Ajatus tuntuu melkein itsestään selvältä: ekstrovertti hakeutuu muiden seuraan, introvertti vetäytyy mielellään omiin oloihinsa.
Kun tutkijat kuitenkin tarkastelivat yksinolon motiiveja tarkemmin, tavallinen introvertti–ekstrovertti-asteikko ei kertonutkaan, kuka halusi olla yksin.
Ratkaisevammaksi osoittautui se, millaista introverttiutta ihmisessä ilmeni.
400 ihmistä paljasti ongelman tutussa introverttikuvassa
Middlebury Collegen tutkija Virginia Thomas ja University of Nevadan Paul A. Nelson tutkivat 400 yhdysvaltalaista.
Persoonallisuuden lisäksi tutkijat seurasivat osallistujien yksin vietettyä aikaa, stressiä ja hyvinvointia kymmenen päivän ajan.
Tavallinen Big Five -testi mittaa introverttiutta yhdellä janalla, jonka toisessa päässä on seurallisuus ja toisessa vetäytyminen.
Journal of Personality -tutkimuksessa samoille ihmisille teetettiin sen rinnalla STAR-testi, joka ei anna yhtä lukemaa vaan neljä.
LUE LISÄÄ: Introvertti vai ekstrovertti? Tutkimus paljastaa, mikä menestyksessä oikeasti ratkaisee
Pelkkä ”olen introvertti” ei kertonut yksinolon kaipuusta
Tutkimuksen kenties herkullisin tulos rikkoo arkisen oletuksen introverteista.
Big Five -mittarilla määritelty introverttius ei ollut yhteydessä siihen, hakeutuiko ihminen yksinoloon omasta halustaan tai muista syistä.
Toisin sanoen matala ekstroverttius ei vielä tarkoita, että sohva, suljettu ovi ja ilta ilman muita ihmisiä olisivat juuri sitä, mitä ihminen kaipaa.
Kaikki introverttius ei tarkoita samaa asiaa
STAR-mallissa introverttiutta ei käsitellä yhtenä ominaisuutena vaan neljänä sävynä: sosiaalisena, ajattelevana, ahdistuvana ja hillittynä introverttiutena.
Sosiaalinen ulottuvuus kuvaa mieltymystä yksinoloon tai muutaman läheisen seuraan, kun taas ajatteleva introverttius liittyy pohdiskeluun, mielikuvitukseen ja rikkaaseen sisäiseen maailmaan.
Ahdistuva introverttius liittyy ujouteen ja asioiden märehtimiseen, hillitty puolestaan harkitsevuuteen ja rauhalliseen tapaan toimia.
Ajatteleva introvertti halusi olla yksin – mutta ei välttämättä ollut
Ajatteleva introverttius liittyi tutkimuksessa nimenomaan itse valittuun yksinoloon.
Tällaiselle ihmiselle omiin oloihin vetäytyminen saattoi siis olla jotakin haluttua eikä tilanne, johon hän vain päätyi.
Yllättävä käänne nousi esiin päiväkirjavaiheessa: ajatteleva introverttius ei kuitenkaan ennustanut sitä, kuinka usein tai kuinka pitkään ihminen todellisuudessa vietti aikaa yksin.
Sosiaalisen introvertin suhde yksinoloon oli mutkikkaampi
Sosiaalinen introverttius erottui aivan toisella tavalla.
Se liittyi sekä vapaaehtoiseen yksinoloon että tilanteisiin, joissa yksin oleminen ei tuntunut yhtä vahvasti omalta valinnalta, ja sosiaalisesti introvertit viettivät arjessa myös useammin aikaa yksin.
Tutkijoiden mukaan tässä voi näkyä tuttu ristiriita: ihminen voi nauttia läheisten seurasta, mutta jättää mieluummin väliin suuren porukan tai pinnallisemman seurustelun.
Ahdistuvasta introvertista tutkimus ei anna helppoa vastausta
Ahdistuva introverttius kuulostaa juuri sellaiselta ominaisuudelta, jonka voisi olettaa liittyvän ihmisten välttelyyn.
Tutkimuksesta ei kuitenkaan voi tehdä tästä varmaa johtopäätöstä, sillä ahdistuva introverttius poistettiin varsinaisista tilastollisista malleista sen oltua liian vahvasti päällekkäinen muiden mitattujen ominaisuuksien kanssa.
Siksi väite ”ahdistuva introvertti viettää aikaa yksin sosiaalisen pelon vuoksi” menisi pidemmälle kuin tämä aineisto sallii.
Stressipäivänä yksinoloa kaipasivat muutkin kuin introvertit
Persoonallisuustesti ei lopulta ollut päivän ainoa kiinnostava selittäjä.
Kun samalla ihmisellä oli tavallista stressaavampi päivä, hän vietti useammin vapaaehtoisia hetkiä yksin riippumatta siitä, oliko hän erityisen sosiaalisesti introvertti tai herkkä.
Yksin vetäytyminen ei siis näyttäydy tutkimuksessa vain tietyn persoonallisuustyypin tapana elää, vaan myös tilanteeseen liittyvänä käyttäytymisenä.
Enemmän yksinoloa ei automaattisesti tarkoittanut parempaa oloa
Tutkimuksessa oli vielä yksi tulos, joka estää tekemästä yksinolosta sievää hyvinvointireseptiä.
Niinä päivinä, joina ihmisillä oli tavallista useampia yksinolon jaksoja, heidän sen päivän hyvinvointinsa oli keskimäärin heikompi.
Tutkijat eivät kuitenkaan pystyneet ratkaisemaan järjestystä: stressi ja huonompi olo ovat voineet saada ihmisen vetäytymään yksin, eikä yksinolo välttämättä aiheuttanut huonompaa oloa.
Toisessa tutkimuksessa ratkaisevaksi nousi se, miten yksin ollaan
University of Readingin Mark Adams, Anna Tovmasyan ja Netta Weinstein kokeilivat puolestaan menetelmää, jossa nuoria aikuisia autettiin suhtautumaan yksinoloon myönteisemmin ja valitsemaan siihen itselleen mielekästä tekemistä.
The Journal of Social Psychology -tutkimuksen pilottivaiheeseen osallistui 120 ja varsinaiseen tutkimukseen 75 ihmistä, ja harjoituksen jälkeen heidän emotionaalinen hyvinvointinsa koheni.
Tulosta kannattaa silti lukea tutkimuksen omissa rajoissa: kyse oli nimenomaan nuorista aikuisista ja melko pienestä kokeesta, ei todisteesta siitä, että yksinolon lisääminen parantaisi kaikkien hyvinvointia.
Ehkä väärä kysymys on: oletko introvertti?
Tutkimukset piirtävät yksinolosta kiinnostavamman kuvan kuin tuttu jako seurallisiin ekstrovertteihin ja yksin viihtyviin introvertteihin.
Sama ihminen voi haluta omaa rauhaa ajatellakseen, vetäytyä stressin vuoksi, vältellä seuraa, jota ei kaipaa, tai viettää yksin aikaa tavalla, joka tuntuu aidosti hyvältä.
Siksi persoonallisuustestin rastia kiinnostavampi kysymys saattaa olla tämä: kun jäät yksin, hakeuduitko vai päädyitkö sinne?
LUE SEURAAVAKSI NÄMÄ:
Ihmiset, jotka viihtyvät lomalla yksin, jakavat tämän piirteen – tutkijat yllättyivät
Yksin viihtyvät ihmiset elävät pidempään — tutkijat hämmästyivät omasta löydöksestään
