TableOnlinen ruoka ja ravintola-aiheinen blogi. Blogissa tuodaan ajankohtaisia aiheita, ravintoloita sekä ravintola-alan henkilöitä kaikkien luettavaksi ilman turhia hienosteluja, alan sanastoja tai liian syvällisiä kirjoituksia.
Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on TableOnline.
Vain kivenheiton päässä upeasta Uspenskin katedraalista, Meritullinkadun alkupäässä sijaitsee pieni ja viehättävä ravintola, Kuurna nimeltään. Kesäisenä iltana pääsimme maistelemaan Kuurnan herkkuja.
Ravintola Kuurna Meritullinkadulla.
Vuonna 2005 avattu Antto Melasniemen ja Heikki Purhosen ensimmäinen ravintola luottaa vahvasti pientuottajien tarjontaan sekä sesonkeihin kahden viikon välein vaihtuvassa menussaan. Komeileepa kyseinen ravintola myös tämän vuoden Suomen 50 parhaan ravintolan listalla. Ja ansaitusti.
Saavumme ravintolaan ja meidät ohjataan ehdottomasti ravintolan suloisimpaan kahden hengen pöytään, aivan suuren ikkunan ääreen. Alkumaljoina nautimme vaaleanpunaista rose-kuohuviiniä, joka kruunaa myös pian tilattavat alkuruoat.
Alkumaljat näköalalla.
Kuurnan menu vaihtuu tosiaan kahden viikon välein ja meille avautuu mahdollisuus maistaa alkuruokina kylmää avomaankurkkukirsikkakeittoa, jonka kruunaa vuohenjuustomousse sekä paahdettuja muikkuja ja korianterinsiemenmajoneesia. Kylmä keitto sopii mainiosti hieman kuumaankin kesäiltaan ja todella maistuu avomaan kurkulle, joka on saanut pienen vivahteen kirsikasta. Keiton kruunaa vuohenjuustomousse sekä rouhitut pähkinät. Paahdetut muikut uivat rinta rinnan kauniilla vanhanaikaisella lautasella, ja korianterinsiemenellä maustettu majoneesi sopii mainiosti niin maullisesti kuin ulkonäöllisestikin annokseen.
Kylmä keitto alkuruokana oli loistava valinta kuumaan kesäiltaan.Paahdetut muikut kauniilla lautasella.
Pääruokavaihtoehtoja menussa on kolme, mutta vinkkaapa tarjoilija myös Kuurnan klassikostakin, nimittäin pippuripihvistä, joka on kirjattu suureen liitutauluun viinisuositusten rinnalle. Itse haluan maistaa klassikon Kuurnan ensikertalaisena. Illallisseurani valitsee ylikypsää naudan kieltä, joka on maustettu yrittileipämurulla ja punaviinilihaliemellä. Pääruokien kanssa meille suositellaan punaviinilasilliset, jotka ovat nappi valinta molempiin annoksiin. Huomaamattamme lautasemme ovat tyhjät, pääruoat siis todella maistuivat.
Pippuripihvi on Kuurnan klassikko, herkullinen sellainen.Ylikypsää naudan kieltä herkullisenvärisine lisukkeineen.
Jälkiruoissa löytyy myös muutamia vaihtoehtoja, mutta itse valitsen voikukkajäätelöä, joka on asetettu karamellisoidun canelé-leivonnaisen päälle ja vieläpä hunajakennoa on ripoteltu kuin koristeeksi annokseen. Voikukkajäätelön hento maku on täydellinen makean leivonnaisen kanssa. Juustolautanen on toisen illallistajan valinta ja kolme eri juustoa ovatkin parhaimmillaan, ne kun on otettu tarpeeksi ajoissa lämpimään tuomaan makunsa esille.
Voikukkajäätelöä ja siitepöly-canelés.Juustoja sekä raparperia.
Kun me alamme illallistamme lopettelemaan, iloksemme huomaamme että ravintola on täynnä. Hienostunut puheensorina täyttää ravintolan upean vanhan tilan ja asiakaskunnassa on niin pariskuntia kuin kaveriporukoitakin. Kaikilla tuntuu olevan oikein mukavaa, ja miksipä ei olisi herkullisen ruoan ja hyvän palvelun saattelemana.
Kuurna komeilee vuoden 2018 Suomen 50 parhaan ravintolan listalla.
Hanna/TableOnline
TableOnline.fi – Löydä ravintola makusi mukaan – on online-pöytävarauspalvelu, joka on vahvasti mukana suomalaisen ravintolakulttuurin kehittämisessä. TableOnline perustettiin kesällä 2010 muutaman yrittäjähenkisen ystävyksen kesken ajatuksena tuoda tasokkaat ravintolat ja ulkona syöminen lähemmäksi suurta yleisöä, oppia uutta ja kasvaa Suomen suurimmaksi ravintoloiden näkyvyyden edistäjäksi. TableOnline.fi on osa City-lehden mediarypästä.
Alkukesäisenä tiistai-iltana intensiivinen puheensorina kuuluu italialaisravintola Baccosta, kun astun sisään ravintolaan puoli kahdeksalta. Kuulostaa tosiaan Italialta, ja näyttää. Siirryn pöytään, josta jo illalliskaverini minulle iloisesti vilkuttaa.
Alamme välittömästi tutkailla menua, sillä se näyttää olevan kaikenlaisia herkkuja täynnä. Ja minä, italialaisen ruoan suurena ystävänä ahmin erilaisia herkkuja listalta silmilläni. Reipas ja iloinen tarjoilija toivottaa meidät tervetulleeksi sekä suomeksi että englanniksi, ja samassa hengenvedossa tilaammekin häneltä lasilliset kuohuvaa, Proseccoa tietenkin.
Aloitamme ruokailun italialaisittain, valitsemme nimittäin muutaman alkuruoan jaettavaksi. Listalta valikoituu Cinta Senese ja muita italialaisia leikkeleitä sekä Mozzarella di Bufala Caprese. Pääruoan eli pizzavalintojemme kanssa maltamme vielä hetken.
Italialaisia leikkeileitä, joita saa tilata neljässä eri koossa.Raikas Caprese-salaatti, jonka kruunaa Mozzarella di Bufala -juusto ja tuore basilika.
Alkupalat ovat juuri niin italialaisia kuin toivoa voi. Raikas Caprese -salaatti sopii loistavasti toscanalaisen, makean rasvaisen Cinta Senese -kinkun sekä muiden leikkeleiden kanssa nautittavaksi. Makuyhdistelmä on taattua Italiaa!
Alkuruokien jälkeen hengähdämme hetken, mutta kuitenkin jatkamme pizzojen pariin. Toden totta naapuripöydissä ne näyttävät niin herkullisilta että maistettava on itsekin. Ja kun tiedän että pizzataikina koostuu kuuden eri jauhon seoksesta ja kohoaa 96 tuntia, on sen pakko olla hyvää.
Ja niin se onkin, superherkullista! Itse valitsen klassikon eli Margheritan, jonka herkullinen tomaattikastike on sopivan makeaa ja mozzarellaa on juuri sopiva määrä. Kauniin ja todella maukkaan klassikon kruunaa tuoreet basilikanlehdet. Illalliskaverini valinta on ravintolan nimikkopizza Bacco, joka koostuu vahvasta gorgonzolamaisesta sinihomejuustosta, herkkusienistä ja Parmankinkusta sekä tietenkin mozzarellasta. Täyteläisen pizzan kruunaa reilu annos rucolaa. Pizzojen kanssa meille suositellaan herkullista toscanalaista punaviiniä, joka todellakin on oiva valinta pizzojemme kanssa.
Klassikko Marherita sekä Bacco pizza, herkullisia molemmat.
Dolci eli jälkiruoka jää meiltä väliin, sillä olo on sen verran täysi juuri nauttimiemme herkkujen jälkeen. Baccon jälkiruokalistalta löytyy kuitenkin myös klassikot kuten Tiramisu ja Cannolit.
Bacco - aito italialainen ravintolakokemus Helsingin sydämessä.
Bacco on moderni italialainen pizzeria mutta myös Enoteca, jossa nautitaan viinistä. Viinivalikoima onkin erinomainen ja varmasti tarpeeksi laaja antaakseen jokaiselle oman suosikin. Palvelu on jouhevaa, hymyilevää ja ystävällistä, aivan kuten Italiassa ja ravintolaan on helppo pistäytyä vaikkapa vain lasilliselle viiniä. Myös lounasaikaan italialaiset herkulliset aidot pizzat ovat tarjolla, samoin kuin italialaisia vivahteita saaneet lounassalaatit.
Hanna/TableOnline
TableOnline.fi – Löydä ravintola makusi mukaan – online-pöytävarauspalvelu, joka on vahvasti mukana suomalaisen ravintolakulttuurin kehittämisessä. TableOnline perustettiin kesällä 2010 muutaman yrittäjähenkisen ystävyksen kesken ajatuksena tuoda tasokkaat ravintolat ja ulkona syöminen lähemmäksi suurta yleisöä, oppia uutta ja kasvaa Suomen suurimmaksi ravintoloiden näkyvyyden edistäjäksi. TableOnline.fi on osa City-lehden mediarypästä.
Helteisenä toukokuun iltana saavuimme uutuuttaan kimaltavaan Tampereen Ratinan kauppakeskukseen. Sieltä suuntasimme hissillä ylimpään kerrokseen, ravintola Periscopeen, joka on Arto Rastaan uusin ja suurin ravintolakokonaisuus.
Hissit ohjaavat ylös ravintola Periscopeen.
Saavuttuamme ravintolaan kiivas puheensorina ja täydet pöydät olivat merkki siitä, että muitakin kiinnosti Tampereen uusin ja puhutuin ravintola. Tarjoilija ohjasi meidät pöytään ja saimmekin upean ikkunapöydän, josta näköalat alas Laukontorille sekä Tampereen keskustaan olivat upeat. Olimme Ratinan huipulla.
Upeat näkymät avautuvat ravintola-asiakkaille.
Sitten oli ruokalistojen tutkimisen aika. Alkuruoat ovat suunniteltu jaettavaksi pöytäkunnittain, listalla tuntui olevan vain liian monta hyvää vaihtoehtoa. Halusimme tutustua listaan kunnolla ja päädyimme maistelemaan monia eri makuja. Pian pöytäämme saapuikin mm. Punajuuricarpacciota, grillattua lohitartaria, makeassa soijassa paistettuja scampinpyrstöjä, rapukakkua, savusuolattua karitsaa sekä Annatto-pensaan hedelmällä maustettua härkätartaria. Alkuruoat maistuivat jokainen kerrassaan herkulliselta makumatkalta halki maailman ja henkilökunnan suosittelema valkoviini täydensi niiden maut erinomaisesti.
Grillattu lohitartar, maa-artisokkavaahtoa, poltettua tilliä ja jäädytettyä piimää.Savusuolattua karitsaa, pikkelöityä kurkkua ja omenaa, sinappimoussea ja rapeaa perunaa.Makeassa soijassa paistettuja scampinpyrstöjä, siitakesientä, kastanjaa ja korianteria.
Vieläkö jaksaa? Vaikka alkuruokien maut olivat olleet erinomaisia ja täyttäneet vatsamme suht hyvin, päätimme kuitenkin vielä testata pääruuat. Valintamme olivat erittäin mehevä ja onnistunut Periscope Burger sekä naudan sisäfile, chiliä ja valkosipulia, joka ei lisukkeita kaivannut. Pääruoille saimme myös loistavan viinisuosituksen tarjoilijaltamme.
Jälkiruoka meidän oli pakko jakaa, sen verran tuhti oli tähän mennessä ollut ruokailumme. Valitsimme raikkaan ja ehkäpä hieman ruokaakin sulattavan jogurttisorbetin, johin lisämaun toivat bergamotilla maustettu raparperi ja sitruunakreemi. Loistava lopetus maittavalle illalliselle.
Raikas sorbettijälkkäri kruunasi ruokailun.
Kokonaisuudessaan vierailu Ratinan kattojen yllä oli loistava kokemus ja ilokseni huomasin että muutkin tamperelaiset olivat lähteneet iltaa viettämään sankoin joukoin: joko syömään tai ottamaan drinkin jos toisenkin upealle Pyhäjärven puolelle avautuvalle kattoterassille. Itse ravintolasalin ja terassin lisäksi Periscopen tiloista löytyy toisen kerroksen Loungebar, joka on oiva paikka viettää iltaa myöhempäänkin.
Ravintolasali, Loungebar ja terassi nivoutuvat yhteen erinomaisesti.
Hanna/TableOnline
TableOnline.fi – Löydä ravintola makusi mukaan – online-pöytävarauspalvelu, joka on vahvasti mukana suomalaisen ravintolakulttuurin kehittämisessä. TableOnline perustettiin kesällä 2010 muutaman yrittäjähenkisen ystävyksen kesken ajatuksena tuoda tasokkaat ravintolat ja ulkona syöminen lähemmäksi suurta yleisöä, oppia uutta ja kasvaa Suomen suurimmaksi ravintoloiden näkyvyyden edistäjäksi. TableOnline.fi on osa City-lehden mediarypästä.
Pikkubistro Kattila on toiminut Tampereella reilun kolmen vuoden ajan. Pikkuhiljaa se on noussut yhdeksi Tampereen suosituimmista ravintoloista ja siksi nääsvillen reissun yhteydessä oli jo korkea aika mennä tutustumaan Kattilaan. Kyseessä oli tiistai-ilta ja pienehkö ravintola oli vähän yli puolillaan väkeä kun saavuimme paikalle. Olin päivällä jo aiemmin käynyt morjestamassa paikan ravintolapäällikköä, koska hän ei kyseisenä iltana ollut vuorossa. Kyselin silloin vähän kuulumisia ja ravintolapäällikkö vahvisti jo tuossa aiemmin kertomani seikan, että hyvin on Kattilassa riittänyt asiakkaita. Etenkin kesällä lounaita meni kuulemma useita satoja päivässä ja oli Kattilassa kokeiltu 24/7 keittiövuorojakin kun elokuun puolessavälissä Tampereella oli Tamperrada 2017 pintxokilpailu. Kattilan pintxo, jossa oli Napue-ginillä graavattua lohta, sitruunakaviaaria ja karpalokreemiä lakritsilimpun päällä, voitti ylivoimaisesti yleisöäänestyksen parhaasta annoksesta. Näitä annoksia oli mennyt viiden päivän aikana yli 3000 kappaletta ja siksi oli jouduttu misaamaan välillä kolmessa vuorossa.
Muikkukukkoa!
Ravintola valitsi minulle alkuruoaksi muikkukukkoa punakaalisalaatin kanssa ja lisäksi mukana tuli pieni kannullinen kirkastettua voita. Täytyy sanoa, että annos oli melko yllättävä. Ravintolalla on jo nimessään sana bistro, jonka tyyliin tällainen ronski annos sopii hyvin. Itselläni odotukset paikasta olivat kuitenkin vähän lähempänä fine dining -ravintolaa ja siksi konstailematon muikkukukkoannos oli hieman yllättävä. Kukko oli kyllä todella hyvää. Reilu loraus kirkastettua voita kukon ja päälle ja a vot sanoisi savolainen. Kaverille tuotiin alkuruoaksi punajuurikeittoa mascarpone vaahdolla joka näytti maistuvan oikein hyvin. Muikkukukon kaverina minulle tarjoiltiin Rhônelaista Les Grandes Vignes -alkuviiniä. Natuviinit ovat viime aikoina alkaneet maistua minulle yhä enemmän ja tämäkään ei tehnyt poikkeusta ja sopi hyvin kukon pariksi.
Suussasulavaa potkaa!
Pääruokaa ennen minulle kaadettiin edelleen ranskalaista viiniä. Tällä kertaa kyseessä oli Mas Becha Barrique rouge 2015, joka on sekoitus Syrahista, Grenachesta ja Mourvedrestä. Kyseessä on hyvin täyteläinen ja runsas viini, joka antoi odottaa pääruoaksi jotain riistaa tai pihviä. Eteeni kuitenkin tuotiin porsaanpotka, jossa oli kyytipoikana karpalotuorejuustolla täytetty uuniperuna ja katajanmarjakastiketta. Annos oli todella hyvä jatkaen ronskia bistrolinjaa ja myös punaviini pehmeine tanniineineen oli oiva valinta potkalle. Itse porsasta oli selvästi maltettu kypsentää tarpeeksi pitkään matalalla lämmöllä sen mureudesta ja mausta päätellen. Nappiannos! Seuralainen sai pääruoaksi paistettua pyhäjärven siikaa, joka sekin sai varauksettomat kehut.
Pyhäjärven siikaa
Alku- ja pääruoka oli tullut melko reipasta tahtia ja molemmat annokset olivat reilun kokoisia, joten lähellä oli, että olisin jättänyt jälkiruoan väliin. Jälkikäteen voi sanoa, että onneksi en jättänyt. Minulle tarjoiltiin nimittäin tarte tatin vaniljajäätelöllä, joka on ehkä suosikkijälkkärini. Vyötä tosin piti löysätä yksi pykälä, mutta kyllä tarte tatin ja koko illallinen oli pienen ähkyn arvoinen.
Tarte tatin omnom
Koko kolmen ruokalajin dinneri meni läpi reilussa puolessatoistatunnissa. Kattila on nimensä mukaisesti aito bistro. Annokset ovat runsaita, hyvistä raaka-aineista taidolla valmistettuja ja kohtuuhintaisia. Paikassa on myös hyvä viinilista, jota osataan hyvin yhdistellä eri annoksiin ja palvelu sujuu varmasti ja ystävällisesti. Yhteenvetona annan siis vahvan suosituksen vierailla Kattilassa, mikäli se on vielä jäänyt testaamatta.
TableOnline.fi - Löydä ravintola makusi mukaan - on online-pöytävarauspalvelu, joka on vahvasti mukana suomalaisen ravintolakulttuurin kehittämisessä. TableOnline perustettiin kesällä 2010 muutaman yrittäjähenkisen ystävyksen kesken ajatuksena tuoda tasokkaat ravintolat ja ulkona syöminen lähemmäksi suurta yleisöä, oppia uutta ja kasvaa Suomen suurimmaksi ravintoloiden näkyvyyden edistäjäksi. TableOnline.fi on osa City-lehden mediarypästä.
Tämänkertaisen Tallinnan reissun illallispaikkani Gloria Veinikelder sijaitsee Tallinnan Vanhassa Kaupungissa, lähellä Vapauden aukiota. Tyhjään mahaan ei saa syödä, joten ennen illallista kävimme nauttimassa alkudrinkit Vapauden aukion reunalla sijaitsevassa Wapadus kahvila-ravintolassa. Tallinnan loppukesän sää pääsi yllättämään minut matkalla ja vaikka hotellilta lähtiessä paistoi kauniisti aurinko, ehdin reilun kilometrin kävelymatkalla kastua ja siksi lämmittävä drinkki tuli tarpeeseen.
Ei jää epäselväksi, että kyseessä on viiniravintola
Drinkin jälkeen siirryimme lähellä sijaitsevaan ravintolaan. Gloria Viinikellari sijaitsee nimensä mukaisesti kellarissa, talossa, joka on rakennettu jo 1300 -luvulla. Ravintolaan saavuttaessa pitää hetki miettiä, että saavuimmeko oikeaan paikaan, koska sisääntuloaulassa sijaitsee viinikauppa. Sivistysvaltiossa myös viinin myynti ulos ravintolasta on mahdollista ja sopi erityisen hyvin ravintolalle, jolla on valikoimissaan n. 800 erilaista viiniä. Mikäpä sen kätevämpää kuin ostaa ravintolassa tehtyjä uusia herkullisia viinilöytöjä mukaan. Jospa meilläkin jonain päivänä tällainen olisi mahdollista. Henkilökohtaisesti uskoisin sen onnistuvan ilman maan luisumista rappiolle ja anarkiaan.
Gloria Veinikelderissä on käynyt myös kuuluisia vieraita viinillä
Aulasta meidät johdatetaan ruokailutilaamme Napoleon-kabinettiin, joka on kuulemma hyvin suosittu ja toivottu tila ravintolan kanta-asiakkaiden keskuudessa. Nimensä se on saanut kabinetin seinällä komeilevasta Napoleonin maalauksesta. Gloria Veinikelderissä on kaiken kaikkiaan n. 50 paikkaa, jakautuneena useampaan saliin tai kabinettiin. Toinen kiinnostava paikka on Mona Lisa -kabinetti, jossa seinällä komeilee itse Mona Lisa juomassa viiniä. Rakennus, jossa Gloria Veinikelder sijaitsee on niin vanha, että kysyinkin sommelieriltä mahtavatkohan herra Napoleon ja mademoiselle Mona Lisa olla käyneet vierailulla ravintolassa.
Pääsalin takka
Isoimmassa salissa on aito takka lämmittämässä ruokailijoita. Vielä takassa ei tosin ole tulta, vaan se odottaa hieman viileämpiä säitä. Takan viereiset pöydät ovat kuuleman mukaan talvella hyvin toivottuja paikkoja, joka on helppo uskoa. Istui takan ääressä tai ei niin koko ravintola on hyvin tunnelmallinen. Ei myöskään pääse unohtumaan, että kyseessä on viiniravintola, koska kaikki paikat ovat täynnä tyhjiä viinipulloja ja -laatikoita.
Koska ravintolassa on valtava määrä erilaisia viinejä tarjolla, on omistaja ja pääsommelier Marko Hark, yhdessä tiiminsä kanssa, helpottanut asiakkaan valintaa ja koonnut aina kuhunkin ruokalistaan sopivan lyhyemmän listan suositelluista viineistä. Toki viinejä saa listan ulkopuoleltakin tilata ja ravintolassa on myös viinitietoinen henkilökunta, jonka kanssa voi keskustella ruokaan sointuvista valinnoista.
Kaunis Pulpo carpaccio annos
Alkuun meille tarjoiltiin biodynaamisesti viljeltyä Proseccoa, joka oli todella toimiva alkumalja. Saadakseni syödä sellaista, mikä on kulloinkin ravintolan parasta, olen ulkoistanut ruokien tilaamisen ravintolalle myös sellaisissa paikoissa, missä ei varsinaista maistelumenua ole tarjolla. Tässä tapauksessa ravintola suositteli joko lihaan tai mereneläviin perustuvia ruokia ja koska seuralaiseni oli juuri edellisenä päivänä käynyt kalaravintolassa, päädyimme valitsemaan hänelle lihamenun ja minulle kalaisamman vaihtoehdon.
Minun menuni alkoi mustekala-carpacciolla. Lisukkeina oli riisilastuja, jogurttivaahtoa, marinoitua omenaa ja tryffelikermaa. Yksi ehdottomia suosikki raaka-aineitani on mustekala ja siksi tämä oli itselle täydellinen aloitus. Ruoan kanssa tuli oikein hyviin menuun sopivaa Carmelle Sauvignon Blancia (2016), joka löytyi myös shortlistiltä. Itse annos oli muuten lähes täydellinen, mutta mustekala oli pakastettua, joka sinänsä on ymmärrettävää, mutta se oli vielä eteeni tullessa aavistuksen jäinen. Tämän havaittuani päätin ensin nauttia hetken aikaa viiniä ja sitten vasta syödä ruoan, jolloin annos toimi todella hyvin ja mustekala maistui oikein tuoreelta huolimatta jäädytyksestä. Seuralaiselle tuli alkuun klassinen tartar, jossa hienona visuaalisena yksityiskohtana oli värjätty kananmuna. Vaikka oma annos olikin todella hyvä, niin silti tunsin pientä annoskateutta tässä kohtaa, kun haarukallisen maistoin hänen annostaan.
Taiteellinen tartar annos
Pääruoaksi seuralaiseni sai ankkaa, joka näytti maistuvan hyvin ja annos oli myös oikein kaunis. Minulle tuli Turskaa tilli-perunasoseella, paksoilla ja valkoviinikastikkeella. Kala oli tuoretta ja juuri sopivasti paistettua. Erittäin onnistunut suoritus keittiöltä. Annoksen kanssa minulle suositeltiin samaa Sauvignon Blancia, mitä olin nauttinut alkuruoan kanssa ja mikä varmasti olisikin sopinut oikein hyvin annokselle. Kuitenkin kun ravintolassa on 800 erilaista viiniä, niin minusta olisi liki rikollista juoda samaa viiniä useamman ruokalajin kanssa. Siksi päädyin tilaamaan shortlistillä ollutta Cantina Riff Pinot Grigio 2016 -viiniä, joka sekin sopi oikein hyvin turskan kanssa yhteen.
Ankanrintaa
Jälkiruoaksi seuralaiselle tuli pannacotta ja minulle creme brulee. Pannacotta oli kuulemma oikein hyvää ja olisi ehkä ollut myös enemmän omaan makuun kuin makea creme brulee, jossa itse vanukasta oli vielä hyvin vähän suhteessa kuoreen ja siksi se oli turhan makea. Teknisesti se oli kuitenkin hyvin valmistettu ja tiedän, että monet tykkäävät nimenomaan ruskistetusta kuoresta, joten varmasti tämä olisi monelle toiminut oikein hyvin.
Gloria veinikelder on saanut erittäin hyvät arvostelut TableOnlinessa ja nyt vierailun jälkeen en enää ihmettele miksi. Kaikki ruoat olivat tehty hyvistä raaka-aineista ja valmistettu hyvin. Ravintolan keittiö luottaa perinteiseen linjaan syyllistymättä turhaan kikkailuun. Tästä huolimatta annokset olivat raikkaita ja ennen kaikkea hyvän makuisia. Ravintolassa palvelu pelasi todella hyvin ja laaja, pääosin vanhan maailman viineistä koostuva valikoima tarjoaa vaativammallekin viiniharrastajalle varmasti vastinetta rahalle. Ravintolassa järjestetäänkin paljon tastingtilaisuuksia. Viinikellarin erilliset kabinetit antavat hyvän mahdollisuuden järjestää tilaisuuksia myös ravintolan normaaleina aukioloaikoina.
TableOnline.fi - Löydä ravintola makusi mukaan, on online-pöytävarauspalvelu, joka on vahvasti mukana suomalaisen ravintolakulttuurin kehittämisessä. TableOnline perustettiin kesällä 2010 muutaman yrittäjähenkisen ystävyksen kesken ajatuksena tuoda tasokkaat ravintolat ja ulkona syöminen lähemmäksi suurta yleisöä, oppia uutta ja kasvaa Suomen suurimmaksi ravintoloiden näkyvyyden edistäjäksi. TableOnline.fi on osa City-lehden mediarypästä.
KOM-teatterin teatteriravintolassa vaihtui omistajat viime kesänä kun keittiön ottivat haltuun mm. Atelje Finnestä ja Kuurnasta tuttu yrittäjäkaksikko Antto Melasniemi ja Heikki Purhonen. KOM-teatteri on paikkana vahvat perinteet omaava ja nykyisten omistajien myötä ravintolassa on panostettu enemmän myös ruokapuoleen. Teatteriravintolassa ei toimintaa voida kuitenkaan virittää puhtaasti ruokatuotteen ympärille, koska saman paikan pitää palvella janoista teatterikansaa myös väliaika-tarjoilujen muodossa ja muutenkin KOM-ravintola on muodostunut suosituksi kortteliravintolaksi Ullanlinnassa.
Tällä kertaa oli siis tarkoitus tutustua uudistuneeseen KOM-ravintolaan. Ennen ruokaa oli kuitenkin tarkoitus nauttia myös kulttuurista teatterin puolella. KOM-teatterissa oli pyörimässä Kokki, varas, vaimo ja rakastaja -esitys, johon myös KOM-ravintola oli suunnitellut teatterimenun. Lauantainäytös oli jo klo 15 ja saavuimme paikalle melko viime tingassa, mutta onneksi lähes loppuunmyydystä salista löytyi meille vielä vierekkäiset paikat. Paikoille mennessämme koin ensimmäisen näytöksen useista yllätyksistä, kun näyttämöllä oli mm. täysi keittiö ja ravintoloitsija Antto Melasniemi kauhan varressa keittopuuhissa. Jos sattui tulemaan katsomaan näytelmää nälkäisenä, kuten seuralaiseni, niin herkullisten tuoksujen leijuminen salissa ei yhtään helpottanut mahan kurnimista.
Mestari in action
Näytelmä perustuu brittiläisen ohjaajan Peter Greenawayn elokuvaan. Elokuva sisältää mm. erotiikkaa ja kannibalismia ja on tästä syystä ollut aikanaan sensuroitu useissa maissa, kun se julkaistiin vuonna 1989. Greenawayn suosikkinäyttelijä, Elmer Bäck, oli näytelmässä mukana rakastajana, mutta hän toimi myös eräänlaisena taustojen kertojana. Hän kertoi, että Greenaway oli antanut täysin vapaat kädet mukailla alkuperäisteosta näytelmän aikaansaamiseksi. Näin oli myös tehty ja näytelmään oli tuotu erilaisia visuaalisia tehokeinoja. Lavalla oli mm. iso koko lavan laajuinen valkokangas, johon heijastettiin välillä näyttelijöiden seikkailuja, kun he kävivät ulkona kadulla pyörimässä tai muualla teatterin tiloissa. Näytelmä oli alkuun hieman hankala seurata, kun lavalla oli yhtä aikaa useampi kohtaus menossa ja lisäksi vielä kamera kuvasi valkokankaalle tapahtumia muualta.
KVVR
Pikkuhiljaa tähän pääsi kuitenkin paremmin sisään ja näytelmä tempasi mukaansa. Elokuvan roisi kielen käyttö ja sekava meininki sai minut hetkittäin jo odottamaan, että milloin joku yleisöstä poistuu paikalta, mutta en sellaista kyllä havainnut. Itseäni tämä ei haitannut, vaan päinvastoin osui ja upposi maaliinsa. En nyt mene enää enempää esityksen sisältöön, mutta täytyy sanoa, että oli kyllä selvästi erikoisin näytelmä, jonka olen koskaan nähnyt. Ainiin, sen vielä sanon, että Bäckin mukaan tämä on myös ensimmäinen näytelmä ikinä, missä virtuaalilasit olivat osana esitystä.
Loistavan näytelmän jälkeen olikin jo kova nälkä. Etenkin näytelmän alkuosa toimi hyvänä ruokahalun herättäjänä, kun katseli Melasniemen herkullisia kokkauksia lavalla. Väliajan jälkeinen osuus tosin voi herkimmiltä viedä ruokahalun, mutta näin ei onneksi käynyt minulle. Kovaan nälkään tuntui oikein hyvältä ratkaisulta, että pöytä oli varattu KOM-ravintolasta. Ei tarvinnut edes takkia laittaa päälle, kun siirtyi teatterista viereiseen ravintolaan. Meille olikin juuri sopivasti pöytä valmiina ja koska ravintolassa ei ollut kovin paljon ihmisiä kun sinne menimme, niin pääsimme heti aloittamaan ruokailun. KOM on suunnitellut teatterimenun tälle näytökselle, joka on tarjolla vain näytöspäivinä. Sellaisen olimme siis tilanneet etukäteen ja sen sai vielä muutaman euron alennuksella kun teki tilauksen etukäteen TableOnlinesta.
Vihreää parsaa, sauce Maltaise
Ensimmäinen annos menussa oli "Vihreää parsaa, sauce Maltaise". Maltaise-kastike on on parsan yleisen seuralaisen, eli Hollandaise-kastikkeen muunnos, jossa kastiketta on maustettu appelsiinillä. Tässä tapauksessa kastikkeessa, oli mukana hieman appelsiininkuorta, joka toi mukavasti hapokkuutta annokseen. Alkuruokien kanssa tarjoiltiin La Mariniere Muscadet Sur Lie 2014 -valkoviiniä, joka kuivana, mutta kivan hapokkaana sopi hyvin yhteen molempien alkuruokien kanssa.
Sinisimpukka-sellerikeitto, slurps
Tämän jälkeen vuorossa oli Sinisimpukka-sellerikeitto, joka oli myös hyvin onnistunut annos. Keitto oli sopivan täyteläinen olematta kuitenkaan liian raskas. Selleri toi mukavaa hapokkuutta keittoon ja sinisimpukat olivat hyvin herkullisia sattumia keitossa. Keittoannos oli hyvin kohtuullisen kokoinen, mikä oli hyvä, koska pääruokana tarjoiltu Viskilän kukkoa valkoviinissä oli taas reilunkokoinen annos.
Viskilän herkullista kukkoa viinissä
Kukko tarjoiltiin keittojuuresten, tuoreiden papujen ja kaalinlehden kanssa. Kanaan oli jätetty kuori päälle, joka oli paistettu ihanan rapeaksi ja keittämisessä oli saatu lihaan todella hyvin makua. Juurekset oli taas sopivan kypsiä ja annoksessa mukana ollut keittoliemi kruunasi tasapainoisen ja herkullisen annoksen. Kukon kanssa meille juotettiin Mas de la Pompon Rouge 2014 -punaviiniä, joka oli hyvin hedelmäinen ja kevyt ja sointui oikein hyvin yhteen annoksen kanssa.
Calvadosta x 2
Pääruoan jälkeen alkoi olo olemaan jo melko kylläinen, mutta vielä oli jälkkäri tulossa. Teatterimenun päättäjänä toimi Calvadosomenat italialaisella marengilla. Annos oli mukavan raikas ja ei liian imelä, toimi siis oikein hyvin omaan makuun. Jälkkärin kanssa nautimme kahvit ja tarjoilijan suosituksesta avecina calvadokset, mikä sopi oikein hyvin calvadosomenoiden kanssa. Menu oli oikein toimiva kokonaisuus, mutta ravintolan lista vaikutti muutenkin oikein kiinnostavalta. Viereisestä pöydästä näin mm. kun Karitsatartar tuotiin pöytään ja vaikka siinä vaiheessa alkoi olla jo aika tukossa, niin vielä teki mieli tilata sekin. Tämä tarkoittaa vaan sitä, että pitää tulla vielä vierailemaan KOMissa vielä uudestaan. Onneksi se ei ole mikään vastenmielinen tehtävä :)
Kaiken kaikkiaan ilta, tai paremminkin iltapäivä, koska lauantainäytös alkoi jo klo 15, oli oikein onnistunut. Hyvin hämmentävä KOM-teatterin näytös ja sitä seurannut KOM-ravintolan teatterimenu oli oiva setti, jota voin lämpimästi suositella lauantaipäivän ratoksi tai muinakin soveltuvina ajankohtina. Teatterimenu on tarjolla kaikkina näytöspäivinä.
Kokki, varas, vaimo ja rakastaja -teatterimenu 39€ TableOnlinen kautta etukäteen maksettuna
TableOnline.fi - Löydä ravintola makusi mukaan, on online-pöytävarauspalvelu, joka on vahvasti mukana suomalaisen ravintolakulttuurin kehittämisessä. TableOnline perustettiin kesällä 2010 muutaman yrittäjähenkisen ystävyksen kesken ajatuksena tuoda tasokkaat ravintolat ja ulkona syöminen lähemmäksi suurta yleisöä, oppia uutta ja kasvaa Suomen suurimmaksi ravintoloiden näkyvyyden edistäjäksi. TableOnline.fi on osa City-lehden mediarypästä.
Joskus käy niin, että joku juttu, joku ihana asia tai ravintola on mennyt sinulta ohi, etkä oikein itsekään tiedä että niin on käynyt, kunnes se pamahtaa tietoisuuteesi. Näin kävi minulle Karljohanin kanssa.
Karljohan
Vaikka olen hyvin tiennyt paikan olemassaolosta ( sijainti Yrjönkadulla ei voisi olla keskeisempi ) ei minulle ollut oikein koskaan selvinnyt sen todellinen viehätys, joten tein pöytävarauksen eräälle perjantai-illalle päätin testata paikan ystäväni kanssa.
Saavuttuamme ravintolaan, annan katseeni rauhassa kiertää salia. Miljöö on remontin jäljiltä siisti, värimaailmaltaan rauhallinen ja sisustuksessa on tyylikkäästi käytetty rohkeitakin yksityiskohtia. Kiinnitän välittömästi huomiota ajattoman kauniisiin kattovalaisimiin ja muihin pieniin yksityiskohtiin. Uudistetun ravintolan seinien väri on valittu varman päälle ja tuntuu kummallisen tutulta ja rauhoittavalta. Annan katseeni vielä vaeltaa kierroksen, ennen kuin käymme istumaan. Erityinen suosikkini on ikkunalla oleva valaisin, jonka kupu on punottu kirkuvan punaisista kengännauhoista. Yritän koko illan saada kyseisestä lampusta painokelpoista kuvaa, mutta koska kuvaustaitoni ovat rajalliset, tulos ei juuri imartele varjostinta. Suosittelen siis käymään paikan päällä ja tsekkaamaan mistä on kyse!
Designia ikkunalla...ja katossa!
30 vuotta toiminnassa ollut ravintola on millä mittapuulla tahansa mitattuna pala gastronomista historiaa ja odotamme malttamattomana illallisen alkua. Tämän ravintolan salin ja keittiön puolelta on nuorempana moni nykyinen alan ammattilainen ponnistanut eteenpäin ja paikalla lienee monta tarinaa kerrottavanaan. Ravintolan historiasta kannattaakin kysellä tarkemmin erityisesti lounasaikaan kun talon emäntä, Tuula, on paikalla.
Päätämme aloittaa iltamme perinteisesti kuohuvalla. Varmasti tässä ravintolassa olisi ollut mukava naukkailla klassikkodrinkkejäkin, mutta jotenkin tuntuu sopivalta skoolata juhlavuoden kunniaksi ja samalla onnitella sankaria!
Onnea!
Tarjoilija tuo ruokalistat ja pääsemme tutustumaan valikoimaan. Henkilökunta on kuulemma pitkälti vaihtunut remontin myötä, mutta ainakin tämä iloinen ja puhelias tarjoilija toimii salissa kuin olisi ollut siellä aina! Valikoimasta löytyy kaikenlaista aina menukokonaisuuksista yksittäisiin alkupaloihin ja pääruokiin.
Aluksi onkin hieman vaikeuksia päättää, mitä kaikkea haluaisimme tänään maistaa, mutta koska Karljohan on tunnettu sisäelinruuistaan, on oma päätökseni loppujen lopuksi hyvin helppo: veripalttua alkuun ja kateenkorvaa päälle. Seuralaiseni päätyy munakoisoon sekä päivän kala-annokseen, joka on vierailukerrallamme kampelaa. Lisäksi sorrumme vielä maistamaan maa-artisokkakeittoa, sillä meillä kummallakin taitaa olla ”soft spot” hyviä keittoja kohtaan. Ajatuksemme on maistella kaikkia annoksia ristiin ja olemme enemmän kuin tyytyväisiä valintoihimme.
Talon leipä ja tapenade
Alkupalojen saapuessa, tulisi meidän ehkä olla hieman huolissaan, sillä annokset ovat todella runsaita! Mutta koska olemme kaksi nälkäistä daamia, käymme innokkaina annosten kimppuun ja hautaamme huolet jonnekin uudistetun sohvan nurkkaan. Veripalttu on rasvaisen makeaa ja puolukka sekä omena tuovat mukavasti hapokkuutta annokseen.
Veripalttu on taivaallista!Munakoisoa ja runsas mozzarella-kuorrutus
Ystäväni munakoisoannos on puolestaan tomaattisen höyryävän tömäkkä pala juustotaivasta. Maistelemme vielä samaan aikaan maa-artisokkakeittoa ja niin kuin pitääkin, keiton valmistuksessa ei totisesti ole säästelty voin tai kerman määrässä! Maku on samettisen täyteläinen ja annoksessa on käytetty myös omena ja lumirapua. Jotenkin jäin silti kaipaamaan jotain lisärapeutta annokseen, jotta mielenkiintoni olisi pysynyt yllä koko annoksen loppuun asti. Mutta summa summarum, erinomainen alku illalle ja veripalttu oli taivaallista!
Kermainen maa-artisokkakeitto, nam!
Runsaiden alkupalojen jälkeen jäämme rauhassa odottelemaan pääruokaa. Siemailemme hieman samalla saksalaista Rieslingiä, jonka valitsimme nautittavaksi läpi aterian. Viinin ohessa pääsemme maistamaan Solmu Breweryn Karljohanille juhlavuoden kunniaksi panemaa olutta. Pale ale on maukas ja tuoksusta löytyy eksoottista hedelmää. Oluessa on ihanan makeahko hedelmäinen maku, joka jättää viipyilevän ja lempeän bitterisen jälkimaun. Tällaiset pienpanimoiden erikoistuotteet sopivat oivallisesti tämän ravintolan profiiliin, toivottavasti niitä on jatkossa enemmänkin tarjolla! Viinilistan tuotteista monet ovat minulle tuttuja syystä tai toisesta ja jäin ehkä kaipaamaan muutamaa kuriositettia listalle, vaikka klassikkopaikassa ollaankin. Huolellisesti mietityllä juomavalikoimalla voi nostaa huimasti ravintolakokemuksen arvoa.
Juhlavuoden olut
Ravintola on täyttynyt illan aikana mukavasti ja puheensorina täyttää salin. Aina välillä erotan taustalta musiikin, mutta tänään ihmiset ovat pääosassa. Pääruuat saapuvat ja annokset ovat mahtavia. Kateenkorva on ihanan rasvainen, pehmeä ja maukas ja viereen aseteltu perunamuusi on ennemminkin pottuvoita! Annoksen tumma kastike on lähes siirappia ja intensiivisen makuista. Myös kampela-annos on kaikin puolin moitteeton. Kala on tuoretta ja hyvin paistettu, lisukkeinaan kukkakaalivaahtoa, kasviksia ja raikasta avokadomajoneesia. Nämä annokset ovat todellakin klassikkokamaa!
Mehukas kateenkorva ja kunnolla pottuvoita kylkeenKampelaa ja avocadokreemiä
Pääruokien jälkeen pidämme pienen tauon ja pähkäilemme vielä mitä seuraavaksi. Pidämme molemmat kovasti juustoista ja harmittelemme, että tällä kertaa ne jäävät väliin, sillä sen verran täysinäinen olo on pääruuan jälkeen ja jälkiruualle on tietenkin löydyttävä tilaa! Ja niin löytyykin. Ei paljon, mutta juuri sen verran, että makeanhimo taittuu. Valitsen Financier-leivoksen, jonka kanssa tarjotaan karpalojäätelöä ja kinuskikastiketta. Ystäväni tyytyy tällä kertaa jäätelöannokseen. Jäätelöt on luonnollisesti tehty itse ja maistuvat ihanilta! Vaniljajäätelö on sopivan vaniljaista ja makeaa ja karpalojäätelö marjaisan raikasta. Kinuskikastike puolestaan on paksua, tummaa ja tuo mummolan mieleen. Job well done!
Kylmää ja kuumaa, makeaa ja rapeaa. Täydellinen jälkiruoka!
Karljohanissa luotetaan perinteisiin makuihin ja mutkattomaan tyyliin. Pitkä kokemus näkyy myös uudistetussa ravintolassa: ruoka on konstailematonta, takuuvarmaa Karljohan- tyyliä, palvelu huomaavaista ja iloista. Tulen tänne ehdottomasti uudelleen seuraavan kerran,kun tekee mieli klassikkoannoksia, lohturuokaa tai haluan taata seurueelleni viihtyisän illan ilman turhaa kikkailua.
TableOnline.fi - Löydä ravintola makusi mukaan - on online-pöytävarauspalvelu, joka on vahvasti mukana suomalaisen ravintolakulttuurin kehittämisessä. TableOnline perustettiin kesällä 2010 muutaman yrittäjähenkisen ystävyksen kesken ajatuksena tuoda tasokkaat ravintolat ja ulkona syöminen lähemmäksi suurta yleisöä, oppia uutta ja kasvaa Suomen suurimmaksi ravintoloiden näkyvyyden edistäjäksi. TableOnline.fi on osa City-lehden mediarypästä.
Näin tammikuussa vatsa kurnien, toisessa kädessä porkkana ja toisessa omena, ei ole ihme, että ajatukset harhailevat ja siirtyvät holtittomasti asiasta toiseen, lähinnä ruokaa koskeviin. Niin kuin nytkin, muutaman viikon takaiseen Sinne Porvoon visiittiin. Se oli sitä aikaa… loppuvuotta, kun vielä oli lupa riehaantua nautinnosta ja ruokkia rakasta kroppaani estoitta eteeni kannetuilla herkuilla.
Sinne Porvoo on siitä kummallinen paikka, että vaikka kaikki sen tietävät, niin kaikki eivät siellä jostain syystä ole käyneet. En ollut minäkään. Kuullut olin kaikenlaista, mutta jotenkin se Porvoo nyt vaan on muka niin kaukana. Luonnollisesti tällaista hedonistia ja ruokarakastajaa harmittaa, että löysin tämän paikan vasta nyt, paljon sen jälkeen, kun monet ruokadiggarit ovat jo siirtyneet kuluttamaan uusien paikkojen trendikkäästi kierrätettyjä designtuoleja.
Olisin ehtinyt nauttimaan tästä jo monen monituista kertaa, jos vain olisin saanut aikaiseksi lähteä Porvooseen!
Yhtenä perjantai-iltana me sitten lähdimme. Menimme oikein bussilla, että saa nauttia viiniäkin, vaikka olisihan sieltä Porvoosta varmasti joku mukava B&B:kin löytynyt. Matka ei kauan kestä ja koska olimme hieman etuajassa, kävimme kirpakan pakkaspäivän kunniaksi nauttimassa naapuriravintolassa kuumat glögit. Lämpöisin mielin suunnistimme kohti Taidetehdasta, missä Kai Kallion luotsaama Sinne Porvoo sijaitsee.
Ravintolan sijainti vilkkaan elokuvateatterin ja Taidehallin yhteydessä ei ole varman päälle pelattu juttu, vaikka ihmisiä tässä osoitteessa liikkuukin päivittäin paljon. Minusta sijainti on kuitenkin ravintolalle mitä parhain. Kun astut sisään, unohdat välittömästi, että nurkan takana myydään eskapismia ja ylisuuria popcorn-boxeja, sillä skandinaavisen valoisa, jopa hieman industriaalinen miljöö korkeine kattoineen ja hitaasti katossa heiluvine lamppuineen kutsuu astumaan sisään rennolle makumatkalle.
Ravintolasta löytyy mainioita yksityiskohtia: viherseinää, kauniita lamppuja, pieni paikallistuotteiden myyntitiski. Jopa WC:n seinä on hyödynnetty ja sieltä löytyykin talon oman spelttileivän resepti. Sisustuksessa on käytetty puuta ja betonia sulassa sovussa. Tunnelma on viihtyisä, jotenkin kiireettömän oloinen ja taustamusiikki sopii hyvin tilaan ja tunnelmaan. Voisin kuvitella tulevani tänne niin kikattavan tyttöporukan, vanhempieni tai kuten nyt, puolisoni kanssa.
Iltamme alkaa Janisson-Baradonin samppanjalla. Rapean paahteinen, Pinot Noir -vetoinen kupliva on oiva valinta talviseen iltaan. Tuskin maltamme odottaa, mitä yllätysmenumme tänään sisältää!
Ilta alkaa samppanjalla
Kvaak!
Miedosti savustettua ankkaa, punajuurta, vadelmia Wärtsilästä ja paahdettua Malmgårdin emmeriä. Annos on kaikin puolin moitteeton aloitus. Vadelma on kirpeää, emmer tuo popcornimaisen vivahteen annokseen ja ruualle valittu saksalaisen viinitalon J2 Spätburgunder korostaa ankan makua hienosti. Nappialoitus!
Kvaak!Suomalainen tako
Suomalainen tako
Pikkelöityä selleriä, riimihirveä ja katajanmarjamajoneesia. Tässä taisi olla illan visuaalisesti näyttävin annos. Sesonkiin hyvin istuvat maut ja upea esillepano. Annos on näppärä sormin syötävä ja jälleen kerran viini komppaa annosta täydellisesti. Julien Schaalin raikas Riesling ”Nature” Ranskan Alsacesta yllätti tässä kohtaa minut täysin. Olen itse pitänyt kyseistä viiniä aika keskinkertaisena, mutta nyt oli juoma oikeassa seurassa. Viini toimi hienosti nostaen katajanmarjan aromeja pieninä välähdyksinä pintaan. Tako oli viimeistely paahdetulla sipulilla ja jos jotain pitäisi kritisoida, niin ehkä sitä, että sipulin maku jäi pyörimään suussani viimeisenä.
Syksyn sävelet
Seuraavaksi eteemme saapuu paistettua kotimaista siikaa. Lisukkeina kuorineen paahdettua maa-artisokkaa, selleripyreetä, rapulientä ja aiolia. Paistettu kala tuoksuu ihanalta ja vesi herahtaa nopeasti kielelle! Annos on ajaton ja herkkä makumaailma myötäilee klassista esillepanoa.
Napakka maa-artisokka ja aioli tuovat annokseen kaivattua rosoisuutta ja makeahko selleripyree pyöristää makuja kauniisti. Itse olisin toivonut selleripyreen ja aiolin balanssin olevan toisin, sillä ahneena haarukoin maukkaan selleripyreen liian nopeasti. Loppuajan toivoin löytäväni sitä lautaselta lisää, mutta onnistuin jotenkin aina kaapimaan vain kasan aiolia suuhuni! Jälleen kerran viini oli tarkoin mietitty ja ranskalaisen viinitalon, Domaine Guy Robinin viinintekijän, Marie Angen valloittava ja puhdaspiirteinen Chablis toimii erinomaisesti ruuan
kanssa.
Syksyn sävelet
Salla
Illan toinen lämmin ruoka on liha-annos. Lautaselta löytyy poroa kahdella tavalla sekä perunapyreetä, tyrniä, kurpitsaa ja sipulia.
Poromies Hannu Lahtela on toimittanut mitä laadukkainta poroa ravintolaan. Ulkofilee on riistaisaa ja suorastaan sulaa suuhun. Ruokailun jälkeen on pakko vielä tarkistaa, että söinhän varmasti ulkofileetä, niin samettisen pehmeää se oli. Poron kateenkorva puolestaan on harvinaista herkkua meille etelässä. Puolisoni ja minä, olemme kumpikin suuria kateenkorvan ystäviä ja osasimme arvostaa tätä erikoisuutta, jolla poromiehet yleensä ruokkivat koiransa. Toista kuuluisaa herkkua, tuota C-vitamiinipommia ja pohjolan appelsiinipuuta, tyrniä oli myös käytetty annoksessa tyylikkäästi. Se toi annokseen moniulotteisuutta ja mukavia, happaman kirpeitä makupiikkejä.
Annokselle valittu, Scaian tuottama italialainen punaviini oli makuuni hieman liian tuhti, vaikka sen hapankirsikkaisuus ja aavistus yrttisyyttä sopikin annoksen luonteeseen hyvin. Ei vain tällä kertaa minun juttuni. Seuralaiseni piti viinistä kovasti ja on ihan tervettä, että emme ole koko ajan samaa mieltä makuyhdistelmistä!
Salla
Pääruuan jälkeen yllätykset jatkuvat. Keittiö on valmistanut mesiangervosta mehujäätä. Mehujäätä dipataan sokeri-sitruunajauheeeen, joka ihanasti poksuu, ritisee ja ratisee suussa kuin lapsuuden popping candyt. Tämä oli hauska ja ihanan viilentävä yllätys täysinäiselle vatsalle!
Juusto
Menu on loppusuoralla ja ennen jälkiruokaa saamme vielä palan juustoa. Tämä annos ei olekaan ihan perinteinen juustoannos vaan Mosagårdin leipäjuustoa, lakkahilloa ja kinuskia. Ai että olen onnellinenonnellinenonnellinen! Pidän kovasti leipäjuustosta ja lakoista, ja makea kinuskikastike oli piste i:n päälle! Rakastin tätä annosta, vaikka seuralaiseni mielestä se oli ehkä hiukan tylsä. Pieni ripaus suolaa kinuskin päälle olisi ehkä viimeistellyt annoksen, mutta tuollainen pieni sivuseikka ei minua juuri nyt haittaa, sillä makea, lähes hunajainen Kracherin beerenauslese siivittää juustoannoksen illan kärkikolmikkooni.
Maistuisiko pala juustoa?
Pop my cherry
Menun päättää jälkiruoka, josta tällä kertaa löytyy suklaata monessa muodossa sekä kirsikkasorbettia. Tässä annoksessa on konvehtirasian kaikki parhaimmat maut. Suklaata on niin kakun, moussen, keksin kuin ganachen muodossa ja sorbetti tuo mukavaa raikkautta annokseen. Mas Amiel, makea ranskalainen viini, on suklaan kanssa ”match made in heaven”. Viini on elegantti, hieman portviiniä makumaailmaltaan muistuttava ja suosittelen lämpimästi kokeilemaan sitä joskus portviinin sijaan.
Pop my cherry
Ehdimme vielä nauttimaan espressot ja pienet avecit ennen kuin meidän on aika siirtyä kohti bussiasemaa.
Kaiken kaikkiaan iltamme oli kaikin puoli onnistunut. Mahtava illallinen viihtyisässä miljöössä, huolehtivan ja asiantuntevan henkilökunnan huomassa. Mitä muuta sitä voi perjantai-illaltaan toivoa?
Sinne Porvoo on ehdottomasti paikka, jonka takia kannattaa nähdä hieman vaivaa, hypätä vaikka siihen Porvoon Liikenteen pikavuoroon ja viettää ilta ystävien kanssa hyvän ruuan ja juoman merkeissä.
Tammi-helmikuussa Sinne Porvoossa on vielä mahtavia tarjouksia, jotka kannattaa ehdottomasti käydä tsekkaamassa. Tarjolla on ”Pimeät illat” jolloin menu nautitaan pelkän kynttilän valossa ja voit maksaa ruokailusta juuri niin paljon kuin haluat sekä ”Yltäkylläisyyden talvimenu”, jonka etukäteen lunastamalla saat kaksi menua yhden hinnalla. Menut myydään varmasti nopeasti loppuun, joten kannattaa olla ajoissa liikenteessä.
TableOnline.fi - Löydä ravintola makusi mukaan - on online-pöytävarauspalvelu, joka on vahvasti mukana suomalaisen ravintolakulttuurin kehittämisessä. TableOnline perustettiin kesällä 2010 muutaman yrittäjähenkisen ystävyksen kesken ajatuksena tuoda tasokkaat ravintolat ja ulkona syöminen lähemmäksi suurta yleisöä, oppia uutta ja kasvaa Suomen suurimmaksi ravintoloiden näkyvyyden edistäjäksi. TableOnline.fi on osa City-lehden mediarypästä.
Tällä kertaa vierailumme kohteena on luolaravintola Caverna, joka on erityisen kuuluisa brasilialaisista churrasco -lihavartaistaan ja japanilaisesta teppanyaki -kokkaustavastaan. Churrasco on brasilialaistyylistä grilliruokaa, joka valmistetaan erityisessä grillivartaassa ja sana teppan tulee japaninkielisestä sanasta rautalevy ja yaki tarkoittaa grillattua tai friteerattua. Kokki valmistaa siis annoksen kuuman rautalevyn päällä, yleensä asiakkaan nähden.
Sen lisäksi, että ravintolassa on tietojemme mukaan pohjoismaiden ainoa churrasgueira eli varrasgrilli, sekä churrasgueiro, vartaita valmistava kokki, on saliin palkattu myös pasadore, joka kiertelee salissa vartaan kanssa, veistäen siitä lautasellesi haluamasi kokoisia annoksia.
Saapumisestamme lähtien, koko ilta tuntuu siltä kuin olisimme ulkomailla ja päätyneet lomakohteemme suosittuun ravintolaan. Ensin sitä saapuu hieman hämmentyneenä hyvin valoisaan kellarikerrokseen, etkä oikein tiedä miten kaikkeen tulisi suhtautua ja seuraavaksi löydät itsesi opastetulta turistikierrokselta!
Ensin jotain eksoottista ja raikasta!
Ja ennen kuin huomaatkaan, olet pulassa ylitsevuotavan ruokatarjonnan kanssa! Sillä se, jos mikä, on noutopöytäruokailun haaste: miten selviän tästä ilman, että syön liikaa ja miten varmistan, että osaan valita ruokataivaasta juuri ne parhaat herkut? Onneksi ravintolapäällikkö Antti Ruotanen oli antanut hieman vinkkejä etukäteen, muuten varmaan kiertäisimme edelleen buffetia ympäri ruuanhimosta kiiluvin silmin.
Kuulet ympärilläsi niin suomea, englantia, saksaa kuin espanjaakin, kuten kunnon turistikohteessa konsanaan ja asiakaskunta on monenkirjavaa opiskelija- ja kaveriporukoista aina perheisiin ja turisteihin asti.
Tilaaminen tapahtuu pöytään tuotavan padin avulla. Päästäksemme alkuun, opastaa hovimestarimme huolellisesti, miten laitetta käytetään. Apua, näin teknistä tilaustilannetta minulla ei aiemmin ole ollutkaan, vaikka tapa on hyvin yleinen ulkomailla!
Tilaukset tehdään padilla
Aperitiiveista nauttiessamme , tarjoilija avaa tilaamamme viinipullon ja olemme valmiina koitokseen! Iltamme sujuu tästä eteenpäin hyvin selkeän kaavan mukaan: käymme buffetista noutamassa haluamamme tuotteet, siirrymme pöytään ruokailemaan ja toistamme tämän lukemattomia kertoja illan aikana! Osa tuotteista on heti valmiina nautittavaksi kuten keitto, sushit ja erilaiset kylmät alkupalat, mutta suuri osa raaka-aineista on esillä vain sitä varten, että valitset niistä mieleisesi teppanyaki-kokin kypsennettäväksi. Henkilökunta keräilee tyhjiä lautasia edestämme parhaansa mukaan ja täyttää viinilasimme säännöllisin väliajoin.
Vuosikerrat rivissä!
Kumpikin meistä pitää sushista, joten skippaamme salaattipöydän ja siirrymme suoraan asiaan. Testi-iltana sushit ovat raikkaita ja tuoreita. Tarjoiluvadit ovat vuorotellen tyhjinä, kun innokkaat illastajat täyttävät lautasiaan. Nigirit pysyvät hyvin kasassa ja makirullissa on mukavan napakka koostumus. Soijan sekaan lorautamme buffetista löytynyttä makeahkoa lientä ja tulemme vahingossa luoneeksi illan suosikkikastikkeemme!
Salissa on useampi buffet-pöytä ja jossain vaiheessa iltaa etenemisemme hidastuu uhkaavasti. Housujen nappi kiristää ikävästi ja muutenkin olo on epäilyttävän pinkeä?!
Tämä toteamus vaarantaa lähes kokonaan suunnitelmamme, sillä emme ole ehtineet maistamaan lähellekään kaikkea mitä aioimme. Niinpä joudumme tekemään pikaisesti pienen muutoksen suunnitelmaamme ja päätämme harkita tästedes valintojamme hieman tarkemmin.
Sushi-buffan antimia
Emme kuitenkaan epäröi, kun churrasco-varras tuodaan pöytäämme. Tuo ihanan rasvainen, tirisevä pala suussa sulavaa picanhaa ( Picanha on ruohon osa, joka löytyy eläimen selkäpuolelta, hännän juuresta.) leikataan pöydässä lautasellemme ja en voisi olla onnellisempi! Tämä paikka on todellinen liha- ja grilliruokia rakastavan taivas! Toki osa lihasta on kypsempää kuin muu, mutta suurin osa on ihanan punertavaa ja mehukasta. Kastikkeeksi riittää hyvin pöytään ilmestynyt talon oma versio chimichurrista, jossa yritit, valkosipuli ja sitrus sekoittuvat miellyttävästi ja antavat hienon säväyksen lihalle.
Seuraavana vuorossa on teppanyaki, jota olemme lihavartaan ohella hartaasti odottaneet. Illan teppanyaki-kokki on myös aivan omaa luokkaansa! Hyväntuulinen showmies, Rodolfa, jaksaa viihdyttää ja naurattaa asiakkaitaan. Loppuillasta käy ilmi, että hän on myös mitä mainioin laulaja ja haastammekin toisemme jossain hamassa tulevaisuudessa tapahtuvaan leikkimieliseen karaoke-kisaan. Ja tiedoksi teille kanssalaulajille: Cavernasta löytyy äänieristetty pieni karaoke-huone, jonne voi siirtyä illallisen jälkeen tai jonka voi halutessaan vuokrata omalle seurueelleen! Tätä aion testata ystävieni kanssa pian!
Kun viimein koittaa jälkiruuan aika, on selvää, että nyt on oltava varovainen. Pulppuava suklaalähde, tuo viikonloppujen syntinen jälkiruokaherkku, vetää kuitenkin puoleensa magneetin lailla, emmekä voi vastustaa kiusausta: dippailemme hedelmiä ja keksejä syntiseen kaakaolaavaan. Muut makeat jätämme suosiolla odottamaan seuraavaa vierailukertaa.
Ihana teppanyaki-annoksemme!Syntinen suklaalähde
Cavernan valikoimaan on listattu myös tuttuja à la carte-annoksia, mutta mielestäni kyseinen lista on jokseenkin turha tässä ravintolassa. Jos halutaan nostaa esiin talon spesialiteetteja; lihavartaita ja teppanyakia, miksi sekoittaa pakkaa? Liian laajaan ruokalistaan on moni ravintolatoiminta kompastunut ja buffetissa on kyllin valikoimaa kaikille.
Caverna sijaitsee aivan Helsingin ydinkeskustassa, Yliopistonkadulla. Sijainnin tulisi kaiken järjen mukaan olla todella ihanteellinen, mutta jostain syystä kyseisen kiinteistön historia ravintolatoiminnan saralla on ollut tähän mennessä jokseenkin pitkä ja kivikkoinen. Osoitteessa on toiminut niin salsaravintola kuin karaokekuppilakin ja pihvilihaakin on jo tarjottu aiemmin monessa eri muodossa. Miksi siis tällä kertaa kaikki olisi toisin?
Ehkä siksi, että tällä kertaa asiakkaat tuntuvat viimeinkin olevan valmiita tällaiselle konseptille. Lisäksi ravintolan buffet-valikoimassa on totisesti jokaiselle jotakin, eikä hinnankaan pitäisi olla esteenä.( 38€, syö niin paljon kuin jaksat! )
Suosittelen paikkaa erityisesti isommille seurueille, sillä ravintolassa on runsaasti tilaa ja buffet-tyyli soveltuu suurien seurueiden illanviettoon hyvin. Pikkujoulut, syntymäpäiväjuhlat, yritysjuhlat, tyttöjen ilta -you name it- tänne mahtuu kyllä! Toki perjantai- ja lauantai-illat ovat jo näin loppuvuodesta kysyttyjä, joten suosittelen tekemään ajoissa varauksen!
Millainen iltamme sitten kokonaisuudessaaan oli?
Ilta oli kerta kaikkiaan sydämellinen ja todellinen irtiotto perusravintolavisiitistämme. Kaiken ei aina tarvitse olla aseteltu millilleen lautaselle eikä kaikki ole aina sitä miltä näyttää. Kun itse saapuu paikalle avoimin mielin, voi kitschinkin ulkokuoren alta löytyä ravintolaelämys vailla vertaa!
Cavernan tulisi ehdottomasti ratsastaa lihavartaiden ja teppanyakin lisäksi myös palvelualttiilla ja vieraanvaraisella henkilökunnallaan.
He tekivät illastamme juuri niin onnistuneen kuin se oli!
TableOnline.fi - Löydä ravintola makusi mukaan, on online-pöytävarauspalvelu, joka on vahvasti mukana suomalaisen ravintolakulttuurin kehittämisessä. TableOnline perustettiin kesällä 2010 muutaman yrittäjähenkisen ystävyksen kesken ajatuksena tuoda tasokkaat ravintolat ja ulkona syöminen lähemmäksi suurta yleisöä, oppia uutta ja kasvaa Suomen suurimmaksi ravintoloiden näkyvyyden edistäjäksi. TableOnline.fi on osa City-lehden mediarypästä.
Katajanokalla toimi vankila vuoteen 2002 saakka, jonka jälkeen tilat saneerattiin hotelliksi. Hotel Katajanokan tiloissa yövieraita ja paikalle poikkeavia ravitsee ravintola Linnankellari. Jo ravintolan nimessä alleviivataan tyylikkäästi alueen historiaa ja illallisen aikana viitteitä linnassa istumiseen keksii useampia.
Ravintolan miljöö on trendikkään lämmin ja on vaikea uskoa, että vielä muutama vuosi sitten samoja käytäviä vaelsi vankeja selleihinsä. Linnankellariin on jätetty muutamia osia nykyisestä ravintolasta alkuperäiseen asuunsa ja ruokailu vankilassa on mielenkiintoinen kokemus. – Harvoin sitä pääsee eristyssellin kesken illallisen.
Presidentti Ryti, joka istui osan tuomiostaan Katajanokalla, otti ja tarjosi tarinoiden mukaan mielellään Koskenkorvaryyppyjä ja siksi alkujuomaksi suositellaankin drinkkilistalle valittua Rytin Ryyppyä. Katajanokan historiasta on hauska kuulla ja hienoa, että historiaa on saatu tarinallistettua listalle saakka. Alkujuomaksi valitsen kuitenkin vankilan nimikkodrinkin vadelmaversion, jossa on ravintolassa valmistettua vadelmasiirappia, Gordon’s Giniä, Calvadosta ja soodaa, avecini valitessa lasiinsa Luna de Murviedo Cavaa. Alkujuomien kanssa tarjoiltu leipä, tai pitäisikö sanoa kakku, lähes ui öljyssä. Sen lisäksi, että briossi on todella hyvää, on leipävalinta myös hauska ratkaisu, ihan jo kakku-allegoriansa vuoksi.
Tuli kakkua – alkuun tarjoiltu briossi oli öljyistä ja suussasulavaa.
Katajanokalla istuneita kuuluisia vankeja, ravintolan tiloissa olevia saneeraamattomia alueita ja historiaa tuodaan tarjoilijoiden osalta mukavasti esiin. Mielestäni paikan ainutlaatuista luonnetta voisi alleviivata enemmänkin. Toisaalta on kuitenkin hyvä, että tarinoille on löydetty sopiva keskitie, joka ei myöskään ärsytä heitä, jotka tulevat paikalle vain ruoan vuoksi.
Palvelu on koko illan ajan rentoa ja asiantuntevaa ja annokset tulevat joutuisasti, vaikka kanssamme yhtä aikaa illallistaa kaksikin isompaa seuruetta. Viineistä ja ruuasta sai henkilökunnalta suosituksia sekä pyytäessä että pyytämättä.
Annoskateutta alkuruoissa
Tilaan alkuun kuningasrapuja ja kampasimpukoita, joiden lisänä on pinaattia sekä tillisiemenvoita. Annos on moitteeton ja varma. Hyvillä kampasimpukoilla voi harvoin mennä pieleen ja itävaltalainen Grüner Veltliner Rabl tukee hyvin annosta.
Hiiligrillissä paahdettua kuningasrapu ja kampasimpukka oli toimiva kokonaisuus
Avecini sen sijaan valitsee jänistä, joka on ehkä koko illan vaikuttavin annos. Alkuruokana annos suomalaisia pelmeneitä, ylikypsää metsäjänistä, salviaa, vuolukermaa ja riistalientä, on riistainen, sopivan erikoinen ja samalla tuttu; täysi kymppi. Haluan varastaa annoksen itselleni. Jos mahdollista, seuralaiseni on vielä vakuuttuneempi ja hän pohtii ääneen, josko tilaisi saman annoksen myös pääruoaksi. Annos tuo avecilleni mieleen mummolassa vietetyt syksyt, jolloin mummu valmisti ruokia papan kaatamasta riistasta. Se on hyvä mielleyhtymä, jopa vankilassa. Pieneksi miinukseksi luettakoon se, ettei annokseen katettu lusikkaa, jolla olisi saanut kaavittua riistaliemen viimeistä tippaa myöten. Tarjoilijan mukaan pelmenien kanssa sopii lähes mikä tahansa juoma. Valkoviinin ystävälle pelmenien seuraksi suositeltiin italialaista Astoria Pinot Grigiota, joka olikin kelpo, helppo, viini.
Illan paras annos ylikypsää metsäjänistä ja riistalientä
Pääruoan mutkattomia viinivalintoja
Suosittelujen jälkeen valitsen pääruoaksi hiillostettua Murtoveden siikaa ja Ahvenanmaan pannukakkua, joiden lisänä on mustatorvisieniä sekä fermentoitua punakaalia. Annoksen kruunaa kaunis sellerivaahto, joka hävisi mukavasti suussa ja jätti miedon maun jälkeensä. Punakaaliin olisin ehkä kaivannut asteen enemmän potkua, jotta se olisi erottunut enemmän annoksen muista elementeistä.
Tarjoilija suosittelee minua jatkamaan siian kanssa jo alkuruoasta tutulla viinillä ja sehän sopii kyllä. Viini oli mieleeni ja sopi molempiin annoksiin; mitä sitä hyvää vaihtamaan.
Kalan ystävälle suositeltiin hiillostettua Murtoveden siikaa Ahvenanmaan pannukakulla
Seuralaiseni valitsee grillattua poron vasan sisäpaistia, hiillostettuja syksyn juureksia, pihlajanmarjaa ja sellerijuissia. Porosta näkee jo heti leikatessa, että se on maukasta ja sitä on kypsennetty juuri sopivasti. Rinnalla hyvin toimivat paahdetut kasvikset kruunaavat aterian. Listalta olisi voinut tilata pääruoalle myös lisukkeita, me emme niitä kaivanneet, mutta nälkäisemmille kavereille tarjoilijoiden kannattaisi vinkata niistä. Poron viiniksi tuotiin Vina Leydan Carmenereä Rapel Valleystä, Chilestä. Hieman punaviiniä vierastavalle seurallenikin se maistui mainiosti ja kävi hyvin poron kanssa yksiin. Pihlajanmarjojen lisääminen annokseen oli rohkea veto. Ihailimme myös muiden annoksia niiden kulkiessa ohitsemme. Hampurilaiset näyttivät erityisen hyviltä. Annosten kekseliäinä tarjoiluratkaisuina käytettiin muun muassa laatikkoa ja tiiltä, kuten myös peltiä mukeissa ja tarjoiluastioissa.
Oma jälkiruoka-annokseni puolukka & suklaa sisälsi Linnankellarin näkemyksen puolukkavispipuurosta sekä rosmariinitoffeeta ja suklaata. Kaltaiselleni herkkusuulle annos saisi olla makeampi, mutta kokonaisuutena annos on hyvä ja erilainen. Ei kaikkien aina tarvitse tarjoilla samoja suklaakakkuja ja kuka sellaisen uskaltaisi edes valita; vankilassahan sieltä saattaisi saada viilan lautaselleen.
Puolukka & suklaa -jälkkäri sopii myös happamammille tyypeille
Seuralaiseni juustotarjotin oli ehdottomasti illan kaunein annos. Juustot on aseteltu kauniisti, mutta tarjoiltaessa ehkä vielä hieman liian jääkaappikylmiä, joten kaikki maut eivät olleet ennättäneet tulla täysin esiin. Juustoina lautaselta löytyy suomalainen cheddar, Helsingin Meijeriliikkeen punahomejuusto Hakaniemi, joka innostaa avecini jo googlaamaan lisätietoja ja jälleenmyyjiä, sekä Wilho -vuohenjuusto. Lisukkeina tarjoillaan kirpeää puolukkapyrettä ja ruislastuja.
Illan kaunein annos
Meille on jäänyt laseihin viinejä pääruoalta, eikä tarjoilijankaan mukaan jälkiruokaviini ole valitsemiimme annoksiin välttämättömyys. Pidän henkilökunnan ajatuksesta tarjota henkilökohtaista, tilanteen tasalla olevaa palvelua, jossa suosituksia tehdään hetken, eikä lisämyynnin näkökulmasta.
Lähellä kaikkea omassa maailmassa
Kokonaisuudessaan illallinen on rennon mutkaton, josta kuitenkin näkee, että ruokiin on laitettu ajatusta. Plussaa musiikiksi valitusta ysärivoittoisesta soittolistasta, joka kuulu taustalla muttei huuda. Miinusta tämä illallinen saa hieman vetisestä kahvista - jos sitä olisi tarjottu vangeille, olisi taatusti ollut kapina lähellä. Kauden raaka-aineet, kuten syksyn sienet, juurekset ja päivän järvikalasaalis on hyvin huomioitu listalla. Myös erityisruokavaliota noudattaville lista on iloinen yllätys. Kaikki annokset olivat joko laktoosittomia tai vähälaktoosisia ja suurin osa valmiiksi gluteenittomia tai valmistettavissa gluteenittomasti.
Varsin viihtyisä vankilaksi
Vaikka, kuten vankilan kuuluukin, Linnankellari on mukavan eristyksissä muusta maailmasta, ovat vangit varmasti kuulleet kaupungin melun selleihinsä, sillä heti muurien ulkopuolella ollaan jo melkein keskellä kaupunkia ja sopivan lähellä kaikkea. Ratikkapysäkkikin on heti portin toisella puolella, joten paikalle voi myös helposti poiketa lusikoimaan kakkua tai lukemaan tiilenpäitä.
TableOnline.fi - Löydä ravintola makusi mukaan - on online-pöytävarauspalvelu, joka on vahvasti mukana suomalaisen ravintolakulttuurin kehittämisessä. TableOnline perustettiin kesällä 2010 muutaman yrittäjähenkisen ystävyksen kesken ajatuksena tuoda tasokkaat ravintolat ja ulkona syöminen lähemmäksi suurta yleisöä, oppia uutta ja kasvaa Suomen suurimmaksi ravintoloiden näkyvyyden edistäjäksi. TableOnline.fi on osa City-lehden mediarypästä.