On sirkkojen aika – kaupasta saa nyt hyönteisleipää

Suomesta saa maailman ensimmäistä hyönteisleipää: Fazerin jokaiseen Sirkkaleipään on leivottu 70 kotisirkkaa.

Perjantaista 24. marraskuuta lähtien ruokakaupasta saa maailman ensimmäistä hyönteisleipää. Fazerin uudessa Sirkkaleivässä on noin 70 kotisirkkaa per leipä.

Hyönteisruoka on ollut viime aikoina kovassa nousussa, ja juuri sirkka valikoitui leivän ainesosaksi kuluttajakokemuksen vuoksi: se koetaan hyönteisistä helpoimmin lähestyttäväksi. 

"Itse asiassa madot olivat oma suosikkini", vitsailee Fazer Leipomot Suomen toimitusjohtaja Markus Hellström.

Jos sirkka on hyönteisistä helpoin lähestyä, on leipä ehkä ruoista sellainen. Siksi niiden liitto tuntuu luonnolliselta. Sirkkaleivän koeleivonnat aloitettiin Fazerilla jo viime kesänä, mutta silloin ajateltiin, että aikaa lanseeraukseen on vielä runsaasti. Hyönteisten myynti elintarvikkeiksi vapautui Suomessa yllättäen 1. marraskuuta eli paljon odotettua nopeammin, ja Fazerillakin päätettiin, että Sirkkaleivän aika on tullut nyt.

"Tuomme ensimmäisenä hyönteisruoan suomalaiseen päivittäistavarakauppaan. Sirkkaleipä on helppo tapa tutustua tulevaisuuden jännittävään ruokaan”, Hellström sanoo.

Suomessa suhtaudutaan tutkimusten mukaan varsin myönteisesti hyönteisravintoon – jopa myönteisemmin kuin muualla Pohjoismaissa. Sirkkaleipää voi ostaa perjantaina 24. marraskuuta Fazerin myymäläleipomosta ja hyvin varustelluista ruokakaupoista hintaan 3,99.

Sirkkaleipä on suomalainen uutuus, mutta sen sirkat tuodaan Hollannista. Fazerilla kuitenkin toivotaan, että tulevaisuudessa leivässä voidaan käyttää paikallisia sirkkoja. 

"Sirkat tulevat ulkomailta, koska niitä ei ole vielä riittävästi saatavilla Suomesta. Toivomme, että sirkkojen kasvattajat inspiroituisivat tästä, jotta voisimme tehdä leivän kotimaisista sirkoista tulevaisuudessa", Hellström sanoo.

Uudessa leivässä sovelletaan samaa filosofiaa kuin Fazerin juures- ja siemenleivissä, joissa osa jauhoista korvataan ravinteikkailla raaka-aineilla kuten juureksilla ja siemenillä. Sirkkaleivässä tosin suhteet eivät ole ihan samat: juurekset tai siemenet korvaavat jopa kolmasosan leivän jauhoista, kun taas sirkkoja leivän painosta on vain kolme prosenttia. Fazerilta kerrotaan, että Sirkkaleivässä mennään ennen kaikkea maku edellä. 

”Leipomotuotteidemme johtotähtenä on aina erinomainen maku. Teimme rouheisen leipätaikinan lisäämään maukkautta ja parantamaan suutuntumaa. Lopputulos on herkullinen ja ravinteikas. Sirkkaleipä on hyvä proteiinin lähde. Hyönteiset sisältävät myös hyviä rasvahappoja, kalsiumia, rautaa ja B12-vitamiinia”, Fazer Leipomot Suomen innovaatiojohtaja Juhani Sibakov kertoo.

Ja niille, joita sirkkajauhe huolestuttaa, Fazer lupaa, että jauhetta kohdellaan leipomossa samalla tavoin kuin muitakin allergeeneja: erikseen muista aineista. Sirkkoja ei siis tule löytymään muista leivistä – ainakaan vahingossa. 

1 kommentti

Ripa

10.12.2017 13:03

Tuossa "hyönteiset sisältävät" -listassa oli unohdettu mainita niiden sisältävän paskaa. Noita on tullut vuosikaudet pidettyä ravinnoksi agamalle ja ei liene mikään yllätys, että jos niitä ruokkii niin jotain tulee myös takaisin. Fauna-puolelta itse söisin mieluummin vain sellaista, mistä on ruuansulatuselimistö poistettu. Kova homma vaan perata 70 sirkkaa per leipä...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi