgaaniset viinit, toivat kokonaisuudesta jotenkin mieleen Suomessa jo kulttimaineeseen nousseen Baskeri ja Basso -ravintolan. Tämä lienee sellainen kehu, että sitä ei tarvitse sen enempää selitellä ja tähän on hyvä lopettaa.
TableOnline.fi – Löydä ravintola makusi mukaan – on online-pöytävarauspalvelu, joka on vahvasti mukana suomalaisen ravintolakulttuurin kehittämisessä. TableOnline perustettiin kesällä 2010 muutaman yrittäjähenkisen ystävyksen kesken ajatuksena tuoda tasokkaat ravintolat ja ulkona syöminen lähemmäksi suurta yleisöä, oppia uutta ja kasvaa Suomen suurimmaksi ravintoloiden näkyvyyden edistäjäksi. TableOnline.fi on osa City-lehden mediarypästä.
Heinäkuussa Korkeavuorenkadulle auennut Paisano edustaa vielä toistaiseksi harvinaista keittiötä suomessa, nimittäin filipiiniläistä. Toisaalta Paisano muistuttaa olevansa 'new filipino kitchen' eikä perinteinen filippiiniläiskeittiö, joka antaa annosten suunnittelussa enemmän liikkumavaraa ja vapauden erilaisille twisteille.
Ravintolan taustalla on käytännössä sama taustajoukko kuin Pobressa, kuten Justine Caoibes, mutta hän korostaa Paisanon koostuvan kirjaimellisesti paisanosta, eli perheestä tai ystäväporukasta (voi myös tarkoittaa talonpoikaa/maalaista) eikä ketään ole tarkoitus nostaa erikseen esille.
Paisano on parhaimmillaan pöytä täyteen tilattuna erilaisia annoksia, joiden koko on alkuroan ja pääruoan välistä, mutta hinnoittelu selkeästi lähempänä alkuruokaa. Entrecôtea, grillattua kalmaria, nuudeleita, bataattia, pratha-leipää.
Mielenkiintoinen lista on paljon monipuolisempi kuin Paisanon sisarravintolassa Pobressa. Keittiö uudessa ravintolassa on huomattavasti isompi ja grilli, jota ei ollut mahdollista saada Kampin Pobreen, mahdollistaa monipuolisemmat valmistusmenetelmät.
Kahdestakymmenestä annoksesta olen nyt kahdella käyntikerralla ehtinyt testata viisitoista, eikä eteen ole sattunut yhtään hutia. Liha-annokset sekä merenelävät (etenkin grillattu kalmari) ovat Paisanossa erinomaisia, mutta kasvis- ja vegaanivaihtoehdot ansaitsevat erityismaininnan. Näistä erikseen haluan nostaa esille munakoison, käsintehdyt nuudelit sekä sormisyötäväksi tarkoitetun bataattiannoksen.
Grillattua kanaa, kirjolohta kookoskreemillä sekä suussa sulavaa grillattua härän kieltä.Paisanon sisusta on sopivan pelkistetty, avoin sekä huolella mietitty. Tunnelma illallisella on erinomainen. Taustalla soinut huolella valittu old school west coast räppi sointui ravintolan teemaan erinomaisesti.Kaikki kolme jälkiruokaa maistelusettinä. Etualalta löytyy ehdoton henkilökohtainen suosikkini: Calamansi.
Vaikka aiemmin Kamppiin auennut sisarravintola Pobre Filipino olikin oiva ravintola kaikin puolin, ei se jostain syystä päätynyt kantapaikaksi, mutta kahden erittäin onnistuneen käynnin myötä Paisano näyttää päätyvän sellaiseksi. Siellä kun kaikki asiat kohtaavat mukavan herkullisessa harmoniassa. Hinta-laatusuhde illalliselle on erinomainen sekä jokainen yksittäinen osa-alue kerää helposti neljä tai viisi tähteä: cocktailit, sisusta, tunnelma, ruokalista läpi linjan, musiikki, palvelu.
En varmasti ole ainoa, joka on hurahtanut tähän rentoon illallistamiseen, missä on helppo tilata pöytä täyteen erilaisia makupaloja ja tilata viiniä sekä cocktaileja yksi toisensa jälkeen pelkäämättä loppuillan laskua. Tämä trendi on kailtaisteni ravintolakävijöiden onneksi näkynyt viimeaikoina vahvasti Helsingissä ja pikkuhiljaa muissakin kaupungeissa.
TableOnline.fi – Löydä ravintola makusi mukaan – on online-pöytävarauspalvelu, joka on vahvasti mukana suomalaisen ravintolakulttuurin kehittämisessä. TableOnline perustettiin kesällä 2010 muutaman yrittäjähenkisen ystävyksen kesken ajatuksena tuoda tasokkaat ravintolat ja ulkona syöminen lähemmäksi suurta yleisöä, oppia uutta ja kasvaa Suomen suurimmaksi ravintoloiden näkyvyyden edistäjäksi. TableOnline.fi on osa City-lehden mediarypästä.
Helsinkiin junantuomana reilut 20 vuotta sitten saapuneena pääkaupunkiseutu on tullut jo melko tutuksi. Vesiltä käsin kaupunkiin tosin ei ole tullut niin paljon tutustuttua, mitä nyt silloin tällöin tulee mentyä lautalla Suomenlinnaan tai Lonnaan. Oli siis kiva ajatus lähteä Royal Linen illallisristeilylle. Laiva lähti lauantai-iltana klo 19 kolera-altaalta. Vaihtelevan kesän jälkeen sattui olemaan mukavan kaunis elokuinen ilta, joka sopi loistavasti saaristoristeilylle. Ruokailu tapahtuu lautan sisätiloissa, joten huonommallakin kelillä illallisristeily onnistuu, mutta fiiliksen ja näkyvyyden nimissä toki auringonpaiste oli parempi vaihtoehto.
Risteily lähti ja palasi kolera-altaalle
Risteily käynnistyy kapteenin puheella, jossa hän toivottaa vieraat tervetulleeksi ja kertoo lyhyesti risteilynkulusta. Risteilyn kesto on kaksi ja puoli tuntia, ja sen aikana nauhoitukset kertovat ohittamistamme kohteista. Sekä kapteenin puhe, että kuulutukset tulevat suomeksi ja englanniksi, joten myös ulkomaalaiset vieraat ymmärtävät kerrotut tarinat. Voisi kuvitella, että tällainen risteily onkin enemmän turisteille suunnattu, mutta yllätyksekseni valtaosa ruokailijoista puhui suomea. Samaan aikaan on myös mahdollista tehdä sightseeing risteily laivan yläkannella ja sinne tuntui suuntaavaan enemmän aasialaisia turisteja.
Alkuskumppana proseccoa
Olimme myös juhlimassa vaimon syntymäpäivää, joten siksikin alkuun sopi hyvin ottaa kuohuvat samalla kun aluksemme lipui Suomenlinnan ohi. Ruokia ei tarvinnut valita, koska tarjolla on kolmen ruokalajin illallinen, josta on kaksi erihintaista vaihtoehtoa tarjolla. Kalliimmassa on pääruokina naudan sisäfilettä tai nieriää ja jälkiruoka on upgreidattu mustikkapiirakasta suklaafondanttiin ja nämä valinnat olimme jo tehneet etukäteen. Aikaa oli hyvin siis keskittyä proseccon siemailuun ja maisemien katseluun.
Menomatkalla ohitimme Suomenlinnan
Kuulutuksien volyymi ulkona näkyvistä kohteista oli juuri sopivalla tasolla. Tai hieman joutui pinnistelemään ne kuullakseen, mutta toisaalta ne eivät häirinneet keskustelua, mikäli ei ollut niin kiinnostunut selostuksista.
Alkuruokana tarjoiltu saariston tapaslautanen
Illallisen aloitti Saariston tapaslautanen, joka sisälsi Skagenia, lohicevicheä ja savulohta. Hyvä kyytipoika tälle lautaselle oli suppeahkolta viinilistalta löytynyt Sauvignon Blanc. Tapaslautasen komponenteista kaikki kolme olivat hyviä. Loheen oli saatu yllättävän vahva savun maku mukaan ja kun itse raaka-aine oli tuoretta ja suolaa oli sopivasti niin avot. Cevichessä oli lohipalat jätetty melko isoiksi, mutta niissä oli hyvä happo mukana, joten nekin katosi nopeasti lautaselta. Skagen taas on omia ehdottomia alkuruokasuosikkejani ja ei pettänyt tälläkään kertaa. Kun se vielä tarjoiltiin saaristolaisleivällä, eikä paahtoleivällä, niin kyllä kelpasi.
Pihvi punaviinikastikkeella ja saaristolaismaisemallaNieriää voitillikastikkeella
Alkuruoan jälkeen katseltiin taas rauhoittavaa merimaisemaa ja keskusteltiin henkeviä siihen asti kun pääruoat saapuivat. Seuralaiselle tuli nieriä annos ja minulle naudan sisäfile. Laivan viininä oli Cabernet Sauvignon, jonka päätin nauttia pihvin kanssa seuralaisen jatkaessa Sauvignon Blancin juomista. Olin tilannut pihvini medium miinuksena, koska valitettavan usein pihvin saa lautaselle astetta pyydettyä kypsempänä. Nyt pihvi kuitenkin tuli lautaselle juuri sopivan verisenä punaviinikastikkeen ja röstiperunan kera. Vaimon nieriä annos oli myös mukavan rapsakaksi paistettu ja hyvin suolattu.
Aterian päätti juuri sopivan kokoinen herkullinen suklaafondant jädellä ja marjoilla
Itsellä oli pienet epäilykset laivan ruokien suhteen. Pelkona siis oli, että kokemus on pääosin turisteille suunnattu ja ruoat olisi valmistettu vain katteen maksimointia ajatellen. Tämä pelko oli onneksi turha ja kaikki syömämme annokset olivat hyviä ja pieteetillä valmistettuja. Hintataso illalliselle oli samaa luokkaa kuin kolmen ruokalajin illalliselle maissa. Täytyy myös mainita, että alkuruoaksi nautittu laivan tapaslautanen vastasi lähestulkoon kolmea annosta, joten ”vain” kolmen ruokalajin illallinen kyllä vastasi helposti kulinaristiin tarpeisiin ja myös vatsa tuli sopivasti täyteen. Kokemuksena tämä oli siis sellainen jota voi lämpimästi suositella. Vaikka ei olisikaan kiinnostunut niin paljon Helsingin itä-saaristosta ja sen nähtävyyksistä, niin voi olla mukavaa vaihtelua nauttia illallinen merimaisemia katsellen.
Varaa pöytä TableOnlinesta Royal Linen illallisristeilylle Helsinkiin tai Espooseen
Ville/TableOnline
TableOnline.fi – Löydä ravintola makusi mukaan – on online-pöytävarauspalvelu, joka on vahvasti mukana suomalaisen ravintolakulttuurin kehittämisessä. TableOnline perustettiin kesällä 2010 muutaman yrittäjähenkisen ystävyksen kesken ajatuksena tuoda tasokkaat ravintolat ja ulkona syöminen lähemmäksi suurta yleisöä, oppia uutta ja kasvaa Suomen suurimmaksi ravintoloiden näkyvyyden edistäjäksi. TableOnline.fi on osa City-lehden mediarypästä.
Helsingin Vallilassa sijaitsevan Musiikkiteatteri Kapsäkin yhteyteen keväällä 2019 avautunut Bistro K varmistaa, että teatterissa kävijöiden illasta tulee täydellinen elämys myös ruoan ja juoman suhteen. Musiikkiteatteri Kapsäkin ohjelmisto on täynnä upeita esityksiä, joiden yhteyteen kannattaa varata aikaa illalliselle. Myös ravintolan pienellä lavalla nähdään aika ajoin ohjelmaa, josta ravintola tiedottaa esimerkiksi TableOnlinessa. Vaikka teatteri ei olisikaan juttusi, kaikkien kansalaisoikeuksiin kuuluu itsensä hemmottelu ja tästä syystä tervetulleita Bistro K:hon ovat kaikki hyvästä ruuasta ja juomasta nauttivat, kuten myös minä ja avecini.
Astuessamme ravintolaan sisään Iloinen tarjoilija riensi ovelle vastaan ja ohjasi meidät pöytään. Ravintolan yleisilmapiiri oli rento, mutta samalla erittäin siisti ja arvokkaan oloinen. Ravintolatila remontoitiin ennen kevään avajaisia ja tilat tehtiin sopiviksi myös juhla- ja kokouskäyttöön.
Bistro K:ssa uudistui juuri ruokalista ja olimme silmäilleet jo sitä TableOnlinesta hieman ennakkoon. Pöytiin istuttuamme ja saatuamme menut, alkoi kuitenkin vielä tiukka, viimehetken pohdinta alkupaloista. Minulle päätös oli selkeä, koska olin jo ennakkoon päättynyt haluavani maistaa Herkkulankkua. Avecillani puolestaan meinasi iskeä valinnanvaikeus, joten päätimme lopulta ottaa takuuvarman Toast Skagenin herkkulankun vierelle ja maistella näitä kahta ristiin. Herkkulankusta päällimmäiseksi mieleen jäi tryffelimajoneesi, joka kruunaasi rapeaksi paistetun leivän täydellisesti.
Lähiruokaa arvostavana päätin itse tilata pääruoaksi Liljåås gårdin lammaspullapastan, jonka liha tulee tarjoilijan mukaan suoraan omistajien lammastilalta. Pakko sanoa, että nämä suussa sulavat lammaspullat makuelämystä täydentävän kastikkeen kera yllättivät kokeneemmankin mummolassa vierailleen lapsenlapsen.
Kalaruokia rakastava avecini puolestaan valitsi Haukiwallenberg & omena-beurre blancin pääruoaksi. Se mitä aveciani tunnen, pystyi jo hänen kasvoillensa leviävästä hymystä päätellä, annosvalinnan osuneen oikeaan. Maistoin myös itse tätä kyseistä herkkua ja huolimatta ennakkoluuloistani haukea kohtaan, taidan ensi kerralla myös itse valita tämän.
Täyttävien alkupalojen ja pääruokien jälkeen jälkkäriksi kaipasin jo jotain pirteää ja raikasta. Tämä oli onneksi otettu taidokkaasti huomioon menun suunnittelussa ja listalta löytyi juuri se mitä tähän hetkeen kaipasin, nimittäin Lime- kookos pannacotta. Raikas ja suussa sulava pannacotta koristeltuna orvokinlehdillä kruunasi illan täydellisesti. Avecillani puolestaan on täysin oma vatsa herkkuja varten, joten hänen jälkiruoka valintansa oli Uuniomenaa & vaniljajäätelöä, joka oli juuri sopivan täyteläinen ja voinen.
Pöydän ennakkoon varaavat pääsevät maistelemaan Bistro K:n uutta menua elokuun loppuun saakka tarjoushintaan.
Varaa pöytä TableOnlinesta Bistro K, Hämeentie 68 Helsinki
Jani/TableOnline
TableOnline.fi – Löydä ravintola makusi mukaan – on online-pöytävarauspalvelu, joka on vahvasti mukana suomalaisen ravintolakulttuurin kehittämisessä. TableOnline perustettiin kesällä 2010 muutaman yrittäjähenkisen ystävyksen kesken ajatuksena tuoda tasokkaat ravintolat ja ulkona syöminen lähemmäksi suurta yleisöä, oppia uutta ja kasvaa Suomen suurimmaksi ravintoloiden näkyvyyden edistäjäksi. TableOnline.fi on osa City-lehden mediarypästä.
Nimellään hämmästyttänyt Kuusi Palaa on uusi ravintolatulokas Mannerheimin tiellä Helsingissä, uudelleen avatun hotelli Marskin yhteydessä. Pieteetillä suunniteltu ravintola on ilo silmälle ja koko vierailun ajaksi löytyy hauskoja yksityiskohtia ihailtavaksi niin kattauksesta kuin sisustuksestakin. Erityismaininta jo heti alkuun pöydän kattaukselle.
Myös cocktaillista ansaitsee huomiota, sillä Kuudessa Palassa kaikkia listan juomia on saatavilla normaalin sekoitussuhteen lisäksi puolikkaalla alkoholiannoksella ja mocktailina.
Alkuun valitsemme pieniä suomalaistapashenkisiä alkupaloja Kuusi palaa. Tai Puoli kuusi (3) molemmille, miten asian haluaakaan ajatella. Valinta on vaikea, sillä kaikki alkuruokapalat vaikuttavat mielenkiintoisilta. Päädymme lopuilta valintoihimme ja sovimme maistelevamme annoksia ristiin, joka osoittautuu toimivaksi ja aika ruokaisaksi ratkaisuksi.
Valitsemamme Kuusi palaa tuodaan hauskasti pöytään laudalla, jolle pieni koroke onkin tarpeen laskutilan vähyyden vuoksi. Valitsimme riimihärkää ja perunaa, tartaria, kyssäkaalipannacottaa, siikaa ponzu-soijalla, kanttarelli-riisipallon ja luumutomaattia Wästerbotten-kreemillä.
Kaikki kuusi annosta on aseteltu hauskasti esille ja ne ovat erittäin herkullisia. Tartar sulaa suuhun, siika on maustettu mainiosti ja merikoralli tuo siihen hyvää rapsakkuutta. Myös tomaattiannos on raikkaan erilainen ja erityisesti kyssäkaalipannacotta yllättää. Joskus siis kannattaa ehdottomasti poistua omalta makumukavuusalueelta, se voi palkita positiivisesti.
Pääruoaksi valikoituu Puruveden pannuahvenet ja entrecote. Ahvenet tarjoillaan korvasieniraviolin kanssa, jossa sieni on todellakin pääosassa, kuten kuuluu. Entrecote on iso ja maistuva annos. Myös parmesaaniranskalaiset ovat todella hyvät ja niissä on riittävästi parmesaania. Kattauksen viimeistelevät tyylikkäästi mustat ja kultaiset aterimet.
Mitä jälkiruokaan tulee, mielestäni poksukarkit on parasta mitä jälkiruokaan voi piilottaa ja tuskin kukaan on koskaan syönyt huonoja mokkapaloja. Siksi Mokka6palaa oli ehdoton valinta suklaaleivoksine ja paukkuströsseleine. Myös, tuhtia suklaata raikkaampi ja kevyempi valinta, Coupe Romanov oli oikein mainio lopetus illalliselle.
Kuuteen Palaan (Mannerheimintie 10, Helsinki) voi tehdä pöytävarauksen TableOnlinesta illallisen lisäksi myös aamiaiselle ja lounaalle.
Katja/TableOnline
TableOnline.fi – Löydä ravintola makusi mukaan – on online-pöytävarauspalvelu, joka on vahvasti mukana suomalaisen ravintolakulttuurin kehittämisessä. TableOnline perustettiin kesällä 2010 muutaman yrittäjähenkisen ystävyksen kesken ajatuksena tuoda tasokkaat ravintolat ja ulkona syöminen lähemmäksi suurta yleisöä, oppia uutta ja kasvaa Suomen suurimmaksi ravintoloiden näkyvyyden edistäjäksi. TableOnline.fi on osa City-lehden mediarypästä.