Marski by Scandicin ravintola ja baari huokuvat “finnfullnessia” – Cocktailissa maistuu mummonkurkku

Ravintola Kuusi Palaa ja Marskin baari ovat täynnä suomalaisia makuja.

Marskin baarissa on hyvä valikoima suomalaisia alkoholeja ja innovatiivisia cocktaileja.
Marskin baarissa on hyvä valikoima suomalaisia alkoholeja ja innovatiivisia cocktaileja.

Legendaarinen hotelli Marski avattiin kesäkuun alussa täysin uudistettuna. Koko rakennus remontoitiin ulkoseiniä lukuunottamatta, ja katutasoon rakennettiin uusi ravintola ja baari.

Suomalaisuus ja "finnfullness" ovat teemoja, jotka näkyvät vahvasti kaikessa hotellin toiminnassa, myös baarissa ja ravintolassa.

Ravintola Kuusi Palaa nojaa vahvasti suomalaisiin raaka-aineisiin, joita kuitenkin käsitellään kansainvälisellä twistillä. Esimerkiksi suomalaisen sushin välistä voi löytyä kylmäsavulohta, tillipestoa ja mummonkurkkua.

"Kuusi palaa on ajateltu niin, että teemme kunniaa suomalaisuudelle", keittiöpäällikkö Sami Lyly kertoo.

"Käytämme paljon metsäisiä makuja, marjoja, kuusenkerkkää ja suomalaisia puhtaita raaka-aineita ja mennään raaka-aineet edellä."

Aamiaisella rauhoitutaan kuulokkeiden avulla

Aamiaisella tarjoillaan klassisen hotelliaamiaisen lisäksi perinteistä kokojyväpuuroa ja poropyöryköitä. Tarjolla on joka päivä myös "perfect eggs", eli juuri ja juuri hyytymispisteeseensä kypsennettyjä kananmunia.

Finnfullnessia aamiaiselle tuovat myös aamiaiskuulokkeet, joiden avulla voi eristäytyä hälinästä omaan rauhaan hiljaisuutta ja metsän ääniä kuunnellen.

Ravintola Kuusi Palaa tarjoaa aamiaista, lounasta ja illallista.
Ravintola Kuusi Palaa tarjoaa aamiaista, lounasta ja illallista.

Lounasaikaan tarjolle asetetaan runsas salaattipöytä, jonka lisäksi saatavilla on kaksi vaihtoehtoista lautasannosta, liha- ja kasvisvaihtoehdot. Tyyli on kotiruokamainen ja hinta edullinen.

Illalla voimaan astuu a la carte, jonka menukokonaisuudet koostuvat klassikoista. On Puruveden pannuahvenia ja entrecotea, tartaria ja kateenkorvaa sekä halikkolaista ankkaa. Vegemenulla loistaa keväinen parsa.

Alkupalalautanen on nimetty ravintolan mukaan. Kuusi palaa -lankulle kootaan laajalta alkupalalistalta kuusi erilaista maistelupalaa, joista riittää alkupalaksi kahdelle tai pääruoaksi yhdelle. Isommalle porukalle voi tilata tuplakuusen, ja pienempään napostelunälkään puolikuusen.

Tarinoita Mannerheimin kulinaristisuvusta

Vasta jälkiruokien puolelta löytyy ensimmäinen viittaus itse Mannerheimiin, joka piti erityisesti mansikkajälkiruoista. Coupe Romanovissa on Marskin sitrusliköörissä marinoituja mansikoita, itse tehtyä mansikkasorbettia ja vaniljajäätelöä.

Keittiöpäällikkö Sami Lyly käyttää annoksissaan ravintolasalin viherseinässä kasvatettuja yrttejä.
Keittiöpäällikkö Sami Lyly käyttää annoksissaan ravintolasalin viherseinässä kasvatettuja yrttejä.

Mutta missä on Mannerheimin lempiruoka vorschmack?

"Minulla on siihenkin idea, mutta en paljasta sitä vielä", Lyly sanoo.

"Marskin sukuhan on oikea kulinaristisuku ja sieltä löytyy paljonkin tarinoita, joita me tuomme pikkuhiljaa sinne mukaan. Emme halunneet kuitenkaan kaikkea pläjäyttää kerralla."

Innovatiivisia cocktaileja

Myös Marskin baarissa vannotaan suomalaisten makujen nimeen. Marskin signature-cocktaileissa on käytetty suomalaisia alkoholeja ja maut tulevat suomalaisista lähituottajien raaka-aineista.

Baarissa hyödynnetään myös keittiöstä yli jääneitä raaka-aineita, kuten marjoja, hedelmiä ja yrttejä. Ylijäämäleivästä tehdään baarisnackseja, marjoista uutetaan mehut talteen ja jäljelle jääneestä kuoresta tehdään marjapölyä, jolla voidaan maustaa vaikkapa popcorneja.

Baarin popcornit on maustettu itse tehdyillä marjajauheilla.
Baarin popcornit on maustettu itse tehdyillä marjajauheilla.

Hyvä esimerkki baarimestari Jan Lindgrenin taidonnäytteistä on mummonkurkku-cocktail, jossa hyödynnetään suomalaisille tuttua mummonkurkkujen etikkalientä, johon lisätään hieman tuorepuristettua omenamehua sekä Ägräs Distilleryn akvaviittia. Marjaisampia makuja edustavat mustikkametsä, vadelmavene sekä puolukkainen kotipihlaja.

Drinkkilistalta löytyy myös alati vaihtuva Marskin signature-cocktail, jossa itse tehtyyn Marskin ryyppyyn yhdistetään hävikkiraaka-aineista uutettuja makuja.

Mummonkurkku ja mustikkametsä ovat täynnä kesäisiä makuja.
Mummonkurkku ja mustikkametsä ovat täynnä kesäisiä makuja.

Kaikki cocktailit ovat saatavilla myös puolikkaalla alkoholilla tai täysin alkoholittomina versioina. Kätevää, jos haluaa maistella hieman edullisemmin useampia makuja.

Kuusi Palaa ja Marskin baari, Marski by Scandic, Mannerheimintie 10

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi